Viihde ja entropia
Uskonnonopettajamme
joskus noin kuusikymmentä vuotta sitten yritti havainnollistaa meille
kristinuskon sivistävää funktiota ja sanoi, että ilman sitä tuolla Uitonvirran
rannalla vielä ihmisiä keitettäisiin padassa syötäväksi, noin hieman
liioitellen sanottuna.
No, tässä oli
mukana pieni kevennys ja viitattiin niihin lukemattomiin valkoisiin miehiin
jotka tuon ajan pilakuvissa istuivat sidottuina padassa villien odotellessa
vesi kielellä ruuan valmistumista.
Ymmärsimme,
ettei se opettaja ihan totta puhunut eikä edes ihan vakavasti, mutta ehkäpä
tuossa sentään oli sinapinsiemenen verran asiaakin?
Silloin oli
vielä hyvin tuoreessa muistissa, miten ihmisiä oli käsitelty naapurimaassa
Neuvostoliitossa ja hieman kauempana sivistyksen syntysijoilla eli Saksassa. Ei
niitä siellä syöty, mutta sehän vain lisäsi asian barbaarisuutta. Ihmisen arvo
joka tapauksessa poljettiin maan rakoon. Jotakin hyötykäyttöä natsit kai biomassalle
kaavailivat, mutta taisi jäädä kokeiluksi.
Uskon tänäkin
päivänä, että opettaja oli oikeilla jäljillä. Tosin kristinusko sinänsä tuskin
barbarialta pelastaa, sitähän riittää vähän kaikenlaiseen käyttöön.
Yhdysvallat
lienee tämän hetken valtioista kristillisimpiä, ainakin mikäli asia koskee ns.
sivistysvaltioita. Se on kuitenkin myös sekulaarinen ja monikulttuurinen maa,
jossa jokainen saa uskoa mitä huvittaa.
Kiinnostava
paradoksi on, että tuossa maassa näyttää vallitsevan eräänlainen kalvinistinen
psykologia, jonka mukaan vain osa kansasta on predestinoitu taivaaseen ja Herra
ilmoittaa asian sallimalla näiden menestyä maallisissa toimissaan.
Helvettiin
menijät ovat avun ulkopuolella ja kaiketi myös osansa ansainneet, vai tohtisiko
kukaan epäillä kaikkivaltiaan viisautta ja oikeamielisyyttä?
Niinpä maallisen
hyvänkin jakamisessa toimii nuhteettomasti periaate, voittaja saa kaiken.
Häviäjät eli luuserit jäävät
nuolemaan näppejään.
Tämä on
tietenkin hyvin vahvasti karrikoitu kuva ja monen mielestä varmaan antaa aivan
väärän käsityksen amerikkalaisesta psykologiasta, johon kuuluvat olennaisena
osana sosiaalisuus ja välittäminen. Missä muka tehdään enemmän laupeudentyötä
ja lahjoitetaan rahaa hyväntekeväisyyteen?
Kritiikki on
oikeutettua. Puhe ”luusereista” on tai ainakin joskus oli kuitenkin meidän eurooppalaisten
korvissa villi-ihmisten raakuutta, joka soti jyrkästi kristillisyyden perusoletusta
eli jokaisen ihmisen jumalallista alkuperää olevaa arvoa vastaan.
Mutta kysehän
oli vain erilaisesta käsityksestä tuon kristillisyyden luonteesta.
Amerikkalainen yhteiskuntakäsitys se vain on pakanallinen, jokaisella
kuppikunnalla on sitten oikeus omaan uskontonsa ja mielipiteeseensä tuosta menosta,
kunhan muistaa, että perustuslaki on pyhä ja arvostelun yläpuolella
Joka tapauksessa
amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja kalvinismista päästään mielestäni ilman
aasinsiltaa niihin viihteen lajityyppeihin, joita se tuottaa ja jotka
kukoistavat nykyään myös meillä ja muussakin maailmassa.
Valtaosa tästä
massasta on tietoisesti lapsentasoista, koska sellaisena se tavoittaa laajimman
potentiaalisen yleisön ja, kuten sanotaan, money
talks, shit walks.
Mutta
sellainenhan se avoin yhteiskunta on, valittavaa riittää jokaiselle ja
kuluttaja on ainakin teoriassa se kuningas, joka määrää tarjonnan. Tosin
jokainen tutkija tietää, ettei asia näin ole. Myös viihteessä yleisö ostetaan
suurella alkupanostuksella ja myyjä hallitsee markkinoita lähes suvereenisti.
Lännenfilmi on
vain yksi pieni nurkkaus amerikkalaisesta elokuvasta. Tutustuminen sen historiaan
riittää kuitenkin kertomaan olennaisen myös viihteen kehittymisestä.
Lapsenomaiset sankaritarinat saivat tietyssä vaiheessa antaa tilaa sadismille
ja muille sensaatioille sekä poliittiselle korrektiudelle. Jälkimmäisen
sekoittaminen ylevään eettiseen tasoon olisi varsin hullunkurinen virhe,
tulkoon sivumennen sanotuksi.
TV-sarjat taas
alettiin korvata niin sanotulla tosi-TV:llä, joka lienee infantiilin viihdeteollisuuden
kaikkein primitiivisin muoto. Siinä pelataan samalla tekijällä, joka saa lapset
nauramaan, kun joiku toinen nauraa ja itkemään, kun joku toinen itkee. Niinpä
henkilöitä itketetään ja nauratetaan. Voittaja saa sitten kaiken ja luuserit nuolevat näppejään.
Joku sanoi
aikoinaan Amerikasta, tarkoittaen Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoja, että se on
maa, jonka kehitys on kulkenut suoraan barbariasta rappioon ilman kulttuurin
välivaihetta.
Tiedän toki myös
amerikkalaisen korkeakulttuurin päiväpuolen. Siihen voi tutustua johtavista
kulttuurilehdistä, mutta niitähän ei moni lue. Toki se siis on olemassa, mutta
tuskin se vientitavaraa on.
Meillä Suomessa
puisteltiin aikoinaan päätä niille kertomuksille amerikkalaisista viestimistä,
jotka puhuivat kymmenistä TV- ja radiokanavista, lakkaamattomista mainoksista
ja siitä joutavasta hömpästä, jonka alta ei enää löytynyt sitä ensimmäistäkään
seuraamisen arvoista ohjelmaa.
Nyt olemme
samassa tilanteessa ja siinä näyttää olevan koko Eurooppa, pitkälti Venäjäkin.
Televisiossa, sen julkisesta rahoituksesta huolimatta, ei enää esitetä
kunnianhimoisia näytelmiä ja pienoissarjoja. Ajankohtaisohjelmat koostuvat
asenteellisista ”tutkimuksista” ja hallitsemattomasta hölötyksestä. Teema-niminen kanava oli vielä jokunen
aika sitten kelvollinen henkireikä, mutta se ollaan nyt kaiketi tukkimassa,
kuinkas muuten.
Suomalaisen
TV-kritiikin typerimpiin edustajiin kuului aikoinaan Jukka Kajava, jolla oli käytössään
kaksi kriteeriä: esittääkö näytelmä tms. asiat edistyksellisen ortodoksian
vaatimusten mukaisina ja artikuloivatko näyttelijät selvästi.
Siitä huolimatta
Kajavan voi vielä katsoa kuuluneen kulttuuria ylläpitävään sukupolveen, ehkä
tosin sen läpipolitisoituneeseen rappiovaiheeseen. Hän sentään otti käyttöön sanat hömppä ja tyhmentäminen. Nykyinen taso saattaa sen sijaan jo edustaa tien
päätä tai sitten meitä odottaa vielä jokin sellainen typeryyden syvyys, jota
emme vielä pysty kuvittelemaan.
Voi tietenkin
sanoa, että tässä on kysymys vain niinkin kevyestä asiasta kuin viihteestä.
Mitäpä tuon tasolla itseään vaivaamaan, katsomaan taas ei kukaan pakota.
Ehkäpä asia on
vähän niinkin. Mutta jos mennään ns. korkeakulttuurin puolelle, ei kuva taida parantua
lainkaan. Juuri nyt kuuluu Kansallisteatterissa menevän Kuningas Lear, joka on modernisoitu ymppäämällä sinne herkullisia
(?) letkautuksia Sipilästä ja muista meidän aikamme ilmiöistä.
Uskon
mielelläni, että tämä on niin syvällistä, kuin värkeistä lähtee, ilmaistakseni
näkemykseni ajanmukaisella tavalla. Mutta miksi jonkun pitäisi mennä sellaista
katsomaan? Eipä siihenkään kukaan useimpia aviomiehiä pakota, vaimot taas kai
saa aina liikkeelle sosiaalinen paine, josta muistelen lukeneeni kultaisella
1960-luvulla, kun olimme vielä tämän nykyisen maailmanajan lähtökuopissa
ainakin jossakin mielessä.
Kulttuurin
kehityksen pääsuuntaa voinee kuvata fysiikan piiristä otetulla vertauksella.
Kyseessä on entropian kasvu.
Joskus
kulttuuria verrattiin vaivalloiseen, mutta määrätietoiseen ja jopa
sankarilliseen rakennustyöhön, jossa vaikeuksien voittaminen ja itsensä
ylittäminen oli keskeisenä teemana. Nyt on sen sijaan ryhdytty laskemaan liukua
ja tyydytään limbokilpailuihin.
Kaupaksihan tämä
tavara menee, jopa kaikkialle maailmaan, mutta jos ja kun sen rinnalla ei ole
mitään korkeatasoista ja kunnianhimoista, tarkoittaa se, ettei länsimailla ole
muille kulttuureille tarjottavana enää muuta kuin halveksimisen aiheita.
Ja mikä nyt sitten
olikaan tuon kristillisyyden rooli, josta lähdettiin liikkeelle? Ei sillä taida
enää olla yhtään mitään roolia ja siihen tämä ihmisarvon halveksinta taitaakin
perustua. Kalvinismin ja juutalaisuuden voinee sentään vapauttaa ainakin
suurimmasta vastuusta, kun viihdemarkkinoiden toimintaa ajatellaan.
Se, ettei
ihminen ole minkään arvoinen (tai että tuo arvo ilmaistaan dollarimääräisesti)
tuskin seuraa mistään uskonnollisesta viitekehyksestä. Sen sijaan se lienee
kuta kuinkin väistämätön seuraus sellaisen täydellisestä puuttumisesta.
Jos hyväksytään, että kehittyneeksi läntiseksi ajatteluksi sanotaan jokaisen yksilön oikeutta arvokkaaseen elämään, siis tunteeseen olla valituista valituin, niin suomalaisilla taloustoimittajilla voi olla vaikeuksia niellä päivän uutista jonka mukaan Ruotsiin veroja pakoon muuttanut pankinjohtaja on saanut ministeriltä hyvän matkan toivotukset uhattuaan jättää nyt Ruotsin uhkaavien veronkorotusten vuoksi.
VastaaPoistaRuotsin ministeri kutsuu taloustoimittajia "pankkien halaajiksi".
Bradburyn Fahrenheit 451 tulee jälleen ajankohtaiseksi. Nythän se on vielä kivaa, kun monellakin on omassa kirjastossaan Thomas Mannia ja Marcel Proustia, sinfoniakonsettejakin riittää. Kyse on vain kauanko näin jatkuu. Eläkeläisenä täytyy sanoa, että harvoin pääsen tuttavapiirissäni keskustelemaan kirjallisuudesta ja konsertteihinkin menemme yleensä vaimoni kanssa kaksistaan, jossa yleisön valtaosa on hyvin varttunutta väkeä. Voi olla, että lapsenlapsemme joutuvat elämään jo jonkinmoista Fahrenheit 451 aikaa. Eihän siihen kirjarovioita tarvita, kyllä rahoitus ja korkeakulttuurin näivettäminen ajaa saman asian.
VastaaPoistaE-kirjastoon voi tabletille hankkia ilmaiseksi Project Gutenberg sivustolta klassikkoja monella eri kielellä (100 vuotta vanhempia joissa tekijänoikeudet vanhentuneet). Eli ei Fahrenheit 451:sta tule totta!
PoistaTulin muuten lainanneeksi aikoinaan kyseisen teoksen äänikirjana, jonka kopioin mp3 muotoon yli kymmenen vuotta sitten (omaan käyttöön). Rikos(?) taitaa olla vanhentunut...
Setarkos
Kiitos! Nälkäinen tuli ahmineeksi eikä pysty sanomaan, mikä rääteistä maistui mieluisimmalta.
VastaaPoistaAlkuvuodesta joskus totesit, että kuva on tappanut sanan. Vaan miten on mielikuvien laita? Ja muistojen? Sellaisia tulvi mieleeni kirjoitustasi lukiessani.
Sain 70-luvun alussa tilaisuuden osallistua kansainväliseen lintutieteelliseen kongressiin Hollannissa. Lukuisten suomalaisten osanottajien joukossa oli vanhimpana aatelissukuun kuuluva professori puolisoineen. Rouva oli lievästi invalidisoitunut.
Kongressin aikana oli tilaisuus katsoa monia filmejä eri lintulajien elämästä. Mieliinpainuvin niistä oli kattohaikaroiden käyttäytymistä kuvaava elokuva. Siinä näytettiin muun muassa, kuinka pesällä oleva yksilö tervehti sinne palaavaa puolisoa, joka vastasi asianmukaisesti tervehdykseen.Tämä toistui aina ja poikkeuksetta, monta kertaa päivässä. Vaikuttuneena sain seurata, kuinka mainitsemani iäkäs professori ja hänen puolisonsa käyttäytyivät vastaavalla tavalla tapahtuipa kohtaaminen kokoustilassa tai illallisella.
Kun ihmisen keskinäisestä käyttäytymisestä ovat lähes tyystin kadonneet toisen huomioon ottamiseen ja kunnioitukseen liittyvät rituaalit, tie on avoin tosi-tv-elämälle.
Kattohaikara ei ole tinkinyt tavoistaan. https://www.vogelbescherming.nl/beleefdelente/filmpjes/bekijken/?&clip=160
Suomella, päinvastoin kuin naapureilla, sanotaan olevan täysin onnistunut historia.
VastaaPoistaMuuan emeritusprofessori kirjoitti sitä Helsingin eliitiosoitteen lukaalissaan sisarentyttärensä kanssa joka kuoltuaan lahjoitti Yliopistolle jättiperinnön.
Sammuvien sukujen Suomessa kohkataan vähäistenkin muuttovirtojen pelossa.
Hm, ehkä tässä voisi tarkentaa? Olen mainittua emeritusta aikanaan luennoilla kuunnellut. Hän puuhaili laajalti kvantiteettien parissa ja olisi tällä kohtaa ehkä sanonut vanhan kokemuksen osoittavan, että pisarakin voi olla suuren joen alku. hh
Poista" Juuri nyt kuuluu Kansallisteatterissa menevän Kuningas Lear, joka on modernisoitu ymppäämällä sinne herkullisia (?) letkautuksia Sipilästä ja muista meidän aikamme ilmiöistä."
VastaaPoistaMiksi, oli miksi pilataan mestariteokset "omalla" ajankohtaiselta tulkinnalla? Sam kuin jos Vincin Mona Lisa taulua modernisoitaisiin tähän päivään, huippumalli haussa -tyyliin,heh.
Shakespearen teokset hankin ilmaiseksi E-kirja muodossa Elisa kirjasta tai project Gutenberg sivustolta. (Kirjaversiot divarista hankittu 1980j.Voin sovittaa itse teosten sanomat tähän päivään omassa mielikuvituksessani. Tulkintaani en häpeä "huippuohjaajan" versioon verrattuna...
Setarkos
Lauantaina kävin Kansallisessa katsomassa Macbethin, ja siinä kyllä joku "Sipiläinen" mainittiin - Mengelen ohella - korostamassa kai tämän nykyisen elämämme dystopian suuruutta. Lisäksi siellä menee vielä Richard III, ja se pitää käydä syksyllä katsomassa, kun on kuulemma ihan perinteinen.
PoistaEG
Ai niin, ja mikä minut sinne teatteriin "pakotti"? Ihan vaan rakkaus Shakespearen teksteihin, ja lipun olin ostanut jo syksyllä ennen arvosteluja, eihän teatteriin muuten pääsisi, ainakaan haluamalleen paikalle. Varmuuden vuoksi olin varannut tunnin junamatkalle näytelmän mukaani, ja se oli ihan tarpeen. Esitys kyllä häiritsi omia mielikuviani.
PoistaEG
Vielä pitää korjata: siellä puhuttiin "sipilöinnistä" ja Marine Le Penistä, kuulin väärin "Mengeleksi" ja ihmettelinkin, että olipa kummallinen ja törkeä rinnastus! Tarpeetonta klassisen tekstin peukalointia joka tapauksessa.
PoistaEG
Tämä ajatus Mona Lisan modernisoinnista on aivan erinomainen. Kuvatekstinä voisi sitten olla vaikka 'Mona Lisa vilautti'.
VastaaPoistaToinen professori
Oli se onnellinen päivä, kun jokunen vuosi sitten älysin ostaa tabletin, joka mahtuu bleiserin povi- tai sivutaskuun. Laitteessa pelkkä wi-fi, periaatteena ei senttiäkään operaattoreille. Sitten tuli vietettyä pätkittäin yhteensä 8 kuukautta kahdessa vuodessa sellaisessa kreikkalaiskylässä, jossa ei kellään näkynyt sanomalehtiä kirjoista puhumattakaan; ilmaisia verkkoja toki löytyi, myös meidän vuokrakämpässä. Gutenbergin parissa meni paljon aikaa. Muutaman e-kirjan ostin Elisalta. Yhtään en ikävöinyt kirjapinoja, joita ennen piti rahdata ulkomaan lomille painorajoja uhmaten tai ostaa paikan päällä kaupungeissa, joissa löytyi kirjakauppoja.
VastaaPoistaTuo ajatus Mona Lisan modernisoinnista on aivan erinomainen. Kuvatekstinä voisi olla: 'Mona Lisa vilautti'. Sopisi oikein hyvin yhteen nykyajan taidetrendien kanssa.
VastaaPoistaToinen professori