Pietarin matka

Piipahdus Pietarissa

Yleisön pyynnöistä huolimatta pieni selitys siihen, miksi taas piti käydä Pietarissa.

Itse asiassa olen siinä onnellisessa asemassa, ettei matkoja yleensä tarvitse suunnitella, koska päämajoitusmestari hoitaa järjestelyt.

Tämän vuoksi matkustin lentäen, mikä kuulostaa aivan älyttömältä ja sitä taitaa ollakin. Hinnat ovat suunnilleen samoja kuin Allegrossa, mutta kaikkinensa matkustusaika tuppaa venymään jopa hieman pitemmäksi.

Se lento vie vain vajaan tunnin (nyt Finnairin ATR ja 50 min.), mutta onhan siinä niitä tarkastuksia sun muuta. Tosin Pulkovossa oli meno hyvin sujuvaa molempiin suuntiin, ei jonoja nimeksikään (perjantai-iltana sinne ja sunnuntai-iltana takaisin).

Taksit, jotka ennen ryöstivät asiakkailtaan tolkuttomina hintoja, ovat Pietarissa tulleet kohtuullisiksi vaikka ns. kansalaistaksitoiminta onkin kuihtunut olemattomiin. Tämän huomaa yhä uudelleen. Vain esim. Astorian portsarilta tilattuja takseja kehotan välttämään.

Nyt joka tapauksessa yli 7 km matka Pulkovosta Moikalle, Nevskin viereen maksoi Suomen rahassa vain kaksi kymppiä. Matka vie noin puolesta tunnista tuntiin. Toki voi myös mennä pikkubussilla eli maršrutkalla tai taksilla metroasemalle ja sieltä sitten varttitunnissa Nevski prospektille. Kakkoslinjaa olisimme päässet ihan hotellin lähelle, mutta laiskuus voitti nuukuuden.

U Ermitaža on noita uusia pikkuhotelleja, joita voi aina suositella. ellei pakkoa ole, en mene niihin neuvostoajan mammutteihin. Palvelu, hinnat ja kaikki muukin on näissä uusissa paikoissa reilassa. Niin tässäkin. Hinta oli naurettavan halpa (alle 60 euroa kahdelta yöltä ja kahdelta hengeltä). Aamiainenkin OK.

Etäisyyttä Nevskiltä Moikaa Puškinin museolle päin oli kirjaimellisesti kiven heitto. Nuorempana heitin sata metriä, nyt kyllä pitäisi varata kaksi heittoa, mutta lähellä se siis on silti.

Lähes vieressähän on tosiaan sillan takana Palatsitori ja Eremitaasi sekä Kapella. Vähemmän tunnettuja kohteita on lehdistömuseo, sekin kuvaannollisesti kivenheiton päässä, kävimme siinä joskus viime vuonna ja voin suositella.

Ravintoloistahan ei ole puutetta. Nyt asioimme Na Abordaž-nimisessä paikassa, jossa oli merirosvoromantiikkaan viittaavaa tilpehööriä, aika hauskastikin. Palvelu oli nopeaa ja ruoka kelvollista, mutta ei erityistä kotiin kerrottavaa. Aivan vieressä, Nevskin ja Moikan kulmassa on hauska neuvostotyylinen Datšniki. Nimi viittaa myös TV-sarjaan. Šašlikit ovat siellä olleet hyviä. Nyt ei käyty.

Tällä kertaa suurena kohteena oli lauantaina historiamuseo tai -näyttely Rossija -moja istorija. ehdottomasti käynnin väärtti paikka, jonne metrolla pääsi nopeasti. Se on kuvattu eri blogissa erikseen. Park pobedy on sinänsä kesällä käyntikohde ja lähistöllähän on myös valtava toisen maailmansodan monumentti, mutta niissä ei nyt käyty.

Historianäyttelyn ruokalasta on kerrottu, että siellä olisi erilaisia historiallisia ruokia ja tietoa niistä, mutta toistaiseksi näytti olevan vain tavallista vaatimatonta ruokalarehua, jolla nälkä toki lähti kohtuuhintaan. Päivän pikkumuseo oli Alliliujevin kotimuseo lähellä Suvorovin prospektia.

Aika mukavasti eleli tämä ammattitaitoinen työläinen ja Stalinin appiukko jo ennen vallankumousta. Pinta-alaa asunnossa riitti, palvelijaa pidettiin ja nuori Nadja soitteli kotona pianoa, ompelukonekin oli. Mihinkäs tässä vallankumousta tarvittiin? Niin? Ja miksi täällä Leniniäkin hyysättiin?

Leskirouva Kotšnevan talossa, Anitskovin sillan lähellä esitettiin illalla vaudeville, jossa käytiin parin paikallisen tutun kanssa. Kun ymmärrykseni teatterista on heikolla tasolla, totean vain, että hauskaa oli ja taas muuan söpöliini näyttämöllä iski silmänsä vaatimattomaan persoonaani, joka muka edusti härskiä upseeristoa, jos oikein ymmärsin. Mielestäni kevään hauskin #metoo, mutta minulla on kyllä viime aikoina ollut kovin vähän kokemuksia alalta.

Teatterin jälkeen odotti sopivan bussimatkan päässä minulle ja päämajoitusmestarille varattu saunan luxus-osasto. Ei valittamista. Se oli puulämmitteinen, mahtava oli kiuas, hyvää olutta ja suolakalaa. Viileävesiallas löytyi. Löylyä sai, kun jaksoi heittää. Tuli Tbilisi mieleen.

Seuraavana päivänä kävin Singeriltä muutaman kirjan. Teoksen ”Vsja kremljovskaja rat” (suom. Putinin sisäpiiri) kirjoittaja Mihail Zygar on ollut ahkerana, uusia teoksia oli myynnissä kaksi. Toinen niistä, Imperija dolžna umeret, kertoo vuosista 1900-1917, joita koskeva historiantulkinta on  nykyään selkeästi muuttunut, kuten myös historianäyttely kertoi.

Sen lisäksi ostin pari Vladimir Poznerin kirjaa sekä merkillisen teoksen Mannergejm i blokada, jonka kirjoittajaksi mainitaan Aleksandr Klinge (Moskova, Jauza-press, 2017, 222 s.).

Kansitekstin mukaan kirja kertoo ”kielletyn totuuden Suomen marsalkasta”. Teosta vielä lainkaan lukematta arvaan, ettei sen kirjoittajilla ole mitään tekemistä suomalaisten professorien kanssa. Dosentit ovat sitten asia erikseen. Asiaan pitänee palata.

Aamupäivällä alkanut Figaron häät olivat sopivan bussimatkan päässä uudessa Marinskissa. Kallis paikkahan se on, mutta joskushan ne rahansa täytyy tuhlatakin. Sitä paitsi ei tässä mitään suomalaisia hintoja hätyytelty, ei lähellekään.

Täynnä oli katsomo myös tässä näytöksessä ja varmaankin myös seuraavissa. Kun väestöpohjaa riittää, kannattaa herrojen pitää vaikka oopperaa.

Porukan pukukoodi vaihteli laidasta laitaan. Viereen sattui sellainen persoona, jonka kanssa olisi tehnyt mieli alustaa keskustelu saunomisen hyödyllisyydestä, mutta se nyt jäi tällä kertaa.

Ennen siirtymistä Pulkovoon, oli vielä hyvää aikaa nauttia gruusialaisen keittiön antimista. Kazanskaja-kadun Suliko osoittautui yhtä hyväksi kuin kaimansa Vosstanijalla. Adžarialainen hatšapuri oli hyvää ja hartšo (joka ei nyt ollut hartšokeittoa!) aivan loistavaa (haudutettua lihaa pähkinäkastikkeessa).

Sata grammaa vodkaa (Zeljonaja marka) maksoi vaatimattomat 160 ruplaa eli kaksi ja puoli euroa, joten sekin tuli sitten otettua ja hyvää olikin. Luulen, että se myös edisti ruuansulatusta.

Muuten, Suliko on viehättävä pikku laulu, josta Stalin erityisesti piti. Ehkä juuri siitä syystä säveltäjän hauta on Tbilisin kaikkein hienoimmalla muistohautausmaalla korkealla vuorella. Hautakivessä on tämän mainitun kappaleen nimi ja vähän nuotteja. Aivan vieressä on myös Stalinin äidin hauta.

Mutta se siitä. Taas sitten, lukullisen aterian jälkeen vei taksi Pulkovoon, kaameassa lumipyryssä parinkymmenen euron hintaan. Jos haluatte kaupunkiin, jossa on palvelua ja kohtuuhinnat, voisin suositella Pietaria.