Detroitin tie
Pietari on
nykyaikaisista suurkaupungeista se, joka on joutunut suurimpien katastrofien
uhriksi. Leningradin piirityksen tuntevat kaikki ja siinä toistuivat vastaavien
historian tuntemien piiritysten kauhut sillä kertaa megaluokan mittakaavassa.
Nälkäkuolemat
piirityksen aikana, kannibalismi ja vastaavat asiat eivät ole historiassa
uutta. Ne tunnetaan jo antiikista ja myös uuden ajan sodista. Leningradin
kohtalossa kuitenkin oli jotakin laadullisesti uutta. Se ei ehkä ihan ollut suurkaupungin,
megalopoliksen kuolema, mutta joka tapauksessa hyvin lähellä sitä.
Metronomi naksutti radiossa kaupungin
sydänääniä kuvaten, mutta kaupungin väkiluku laski vuoden 1941 noin kolmesta
miljoonasta alimmillaan alle kuuteensataan tuhanteen vuonna 1944. Toki se sen
jälkeen taas nopeasti nousi. Katastrofi jäi hetkelliseksi.
Väestökato ei
kuitenkaan ollut Pietarin historiassa ensimmäinen laatuaan. Kansalaissodan
sekasortoisina vuosina suurkaupungin huoltaminen osoittautui bolševikkien
konsteilla mahdottomaksi ja vuoden 1916 liki kahdesta ja puolesta miljoonasta
asukkaasta oli vuonna 1920 jäljellä enää noin seitsemänsataa tuhatta.
Jo tuossa
vaiheessa pietarilaiset joutuivat tyytymään nälkäannoksiin ja polttelemaan
kaikkea palavaa pikku peltipurkkiuuneissa eli buržuikoissa. Kaksi
kolmasosaa väestöstä siis siirtyi kaupungista pois.
Kolmas mutka
Pietarin väestökäyrässä voidaan havaita 1990-luvulla, jolloin sokkiterapiana
tunnettu politiikka saattoi talouden sekasortoon. Nyt noin viiden miljoonan
kaupungin väkiluku tosin väheni vain noin kymmenellä prosentilla. Tuo
väestötappio on jo otettu takaisin.
Suurkaupungin
hiljenemisessä ja sen normaalien elintoimintojen lakkaamisessa on jotakin
ilmestyskirjamaista, vaikka se tapahtuisi rauhankin aikana. Poikkeusoloissa
pommitukset ja tulipalot, ihmisten joukkomittainen kuoleminen ja normaalien
palvelujen pysähtyminen tietysti vielä olennaisesti lisäävät tapahtumien
dramatiikkaa.
Mutta myös
rauhan aikana suurkaupungin alamäki on dramaattinen asia. Mikäli tuho jatkuu
vuosia, tulevat kuvaan mukaan autioiden talojen ryöstäminen ja polttaminen,
johon ovat syypäitä omat asukkaat. Myös eri kaupunginosien asukkaat vaihtavat
maisemia.
Osa äänestää
jaloillaan ja poistuu kaupungista. Autioille taloille ja halvoille
huoneistoille kuitenkin usein löytyy ottajia. Kaupungin kasvot muuttuvat.
Länsimaisen
sivistyksen keihäänkärjeltä näytti vielä muutamia vuosikymmeniä sitten Detroit.
Sehän symbolisoi valtavaa maailmanlaajuista autoteollisuuden buumia, jonka
ansiosta kaupunki kasvoi huimaa vauhtia.
Detroitin
väkiluku hipoi vuonna 1920 miljoonaa, mutta oli jo kymmenen vuoden kuluttua
noussut puoleentoista miljoonaan.
Vuonna 1950
väkiluku oli vajaat kaksi miljoonaa ja sen jälkeen se alkoi laskea. Vuonna 2000
se oli jo alle miljoonan ja nyt se on vajaat seitsemänsataa tuhatta. Koko
metropolialueen mukaan ottaminen tosin antaisi kuvalle lisää ulottuvuutta.
Mitä tämä
käytännössä tarkoittaa, voi vain kuvitella. Asiaa helpottaa, jos ottaa avuksi
vaikkapa netistä löytyviä valokuvia. Suuret alueet ovat autioituneet ja
rakennuksia on purettu. Eräät loistorakennuksetkin ovat rappeutuneet surkeasti.
Tämä ei
kuitenkaan ole koko tarina. Ranta-alueelle on noussut mahtavia pilvenpiirtäjiä,
ikään kuin muistona niiltä ajoilta, jolloin kaupunkia vielä pidettiin
mallikelpoisena tulevaisuuden kaupunkina. Olavi Paavolainen käytti siitä
nimitystä elektro-magneettis-dynaaminen
kaupunki. Hänen kirjassaan Nykyaikaa
etsimässä oli kuva Detroitin korkeista rakennuksista, joiden yllä leijuu ilmalaiva.
Nykyään
kaupunkia kunnioitetaan sekä nimellä Motown
–moottorikaupunki että Renaissance city,
joka siis viittaa siihen uudelleensyntymiseen, joka ainakin olisi kovasti
tarpeen.
Kaupungin talous
on hunningolla ja se jopa hakeutui konkurssiin, mutta saatiin pelastettua.
Muuan syy ongelmiin on väestö, joka on vailla työtä autoteollisuuden suurten
muutosten takia.
Yllättävää tai
ei, kaupungin väestön suuri enemmistö koostuu nyt ns. afroamerikkalaisista.
Vielä ennen sotia he olivat suuri harvinaisuus näillä leveysasteilla ja rotujen
(joita ei ole) sekoittaminen samoihin työvuoroihin aiheutti jopa mellakoita
tässä valkoisessa kaupungissa.
Kun valkoisten
osuus Detroitin asukkaista oli vielä vuonna 1930 yli 90 prosenttia, on se nyt
vain vähän yli kymmenen, joten white
flight on johtanut koko kaupungin eikä vain joidenkin korttelien etniseen
muuttumiseen. Valkoisia ei-hispanoita
on asukkaista nyt vaivaiset 7,8 prosenttia.
Mielestäni ei
ole jo ennakolta ja tutkimatta selvää, ettei etninen koostumus sinänsä aiheuta
yhtään mitään eikä sillä voi olla millekään asialle mitään merkitystä. Joka
tapauksessa siinä tapahtunut muutos korreloi eräiden muiden muutosten kanssa.
Syystä tai
toisesta kaupungin rikostilastot nimittäin ovat vaikuttavia. Murhien määrä oli
58 sataatuhatta asukasta kohti 1980-luvulla eli Amerikan korkein, mutta nyt se
on laskenut vähän yli neljäänkymmeneen ja kaupunki on tässä tilastossa
kakkosena. Suurinta osaa noista rikoksista ei selvitetä.
Suurimmalla
osalla kaupungin asukkaista on maksuhäiriöitä ja suunnilleen puolet
kiinteistöjen haltijoista ei ole pystynyt maksamaan kiinteistöveroa. Niinpä kaupunki
on pyrkinyt leikkaamaan menojaan muun muassa lopettamalla katuvalaistuksen
laajoilta alueilta. Myös korruptioskandaalit kaupungin johdossa ovat kuuluneet
kuvaan.
Tuhansia taloja
on purettu ja niiden paikalle on syntynyt niin sanottua kaupunkipreeriaa, urban prairie, jollaista on myös muissa
kuihtuvissa kaupungeissa. Niitähän Amerikassa on kymmenittäin.
Mutta eihän
mikään tarina pelkkää synkkyyttä sisällä. Detroitin joukkueet ovat pärjänneet
joissakin urheilulajeissa ja pop-musiikin alalla se kuuluu erittäin vahvoihin
keskuksiin. Tekno on kuulemma peräti keksitty siellä ja paikallisiin
suuruuksiin kuuluvat muun muassa Madonna ja Alice Cooper… Ehkä Detroit
sittenkin on uuden ajan todellinen suunnannäyttäjä?
Detroitin tarina
on tuskin ainutlaatuinen. Baltimore ja Philadelphia ja monet muut kutistuvat
kaupungit näyttävät seuraavan sen jälkiä. Väkiluvun vähetessä myös kaupunkien
etninen koostumus muuttuu ja paljon ylistetty monikulttuuri antaakin tilaa
uudelle monokulttuurille.
On selvää, että
kaikissa näissä kaupungeissa monet ihmiset elävät lainkuuliaisina kansalaisina normaalia
ja vaurasta elämää ja viihtyvät kotimaisemissaan. Yhtä selvää myös lienee, että
nuo nopeat muutokset, jotka yleensä tavalla tai toisella liittynevät
globalisaation lieveilmiöihin, herättävät katkeruutta monissa amerikkalaisissa,
jotka saavat konkreettisesti havaita oman unelmansa tuhoutuvan.
Foreign
Affairsin viime numerossa toteaa pari kirjoittajaa, että nyt olisi aika ottaa
vakavasti se tosiasia, että globalisaation siunaukset jakaantuvat epätasaisesti
kuten myös sen kiroukset. Systeemi on epäreilu eikä ole mitään syytä
kummastella sitä, että äänestäjät reagoivat asiaan tietyllä tavalla.
Mutta nämähän
ovat Amerikan ongelmia. Yhdysvalloissa rotu, jota tietenkään ei ole olemassa,
on kaikkialla vaikuttava asia toisin kuin meillä Euroopassa.
Kuitenkin voimme
myös monissa Euroopan maissa nähdä analogisia prosesseja. Kun ympäristöstään
jyrkästi erottuvat alakulttuurit vahvistuvat, ne tunkevat pois tieltään vanhan
kantakansallisuuden ja alkaa muodostua enklaaveja, jotka ovat muusta maasta
irrallisia ja joissa vallitsevat omat lakinsa ja norminsa.
Meillä tätä ei vielä
ole tapahtunut, mutta osuu tuskin kovin kauas harhaan, mikäli ennustaa, että
tämä eriytymisprosessi, joka nyt voidaan havaita, ei ole pysäytettävissä,
mikäli kehitys jatkuu samanlaisena. Parissa kymmenessä vuodessa tulemme
väestökehityksen myötä saamaan uudenlaisia yhteisöjä, jotka eristäytyvät ympäristöstään
ja rikastuttavat siis lähinnä itseään, ehkäpä jopa muiden kustannuksella.
Kyse on
kuitenkin vielä vain kaupunginosista. Yllättävää kyllä, vanhat
savupiipputeollisuuden kaupungit eivät meillä ole ainakaan vielä muuttuneet
aivan uudentyyppisen väestön ja kulttuurin tyyssijoiksi.
Suomen Ruhr,
kuten myös se varsinainen Ruhr ovat yllättävän hyvin pitäneet pintansa ja
sinnittelevät eteenkin päin, mutta eipä anneta asian pettää itseämme.
Olisi
luultavasti herkkäuskoista kuvitella, että meidän maamme olisi luonnostaan
valittu kulkemaan näissä kysymyksissä jotakin erityistietä.
Mikäli asioiden
annetaan kehittyä omalla painollaan ja vain kiihdytetään globalisaation
vaikutuksia sen sijaan, että niitä hillittäisiin, syntyy viime kädessä
samanlaista jälkeä kuin muuallakin.
Kaikki kehitys
ei ole edistystä. Detroit on tästä elävänä varoitusmerkkinä. Muistakaamme, että
jo muutaman kymmenen vuoden alamäki voi muuttaa nykyaikaisen suurkaupungin perustuksiaan
myöten. Tie maan ja maailman suunnannäyttäjästä sen murheenkryyniksi voi olla
tavattoman lyhyt.
Äkillisen katastrofin
sattuessa suurkaupungit sitä paitsi ovat kaikkein haavoittuvimpia, mikä kannattaisi
muistaa myös puuhattaessa koko Suomen väestön keskittämistä yhteen
nurkkaukseen.
Jos ja kun ortodoksinen aitovenäläinen suuntaus perii voiton venäjän politikan kehityksessä tulevina vuosina ja maa kääntyy enemmän lämpimien vesien äärelle,esimerkiksi Pietari suurelle järkrvämmäksi vaihtoehdoksi tarjotun Konstanttinopolin valtauksen,eikä järjettömään suhnien suolle,vielläpä Ruotsalaisten tuolloin hallinnoimalle alueelle tuon mielettömyyden ja pahuuden pesän rakentamiselle.
VastaaPoistaTurkkilaisten nyt, kurdien aseman vuoksi rikkoessa välinsä niin europan, kuin yhdysvaltain kanssa, voi venäjän ortodoksien haaveilema mahdollisuus toteutua.
Silloin meidän Suomalaisten tulisi olla hereillä olisihan tuolloin avautumassa mahdollisuusPietarin suomelle palaamisen mahdollisuus,silloihan vanhavenäläisestä näkökulmasta tuo pahuuden pesä menisi sinne, minne se kuuluisikin.
Nl:n hajotessa Eurooppa ja Pohjoismaat olivat monin eri tavoin auttamassa Pietaria, mm. arvokkaiden rakennusten entisöimistöissä. Myös Pietarin suuri jätevesipuhdistamo toteutettiin pitkälti pohjoismaisen avun turvin.Vuonna 2011 kävin puhdistamolla vierailulla ja sitä johti tuolloin suomalainen insinööri.
VastaaPoistaJoskus mietityttää miksi venäjän nykyinen johto on niin nyreissään Euroopalle... no, UKrainassa mentiin toki jenkkien kelkkaan.
Ei se lahjan vastaanottaminen mieltä ylennä. Hampurissa loptetettiin 1990-luvulla keräys Pietarin hyvöksi venäläisten pyynnöstä.
VastaaPoistaKaikenlainen hyväntekeväisyys on kohteiden näkökulmasta nöyryttävää,tulisi edes yrittää naamioida kaupankäynniksi.
Poista"Tie maan ja maailman suunnannäyttäjästä sen murheenkryyniksi voi olla tavattoman lyhyt."
VastaaPoista"Detroitin tie"
RISI:n nettisivuilla on julkaistu sarkastinen artikkeli: "Lähestyy aika jolloin Putinin on tehtävä valinta maan taloudellisen kehityksen strategiaksi." Merkitseekö se sitä että maan taloudellisen kehityksen strategiaa ei tähän asti ollutkaan, taikka sitä että se oli tahan asti ollut väärä?
Приближается время выбора Путиным экономической стратегии развития страны
Рустем Ахмеров, Русская народная линия
27.05.2017
http://ruskline.ru/special_opinion/2017/maj/priblizhaetsya_vremya_vybora_putinym_ekonomicheskoj_strategii_razvitiya_strany/
"Сейчас наше государство можно сравнить с ездой на автомобиле с дырявым бензобаком, не отрегулированным, стучащим двигателем, вытекшей тормозной жидкостью, квадратными колесами и т.д. Никаких денег не хватит ездить на такой машине. Так не только в экономикой, но и во всех других сферах общественной жизни страны." (Nykyään valtiomme voi verrata autoon jolla on vuotava bensatankki, jolla on koliseva moottori, jolla jarruöljyt ovat valuneet pois, jolla on neliskulmaiset pyörät, jne...)
Bensaa keskusteluun valaa myös Jakutian (Sohon) presidentti Вячеслав Анатольевич Штыров, jota kismittää suuresti se, että Vladivostokin huippukokouksen teatterikulisseiksi rakennettiin Venäjän pisin merisilta, joka yhdisti Vladivostokin Russkij (Venäläinen) saareen, jossa asuu 5000 asukasta, ja silta tuli maksamaan kaksi miljardia dollaria. Se rakennettiin varmasti Putinin käskystä. Niillä rahoilla Venäjän Kaukoidässä olisi voinut saada paljonkin hyvää aikaan. Matkustakoot nyt kaikki Venäjän pisimmälle merisillalle.
Вячеслав Штыров: Народ — созидатель
https://izborsk-club.ru/13379
Вячеслав Штыров
Вячеслав Анатольевич Штыров (р.1953) — российский политический и общественный деятель, Президент Республики Саха (Якутия) (2002—2010). Заместитель Председателя Совета Федерации Федерального Собрания Российской Федерации (2010-2014). Член Комитета Совета Федерации по обороне и безопасности, председатель Совета по Арктике и Антарктике при Совете Федерации, член Президиума Государственной комиссии по вопросам развития Арктики. Постоянный член Изборского клуба.
"Например, когда объявили, что во Владивостоке будет проходить саммит, в городе был ажиотаж и подъём, все радовались. Через некоторое время один крупный федеральный чиновник на совещании на острове Русский говорит: «Приморцы — странный народ. Мы им мосты строим, электростанции, дороги, гостиницы новые, а они только нам палки в колёса ставят. Какой неблагодарный народ!»"
Käytetäänpä suomea, kun blogi-isäntä on kotoisin Sulkavalta.
VastaaPoistaTerv. Tsuhna
"Käytetäänpä suomea"
PoistaStrategisesti kiinnostavat artikkelit voi tarvittaessa tilata käännetäviksi suomeksi. Suomessa ei valitettavasti ole sellaisia julkaisuja, jotka tarjoaisivat tällaista venäläistä keskustelua. Syynä lienee se vanha suomettuminen. Tilanne paranee vasta sen jälkeen kun suomettumisen/tshuhnaistumisen professorit järjestäytyvät jonoon Pietarin portille.
Kiitoksia, Vihavainen!
VastaaPoistaVertailu Suomen ja Detroitin kohtaloiden välillä ei ole huono. Monikulturismin riemumarssin mukana etenee myös raaka amerikkalainen yksilökeskeisyys ja kapitalismi. Toistaiseksi meillä Suomessa vallitsee sosiaaliliberaali pullamössölinja, mutta pian rahat loppuvat ja yhteiskuntaa karsitaan. Kapitalisti voittaa.
Esitettiin viittaus rodun yliedustuksen merkitykseen Detroitin rappiossa. Tässä mielestäni on tärkeintä tarkastella tämän ilmiön johtamista valkoisen väestön pakoon ja siitä koituviin seurauksiin. Jäljelle on jäänyt köyhää väestöä vailla työtä, mikä tappaa kaupungilta kaikki kehittymismahdollisuudet. Amerikkalainen unelma ei toimi enää, jos pankki ei myönnä tyhjätaskulle lainaa yrittämiseen eikä ympärillä ole edes maksukykyisiä asiakkaita.
Asiaan liittyen olisi ollut vielä kiinnostavaa pohtia tiettyjä eroavaisuuksia. USA:ssa vallitsee vapaus arvostaa asioita ja ihmisiä eri tavoilla. Pääasiallisena kriteerinä on raha. Suomessa selittävät toimittavan eri pohjalta, mutta jos vaikka turvapakoilijoista puhutaan niin raha haisee monessa heikäläisten arvoa puolustavassa argumentissa.
Pohja liukuu siis täälläkin kohti amerikkalaista. Jos tähän lisätään vielä amerikkalainen tapa korostaa epäluuloisuutta luodeilla ja islamistien viehtymykset räjähteisiin, niin siitä voidaan saada esimakua maailmasta, jossa saatamme pian elää -ennen kuin on muutettava pois.
"Pohja liukuu siis täälläkin kohti amerikkalaista. Jos tähän lisätään vielä amerikkalainen tapa korostaa epäluuloisuutta luodeilla ja islamistien viehtymykset räjähteisiin, niin siitä voidaan saada esimakua maailmasta, jossa saatamme pian elää"
PoistaTämä om ilmiselvä putinilaisen trollin uhkaus, koska putinilaisuus on postmodernia marxilais-engelsiläis-leniniläis-stalinismia. Mainittua ideologiaa ei Venäjällä ole virallisesti tuomittu, päinvastoin, sitä hehkutetaan nykyään piilomenetelmin, mm. elokuvasarjoilla "Stalinin varjo" jne.
"putinilaisen trollin uhkaus"
PoistaNyt on hyvä syy lainata Jukka Kemppisen blogia: "Putinia on kuvattu mafiajohtajaksi. Kuvaus ei ole välttämättä väärä. Ainakin hänellä on erinomainen koulutus, vakoilun kenttätyöhön…
30. toukokuuta 2017."
Itselle epämieluisia kehityskulkuja tai sopimattomia faktoja selitetään pois epämääräisillä termeillä kuten "putinismilla" ja "trolleilla". Ovat ilmiselviä psykologisia defenssejä, joilla pahaksi koettua siirretään itsen ulkopuolelle. Sinänsä ymmärrettävää ja inhimillistä, mutta ei kovin hedelmällistä.
PoistaVenäjällä polittinen vakaus lepää turvallisuuskoneiston ja ortodoksisen kirkon rakentaman yteistyön varaan, näiden pitempiaikainen vihollinen oli ja on kommunistisen puolueen tuottama komsomol taustaisten oligarkien pahanakseli.
VastaaPoista