Leninin kätyrit

Leninin kätyrit

Harry Halén, Kiinalaiset Mantšuriassa ja Venäjällä. Rosvojoukoista Puna-armeijan palkkasotureiksi. Unholan aitta 49, Helsinki 2018. 36 s.

Harry Halén on kiitettävästi laatinut koosteita erilaisista, lähinnä orienttia ja Suomea koskevista aiheista. Unholan aittoja on koossa jo puolen sataa ja niiden kiehtovan aihepiirien moninaisuuden voi todeta googlaamalla.

Halén on tehnyt myös monia tutkimuksia ja käännöksiä, mutta tämä Unholan aitta- sarja koostuu lähinnä historiallisista makupaloista, dokumenteista ja niiden osista ilman varsinaista analyysiä. Silti ne tarjoavat kiinnostavaa, autenttista luettavaa menneisyydestä. Esimerkiksi venäjänkieliset tekstit on suomennettu, mikä auttaa monia kiinnostuneita lukijoita.

Nyt esillä oleva julkaisu ei perustu arkistolähteisiin toisin kuin monet aiemmat, vaan lähinnä suomalaiseen ja venäläiseen lehdistöön, jota on nykyään kätevästi käytettävissä internetin välityksellä. Aineiston perusteella ei kannata mennä tekemään kovin rohkeita johtopäätöksiä, mutta ainakin se osoittaa, miten tärkeänä aihepiiriä pidettiin.

Näin asia nimittäin oli. Jokainen, joka oli tutustunut bolševikkivallan alkutaipaleeseen, on voinut todeta, miten suuri rooli silloin annettiin niille kiinalaisille joukoille, jotka olivat bolševikkien palveluksessa. Leninin vallan sanottiin usein nojaavan ulkomaalaisiin eli latvialaisiin ja kiinalaisiin pistimiin.

Siinä ei oltu niinkään väärässä. Alkuvaiheessa bolševikeilla ei ollut juuri lainkaan venäläisiä taistelukelpoisia tai edes muuten kurinalaisia joukkoja. ”Svabodan” elähdyttämät matruusit ja punakaartilaiset toimivat lyhytjännitteisesti ja heillä saattoi olla omia poliittisia näkemyksiään, jotka eivät välttämättä olleet Leninin eli ”puolueen yleislinjan” mukaisia.

Ulkomaalaiset eivät sen sijaan yleensä osanneet edes kieltä ja tyytyivät tekemään, kuten käskettiin. Kiinalaisten ja latvialaisten lisäksi tällaisia sopivia aineksia ns. erikoisjoukkoihin olivat myös suomalaiset ja itävaltalaiset (mm. unkarilaiset). Suomalaiset punikit ovat muistelmissaan kuvanneet omaa rooliaan esimerkiksi vasemmisto SR:ien ns. kapinan kukistamisessa vuonna 1918 olennaisen tärkeäksi.

Kiinalaisiin verrattuna suomalaisia oli kuitenkin vähän. Kiinalaisia sen sijaan oli joidenkin arvioiden mukaan Venäjällä jopa puoli miljoonaa ja bolševikkien joukoissakin 50000, mikä alkuvaiheessa oli hyvin paljon verrattuna sotilaiden kokonaismäärään.

Luvut voivat olla liioiteltuja, mutta melkoinen määrähän noita kiinalaisia sodan aikana saapui töihin Venäjälle. Muutama tuhat oli Suomessakin linnoituksia rakentamassa ja Muurmannin radalla vielä paljon enemmän.

Ainakin osittain kyseessä olivat Mantšurian niin sanotut hunghuusit eli punaparrat, jotka olivat itse asiassa rosvoja. Myös Mannerheim kertoo käyttäneensä heitä Japanin-sodan aikana erilaisiin tehtäviin.

Muistelmien mukaan kiinalaiset olivat hyvin käyttökelpoisia muun muassa pyöveleinä, koska kaikkinainen sentimentalismi oli heille vierasta.

 Kun Pietari joutui kansalaissodan aikana nälänhädän kouriin, alettiin toreilla kaupitella ns. kiinalaista lihaa, joka itse asiassa oli ihmislihaa. Nuoria lapsia väitettiin kadonneen suuria määriä.

Ihmissyöntiä tietysti todella tapahtui ankaran nälänhädän aikana, näin on aina ollut ja varmaankin tulee myös olemaan. Kiinalaisten osoittaminen asiasta vastuullisiksi saattoi joissakin tapauksissa pitää paikkansa, mutta ei tietenkään tarkoittanut, että kyseessä olisi ollut jokin sikäläinen maan tapa. Ääriolosuhteet ovat ääriolosuhteita.

Kiinalaiset jäivät sitten Neuvostoliittoon ja muodostivat kansallisen diasporan, jota voitiin verrata vaikkapa suomalaisiin, puolalaisiin, virolaisiin ja muihin sellaisiin ryhmiin, joilla oli oma valtio Neuvostoliiton ulkopuolella.

Ns. suuren terrorin aikana näihin ryhmiin kohdistettiin ns. kansallisia operaatioita. En tunne asiaa tarkemmin, mutta arvelen, että kiinalaiset mahdollisesti niputettiin yhteen ns. harbinilaisten kanssa, eli ryhmään, joka käsitti Itä-Kiinan rautatiellä (КВЖД) asuneet henkilöt, jota olivat etupäässä venäläisiä. Joka tapauksessa he ryhmänä hävisivät kuvasta.

Tosin monet oli myös siirretty kotimaahansa jo aiemmin, tarkoituksena nostattaa Kiinassa kommunistinen vallankumous, jolle tämän ryhmän olemassaolo lieneekin merkinnyt paljon.

En ole missään huomannut, että Leninin kiinalaisia ”erikoisjoukkoja” olisi bolševikkien toimesta nostettu esille mallikelpoisina ”internationalisteina”. Latvialaisethan sen sijaan saivat ansaitsemansa arvon ja Riiassa pitivät nuorisoliittolaiset kunniavartiota punaisten tarkk’ampujien museon edessä vielä 1980-luvulla.

Nyt on Latviassakin ollut tällä rintamalla hiljaisempaa. Ne kiistämättömät ansiot, joita latvialaisilla oli bolševikkivallan tukena, haluttaisiin jo mieluimmin unohtaa, vaikka venäläiset niitä välillä nostelevat esille häijyssä hengessä.

Oliko koko bolševikkivalta itse asiassa ulkomaalaisten palkkasoturien avulla pönkitettyä hirmuvaltaa? Näinhän vastapuolella aluksi usein selitettiin, mutta tietenkään tällainen selitys ei kovin pitkälle kanna.

Näinä venäläis-kiinalaisen ystävyyden kukoistusaikoina olisi joka tapauksessa kovin kiintoisaa saada lukea perusteellinen tutkimus Neuvosto-Venäjän kiinalaisista ”internationalisteista” ja heidän palveluksistaan uudelle hallinnolle.

Lieneekö kummallakaan osapuolella innostusta ja intressejä sellaisen tekemiseen? Joka tapauksessa teema on varsin tärkeä ja siitä käytettävissä olevat tiedot ja käsitykset ovat ristiriitaisia ja hajanaisia ja osittain vielä varsin karmaisevia, kuten Halénin keräelmä osoittaa. Olisihan siinä jo varmaan aihetta projektin aloittamiselle.