Villakoiran ydin
Richard Vinen, The Long ’68. Radical Protest and Its Enemies. Allen Lane
2018, 446 s.
Nuori
englantilainen historian professori on ryhtynyt tutkimaan yhtä uudemman
historian mysteerioista, hullua vuotta 1968.
Ymmärrän
kiinnostuksen tähän aiheeseen. Kirjoja onkin jo ilmestynyt aikamoinen liuta,
Saksassakin määrä lienee kymmenissä, pikaisen kirjakaupan selailun perusteella.
Das Tolle Jahr oli aikamoinen Tollhaus sielläkin, siis Länti-Saksassa.
Vinenin kirjan
lopussa on muuan huvittava ja paljonpuhuva kuva, ehkä kirjan dramaattisin.
Siinä nuori mies heittää hattunsa palavan auton päälle ja vieressä oleva tyttö
valmistautuu tekemään saman rituaalisen uhrauksen.
Kuva on
vappuriehasta Jyväskylässä ja siinä poltetaan omia ylioppilaslakkeja. Auto on
opiskelijoiden ostama romu ja sytytetty poliisin luvalla. Heittäjä kuvassa on
Mikko Pyhälä, myöhempi suurlähettiläs.
Myöhemmin sama
seremonia toistui Mikkelissä, jossa hattunsa poltti Erkki Liikanen, myöhemmin
merkittävä yhteiskunnallinen toimihenkilö.
Kirjoittaja
toteaa kuvan osoittavan, että protestiaalto ulottui Euroopan joka kulmalle.
Suomalaisia erikoisuuksia hän ei ryhdy selostamaan, vaikka ne tutkijalle
voisivatkin antaa kiinnostava näkökulman koko asiaan yleensäkin. Tehtävä on
kuitenkin vaativa, kuten voi ymmärtää.
Vinenin
tarkoittama pitkä ’68 tarkoittaa
suunnilleen samaa kuin ranskalaisten käyttämä termi Les années soixante-huit, jotka ulottuvat vuodesta 1962 (Algerian
sodan päättyminen) vuoteen 1981 (Mitterrandin ensimmäisen hallituksen virkaan
astuminen).
Kirja on ihan
nuhteeton kokoelma Euroopan ja Amerikan tapahtumia ja prosesseja noilta
vuosilta. Siinä on pohdintaa ja analyysiä ja kirjoittaja näyttää kunnioittavan
kohdettaan asianmukaisesti, välttäen liian helppoja selityksiä.
Silti kirjasta
mielestäni puuttuu jotakin oleellista. Mistä tuossa hullussa vuodessa oikein
oli kyse? Kirjoittaja esittää, että siinä olivat mukana hyvinvoivat maat,
joissa radikaali protesti suuntautui valittuja hallituksia vastaan.
Toisaalla hän
luettelee sen komponentteja: nuorten kapina vanhoja vastaan, poliittinen kapina
militarismia, kapitalismia ja poliittisia vallanpitäjiä vastaan ja kulttuurinen
kapina, joka pyöri rock-musiikin ja elämäntyylin ympärillä
Totta joka sana.
Pelkään kuitenkin, että käytetty lähestymistapa ei riitä ilmiön syvempään
ymmärtämiseen. On toki sinänsä tärkeää tietää, mitä tapahtui, millaisia syitä
asioille esitettiin ja millaisia taustatekijöitä voidaan löytää. On niin ikään
syytä tietää, mitä tuosta kaikesta jäi jäljelle ja miten nuo aikansa
kapinalliset sijoittuivat myöhemmin yhteiskuntaan.
Asian syvempi
ymmärtäminen vaatii kuitenkin enemmän. Goethen Faustia lainatakseni, täytyy
löytää villakoiran ydin, des Pudels Kern.
Siis se paholainen, joka kaikkea liikutti.
Itse muistan yhtä
ja toista noista ajoista, kuten moni muukin. Muistin varaan ei kuitenkaan herra
vielä huonetta rakenna. Se on petollinen ja hatara. Silti minusta tuntuu, että
Vinen, nuori mies, on ollut kirjaa kirjoittaessaan liian rationaalinen, lukemistaan
dokumenteista huolimatta hän ei ole edes uskonut tai kyennyt kuvittelemaan,
miten syvää järjettömyys saattoi aikanaan olla.
Kirjan teemana
on siis protesti ja sellainenhan on yleensä pohjimmiltaan rationaalista
toimintaa, reagointia johonkin. Toki se tässä tapauksessa suuntautui kansan
itse demokraattisesti valitsemia hallituksia vastaan, mikä asettaa sen outoon valoon.
Silti lukijalle jää käsitys, että kysymys oli vain jyrkemmistä poliittisista
vaatimuksista kuin mitä vakiintunut poliittinen järjestelmä oli tottunut
asettamaan tai valmis hyväksymään.
Kun tuloksia ei
syntynyt, siirryttiin sitten siellä täällä jopa terroriin ja tietenkin taas
petyttiin. Mutta ihmisethän oppivat erehdyksistään. Ehkäpä 1968 oli vain
groteskin liioittelun ja katteettoman optimismin vuosi poliittisessa
toiminnassa. Ja sehän sentään jätti jälkeensä myös paljon pysyvää ja myönteistä,
vai kuinka?
Voihan sen
niinkin nähdä. Mielestäni aikakauden todellinen luonne ei kuitenkaan tätä tietä
kulkien vielä paljastu. 1968 oli aito hulluuden hetki, jota kuvaamaan
tarvittaisiin uusi Egon Friedell, joka kukaties oli itsekin sopivasti hullu
voidakseen ymmärtää kaltaisiaan.
Mielestäni
kohtaamme tässä saman ongelman, kuin kuvatessamme ns. poliittisia
pyhiinvaeltajia. Heidän mielettömät ihastumisensa omiin ideoihinsa ovat selväpäisen
ihmisen mielestä koomisia ja tulkitsemme ne helposti tyhmyyden hedelmiksi, mitä
ne sanan jossakin mielessä tietysti ovatkin. Mutta se ei ole koko tarina.
Kummassakin
tapauksessa, sekä vuoden 1968 kiliasteilla että Neuvostoliittoa ja Kiinaa
ylistäneillä pyhiinvaeltajilla on tiettyä psyykkistä samanlaisuutta.
Tervejärkistä ja tasapainoista ihmistä molempien touhut naurattavat ja hän
tulee ajatelleeksi, että hänen edessään on älykääpiöitä.
Näin ei toki
ole. Vuonna 1968 voimme kyllä nähdä uskomatonta logiikan uhmaamista ja aivan
lapsentasoista hyväuskoisuutta, mutta usein niitä osoittavat hyvin älykkäät
henkilöt. Viisaita he kyllä eivät ole.
Vinen itse
kysyy, mikä oli vuonna 1968 se juttu,
the Thing. Asia kiinnosti aidosti myös
Enoch Powellia, josta tuli 68-joukon inhokki hänen pidettyään kuuluisan
maahanmuuttopuheensa. Se ansaitsee kunniapaikan aikakauden poliittisessa historiassa,
mutta tulkittiin aikoinaan juuri siten kuin vastaanottajien valmiudet
edellyttivät.
Se minuakin
kiinnostaisi, tuo itse asia.
Luulen, että villakoiran ytimen löytäminen on hyvin
haastava tehtävä. Nyt jo aikuisiksi varttuneet ja vanhuksiksi muuttuneet nuoret
eivät useinkaan edes pysty muistamaan niitä asioita, jotka heitä todella
aikoinaan liikuttivat ja joihin he hartaasti uskoivat. Ne on aktiivisesti
unohdettu.
Tietysti
liikkeellä oli myös tuohon aikaan monenmoisia ohjelmia ja uskomuksia ja eri
ryhmillä oli kullakin omansa. Yhtä tai kahta yleisavainta koko aikakauteen
saattaa olla mahdoton löytää muuten kuin aivan banaalilta tasolta, tilastoista.
Sekin on
epäilemättä tärkeää. Mutta tärkeää voisi olla myös tutkia sitä ajattelun ja
käyttäytymisen äkillistä muutosta, jossa irtauduttiin niin nopeasti ja
täydellisesti menneestä.
Ehkäpä juuri tuo
suhteen katkaiseminen menneeseen voisikin olla yksi noista avaimista? Siihen
liittyi luontevasti eräänlainen ajattelun oikosulku, joka ilmeni
rationalisaation ja samalla koko järjen auktoriteetin hylkäämisenä yleensäkin.
Muutoksen
ymmärrämme vertaamalla historiallista ja sosiologista esitystä. Historioitsija
ymmärtää ja pitää tärkeinä niitä perusteluja, jotka ovat, sanokaamme,
tasa-arvon puuttumisella siinä tai tuossa asiassa.
Sosiologi,
ainakin 60-luvun sosiologi sen sijaan esittää ja myös näkee vain vallitsevan
tilanteen, jonka helposti havaitaan tai ainakin katsotaan sisältävän vääryyden.
Se on korjattava, ja piste!
Tämä on
epäilemättä primitiivistä, mutta menee hyvin kaupaksi niille, jotka jostakin
syytä haluavat tällaista tavaraa ostaa. Nykyinen feminismihän noudattaa tätä
samaa ajattelutapaa yhä.
En kuvittele
sanovani mitään erityisen uutta ja tuoretta, kun totean, että sosiologialla oli
60-luvun radikalismille valtava merkitys. Siitä tuli sen metodologia, jonka
avulla sivuutettiin historia ja samalla koko se porvarillinen ideologia eli
marxilaisessa merkityksessä väärä
tietoisuus, joka oli ihmisen ja hänen onnensa välissä.
Tämä on vain
yksi puoli aikakauden uudesta psykologiasta. Joka tapauksessa Vinen mielestäni
jättää suotta huomiotta sen uuden ajattelun ja uuden psykologian merkityksen
joka innoitti hullun vuoden hulluutta ja vasta teki sen mahdolliseksi.
Kun nuoret
haastoivat vanhempansa, oppilaat opettajansa ja alaiset esimiehensä, kyseessä
oli mielettömyyden voitto, stultitia
triumphans.
Aivan vastaavaa
oli tapahtunut myös Neuvostoliitossa ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana
ja samaa tapahtui vuonna 1968 myös Kiinassa. Näissä tapauksissa koko kampanja
oli määrätietoisesti ylhäältä käsin järjestetty. Tyhmille annettiin lupa astua
viisaampiensa paikalle.
Euroopassa
tapahtui samaa, mutta spontaanimmin. Olennainen kysymys kuuluukin: mistä
nuoriso sai päähänsä, että se oli pätevämpää arvostelemaan asioita kuin ne,
jotka olivat hankkineet tietoja ja kokemusta?
Järjen
hylkääminen on tässä avainasia. Puheet vuoden 1968 suurista ideologeista ovat
tyhjiä. Hyvin harva luki noiden kaapin päälle korotettujen kamarioppineiden
munkkilatinaa eikä kukaan luultavasti saanut siitä mitään tolkkua, koska
sellaista ei ollutkaan.
Sen sijaan
noihin oppineisiin voitiin kyllä viitata, mikäli olisi pitänyt vastata hankaliin
kysymyksiin. Olennainen ydin uudessa opissa oli kuitenkin yksinkertainen:
vaatikaa mahdottomia, sillä se on upeaa ja sallittua ja kertoo teistä hyvää.
Aitoa uskoa
utopiaan oli varmasti liikkeellä ja paljonkin. Jan Myrdalin Raportti kiinalaisesta kylästä on tämän
asenteen monumentti. Tokihan uskoakin tarvittiin hulluuden nostamiseksi
puujaloilleen.
Suuri
kynnyskysymys saattoi sittenkin olla tarvittavan röyhkeyden löytäminen. Nuorisohan
normaalisti ymmärtää tietyn kognitiivisen epätäydellisyytensä ja juuri sen
vuoksi janoaa lisää viisautta ja kuluttaa sen hankkimiseen työtä ja vaivaa.
Vuonna 1968 oli toisin. Se katsoi olevansa jo ilman muuta valmis ja oikeutettu
opettamaan hulluutta kaikille muillekin.
Kysymys kuuluu,
miten tähän tultiin psykologisesti? Kun asia selvitetään, niin saattaa olla,
että juuri sieltä löytyy ajan henki, se villakoiran ydin, joka elähdytti sitä
mielettömyyttä, joka kerran, äkkiä ja yllättäen sai uuden nuorisokulttuurin
joukot valtaansa koko läntisessä maailmassa.
Muuten, vuoden
1968 symbolisoima kulttuurivallankumous oli luultavasti käännekohta myös koko
länsimaiden psykologiassa.
Sen jälkeen
suhde muuhun maailmaan ei enää ole ollut entisensä. Se imperialistinen
ylemmyydentunto ja sivilisaatiomissio, joka oli liittynyt eurooppalaisuuteen,
sai antaa tilaa anteeksipyytelylle ja itseinholle. Euroopan ja yleisemminkin
lännen degradaatio oli siirtynyt uudelle tasolle ja tullut tiedostetuksi.
En puhu siitä,
oliko kyseessä hyvä vai huono asia. Ehkäpä se on sivuseikka. Rappio nyt vain
kuuluu kaikkeen kehitykseen sen yhtenä vaiheena. Vuosi 1968 on tässä suhteessa
merkittävä virstanpylväs.
Hienoa! Nyt professori on saanut koneen käyntiin; jo edellinen blogi oli maukasta luettavaa.
VastaaPoistaLisää, kiitos.
1968 on vasta nyt täällä pohjanperukoilla, sillä tiedostavin nuorison osa jonotti tuohon aikaan Kekkosen lastenkutsuille.
VastaaPoistaJuuri noin.
Poista"Ne ovat meidän parhaita ystäviä. Ne tuovat meille kirkossa käydessään keltaista paksua piimää ja marjoja ja ohralettuja. Niillä on myös hyvin keltaista paksua voita".
Nämä Iisalmen rovasti Brofeldtin pojan Juhani Ahon 1920 kirjoittamat sanat erään maalaistalon väestä sopivat myös 70 000 lestadiolaiseen jotka kokoontuvat ökymersuillaan viikonloppuna Äänekoskelle lähettämään helikopteriperspektiivin terveisiä Juha Sipilälle.
Egon Friedellin mukaan "historiankirjoitus ei ole olemukseltaan tieteellistä, vaan ennemminkin taiteellista ja eettistä. Se on "tapahtuneen filosofiaa", joka etsii ihmisten, esineiden ja tapahtumien ruumillistamaa syvempää "maailmantarkoitusta". Luonnontieteille ominainen syysuhteiden kuvaus ei ole historiankirjoituksessa mahdollista: emme voi tuntea niitä "todellisia voimia, jotka salaperäisesti ajavat kehitystämme eteenpäin, voimme ainoastaan aavistaa syvällisen yhteyden, emme koskaan aukottomasti kuvailla sitä". Jos uskoo tähän, on oikein lukea myös Hartvig Frischin neliosainen "Euroopan kulttuurihistoria". Se laajentaa näkemystä vuosien 1789, 1848 ja myös 1968 taakse ja sivuille.
VastaaPoistaVuodet 1968, 1979 ja 1991 ovat myös erittäin tärkeitä lukuja ymmärtää ajan murrosta. Ne ovat Neuvostoliiton tekemä Prahan miehitys, Afganistanissa aloitettu sota ja lopulta Neuvostoliiton romahdus. Viimemainitun aiheuttajana pidetään The Beatles-yhtyettä. Ehkäpä myös Elvis Presley kummitteli taustalla. Tämä on joittenkin esittämä kulttuuritulkinta. Toiset eivät halua selittää historiaa ja sen muutosta vain "kulttuurisessa" kontekstissa, vaan lähinnä talouden lakien perusteella eli marxilaisittain. Tämä on historian syvällistä ironiaa ja varsinkin sen henkisinä ylipappeina esiintyjille. Marx kumosi itsensä ja koki uudelleensyntymän!
Kun vedetään syvällisiä hulluuslinjoja vuosilukuihin, voidaan valita mitä kummallisimpia "ajan henkeä" selittäviä ilmiötä, tai sitten putkinäköisesti katsoa vain talouden kehitystä ja rakennetta. Nuorisokapina on pitkä historiallisesti katkeamaton prosessi. Se on evoluutiota. 1968 valmisti nyt eläköityvän eliitin, mutta myös jätti siemenet sille "kansan äänenä" esiintyvälle osalle poliittista elämää, joka ei koskaan opi mitään. Siihen kuuluu noin 5-20% väestöstä riippuen suoraan taloudellisesta kehityksestä. Se kuvittelee aina olevansa jotenkin aidompi ja todellisempi osa kulloistakin kansaa kuin muut. Se on perustavaa ja pysyvää tyhmyyttä. Se halveksii hierarkiaa, vaikka se perustuisi koulutukseen ja kyvykkyyteen. Vain se tietää kuka on sopiva johtaja. Se on aina johtajauskollinen. Kaiken maailman dosentit ja "eliitti" ovat sen vihollisia pysyvästi, kuten 1968 olivat yliopiston opettajat ja yleisemmin nomenklatuuraan kuuluvat. Tähän ei tule koskaan muutosta.
Tuollainen eliitin ja kapinallisten konflikti on aina ollut osa ihmiskuntaa, ainakin niin pitkältä ajalta kuin kirjoitettua historiaa on ollut. Se loppuu vasta kun kapinallisista itsestään tulee eliittiä tai heidät likvidoidaan.
PoistaSe imperialistinen ylemmyydentunto ja sivilisaatiomissio, joka oli liittynyt eurooppalaisuuteen (po.ruotsalaisuuteen Suomessa), sai antaa tilaa anteeksipyytelylle ja itseinholle. Euroopan ja yleisemminkin lännen degradaatio oli siirtynyt uudelle tasolle ja tullut tiedostetuksi.
VastaaPoistaHeh, heh.
Beatlesit hankkivat mittatilauspuvut Savile Row:a ja kartanot jo 60-luvulla niin se siitä kapinasta. Ei Jimi Hendrikskään aikalaisten kertomusten mukaan ollut kovin todellisuudessa kovin boheemi paitsi pakkomielteisessä sointien hiomisessa. Sodanjälkeisen ajan suurin mullistus länsimaissa oli progressiivinen verotus joka osaltaan mahdollisti talouskasvun.
VastaaPoista"Kun nuoret haastoivat vanhempansa, oppilaat opettajansa ja alaiset esimiehensä, kyseessä oli mielettömyyden voitto, stultitia triumphans."
VastaaPoistaOlen kyynisempi, kysymys ei ollut mielettömyyden voitosta vaan aivan tavallisesta sukupolvikapinasta, jollaisia tapahtuu usein noin 30-40 vuoden välein kun vanha valta on sementoitunut niin, että kapinallisilla ei mielestään ole sitä osuutta valtaan (=kaikki, minkä se kokee ansainneensa. Silloin on mielekästä syrjäyttää vanhempien auktoriteetti, koska päinvastainen menettely edellyttäisi hiljaista ja pitkäaikaista opettelua tuon vanhan vallan varjossa. Kun sen taas kiistää saa vallan heti.
Mitä siis tapahtui Suomessa 1960-luvun puolivälissä? Valtaa oli pitänyt sota- ja jälleenrakennussukupolvi, joka oli jälleenrakentanut maan taloudellisesta kurimuksesta ja niukkuudesta alkavaan varallisuuteen. Samalla se oli sementoinut itsensä valtaan. Ankarissa oloissa myös yhteiskunta oli jäänyt monessa suhteessa jälkeen. 1968-sukupolvi ("suuret ikäluokat") kiisti tuon vallan ja oli mahdottoman aktiivinen yhteiskunnallisesti perustaen vaikka mitä yhdistyksiä. Sille annettiin tilaa ja se muutti yhteiskuntaa, monessa suhteessa hyvinkin suotuisasti. Samalla se sementoi itsensä valtaan niin, että vasta viime vuosina sen ote on kirvonnut - sitä ennen piti järjestää itselle hyvät eläke-edut. Matkan varrella suurimmat haihatukset, kuten taistolaisuus on pikkuhiljaa karissut, kuten aina käy menestyville vanheneville vallankumouksellisille.
Se, mikä Suomessa oli nerokasta, oli se, että vallankäytön mestari Kekkonen älysi valtaa antamalla syleillä tuon sukupolven kuoliaaksi eikä meillä koskaan syntynyt syrjäytettyjen kapinallisten terroristiliikettä, toisin kuin Länsi-Saksassa.
Sinällään mielenkiintoista nähdä, milloin tulee seuraava tuollainen sukupolvikapina - ellei vihreä liike jo ollut sitä. Kyllä nykymaailmassakin kirveelle olisi töitä.
Italiassa vielä -80 luvun alussa punabrigadien terrorismi laintui historialliseen kompromissiin valtion kanssa jolla "helikopteriperspektiivi" siirrettiin lopullisesti itsenääisen valtio Vatikaanin hoiviin ja Italiasta tuli kaikkien itsensä italiankielisiksi tuntevien maallinen yhteisö.
VastaaPoistaEi ole tiedossa kokoontuuko siellä valtion ja kirkon ylin johto riekkumaan uhrien haudoille juhlavuosien kunniaksi?
Rock ja e pilleri muovasivat lihan iloista nauttimisen notkeammaksi.
VastaaPoistaVuonna 1968 osallistuin Prahan miehityksen jälkeen mielenosoitukseen Neuvostoliiton suurlähetystön edustalla. Myös osallistuin Vanhan yliopiilastalon valtaukseen ja poltin ylioppilaslakkini Bottan Vanhassa manalassa. Mikä tässä nyt sitten oli niin hullua?
VastaaPoistaHullujen hillumisista pian Paavo Lipponen jämäköityi vallan kahvaan vuosikymmniksi ja nyttemmin kirjoittamaan muistelmiaan joita harva kaipaa enempää kuin Erkki Tuomiojankaan juttuja.
PoistaAjan riennon hurjistuttua moderni tapahtui lännessä, siis Suomen läntisessä osassa itäisen näivyttyessä.
Filosofia, so. absoluuttinen selitys, on kuollut, eläköön elämä. Jokainen on oman elämänsä dosentti. Varokaa intellektuelleja!, ne kääntää takkinsa Soinin tahdissa.