Ryssänkirkot ja moskeijat

Ryssänkirkot ja moskeijat

Kun Pietari Suuri valtasi Narvan, hän puhdistutti paikalliset kirkot kaivattamalla ja siirrättämällä niiden lattian alta haudoistaan balttilaiset paronit, jotka siellä olivat saattaneet uinua jo vuosisatoja.

Kyse saattoi olla ensisijaisesti olla juuri puhdistuksesta ja saastaisiksi ajateltujen nemtsien jälkien hävittämisestä, olihan vanhan Venäjän arkaainen ja ksenofobinenkin perintö varmasti vielä aivan elävää.

Pietari itse oli tunnetusti kyllä suuri rienaaja, jolle ei mikään näyttänyt olevan pyhää ja siis tuskin saastaistakaan. Ehkäpä oikeauskoisen kansan vaisto kuitenkin vaati tällaista symbolista elettä? Jos kerran oli voitettu, niin tehtiin nyt sitten, kuten voittajan sopii?

Muistelen tämän puhdistuskuvauksen lukeneeni Gabriele Scheideggerin kirjasta Perverses Abendlabd – barbarisches Russland, mutta en nyt tähän hätään sivuja muista enkä edes sitä, otettiin nuo kirkot sitten ortodoksiseen käyttöön, mikä olisi selittänyt ainakin jollakin tavoin tuota puhdistusoperaatiota.

Tämä joka tapauksessa tuli taas mieleeni, kun luin päivän lehdestä sen yhä uudelleen toistuvan valituksen, että meillä venäläiset varuskuntakirkot muutettiin luterilaisiksi ja siinä samalla vandalisoitiin hävittämällä niiden ns. sipulit eli liekkitornit.

Olihan se toki valitettavaa, ettei suurta määrää ortodoksisia kirkkoja säilytetty Suomessa, mutta samalla on kyllä muistettava, että se olisi jo rahallisesti ollut aivan mahdotonta. Itse hämmästelisin sitä, että niin moni saattoi säilyä.

Tosiasiassa nuo kirkot enimmäkseen elivät taloudellisesti hyvin kituvaa elämää jo autonomian aikana. Kun niiden seurakunnat eli venäläiset sotilaat lähtivät maasta, ei jäljelle jäänyt ketään ylläpitäjäksi. Olisiko siis rutiköyhän Suomen kuulunut museoida nuo kirkot? Ja olisiko samaan aikaan pitänyt rakentaa itsenäisen Suomen varuskunnille omat kirkkonsa kullekin noiden hylättyjen viereen? Aika absurdi vaatimus se olisi ollut, eikä kukaan liene sellaista edes kehdannut esittää.

Suomenlinnan kirkko on hyvä esimerkki. Se riisuttiin ortodoksisesta koristelusta ja välineistöstä, sellaisesta kuin ikonostaasi, eihän niitä voitu luterilaisessa jumalanpalveluksessa käyttää. Samalla tornia hyödynnettiin taloudellisesti asettamalla sen huippuun majakka, joka siellä on tänäkin päivänä ja näyttää linjassa Harmajan kanssa turvallisen tien kaupunkiin. Komea ja järkevä idea!

Mutta tärkeää oli myös se, että nuo venäläiset kirkot olivat samalla venäläisen herruuden symboleja. Monet, kuten Kotkan ja Turun uusklassiset kirkot sopivat mainiosti paikalliseen tyyliin, joka on pietarilaista eli eurooppalaista eikä sen sijaan moskovalaista, slavofiilistä hapatusta, joka 1800-luvun lopulta alkoi levitä kaikkialle, jopa itse Pietariinkin.

Ihmettelin joskus ja hieman paheksuinkin, kun virolainen opas letkautteli Toompean Aleksanteri Nevskin katedraalista ja sen tyylistä. Kaunistihan se kaupunkia ja antoi sille kiinnostavan lisänsä samoin kuin Uspenskin katedraali Helsingissä.

Sittemmin aloin ymmärtää, että valloittajan symbolit painavat aina alistettua kansaa, joka ei saa rauhaa niin kauan kuin sen on pakko katsella vieraan vallan merkkejä. Tai ehkä sentään henkinen vapautuminen alamaisasenteesta saattaa joskus päinvastoin onnistua niin hyvin, etteivät vieraat symbolit enää häiritse, vaan koetaan pikanttina lisänä omassa kulttuuriperinnössä. Ehkä näin on käynyt Suomessa?

En kuitenkaan olisi valmis ylpeilemään suomalaisesta kulttuurin tajusta. Minusta suhtautuminen menneisyytemme symboleihin on lähinnä barbaarista ja siihen kohdistuvat tunteet tai tunteettomuus kertovat enemmän historian tajun puutteesta kuin sen suuresta kehittyneisyydestä.

Alituisesti toistuva ruikutus ortodoksisten kirkkojen muodonmuutoksesta itsenäistymisen jälkeen on vain yksi tämän asenteen ilmentymistä. Kaiken takana näyttää olevan kyvyttömyys ymmärtää, mikä on koko kansamme asema maailmassa ja sen kulttuurin historiassa.

Näköjään olemme edistyksellisten toimittajien mielestä yksi suurvalta muiden joukossa, jonka harteille sopii vastuu vaikkapa neekeriorjuudesta tai venäläisten sorrosta. Kenenkään päähän ei näytä edes pälkähtävän, että suomalainen kulttuuri, sitkeän työn ja taistelun tulos, on kuin herkkä ansarikukka, joka on monta kertaa ollut lähellä tuhoutumistaan. Meidän on annettava arvo toisillekin, mutta myös ymmärrettävä oma tilamme.

Tilanteemme on tämän päivän maailmassa ehkä vaaranalaisempi kuin koskaan. Kerran maailmassa meitä kauhistutti yhdenvertaisuuslaki, joka uhkasi hukuttaa meidät Venäjän kansainmereen. Nyt ei päättäjiämme näytä edes kauhistuttavan se, että meille saapuu esteettömästi täysin vieraan ja meille vihamielisen kulttuurin edustajia, joille levitellään punaista mattoa.

Näyttävät pyhäköt, kulttirakennukset, ovat aina herruuden merkkejä. Olisi anteeksiantamatonta, mikäli meillä olisi ortodoksinen katedraali Nikolain kirkon paikalla. Omalla paikallaan, Katajanokalla Uspenskin katedraali sen sijaan sopii maisemaan mainiosti. Olisi luonnotonta, mikäli meillä olisi Suomenlinnan (jonka nimenäkin ehkä olisi Sveaborg) varuskuntakirkkona ortodoksinen pyhättö. Itsenäisen maan on asetettava oman suvereenisuutensa merkit asianmukaisille paikoille.

Entä mitä on sanottava suurmoskeijasta, jonka jotkut kantasuomalaisetkin haluavat, osin veronmaksajien rahoilla rakennuttaa kaupunkimme eräälle keskeiselle paikalle?

Kysymyksessä on historiallinen uutuus, merkittävän muhamettilaisen väestönosan yritys nostaa päänsä ja uskontonsa asema korkealle paikalle, josta se näkyy mereltä saapuvalle matkailijalle jo kaukaa ja kertoo, kuka tässä maassa on suurin, allahu akbar.

Koska kyseessä on historiallinen vihollinen, jota vastaan meidänkin maamme joutui taistelemaan koko autonomian ajan, sopii moskeijalle vain ja ainoastaan alistettu rooli. Sen päästäminen symbolisesti niskan päälle osoittaisi kaunopuheisesti, että tarunomainen Hölmölä sijaitsee juuri täällä ja kasnalta puuttuu itsesuojeluvaisto.

Muhamettilaisten kansojen ja erityisesti turkkilaisten rooli ei historiassamme ole ollut pelkästään vihollisen. Kaarle XII:n aikana Turkki oli nimenomaan liittolaisemme ja meillä on muutenkin tiettyjä erityisiä syitä sympatisoida sitä.

Siitä huolimatta osoittaisi täydellistä historian tajun puutetta, mikäli sallittaisiin perustaa näkyvälle paikalle suurmoskeija symbolisoimaan sitä voittoa, jonka meneillään oleva haltuunotto eli islamistien mielikuvituksessa uusi hidzra muka meillä on jo saavuttanut.

Sellainen voitto on toteutunut vain islamistien päiväunissa, jotka jäävät katteettomiksi, mikäli tästä kansasta vielä löytyy riittävästi väkeä, jonka päätä ei nykyisellä koohotuksella ole kokonaan sekoitettu. Toivottavasti niitä on jopa Helsingin valtuustossa. Nyt kannattaa olla tarkkana ja tarvittaessa toimia aktiivisesti.