Filosofin vaikeudet

Liian hyvä juttu?

Jukka Hankamäen kirja Totuus kiihottaa, on kriittinen tutkimus nykyisestä mediasta ja sen kriisistä. Kuten kirjoittaja itse sanoo: Kirjani keskiössä ovat tietämisen ja totuuden ongelmat. Kysymyksenasetteluni ovat siten perimmältään filosofisia samoin kuin tarkastelujeni metodologiset lähtökohdat.

Kirja ei siis ole esimerkiksi traktaatti sukupuolten suhteista tai niiden ominaisuuksista nyky-Suomessa tai muualla. Toki filosofin tulee kyetä kyseenalaistamaan myös tällaisiin seikkoihin liittyvät käsitykset.

Filosofina Hankamäkeä on pakko pitää ammattimiehenä. Kaksi tohtorintutkintoa tältä alalta kertoo, ettei mistään harrastelijasta ole kysymys ja kirjaan kohdistettu kritiikki kannattaa sen mukaisesti virittää jollekin muulle kuin mutu-tasolle tyyliin ei tuo oo kivaa ja mitenkäs nyt näin uskalletaan sanoa?

Filosofin tehtävänä on nimenomaan uskaltaa ajatella kaikkia mahdollisuuksia, kuten länsimaisen hengen historia osoittaa. Tämä on perusasia ja ne, jotka eivät sitä ymmärrä, tekevät viisaasti siirtymällä lukemaan jotakin sellaista, jota kykenevät ymmärtämään.

Hankamäen järkäle on herättänyt kohua vain ja ainoastaan luvun 11 johdosta, jossa kirjoittaja käsittelee feminismin nykyistä roolia ja asemaa lehdistössä. Itse kirjan aiheesta on julkisuudessa tuonkaan luvun osalta tuskin lausuttu puolta sanaa, mutta sen sijaan pari reipasta poleemista lausetta naisten sukupuolisesta vallankäytöstä on vallannut koko keskustelun, mikäli sellaisesta voi puhua.

Luvun nimenä on Sukupuolierolla politikoiminen ja median jakautuminen ja siinä analysoidaan lukuisia aiheeseen liittyviä mediatapahtumia, joissa erinäiset mediat ovat irvokkaan häikäilemättömästi ajaneet uudenlaisen normiston luomista.

Hankamäki vyöryttää sellaisen määrän faktoja ja teräviä huomioita, että niiden kiistäminen olisi toivotonta. Niinpä ”kritiikki” onkin kohdistettu pariin varsin yhdentekevään poleemiseen heittoon, joiden totuusarvoa ei tietenkään ole tutkimuksella todennettu enempää kuin vääräksikään osoitettu.

Filosofille on joka tapauksessa sallittava myös poleeminen kielenkäyttö, muuten saamme filosofian sijasta lukea pelkkiä postilloja ja katekismuksia.

Platon ja Schopenhauer eivät olleet nykymittapuilla poliittisesti korrekteja eivätkä edes sinne päin. Sen sijaan he olivat suuria filosofeja.

Nykyisen anti-intellektualismin vallitessa voi tietenkin vain odottaa, milloin näiden herrojen ja muidenkin länsimaisen filosofian merkkimiesten patsaat kaadetaan. Niiltä talibaneilta, jotka nyt yleistä mielipidettä määräävät, ei voi enempää eikä vähempää odottaa.

Mitä Hankamäkeen tulee, uskon, että hänen kirjallaan on suuri tulevaisuus. Se on vaikuttava analyysi nykyisestä mediajulkisuudesta ja perustuu suurelle määrälle faktoja. Se tarina on kaikessa alastomuudessaan niin karu, että tavallaan ymmärtää sen hyvin voimakkaan hylkimisreaktion, jonka se on aiheuttanut.

Näin massiivisella tutkimuksella on ongelmansa. Siinä on liian monta kohtaa, että sitä voitaisiin missään lyhyessä kritiikissä edes pääpiirteittäin käsitellä ja kirjoittajan filosofiset lähtökohdat ovat sen verran kaukana siitä, mitä erilaiset muotipellet julistavat, että häntä on monien liian vaikea ymmärtää, vaikka tahtoisikin.

Suurin osa niistä, jotka tuon teoksen takia ovat avanneet suunsa, eivät myöskään tunne pienintäkään halua ymmärtää sitä. Täysin järjettömästi se leimataan amatöörimäiseksi ja perusteettomiin mutu-käsityksiin pohjautuvaksi mielipidekirjaksi. Tämä on helppohintainen ja epä-älyllinen kanta.

Odotan, että mediaan ja sen kritisointiin vakavasti suhtautuvat piirit esittävät kattavan kritiikin Hankamäen tutkimuksesta ja kertovat, mitkä asiat sen pääasiallisessa sisällössä ja väittämissä ovat virheellisiä ja millä perusteella.

Koska tässä mennään myös arvojen alueelle, ei kyse ole vain virheistä tai niiden puutteesta, kuten simppeli ja vastuullinen faktantarkistusjournalismi kuvittelee. Hankamäki edustaa tiettyjä arvoja, jotka eivät sattumalta ole yhteneviä erilaisten muodikkaiden näkemysten kanssa ja niitä voi kannattaa tai olla kannattamatta. Vähintä, mitä rehellinen kritiikki voi tehdä, on pyrkiä selvittämään, millaisen tehtävän kirjoittaja on itse itselleen asettanut ja miten hän on siinä onnistunut.

Hankamäki ei selvästikään ole pyrkinyt olemaan feministi tai multikulturalisti ja siihen hänellä on tietenkin täysi oikeus. Tässä suhteessa hän näyttäisi edustavan samanlaista arvopohjaa kuin se ajatuspaja, joka on hänen työnsä rahoittanut.

Filosofit ovat kuitenkin vaikeita ihmisiä. Platonin mielestä poliitikkojen tulisi olla filosofeja, mutta kansanjoukkojen kannalta he eivät yleensä ole miellyttäviä. Sen sijaan, että he ylistäisivät rahvaan mielitekoja ja elämäntapaa, he aina arvostelevat niitä ja loukkaavat laumaa, joka haluaisi vain siloiteltuja potretteja itsestään ja kiitosta omasta toiminnastaan. Journalisteillehan sellainen on puoli ruokaa.

Sitä, että filosofi joutuu hankauksiin poliittisen puolueen kanssa, voi pitää hänen aatelismerkkinään. Noita filosofialla ratsastavia palkkapiikoja meillä onkin jo yllin kyllin.