Suomi ja sen sanomalehti

 

Ensimmäinen sanomalehtemme

 

      Mynämäen kirkkoherra Antti Lizelius (1708-1795) keksi ruveta julkaisemaan sanomalehteä suomeksi. Niin syntyivät Suomenkieliset Tieto-Sanomat, joita julkaistiin vuosina 1775-1776.

     Kuten arvata saattaa, sellaista talonpoikaosta yleisöä oli vähän, joka halusi peräti rahalla maksaa määräajoin saapuvasta painetusta kirjeestä, josta ei ollut kovinkaan paljon selvää käytännön hyötyä.

      Toki Antti-rovasti esitteli lehdessään monia hyödyllisiä konsteja ja tietoja talonpojille, karjan hoidosta ja pellon lannoituksesta aina valekuolleiden herättämiseen. Nykyihmisestä ne eivät aina tunnu ihan vakuuttavilta, mutta lienevät olleet aikansa parasta ykköslaatua.

      Tiedot maailman tapahtumista, joita myös jatkuvasti kerrottiin, tulivat joka tapauksessa viikkojen viiveellä ja luultavasti niitä talonpoikien tarpeeksi saatiin kuulla muutenkin. Luultavasti rovasti sai niitä Tukholman lehdistä?

       Ruotsin ensimmäinen sanomalehti oli syntynyt jo 30-vuotisen sodan aikana tiedotus- ja propagandatarkoituksiin ja 1700-luvun lopulla lehtiä ilmestyi useitakin. Suomessa ilmestyi 1700-luvun lopulla oma Tidningar utgifne af ett sällskap i Åbo joka toinen viikko ja herrasväki saattoi lukea sitä tai sitten Ruotsin lehtiä, jos sellaisia kaipasi.

       Suuressa maailmassa lehdistö oli 1700-luvun lopulla jo aika merkittävä tekijä ja esimerkiksi muuan hampurilainen lehti julkaisi Parkumäen taistelusta (1789) tiedonannon, josta taistelun hävinnyt kenraali Schultz närkästyi, koska hänet leimatiin siinä pelkuriksi ja vaati ”toista saksalaista” Curt von Stedingkiä (syntynyt Ruotsin Pommerissa) esittämään oikaisun ja puhdistamaan hänen maineensa.

      Tämä ilmeisesti tapahtui, koska kenraalit kohtasivat pian toisensa parhaina ystävyksinä, kun Stedingk siirtyi Kustaa III:n sodan jälkeen Pietariin, Ruotsin lähettilääksi.

       Pietarissa oli muuten jo Pietari Suuren ajoista lähtien ilmestynyt sanomalehti Vedomosti (tiedotuksia), myöhemmin (ja nykyään) Sankt-Peterburgskije vedomosti, jossa muun muassa esitettiin tietoja Ruotsin joukkojen keskityksestä Suomeen jo ennen Kustaan sodan alkua. Mikäli yllätyshyökkäystä suunniteltiin, se siis lievästi sanoen epäonnistui.

       Mutta nuo suuren maailman lehdet oli tarkoitettu lähinnä yhteiskunnan ylimmille kerroksille. Niissä oli tietoja laivojen saapumisesta satamiin ja valtioiden välisistä suhteista, neuvotteluista, taisteluista ja sotajoukkojen liikkeistä, jotka olivat tärkeitä suurta liiketoimintaa harjoittaville. Olipa mukana politiikkaakin, mikäli painovapausasetukset sen sallivat, mikä ei ollut yleistä.

      Lehti, joka ilmestyi Suomessa suomalaisille talonpojille, oli siis lajissaan melkoisen erikoislaatuinen yritys. Lukutaitoahan meikäläisillä talonpojilla luterilaisen uskonnon ansiosta oli, mikä ei suinkaan ollut maailmassa yleistä. Luettavaa heillä sen sijaan oli niukasti. Raamatun ja virsikirjan ja parin muun hengellisen teoksen ohella kysymykseen tulivat lähinnä kalenterit ja niissä olevat selostukset maailmanhistoriasta sen luomisesta alkaen.

       Lizeliuksen tarkoituksena oli kansan valistaminen ja sen tiedonhalun tyydyttäminen. Kilpailijoiksi lienee katsottava ns. arkkivirret, joita sai ostaa halvalla markkinoilta ja jotka kertoivat mieltä kuohuttavista tapahtumista runomuodossa. Venäjällä vastaavassa roolissa oli kuvitettu ns. lubok.

      Uutiset (”Uusia sanomita”) oli yksi osasto lehdessä ja kertoi hyvin monenlaisista asioista, alkaen Suomen papiston asioista aina suurpolitiikkaan saakka.

      Uutisia riitti esimerkiksi Amerikan vapaussodasta, jossa aluksi kerrottiin amerikkalaisen sotajoluon olevan peräti ”Monta tuhatta kertaa kansaisempi kun Englantin siellä nyt olevat huovit”(!) Sotaa ja sotaonnen vaihteluita seurattiin tarkoin, kuten myös Espanjan, Ranskan , Venäjän ja Turkin aseistautumista.

      Myös taivaan merkeistä kerrottiin. Esimerkiksi siitä, miten sekä Ruotsissa, että Lontoon kaupungissa oli taivalla näkynyt merkillisiä valoilmiöitä ja kuultu ääniä.

     Ns. human interest-materiaaliin kuuluu muun muassa kertomus siitä, että Preussia yhdessä kaupungissa on ”yksi piika pudonnut ulos akkunasta ohitse kulkevan vainun katon läpitse vaunussa olevan herran jalkoihin, itsiänsä ei hän kuitenkaan loukannut”.

         Lizelius kertoi lehdessään suomeksi sekä maailman maantieteestä että historiasta varsinaisten uutisten lisäksi. Uutiset saattoivat koskea sotia ja tulipaloja ja vaikkapa maanjäristyksiä. Lissabonin maanjäristyskin tuli mainituksi, mutta vahinkojen ei sanottu muodostuneen kovin suuriksi (!).

       Ohjeet terveyden edistämiseksi ja maanviljelyksen parantamiseksi olivat tärkeä osa lehteä ja esimerkiksi Mynämäen vaivaishoidon järjestäminen nostettiin seurattavaksi esimerkiksi muillekin.

       Kiinnostava on osasto, jossa puhutaan maanpiirin paikkakunnnista: ”Maan-piirin paikkakuntain tiedustuksesta”.

       Euroopan maita lueteltaessa, mainitaan ”Ruotsi, johon myös Suuren Ruhtinaan maa Suomi luetaan”. Tarkemmin Ruotsia kuvattaessa kerrotaan, että ”neljäs osa Ruotsista on Suomi eli Suomen maa” , joka jaetaan seitsemään maakuntaan, mukaan lukien Luoto Ålanri, joka on Suomesta länteen”.

       Toisessa kohden julkaisija pohtii Suomen varhaisimpia oloja ja sanoo, että ”muutamat ovat siinä luulossa, että Baabelin kielten sekoituksen jälkeen yksi ikielikunta kulki tänne Suomehen ja nimitti tämän Suoma, että he Jumalan suomasta tänne siirtyksi tulit.” Olipa tämä asia miten tahansa, kirjoittajaa haluaa pohtia Suomen talouden eli ”huonen-hallituksen” syntyä ja kehitystä. Kehitysajatuksen elähdyttämä kirjoittaja toteaa, että ”Suomen-Maan ensimmäisen huonenhallituksen muoto on ollut kyllä kehno”.

      Kuitenkin ”Suomen esi-isät käyttivät Jumalalta heille annettua luonnollista järkeänsä”, toteaa valistushenkinen prelaatti ja olot niin vähitellen paranivat. Sen jälkeen kirjoittaja monessa lehden numerossa keskittyy kuvaamaan karjan oikeaa hoitamista ja etenkin sen juottamista talvisaikaan ja unohtaa tykkänään historiallisen perspektiivin.

     Koko tämän lehden tarina jäi lyhyeksi, mutta sellaisenaankin se tarjoaa kiinnostavan kurkistusaukon kolmen ja puolen vuosisadan takaisiin oloihin nimenomaan talonpoikaisesta perspektiivistä, toki valistushenkisen papin välityksellä.

Mitä tulee siihen, nähtiinkö tuohon aikaan suomenkielisen talonpoikaiston taholla mitään erityisetä Suomea olevan olemassa, vastaus on yksiselitteinen ja myös helposti ymmärrettävä: totta kai Suomi, merentakainen ja monessa suhteessa omaleimainen osa Ruotsin valtakuntaa muodosti oman kokonaisuutensa. Asiaa ei muuksi muuta se, ettei Suomen suuriruhtinaskunnalla ollut omaa, erityistä hallintoa.

     Ne puheet, joiden mukaan vasta rautatiet ja Bobrikov yhdistivät Suomen, kannattaa jättää hupaisien anekdoottien osastoon.