Järjen
jälkeinen aika
Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti
aikoinaan (1509) tyhmyyden ylistyksen, ”Moriae encomium”, joka oli satiiri aikansa
ilmiöistä.
Nykyään vastaavasta opuksesta tulisi ehkä
noita uusia kansanliikkeitämme johtavan intelligenssipuolueen kulttikirja ja
ylistyksen se ottaisi tosissaan, koska lähtee siitä, ettei mikään näkemys voi
olla huonompi toista. Paradoksaalisesti kuitenkin ne, joita yhteiskuntaa
säilyttävissä piireissä pidetään hulluimpina, ansaitsevat enemmän ylistystä.
Tyhmyys voidaan tiettyyn rajaan saakka todeta
jopa objektiivisesti, vaikka sen kriteereistä ei voidakaan päästä syvään
yksimielisyyteen. Mitä suurempaa tyhmyys on, sitä kiivaammin se puolustaa omaa oikeuttaan
ja erinomaisuuttaan. Emme elä vain ns. totuuden jälkeistä aikaa, vaan myös itseään
palvovan tyhmyyden aikaa.
Kysyä voi, onko tässä jotakin uutta ja
olisiko jokin entinen asiain tila ollutkin parempi. Tämä kysymys kuuluu jo
politiikan piiriin ja mikäli se jostakin syystä yritettäisiin ratkaista
demokraattisesti, on luultavaa, että nykyisyyspuolue perisi murskavoiton.
Kyllä nyt on parempi elää kuin koskaan
ennen, mikäli nyt sitten ei ole sairastunut ilmastoahdistukseen tai vastaaviin
muotitauteihin. Tämä riippumatta siitä, miten huono maapallon tulevaisuus
saattaa olla. Ei siitä ainakaan seuraa, että ihmisten pitäisi ryhtyä hysteerisiksi.
Kysymys
tyhmyyden määrästä ja sen vallitsevuudesta elämänpiirissämme ei myöskään
suoranaisesti liity siihen, oliko elämä ennen parempaa vai huonompaa.
Selvää ainakin on, ettei ennallistaminen
ole mahdollisuuksien rajoissa ja että se ei myöskään vähentäisi tyhmyyden määrää,
puhummepa sitten Santigo Ávilan tapaan politiikan ja kulttuurin ”tontokratiasta”
tai arkaaisten uskontojen itselleen vaatimista oikeuksista.
Koskaan, sitten Rooman keisarikunnan
päivien, ei suurvallan johdossa liene ollut Donald Trumpin tasoista poliitikkoa,
mutta on sieltä putinien tasoista hengen lentoa löytynyt sitäkin useammin.
Kannattaa muistaa, ettei vain Trump ole
vaaleilla valittu. Kansat eivät ehkä saa, mitä haluavat, mutta aika lailla
sitä, mitä ansaitsevat Ávilan kirja, jonka luin loppuun kursorisesti, ei itse
asiassa tarjonnut viitteitä tutkimuksiin tai yleensä konkretiaan, mutta eihän
sellaisia ollut Sokrateellakaan.
Sen sijaan kirjoittaja, joka on toiminut
myös liiketalouden professorina, viittasi muutamaan kollegaan, Sokrateen ohella
esimerkiksi Aristoteleeseen, Viktor Frankliin, Zygmunt Baumaniin, Abraham
Maslowiin ja Jose Ortega y Gassetiin ja Carlo M. Cipollaan.
Tämä on ihan OK, mutta ei siitä mitään
keskustelua noiden auktorien kanssa syntynyt. Välillä jo odotin, että tekijä
alkaisi vaikkapa kehitellä ajatusta maailman muuttumisesta likvidiksi, josta jo
Kommunistisessa manifestissa puhutaan ja jota Zygmunt Bauman on kehitellyt.
Sitä ei tullut, mutta ei se nyt niin
paha juttu ole. Esimerkit, joita tekijä on nykymaailmasta vapaalla kädellä kerännyt,
ovat kyllä paljon puhuvia nekin, jopa ilman viitteitä.
Ajatelkaamme avioerojen määrää. Se on
ihan viime aikoina kohonnut ensin 60:een ja sitten jopa 90:een. Jos jokin sitoumus
näyttää muodostuvan esteeksi omien pikku halujen, saati suurten himojen tielle,
se likvidoidaan.
Kyseessä on muuten termi, jota utopistisosialistit
alkoivat soveltaa myös sellaisiin ihmisiin, jotka muodostuivat esteeksi onnen
valtakunnan rakentajille. Totta kai ne oli likvidoitava.
Lasten sijasta nuorille ihmisille ovat
tulleet lemmikeiksi koirat, joita puetaan ihmisten tapaan ja luonnonvastaisesti
kuljetetaan kärryissä. Totta tämäkin. Itse asiassa törmäsin ilmiöön ensi kertaa
Kiinassa vajaat parikymmentä vuotta sitten ja suuresti hämmästelin niiden pukemista
ihmisiksi.
Eläinten inhimillistäminen merkitsee
ihmisten eläimellistämistä. Tämä on asian toinen puoli ja siitä olen itsekin
joskus kirjoitellut.
Ávila kuvaa hauskasti myös internetin maailmaa,
jossa influensserit toimittavat alttaripapin virkaa ja klikkaukset vastaavat sitten rukoilua ja uhraamista. Tyhjänpäiväisyys
on ei voisi olla syvempää.
Kouluissa ja yliopistoissa opitaan
konformismia ja palkitaan tyhjästä. Tekoäly on sekä oppineisuuden että muistin ja
ahkeruuden kehittämisen vihollinen. Politiikka on pelkkää showbisnestä ja
siellä palkitaan viihdyttävimmät pellet, joiden esiintymiset on alusta loppuun
tarkoin laskelmoitu.
Tekijä toteaa, että muutos sotia
edeltävään aikaan verrattuna on oleellisen suuri. Hänkään ei väitä, että olisi
menty paremmasta huonompaan, mikä on toinen juttu.
Kuitenkin tämä asetelma kyllä panee
ajattelemaan, että sotien edellinen Espanja oli aikamoinen helvetti sille
laajalle alaluokalle, jolle ei väestöräjähdyksen jälkeen riittänyt toimeentulon
edellytyksiä ja joka eli syvässä tietämättömyydessä ja surkeassa köyhyydessä.
Kommunismin aate kaikkein primitiivisimmässä
muodossa kaikkine vandalisointeineen ja ryhtyminen Stalinin käsikassaraksi ei liene
köyhälistön taholla ensi sijassa ollut
vain tyhmyyden osoitus, mitä se oli sillä kansainvälisellä älymystöllä, joka
riensi Stalinia auttamaan
Onko tilanne nyt olennaisesti parempi? Hic Gaza, hic salta! Hic Ceuta,
plaudite, amici!
Epäilemättä
sotien jälkeinen valtava elintason nousu, johon liittyy myös koulutuksen olennainen
paraneminen, on joka tapauksessa millä kriteerillä tahansa edistystä, olipa sen
hintana tyhmyyden kukoistus tai ei. Siitä riippumatta voidaan kysyä, onko ollut
ihan välttämätöntä joutua nykyiselle älylliselle ja moraaliselle tasolle, jolla
koko läntinen maailma itse asiassa nyt on.
Tekijä on sijoittanut kirjansa loppuun pitkähkön
selviytymisoppaan hölmöyden maailmassa vaeltaville ja näyttää jopa hautovan
ajatusta, että kokonaisuudenkin tilannetta voitaisiin parantaa. Luulen itsekin,
että se on mahdollista. Ei ole syytä uskoa siihen, että mikään ei muutu.
Itse en jaksanut tuohon pelastusoppiin
syventyä, kun ymmärrän, että omat päiväni tässä maailmassa eivät riitä merkittävään
asioihin vaikuttamiseen. Luulen, että suuri panostaminen mahdottoman
yrittämikseen olisi vain tyhmää, se kun vie aikaa paremmilta harrastuksilta.
"Itse en jaksanut tuohon pelastusoppiin syventyä, kun ymmärrän, että omat päiväni tässä maailmassa eivät riitä merkittävään asioihin vaikuttamiseen."
VastaaPoistaKyllä minusta jo tämä blogi on merkittävää asioihin vaikuttamista.
""Kansat eivät ehkä saa, mitä haluavat, mutta aika lailla sitä, mitä ansaitsevat ""
VastaaPoistaIhminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti yhteisöolento, ja on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöisen ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.
Yhteisöllinen "valta" on "maaginen" asia, se palautuu tajunnan yhteisöllisiin ominaisuuksiin, ja institutionalisoituneet valtajärjestelmät ovat maagisen "vallan" legitimaatioita. Oma, eurooppalaisella uudella ajalla kehittynyt "demokratiamme" sisältää illusorisia mielikuvia siitä, että "valta" lähtee yksilöistä, tiivistyy valtioelimissa "edustukselliseksi", ja vaaleissa tapahtuva valinta jotenkin jalostaa poliittisten päätösten tasoa -- että siis demokratia itsessään toisi mukanaan "viisaat" päätökset. -- No, sehän ei tietenkään toteudu, se on ihan eri juttu.
Mutta poliittiset päätökset koetaan legitiimeiksi, koska olemme yhteisöolentoja joiden tajunnassa pohjimmaisena vaikuttaa maaginen "valta". Yhtä maaginen asia on "raha", joka kaikesta numeerisesta näennäiseksaktiudestaan huolimatta saa valtansa siihen olemuksellisesti kuuluvasta, pohjimmiltaan uskonnollislaatuisesta kaikkivoipaisuuskuvitelmasta. -- Todellisuudentajuisempi tapa ymmärtää demokraattisten vaalien valtasisältö on kuvitella, että kyseessä on koko kansan tekemä kauppa. Poliittiset voimasuhteet ovat maaginen valtakirja, jolla laillinen valta voi de facto päättää ja määrätä myös niiden elämästä, jotka äänestivät toisin. Tai jotka jättivät äänestämättä.
Gormac McGarthy ei koskaan saanut kirjallisuuden Nobel-palkintoa, vaikka olisi sen ansainnut. Coen-veljekset tekivät hänen kirjansa pohjalta elokuvan Menetetty maa, jossa valta, raha ja huumeet sulavat kulttuuriseksi todellisuudeksi -- se on tätä päivää. Elokuvan loppukohtaukset alkavat siitä että ammutuksi joutuu aviovaimo, jolla ei tapahtumien kanssa ollut mitään tekemistä, mutta hänen hengestään oli käyty huumejahdin käänteissä kauppaa, ja se kauppa vaati täytäntöönpanonsa.
"Talouden" maagisimmassa muodossa ei ole vain niin, että kauppatavaralla on hintansa, jonka kysyntä ja tarjonta määrää, vaan myös niin, että rahan valtamagia vaatii, että kaikella on oltava hintansa, koska se joka hinnan maksaa, on oikeutettu ottamaan sen mistä on hinnan maksanut. -- Demokratiassakin on niin, että kun esimerkiksi "yhteiskunnallista keskustelua" käydään vain valtamagian ylläpitämisen ehdoilla -- korruptoitunut valta ei tähän kuvaan kuulu -- politiikan propagandahuumekauppiaat tavallaan ostavat "totuudet" omikseen, ja kaikki todellisuudentajuisin kriittinen ajattelu -- de facto ajattelijat -- eliminoidaan.
Cormac McCarthyn kirjassa tarinan rahateoreettiset sisällöt on eritelty typografisesti, mitä elokuvassa ei tietenkään ole mahdollista tehdä. Se, ettei kyseessä ole pelkkä nykykulttuurin kuvaus -- armoton huumekauppa, yksi maailman suurimmista bisneksistä -- vaan nimenomaan tutkielma rahan ominaisuuksista, jäi kuitenkin suomalaisilta elokuvakriitikoilta täydellisesti noteeraamatta -- koska he eivät lue kirjoja. -- Mitä ovat nuo oudot miehet jotka istuvat päiväkausia pimeissä teattereissa kaikenlaista affektia ja veriefektiä kankaalta tujottaen, mutta ymmärtämättä elämästä oikeastaan mitään?
PoistaLinkki elokuvan esittelyyn ei toiminut.
"'raha', joka kaikesta numeerisesta näennäiseksaktiudestaan huolimatta saa valtansa siihen olemuksellisesti kuuluvasta, pohjimmiltaan uskonnollislaatuisesta kaikkivoipaisuuskuvitelmasta."
PoistaVoisiko nykykielellä sanoa, että raha on "sosiaalinen konstruktio": siinä vaiheessa on enemmistö lakkaa uskomasta, että paperin- tai muovinpala taikka bittijono jossain merkitsee jotain, vain reaaliomaisuus ja -valta ratkaisee ja kortit jaetaan uudelleen. Oletan, että niin USA:n kuin EU-maidenkin valtionvelka ratkaistaan siten (Espanjan valtiokonkurssit).
"Mitä suurempaa tyhmyys on, sitä kiivaammin se puolustaa omaa oikeuttaan ja erinomaisuuttaan."
VastaaPoistaSitä kutsutaan tieteellisesti Dunning–Kruger-efektiksi.
"Kysyä voi, onko tässä jotakin uutta ja olisiko jokin entinen asiain tila ollutkin parempi. "
VastaaPoistaEikö ne Platon ja Aristoteles tyhjentänyt pajatson tuossa suhteessa. Platonin Valtion viitoittamalla tiellä on kyllä päädytty aika surkeisiin lopputuloksiin, esimerkiksi leninistiseen kommunismiin. Aristoteles puolestaan teki hyvän analyysin, mutta ei ymmärtääkseni esittänyt toimivaa ratkaisua kuvaamaansa sykliin.
Siinä olen blogistin kanssa samaa mieltä, että nyt elämme utilitaristisesti ihmiskunnan parasta aikaa - varsinkin jos on niin vanha, että ehtii alta pois ennen mahdollista romahdusta.
”… koulutuksen olennainen paraneminen, on joka tapauksessa millä kriteerillä tahansa edistystä, olipa sen hintana tyhmyyden kukoistus tai ei. Siitä riippumatta voidaan kysyä, onko ollut ihan välttämätöntä joutua nykyiselle älylliselle ja moraaliselle tasolle, jolla koko läntinen maailma itse asiassa nyt on.”
VastaaPoistaOn jääty kansoina ja kansalaisina kuitenkin vasta alkuun tiedon ja koulutuksen saamisessa ja omaksumisessa. Ajattelen usein lukiessani noista kielenkäyttöön liittyvistä räyhäämisistä ja loukkaantumisista, että jotain kaikuja kielen vallankumouksesta on valunut yleiseen tietoisuuteen, mutta jäänyt kuitenkin ymmärtämättä. Minusta vallankumouksellista oli juuri tuo merkityksiä ja tulkintoja muovaavana järjestelmänä. Sitä ei ole yleisesti ymmärretty kovin syvällisesti eikä otettu huomioon, vaan lähdetty matalimmalta tasolta sotimaan merkityksistä. Kielen osalta nykyihmisen mieli näyttäisi olevan yhtä sotkua, ja kielihän se kantaa ajattelua ja paljoa muutakin.
Ehkä samantapaista kansanymmärrystä on kaikilla aloilla: olemme saaneet hiukan koulutusta, kasvatusta ja tietoa, mutta aina vain väärinymmärrykset ja vinoutumat rehottavat.
Muodikkaasti liitän tähän AI:n kiteytyksen:
Juuri tässä piilee kielellisen käänteen syvin ja usein sivuutettu oivallus: kieli ei ole vain väline, jolla nimetään valmiiksi olemassa olevia asioita, vaan linssi ja rakenne, jonka läpi todellisuus ylipäätään jäsentyy.
Kun tätä järjestelmätasoa ei tunnisteta, keskustelu jumiutuu helposti pintatasolle:
• Sanastokiistat (matalin taso): Kiistellään yksittäisten sanojen "oikeasta" määritelmästä ikään kuin sanoilla olisi yksi muuttumaton, todellisuuteen ankkuroitu ydin. Tämä johtaa juupas–eipäs-väittelyihin ja semanttiseen sotimiseen.
• Järjestelmän sokea piste: Unohdetaan, että jokainen sana saa merkityksensä suhteessa muihin sanoihin, kulttuurisiin kehyksiin ja piileviin oletuksiin. Kieli ohjaa huomaamatta sitä, mitä edes pystymme kuvittelemaan tai pitämään "luonnollisena".
• Tulkinnan luonteen unohtaminen: Kun kieltä pidetään läpinäkyvänä ikkunana todellisuuteen, oma tulkinta koetaan suorana faktana ja toisen tulkinta tahallisena vääristelynä tai tyhmyytenä.
Filosofit kuten Ludwig Wittgenstein (kielipelit) ja Jacques Derrida (merkitysten jatkuva liike ja purkaminen) yrittivät nimenomaan osoittaa, ettei kielen ulkopuolelle ole helppoa pääsyä – me ajattelemme kielen sisällä. Silti arkipäivän ja julkisen keskustelun tasolla kieltä kohdellaan yhä kuin työkalupakkia, jossa vasara on aina vasara, vaikka todellisuudessa se muovaa koko rakennustyömaan. ”
Jatkan vielä AI:n yhteenvedolla kielen vallankumouksesta.
VastaaPoista”Julkisen keskustelun suhde kielitietoisuuteen on voimakkaan kaksijakoinen: käsite on levinnyt laajalle, mutta sen syvempi järjestelmätason ymmärrys jää usein pintapuoliseksi ja politisoituu herkästi.
Nykytilannetta voi jäsentää kolmen pääpiirteen kautta:
1. Kielitietoisuuden kaventuminen normatiivisuudeksi
Arkipuheessa ja julkisessa debatissa "kielitietoisuus" ymmärretään usein pelkästään sääntölistaksi siitä, mitä sanoja saa tai ei saa käyttää (esim. sukupuolineutraalit ammattinimikkeet tai vähemmistöihin viittaavat termit).
• Seuraus: Sen sijaan, että tutkittaisiin, miten kieli rakentaa todellisuutta ja valtasuhteita, keskustelu redusoituu "sanapoliisitoiminnaksi" ja sen vastustamiseksi. Syvällinen oivallus kielen rakenteellisesta voimasta hautautuu moraalisen närkästyksen alle.
2. Välineellistyminen kulttuurisodissa
Kielen merkityksistä on tullut identiteettipolitiikan taistelukenttä, erityisesti sosiaalisen median algoritmien vauhdittamana.
• Kehyksistä kamppailu: Poliittiset ja yhteiskunnalliset toimijat kyllä hyödyntävät kielen muovaavaa voimaa (esim. verotuksen kutsuminen "ryöstöksi" vs. "yhteiseksi panostukseksi"), mutta yleisö ottaa nämä kehykset usein annettuina totuuksina sen sijaan, että tunnistaisi ne kielellisiksi valinnoiksi.
• Tahallinen väärinymmärrys: Kun merkitysjärjestelmien eroja ei tunnisteta (tai haluta tunnistaa), eri kielipelejä pelaavat osapuolet syyttävät toisiaan valehtelusta.
3. Asiantuntijatiedon ja arkijärjen välinen kuilu
Kielitieteessä, kasvatustieteessä (kuten suomalaisessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa) ja yhteiskuntatieteissä kielitietoisuus on vakiintunut ja monipuolinen työkalu, jolla ymmärretään oppimista, osallisuutta ja tiedon rakentumista.
• Julkisessa keskustelussa tämä akateeminen ja pedagoginen ymmärrys ei kuitenkaan juuri välity, vaan tilan vievät kärjistetyt yksittäistapaukset.”
"omat päiväni tässä maailmassa eivät riitä merkittävään asioihin vaikuttamiseen. .suuri panostaminen mahdottoman yrittämikseen olisi vain tyhmää, se kun vie aikaa paremmilta harrastuksilta."
VastaaPoistaKiitos kuitenkin päivittäisestä pienestä panostuksesta, ei kenenkään tarvitse tehdä yli oman osansa. (Taisi kai työelämän aikana tuli jotain tehdyksi, ei kai ne ihan kaikki oppilaat - huolimatta kriittisestä arviosta yliopistolaitosta kohtaan - ihan tonttuja olleet.)
" päivittäisestä pienestä panostuksesta"
PoistaTässä ollaan taas sanojen sumeissa merkityksissä, adjektiivien eritoten, ne kun seilaavat liukuvalla asteikolla suhteellisine merkityksineen. Pieni. Iso kuppi on tavallisesti pienempi kuin pieni kattila. Tuo "pieni panostus" lienee ollut jotenkin käänteiseksi tarkoitettu, vai miten sekin oikein tulisi ymmärtää ja mistä lähtökohdista.
"Ajatelkaamme avioerojen määrää. Se on ihan viime aikoina kohonnut ensin 60:een ja sitten jopa 90:een."
VastaaPoistaHerää kysymys tulisiko ihmisten jäädä onnettomaan suhteeseen ja olettaisi tilaston keskittyvän Suomenkieltä puhuviin? Ei avioliitto ole pyhä kuin katolilaisuudessa ja siinäkin tuohon vaikuttaa henkilöiden asema yhteiskunnassa ja missä valtiossa tuota lainsäädäntöä harjoitetaan.
Jos avioerot ovat kohonneet niin onko tutkittu minkä uskonnollisen järjestön alla tämä tulos on saatu aikaan?
Mormoonit ovat pyyhkineet moniavioisuuden Suomessa, mutta Amerikassa useampi vaimo ei ole ongelma, kuten ei muslimeille tai polyamorisessa suhteessa eläville. Yksityiselämä on kyllä ain yksityistä eikä valtion tai kirkon tulisi siihen puuttua.