maanantai 29. toukokuuta 2017

Detroitin tie



Detroitin tie

Pietari on nykyaikaisista suurkaupungeista se, joka on joutunut suurimpien katastrofien uhriksi. Leningradin piirityksen tuntevat kaikki ja siinä toistuivat vastaavien historian tuntemien piiritysten kauhut sillä kertaa megaluokan mittakaavassa.
Nälkäkuolemat piirityksen aikana, kannibalismi ja vastaavat asiat eivät ole historiassa uutta. Ne tunnetaan jo antiikista ja myös uuden ajan sodista. Leningradin kohtalossa kuitenkin oli jotakin laadullisesti uutta. Se ei ehkä ihan ollut suurkaupungin, megalopoliksen kuolema, mutta joka tapauksessa hyvin lähellä sitä.
 Metronomi naksutti radiossa kaupungin sydänääniä kuvaten, mutta kaupungin väkiluku laski vuoden 1941 noin kolmesta miljoonasta alimmillaan alle kuuteensataan tuhanteen vuonna 1944. Toki se sen jälkeen taas nopeasti nousi. Katastrofi jäi hetkelliseksi.
Väestökato ei kuitenkaan ollut Pietarin historiassa ensimmäinen laatuaan. Kansalaissodan sekasortoisina vuosina suurkaupungin huoltaminen osoittautui bolševikkien konsteilla mahdottomaksi ja vuoden 1916 liki kahdesta ja puolesta miljoonasta asukkaasta oli vuonna 1920 jäljellä enää noin seitsemänsataa tuhatta.
Jo tuossa vaiheessa pietarilaiset joutuivat tyytymään nälkäannoksiin ja polttelemaan kaikkea palavaa pikku peltipurkkiuuneissa eli buržuikoissa. Kaksi kolmasosaa väestöstä siis siirtyi kaupungista pois.
Kolmas mutka Pietarin väestökäyrässä voidaan havaita 1990-luvulla, jolloin sokkiterapiana tunnettu politiikka saattoi talouden sekasortoon. Nyt noin viiden miljoonan kaupungin väkiluku tosin väheni vain noin kymmenellä prosentilla. Tuo väestötappio on jo otettu takaisin.
Suurkaupungin hiljenemisessä ja sen normaalien elintoimintojen lakkaamisessa on jotakin ilmestyskirjamaista, vaikka se tapahtuisi rauhankin aikana. Poikkeusoloissa pommitukset ja tulipalot, ihmisten joukkomittainen kuoleminen ja normaalien palvelujen pysähtyminen tietysti vielä olennaisesti lisäävät tapahtumien dramatiikkaa.
Mutta myös rauhan aikana suurkaupungin alamäki on dramaattinen asia. Mikäli tuho jatkuu vuosia, tulevat kuvaan mukaan autioiden talojen ryöstäminen ja polttaminen, johon ovat syypäitä omat asukkaat. Myös eri kaupunginosien asukkaat vaihtavat maisemia.
Osa äänestää jaloillaan ja poistuu kaupungista. Autioille taloille ja halvoille huoneistoille kuitenkin usein löytyy ottajia. Kaupungin kasvot muuttuvat.
Länsimaisen sivistyksen keihäänkärjeltä näytti vielä muutamia vuosikymmeniä sitten Detroit. Sehän symbolisoi valtavaa maailmanlaajuista autoteollisuuden buumia, jonka ansiosta kaupunki kasvoi huimaa vauhtia.
Detroitin väkiluku hipoi vuonna 1920 miljoonaa, mutta oli jo kymmenen vuoden kuluttua noussut puoleentoista miljoonaan.
Vuonna 1950 väkiluku oli vajaat kaksi miljoonaa ja sen jälkeen se alkoi laskea. Vuonna 2000 se oli jo alle miljoonan ja nyt se on vajaat seitsemänsataa tuhatta. Koko metropolialueen mukaan ottaminen tosin antaisi kuvalle lisää ulottuvuutta.
Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, voi vain kuvitella. Asiaa helpottaa, jos ottaa avuksi vaikkapa netistä löytyviä valokuvia. Suuret alueet ovat autioituneet ja rakennuksia on purettu. Eräät loistorakennuksetkin ovat rappeutuneet surkeasti.
Tämä ei kuitenkaan ole koko tarina. Ranta-alueelle on noussut mahtavia pilvenpiirtäjiä, ikään kuin muistona niiltä ajoilta, jolloin kaupunkia vielä pidettiin mallikelpoisena tulevaisuuden kaupunkina. Olavi Paavolainen käytti siitä nimitystä elektro-magneettis-dynaaminen kaupunki. Hänen kirjassaan Nykyaikaa etsimässä oli kuva Detroitin korkeista rakennuksista, joiden yllä leijuu ilmalaiva.
Nykyään kaupunkia kunnioitetaan sekä nimellä Motown –moottorikaupunki että Renaissance city, joka siis viittaa siihen uudelleensyntymiseen, joka ainakin olisi kovasti tarpeen.
Kaupungin talous on hunningolla ja se jopa hakeutui konkurssiin, mutta saatiin pelastettua. Muuan syy ongelmiin on väestö, joka on vailla työtä autoteollisuuden suurten muutosten takia.
Yllättävää tai ei, kaupungin väestön suuri enemmistö koostuu nyt ns. afroamerikkalaisista. Vielä ennen sotia he olivat suuri harvinaisuus näillä leveysasteilla ja rotujen (joita ei ole) sekoittaminen samoihin työvuoroihin aiheutti jopa mellakoita tässä valkoisessa kaupungissa.
Kun valkoisten osuus Detroitin asukkaista oli vielä vuonna 1930 yli 90 prosenttia, on se nyt vain vähän yli kymmenen, joten white flight on johtanut koko kaupungin eikä vain joidenkin korttelien etniseen muuttumiseen. Valkoisia ei-hispanoita on asukkaista nyt vaivaiset 7,8 prosenttia.
Mielestäni ei ole jo ennakolta ja tutkimatta selvää, ettei etninen koostumus sinänsä aiheuta yhtään mitään eikä sillä voi olla millekään asialle mitään merkitystä. Joka tapauksessa siinä tapahtunut muutos korreloi eräiden muiden muutosten kanssa.
Syystä tai toisesta kaupungin rikostilastot nimittäin ovat vaikuttavia. Murhien määrä oli 58 sataatuhatta asukasta kohti 1980-luvulla eli Amerikan korkein, mutta nyt se on laskenut vähän yli neljäänkymmeneen ja kaupunki on tässä tilastossa kakkosena. Suurinta osaa noista rikoksista ei selvitetä.
Suurimmalla osalla kaupungin asukkaista on maksuhäiriöitä ja suunnilleen puolet kiinteistöjen haltijoista ei ole pystynyt maksamaan kiinteistöveroa. Niinpä kaupunki on pyrkinyt leikkaamaan menojaan muun muassa lopettamalla katuvalaistuksen laajoilta alueilta. Myös korruptioskandaalit kaupungin johdossa ovat kuuluneet kuvaan.
Tuhansia taloja on purettu ja niiden paikalle on syntynyt niin sanottua kaupunkipreeriaa, urban prairie, jollaista on myös muissa kuihtuvissa kaupungeissa. Niitähän Amerikassa on kymmenittäin.
Mutta eihän mikään tarina pelkkää synkkyyttä sisällä. Detroitin joukkueet ovat pärjänneet joissakin urheilulajeissa ja pop-musiikin alalla se kuuluu erittäin vahvoihin keskuksiin. Tekno on kuulemma peräti keksitty siellä ja paikallisiin suuruuksiin kuuluvat muun muassa Madonna ja Alice Cooper… Ehkä Detroit sittenkin on uuden ajan todellinen suunnannäyttäjä?
Detroitin tarina on tuskin ainutlaatuinen. Baltimore ja Philadelphia ja monet muut kutistuvat kaupungit näyttävät seuraavan sen jälkiä. Väkiluvun vähetessä myös kaupunkien etninen koostumus muuttuu ja paljon ylistetty monikulttuuri antaakin tilaa uudelle monokulttuurille.
On selvää, että kaikissa näissä kaupungeissa monet ihmiset elävät lainkuuliaisina kansalaisina normaalia ja vaurasta elämää ja viihtyvät kotimaisemissaan. Yhtä selvää myös lienee, että nuo nopeat muutokset, jotka yleensä tavalla tai toisella liittynevät globalisaation lieveilmiöihin, herättävät katkeruutta monissa amerikkalaisissa, jotka saavat konkreettisesti havaita oman unelmansa tuhoutuvan.
Foreign Affairsin viime numerossa toteaa pari kirjoittajaa, että nyt olisi aika ottaa vakavasti se tosiasia, että globalisaation siunaukset jakaantuvat epätasaisesti kuten myös sen kiroukset. Systeemi on epäreilu eikä ole mitään syytä kummastella sitä, että äänestäjät reagoivat asiaan tietyllä tavalla.
Mutta nämähän ovat Amerikan ongelmia. Yhdysvalloissa rotu, jota tietenkään ei ole olemassa, on kaikkialla vaikuttava asia toisin kuin meillä Euroopassa.
Kuitenkin voimme myös monissa Euroopan maissa nähdä analogisia prosesseja. Kun ympäristöstään jyrkästi erottuvat alakulttuurit vahvistuvat, ne tunkevat pois tieltään vanhan kantakansallisuuden ja alkaa muodostua enklaaveja, jotka ovat muusta maasta irrallisia ja joissa vallitsevat omat lakinsa ja norminsa.
Meillä tätä ei vielä ole tapahtunut, mutta osuu tuskin kovin kauas harhaan, mikäli ennustaa, että tämä eriytymisprosessi, joka nyt voidaan havaita, ei ole pysäytettävissä, mikäli kehitys jatkuu samanlaisena. Parissa kymmenessä vuodessa tulemme väestökehityksen myötä saamaan uudenlaisia yhteisöjä, jotka eristäytyvät ympäristöstään ja rikastuttavat siis lähinnä itseään, ehkäpä jopa muiden kustannuksella.
Kyse on kuitenkin vielä vain kaupunginosista. Yllättävää kyllä, vanhat savupiipputeollisuuden kaupungit eivät meillä ole ainakaan vielä muuttuneet aivan uudentyyppisen väestön ja kulttuurin tyyssijoiksi.
Suomen Ruhr, kuten myös se varsinainen Ruhr ovat yllättävän hyvin pitäneet pintansa ja sinnittelevät eteenkin päin, mutta eipä anneta asian pettää itseämme.
Olisi luultavasti herkkäuskoista kuvitella, että meidän maamme olisi luonnostaan valittu kulkemaan näissä kysymyksissä jotakin erityistietä.
Mikäli asioiden annetaan kehittyä omalla painollaan ja vain kiihdytetään globalisaation vaikutuksia sen sijaan, että niitä hillittäisiin, syntyy viime kädessä samanlaista jälkeä kuin muuallakin.
Kaikki kehitys ei ole edistystä. Detroit on tästä elävänä varoitusmerkkinä. Muistakaamme, että jo muutaman kymmenen vuoden alamäki voi muuttaa nykyaikaisen suurkaupungin perustuksiaan myöten. Tie maan ja maailman suunnannäyttäjästä sen murheenkryyniksi voi olla tavattoman lyhyt.
Äkillisen katastrofin sattuessa suurkaupungit sitä paitsi ovat kaikkein haavoittuvimpia, mikä kannattaisi muistaa myös puuhattaessa koko Suomen väestön keskittämistä yhteen nurkkaukseen.

12 kommenttia:

  1. Jos ja kun ortodoksinen aitovenäläinen suuntaus perii voiton venäjän politikan kehityksessä tulevina vuosina ja maa kääntyy enemmän lämpimien vesien äärelle,esimerkiksi Pietari suurelle järkrvämmäksi vaihtoehdoksi tarjotun Konstanttinopolin valtauksen,eikä järjettömään suhnien suolle,vielläpä Ruotsalaisten tuolloin hallinnoimalle alueelle tuon mielettömyyden ja pahuuden pesän rakentamiselle.

    Turkkilaisten nyt, kurdien aseman vuoksi rikkoessa välinsä niin europan, kuin yhdysvaltain kanssa, voi venäjän ortodoksien haaveilema mahdollisuus toteutua.

    Silloin meidän Suomalaisten tulisi olla hereillä olisihan tuolloin avautumassa mahdollisuusPietarin suomelle palaamisen mahdollisuus,silloihan vanhavenäläisestä näkökulmasta tuo pahuuden pesä menisi sinne, minne se kuuluisikin.

    VastaaPoista
  2. Nl:n hajotessa Eurooppa ja Pohjoismaat olivat monin eri tavoin auttamassa Pietaria, mm. arvokkaiden rakennusten entisöimistöissä. Myös Pietarin suuri jätevesipuhdistamo toteutettiin pitkälti pohjoismaisen avun turvin.Vuonna 2011 kävin puhdistamolla vierailulla ja sitä johti tuolloin suomalainen insinööri.
    Joskus mietityttää miksi venäjän nykyinen johto on niin nyreissään Euroopalle... no, UKrainassa mentiin toki jenkkien kelkkaan.

    VastaaPoista
  3. Ei se lahjan vastaanottaminen mieltä ylennä. Hampurissa loptetettiin 1990-luvulla keräys Pietarin hyvöksi venäläisten pyynnöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlainen hyväntekeväisyys on kohteiden näkökulmasta nöyryttävää,tulisi edes yrittää naamioida kaupankäynniksi.

      Poista
  4. "Tie maan ja maailman suunnannäyttäjästä sen murheenkryyniksi voi olla tavattoman lyhyt."

    "Detroitin tie"

    RISI:n nettisivuilla on julkaistu sarkastinen artikkeli: "Lähestyy aika jolloin Putinin on tehtävä valinta maan taloudellisen kehityksen strategiaksi." Merkitseekö se sitä että maan taloudellisen kehityksen strategiaa ei tähän asti ollutkaan, taikka sitä että se oli tahan asti ollut väärä?

    Приближается время выбора Путиным экономической стратегии развития страны
    Рустем Ахмеров, Русская народная линия
    27.05.2017
    http://ruskline.ru/special_opinion/2017/maj/priblizhaetsya_vremya_vybora_putinym_ekonomicheskoj_strategii_razvitiya_strany/

    "Сейчас наше государство можно сравнить с ездой на автомобиле с дырявым бензобаком, не отрегулированным, стучащим двигателем, вытекшей тормозной жидкостью, квадратными колесами и т.д. Никаких денег не хватит ездить на такой машине. Так не только в экономикой, но и во всех других сферах общественной жизни страны." (Nykyään valtiomme voi verrata autoon jolla on vuotava bensatankki, jolla on koliseva moottori, jolla jarruöljyt ovat valuneet pois, jolla on neliskulmaiset pyörät, jne...)

    Bensaa keskusteluun valaa myös Jakutian (Sohon) presidentti Вячеслав Анатольевич Штыров, jota kismittää suuresti se, että Vladivostokin huippukokouksen teatterikulisseiksi rakennettiin Venäjän pisin merisilta, joka yhdisti Vladivostokin Russkij (Venäläinen) saareen, jossa asuu 5000 asukasta, ja silta tuli maksamaan kaksi miljardia dollaria. Se rakennettiin varmasti Putinin käskystä. Niillä rahoilla Venäjän Kaukoidässä olisi voinut saada paljonkin hyvää aikaan. Matkustakoot nyt kaikki Venäjän pisimmälle merisillalle.


    Вячеслав Штыров: Народ — созидатель
    https://izborsk-club.ru/13379
    Вячеслав Штыров
    Вячеслав Анатольевич Штыров (р.1953) — российский политический и общественный деятель, Президент Республики Саха (Якутия) (2002—2010). Заместитель Председателя Совета Федерации Федерального Собрания Российской Федерации (2010-2014). Член Комитета Совета Федерации по обороне и безопасности, председатель Совета по Арктике и Антарктике при Совете Федерации, член Президиума Государственной комиссии по вопросам развития Арктики. Постоянный член Изборского клуба.

    "Например, когда объявили, что во Владивостоке будет проходить саммит, в городе был ажиотаж и подъём, все радовались. Через некоторое время один крупный федеральный чиновник на совещании на острове Русский говорит: «Приморцы — странный народ. Мы им мосты строим, электростанции, дороги, гостиницы новые, а они только нам палки в колёса ставят. Какой неблагодарный народ!»"

    VastaaPoista
  5. Käytetäänpä suomea, kun blogi-isäntä on kotoisin Sulkavalta.

    Terv. Tsuhna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Käytetäänpä suomea"

      Strategisesti kiinnostavat artikkelit voi tarvittaessa tilata käännetäviksi suomeksi. Suomessa ei valitettavasti ole sellaisia julkaisuja, jotka tarjoaisivat tällaista venäläistä keskustelua. Syynä lienee se vanha suomettuminen. Tilanne paranee vasta sen jälkeen kun suomettumisen/tshuhnaistumisen professorit järjestäytyvät jonoon Pietarin portille.

      Poista
  6. Kiitoksia, Vihavainen!

    Vertailu Suomen ja Detroitin kohtaloiden välillä ei ole huono. Monikulturismin riemumarssin mukana etenee myös raaka amerikkalainen yksilökeskeisyys ja kapitalismi. Toistaiseksi meillä Suomessa vallitsee sosiaaliliberaali pullamössölinja, mutta pian rahat loppuvat ja yhteiskuntaa karsitaan. Kapitalisti voittaa.

    Esitettiin viittaus rodun yliedustuksen merkitykseen Detroitin rappiossa. Tässä mielestäni on tärkeintä tarkastella tämän ilmiön johtamista valkoisen väestön pakoon ja siitä koituviin seurauksiin. Jäljelle on jäänyt köyhää väestöä vailla työtä, mikä tappaa kaupungilta kaikki kehittymismahdollisuudet. Amerikkalainen unelma ei toimi enää, jos pankki ei myönnä tyhjätaskulle lainaa yrittämiseen eikä ympärillä ole edes maksukykyisiä asiakkaita.

    Asiaan liittyen olisi ollut vielä kiinnostavaa pohtia tiettyjä eroavaisuuksia. USA:ssa vallitsee vapaus arvostaa asioita ja ihmisiä eri tavoilla. Pääasiallisena kriteerinä on raha. Suomessa selittävät toimittavan eri pohjalta, mutta jos vaikka turvapakoilijoista puhutaan niin raha haisee monessa heikäläisten arvoa puolustavassa argumentissa.

    Pohja liukuu siis täälläkin kohti amerikkalaista. Jos tähän lisätään vielä amerikkalainen tapa korostaa epäluuloisuutta luodeilla ja islamistien viehtymykset räjähteisiin, niin siitä voidaan saada esimakua maailmasta, jossa saatamme pian elää -ennen kuin on muutettava pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pohja liukuu siis täälläkin kohti amerikkalaista. Jos tähän lisätään vielä amerikkalainen tapa korostaa epäluuloisuutta luodeilla ja islamistien viehtymykset räjähteisiin, niin siitä voidaan saada esimakua maailmasta, jossa saatamme pian elää"

      Tämä om ilmiselvä putinilaisen trollin uhkaus, koska putinilaisuus on postmodernia marxilais-engelsiläis-leniniläis-stalinismia. Mainittua ideologiaa ei Venäjällä ole virallisesti tuomittu, päinvastoin, sitä hehkutetaan nykyään piilomenetelmin, mm. elokuvasarjoilla "Stalinin varjo" jne.

      Poista
    2. "putinilaisen trollin uhkaus"

      Nyt on hyvä syy lainata Jukka Kemppisen blogia: "Putinia on kuvattu mafiajohtajaksi. Kuvaus ei ole välttämättä väärä. Ainakin hänellä on erinomainen koulutus, vakoilun kenttätyöhön…
      30. toukokuuta 2017."

      Poista
    3. Itselle epämieluisia kehityskulkuja tai sopimattomia faktoja selitetään pois epämääräisillä termeillä kuten "putinismilla" ja "trolleilla". Ovat ilmiselviä psykologisia defenssejä, joilla pahaksi koettua siirretään itsen ulkopuolelle. Sinänsä ymmärrettävää ja inhimillistä, mutta ei kovin hedelmällistä.

      Poista
  7. Venäjällä polittinen vakaus lepää turvallisuuskoneiston ja ortodoksisen kirkon rakentaman yteistyön varaan, näiden pitempiaikainen vihollinen oli ja on kommunistisen puolueen tuottama komsomol taustaisten oligarkien pahanakseli.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.