Valtakunnan aarteita

Valtion monopoli

Martti Häikiö, Alkon historia. Valtion alkoholiliike kieltolain kumoamisesta Euroopan unionin kilpailupolitiikkaan 1932-2006. Otava 2007, 511 s.

Kunnon yrityshistoria ei ole mikään pelkkä historiikki, jossa vain kirjataan vuosittain firman tehneen sitä ja sitä. Alansa osaava kirjoittaja problematisoi tarvittaessa koko maan ja aikakauden ja katselee yrityksen kehitystä laajasta perspektiivistä.

Martti Häikiö, jonka päänahkoihin yrityshistorian alalla kuuluu muun muassa Nokian moniosainen historia, on osannut tehdä myös Alkon vaiheista suorastaan jännittävän tarinan, jossa aikakausien vaihtuminen, suuret yhteiskunnalliset ja taloudelliset mullistukset sekä aate- ja oppihistoria ovat omilla paikoillaan selittämässä kansallisen instituutiomme vaiheita.

Monopoli kirjan aiheena saattaa kuulostaa suorastaan tylsältäkin. Tavallaan alkoholin tuotanto ja myynti kuulostaa jännittävältä kuin komentotalous kansandemokratiassa –mutta se itse asiassa saattaakin olla aika kiinnostava tutkimuskohde.

Valtion monopolilla on sentään symbolisesti hyvin korkea asema. Koko valtion arvovalta ja mahtikeinot olivat aikoinaan pelissä, kun se keskitti itselleen maanpuolustuksen, poliisitoimen, yleisradiotoiminnan ja alkoholin valmistuksen ja kaupan. Pöytäviinapulloa ei suotta koristanut valtion vaakuna, miekkaa kantava leijona.

Nykyään valtion rooli ei enää ole yhtä hallitseva kuin joskus ennen. Joukkoviestimetkään eivät enää ole valtion monopoli ja kaikenkarvaiset vartiointiliikkeet hoitavat nyt suuren osan siitä, mikä aikoinaan kuului valtion monopolisoiman poliisitoimen piiriin.

Alkoholi ei myöskään enää ole yhtä tiukasti säädeltyä kuin ennen. Vielä 1960-luvulla pullon hankkiminen oli hyvin virallinen, etten sanoisi suorastaan juhlallinen toimitus ja se tapahtui paikallisen Alkon myymälän esimiehen tarkkailun alaisena.

Täysi lasti oli hyvin rajoitettu määrä viinaa ja miedompia juomia ja jos se käytiin epäilyttävän tiuhaan hakemassa, seurasi puhuttelu ja mahdollisesti myynnin lopettaminen joksikin ajaksi.

Häikiön kirjassa on valtava määrä suomalaisten alkoholinkäyttöön liittyvää tietoa. Sitä syntyi muun muassa siksi, että pieni osa myyntivoitosta ohjattiin tutkimukseen ja valistukseen. Tuo voitto sitä paitsi oli aika huikea ja niinpä valtion tuloista kymmenisen prosenttia saatiin usein alkoholista.

Juuri tuo tulojen hankkiminen oli Häikiön mukaan syynä myös kieltolain kumoamiseen. Samasta syystä alkoholin hintaa ei 70-luvun alussa korotettu, vaikka kulutus oli ryöpsähtänyt valtavaksi ja haitat kasvaneet sen mukaisesti. Valtiontaloudella oli omat tarpeensa ja tässä vaiheessa niitä pidettiin tärkeämpinä.

Kaikissa pohjoismaissa alkoholipolitiikalla on omat tunnusomaiset piirteensä. Yleensä se on ollut ja saattaa yhä olla sangen rajoittavaa. Itse asiassa Suomessakin kieltolaki todellisuudessa jatkui maaseudulla vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun se kaupungeissa oli kumottu.

Suomalaisten suhtautuminen monopoliin on ollut kahtalaista ja yleensä varsin tunteenomaista. Aikoinaan puhuttiin paljon suomalaisesta viinapäästä, joka ilmeni siinä, että vaikka kokonaiskulutus oli pientä, liittyi juomiseen rankan humalan hakemista ja väkivaltaisuutta.

Tämän johdosta monet halusivat mahdollisimman tarkoin kuivata maan ja valvoa juomatilanteita. Yhtä tolkuton kuin valtava säädöskokoelma säätelee yhä alkoholin myyntiä ja nauttimista vaikkapa terassilla, ulkoilmassa.

Olemme tavattoman kaukana siitä perinteestä, joka vallitsee esimerkiksi entisen Neuvostoliiton alueilla tai Balkanilla, jossa suvun matroonat ovat usein kuuluisia pontikankeittäjiä, joista koko suku ylpeilee. Meillä moinen toiminta on saanut hyvin raskaan rikoksen leiman.

Toisaalta liikkeellä on aivan perusteettomia uskomuksia siitä, että siellä jossakin, oikeassa, vapaassa maailmassa alkoholin nauttimiseen ei liity eikä muka voikaan liittyä mitään rajoituksia. Tällaiset aikakaudet ovat kuitenkin poikkeuksellisia. Ennemmin tai myöhemmin rajoituksia tulee.

USA:ssa on minun ikäisenikin taatan turha mennä ostamaan kaupasta tai ravintolasta olutpulloa, ellei passia tai muuta henkilöllisyystodistusta ole mukana. Mikäli sen sitten tyhjentää ulkona, saa sakot, jotka ainakin hiljattain olivat 50 dollaria. Ne voi kuitenkin välttää pistämällä pullon tai purkin paperipussiin, josta nautitun aineen laatu ei näy sivullisille.

Myös esimerkiksi Ranskassa on melkoinen määrä säädöksiä, jotka koskevat alkoholijuomien –myös viinin- anniskelua alaikäisille. Venäjälläkin alkoholia on nykyään turha mennä kaupasta ostamaan myöhään illalla, vaikka kauppa saattaa olla auki ympäri vuorokauden.

Rajoituksia on tietenkin siis myös meillä ja niillä on myös oma tehonsa. Alkoholikaupan vapauttaminen, joka on jatkunut 1960-luvun lopun jälkeen varsin yhdensuuntaisena, on todella lisännyt juomista. Keskioluen vapauttamisen ja viinien suosimisen arveltiin aikoinaan johtavan kevyempään juomatapaan, mutta itse asiassa ne vain tulivat aiemman humalajuomisen lisäksi, eivätkä sitä syrjäyttäneet.

Venäjällä edistyspiirit syyttivät aikoinaan tiukasti valtiota kansan juottamisesta. Syynä selitettiin olevan valtion tarve saada rahaa imperialistiselle politiikalleen ja pitää kansan poliittinen tietoisuus matalana. Myös V.I. Lenin rinnasti uskonnon ja sikunaviinan, eikä sen sijaan Marxin tavoin pitänyt uskontoa oopiumina, jolla on myös aitoja lääkinnällisiä vaikutuksia.

Alkon tehtävä yhteiskunnassa on epäilemättä ollut ristiriitainen. Toisaalta kansaa on kasvatettava hyville tavoille ja vaalittava sen terveyttä. Toisaalta alkoholikauppa on erittäin tärkeä rahanlähde valtiolle ja tuotetta on saatava myös riittävästi kaupaksi.

Aikoinaan vallitsi myös Alkon piirissä valistususko ja 70-luvun äkillinen kulutuksen lisääntyminen tuli suurena yllätyksenä. Sen jälkeen kulutuksen kasvu jatkui lähes meidän päiviimme saakka, eikä sitä todella edes yritetty hillitä hintapolitiikalla ja rajoituksilla, pikemminkin päinvastoin.

Onko alkoholista vapaa tai ainakin mahdollisimman raitis yhteiskunta edes tavoiteltava asia ja miten tavoiteltava se on? Häikiön mielestä jopa kieltolaki toimi aikoinaan, alkuhankaluuksien jälkeen kohtuullisesti ja myös sen kohtalon ratkaisi ennen muuta valtion rahapula.

Koko Eurooppa on toki hyvin märkä maanosa ja sodan jälkeen kasvava hyvinvointi lisäsi kulutusta kaikkialla. Sen jälkeen se on kuitenkin yleensä supistunut.

Sitä paitsi EU-säädökset ovat myös merkinneet alkoholikaupan rajoitusten voimakasta purkua. Kiinnostavaa on, että meillä nimenomaan alkoholikaupassa on ollut kovaa intoa liberalisointiin. Sen sijaan vastaavaa ideologiaa ei voi löytää liikennettä rajoittavien säädösten suunnalta.

Muuan asia, jota Häikiö ei kovinkaan laajasti käsittele, on yleinen arvojen liberalisoituminen ns. kulttuurivallankumouksen aikana eli 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa. Kyseessä oli uuden sukupolven esiinmarssi, johon liittyi vanhojen arvojen hylkääminen, hedonismi ja radikalismi arvoina sinänsä. Keskioluen vapauttaminen liittyi saumattomasti tähän ideologiaan, samoin kuin kulttuurielämämme kännikausi. Viinistä tosiaankin haettiin vapautta, kuten erään väitöskirjan nimikin kertoo.

Suomalaisessa yhteiskunnassa arvojen murros oli erittäin jyrkkä. Esimerkiksi naisten alkoholinkulutus, kuten myös tupakointi, lisääntyivät äkillisesti. Naisten alkoholinkäyttö oli aiemmin ollut meillä erittäin pientä ja myös kansainvälisessä vertailussa vähäistä. Nyt alkoholipullon saattoikin yllättäen jo panna pöytään melkeinpä missä kodissa tahansa.

Kyseessä oli muoti, ei ainoastaan radikaali muoti. Alkuperäisessä muodossaan se on jo ohi samaan tapaan kuin Venäjällä 1990-luvulla havaittu tapa mennä aamulla töihin olutta matkalla särpien. Se on jo näky, jota tuskin tapaa enää missään.

Kuten sanottu, alkoholituloilla valtio kustansi myös tutkimusta ja siinä samalla kehittyi merkittävä radikaalishenkinen sosiologien ryhmä. Pelkästään Alkon rahoittamia väitöskirjoja laadittiin vuosina 1980-1991peräti 44 kappaletta ja niiden päälle huomattava määrä graduja ja lisensiaattitöitä.

Häikiön havaintojen mukaan ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että niillä olisi ollut vaikutusta Alkon asemasta tehtyihin päätöksiin. Epäilemättä ne sentään ovat ohjanneet myynti- ja anniskelupolitiikkaa ainakin jossakin määrin.

Mitä kansa oikein eri vaiheissa halusi ja mihin valtio pyrki, on kiinnostava kysymys, samoin kuin se, mitä niiden olisi pitänyt haluta. Alkoholikulttuuri on niin keskeinen osa kansallisen kulttuurin kehitystä, että se ansaitsee sijansa jokaisessa suomalaisuuden syväluotauksessa. Häikiön kirja on muuan mainio lisä tuohon kirjallisuuteen.