Keskiajan Rääveliä
Indrek Hargla, Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus. Suomentanut Jouko Vanhanen. Into Kustannus 2020, 320 s.
Tallinna, jossa keskiajan perintö on poikkeuksellisen hyvin säilynyt, sopii mainiosti historiallisten romaanien tapahtumapaikaksi. Tässäkin kirjassa on pari Tallinnan karttaa (Toompea ja alakaupunki) 1400-luvun alusta ja tärkeimmät rakennukset ovat niissä yhä samat kuin nykyään.
Hieman erikoinen keksintö on sijoittaa nimenomaan dekkari tähän toisen aikakauden miljööseen, jossa ajattelutavat olivat kaikesta päätellen vielä hyvin erilaiset kuin nykyään.
Itse asiassa homma toimii, ellei nyt ryhdy kovin ankarasti pohdiskelemaan, saattoivatko tuon ajan ihmiset todella harjoittaa sellaista pohdiskelua kuin kelpo apteekkari, joka vaikuttaa suorastaan Agatha Christiensä lukeneelta.
Kirjan ansioihin kuuluu joka tapauksessa se, että siinä lukija pääsee myös kosketukseen ajan instituutioiden kanssa: Tallinnan eli Räävelin Toompealla hallitsivat ritarit, alakaupungissa raati ja dominikaanikonventin alueella erikseen vielä dominikaanit.
Ajalle ominaisia ajattelutapojakin tuodaan esiin, kuten vapaamuurarius, jonka alkuvaiheet tosiaan liittyvät keskiaikaisten kirkkojen rakentamiseen.
Sivumennen sanoen, Olevisten kirkko lienee ollut valmistuessaan peräti maailman korkein rakennus. Sellaiseksi ainakin olen sen jossakin listauksessa huomannut. Aika mahtavahan oli Tallinna ja Hansa yleensäkin vielä tuohon aikaan. Noihin aikoihin se oli joutunut käymään sotaakin merirosvoja, vitaliaaniveljiä vastaan.
Vitaliaanien kuuluisin päällikkö oli Störtebeker, jonka pääkallon hirteen naulattuna olen itsekin nähnyt Hampurin museossa. Olipa kallo aito tai ei, rosvon kohtalo hansakauppiaiden käsissä kertoo hyvin niistä tunteista, joita hän heissä oli aiheuttanut (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=st%C3%B6rtebeker ).
Vitaliaanien tarinastakin kirjassa kerrotaan ja hehän tunnetusti raivosivat myös Suomen alueella. Störtebeker mainitsi olevansa Jumalan ystävä ja koko maailman vihollinen Hampuria ja Bremeniä lukuunottamatta: Gottes Freund, Aller Welt Feind.
Tämä röyhkeä rienaus mainitaan kirjassa merirosvon suurimpana syntinä. Vielä enemmän saattoivat tosiasiassa vihamielisyyttä nostattaa merirosvojen raa’at menetelmät. Tukahduttamistoimet olivat sitten sitä vastaavia. Niistä syntyy jännite myös tämän kirjan tarinoihin, joissa saattaa hyvinkin olla aikakauden henkeä tai ainakin sen mukaisia kehyksiä, kuten Mika Waltarilla aikoinaan.
Apteekkari, jolla on tiettyjä erityistaitoja, on ihan hyvä keskushenkilö ratkaisemaan murhamysteereitä. Pentti Renvall tuskin kuitenkaan olisi uskonut tuon ajan ihmisten harjoittavan noin modernin terävää ajattelua, vaikka olihan niitä teräviä skolastikkojakin olemassa.
Joka tapauksessa on aika huikeaa lukea tarinaa, joka on sijoitettu aivan toiseen aikakauteen, mutta liikkuu täysin tunnistettavissa paikoissa. Tallinna on niitä harvoja paikkoja, joissa tämä on mahdollista.
Yksi pikku seikka pisti silmään: jossakin kohdassa puhuttiin, sananparren tapaan, Ruotsin kuninkaan sotajoukosta. Tähän aikaanhan Ruotsi kuului Kalmarin unioniin, joten erityisestä Ruotsin kuninkaasta tuskin puhuttiin.
Tuli jännästi mieleen oppikoulun historiantunti. Hansaliitto ja Kalmarin unioni. Mitähän ne tulevaisuudessa lukevat Euroopan unionista.
VastaaPoistaPitääpä lukea. Onhan Englanissa julkaistu todella hyviä Veli Cadfael -dekkareita. (Suomennettu 90-uvulla) Ne sijoittuvat 1100-luvulle. Ja Ruusun nimi oli samlla murhamysteri.
VastaaPoistaPuhumattakaan tudorkautta kuvaavat C J Sansonin kirjat tuon ajan asianajajasta, joka myös ratkoi rikoksia. Epookkikuvaus on minusta onnistunutta.
PoistaNuo kirjat kannattaa lukea järjestyksessä vanhimmasta aloittaen. Muuten jää lukukokemusten varsinkin sivuhahmojen osalta vajaaksi. Käsittääkseni koko sarja on suomennettu.
VastaaPoista"ajattelutavat olivat kaikesta päätellen vielä hyvin erilaiset kuin nykyään....Pentti Renvall tuskin kuitenkaan olisi uskonut tuon ajan ihmisten harjoittavan noin modernin terävää ajattelua"
VastaaPoistaLuulen, että erityisesti Renvallilla oli liian suuri taipumus vähätellä tuon aikauden ihmisten ajattelun terävyyttä pitäen näitä suurina lapsina. Toki tietoa, erityisesti luonnontieteellistä, oli vähemmän, ja maailmankuva oli erilainen (maagisuus ja uskonnollisuus) ja suuntautunut erilailla kuin nykyihmisillä, mutta omassa elinpiirissään ajattelu saattoi olla yhtä terävää kuin meilläkin. Tätä voi kuvata esimerkiksi sillä, että vuosisata myöhemmin Kustaa H J Vilkunan kuvaamissa henkirikosoikeudenkäynissä (teoksessa Neljä ruumista) rikostutkinta oli perusteellista ja huolellista,toki ilman nykyaikaisia keinoja.
Myös Heikki Ylikangas kuvaa sitä, että kyllä 1500-luvun ihmisetkin osasivat rationaalisesti edistää omia etujaan.
"Maagisella" ajattelulla varmaan tarkoitetaan sitä, missä määrin fysikaalisten vaikutusvoimien koetaan sisältyvän esineisiin kohteisiin niiden ominaisuutena -- ja eurooppalaisen uuden ajan "kartesiolainen rationaalisuushan" katsoo maailmaa Tarkkailevan Subjektin silmin ja Objektivoi visuaalisen jäsennyksen työkaluilla reaalimaailman kohteet ja vaikutusvoimat toisistaan erilleen.
Poista"Uskonnollisessa" ajattelussa on mukana "tunnustuksellisuus", eli yhteinen opillinen ryhmävahvistautuminen, joka vahvistaa "totuudellisuuden" kokemusta.
Nykyinen järkiajattelu on todellakin ei vain erilaista, vaan ennemminkin erilaatuista kuin keskiajan elämäntunnot, joissa eriytynyttä subjektiminää ei juuri hahmottunut, ja maailma vastaavasti jäi tietyllä tavalla "kaikkialliseksi". Vanhan ja keskiajan tiedonalathat perustuivat korvan ja kuuloaistin kognitiivisille kyvyille -- retoriikka, grammatikka, musiikki.
No Pentti Renvallillahan tuo kehittymätön ajattelu tarkoitti vain ja ainoastaan rahvaan henkistä kehittymättömyyttä. Sen ajattelu oli professorin järkeilyn mukaan täysin arvaamatonta ja "oikosulunomaista".Talonpoika saattoi esimerkiksi kaataa lantakärrynsä tielle ja palata kotiin, jos mielen yhytti jokin impulssi, joka pani ketuttamaan. (Näistä laajemmin Renvallin Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskatsomustensa valossa.)
PoistaToista olivat "Suomen herrat", aatelisto tietenkin etunenässä. Juuri tämä oli Renvallin mukaan vuosien 1595 - 1596 sisällissotaan johtaneen kriisin tausta. "Herrat" kykenivät ottamaan huomioon "idänpoliittisen uhan" siinä missä maarahvas pitkä sotaperiodin uuvuttamana reagoi "oikosulunomaisesti" ja ryhtyi kapinoimaan "Suomen kannalta väärän asian puolesta".
Tuon konstruktion Heikki Ylikangas sitten vuonna 1977 pani niinsanotusti päreiksi. Ylikankaan mukaan Renvallin tulkintaa ohjasivat vuoden 1918 tapahtumat Suomessa (erityisesti Haminassa). Myös kesään 1940 on viitattu.
Oliskohan ollut korkeampi kuin Kheopsin pyramidi???
VastaaPoistaAlun perin 159 m eli selvästi korkeampi. Wikipedian mukaan kyllä vain Euroopan toiseksi korkein.
PoistaMuunkieliset Wikipediat pitävät 159 metriä ilmeisen virheellisenä. Saksankielisessä on viittaus virolaiseen artikkeliin, jota ei enää löydy. Käsittääkseni virhe on syntynyt vanhoja eripituisia jalkoja tulkittaessa.
VastaaPoistaSeppo Zetterberg kirjoitti paksussa Viron historiassaan: "Goottilaisen Olevisten kirkon torni tavoitteli taivaita peräti 159 metrin korkeuteen." (Sama luku toistuu kuvatekstissä.) Luulisi hänen Viron-spesialistina käyttäneen luotettavinta mahdollista lähdettä.
PoistaToisaalta Sirje Helmen ja Jaak Kangilaskin Viron taiteen historia (suom. 2000) tyytyy toteamaan, että nykyisellään tornin huippu ulottuu 123 metrin korkeuteen mutta että "keskiaikainen tornin huippu, 'tornikypärä', oli vieläkin korkeampi".
Tienneekö siis kirkon alkuperäistä keskiaikaista korkeutta tarkalleen oikein kukaan?
Joka tapauksessa Jaan Krossilla oli myöhään suomennetussa 1970-luvun suurromaanissaan Kolme katku vahel (Uppiniskaisuuden kronikka" mieleenjäänyt aloitusluku siitä, kuinka keskiaikaiset nuorallakävelijät laskeutuvat Olevisten tornista Pikk-kadulle Suuren rantaportin luokse Kalamajan "Pallen", tulevan Liivinmaan kronikan kirjoittajan, seuratessa muun yleisön seassa tapahtumaa.
Jos 159 metriä piti paikkansa, huippu oli vain pari jalkaa matalammalla kuin Lincolnin katedraalin huippu.
PoistaLasermittauksia ei 1300-luvulla ollut, metriä ei ollut keksitty ja jalatkin olivat jalan mittoja aika kirjaimellisesti.
Itse kirkot ovat tallella, mutta harmillisesti eivät ihan silloisessa koossaan.
Kirjat ovat hyviä.
VastaaPoistaAllekirjoittaneelle mahdolliset yksityiskohdista löytyvät "anakronismit" - eli oletetut väärään aikaan tapahtuvat asiat tai kerrotut ideat - eivät pilaa ainakaan täysin lukunautintoa.
Kyseessä on kuitenkin romaani, eli saattaa sisältää fiktiivisiä elementtejä.
Ylipäätään purismi eli virheiden ja väärin kirjoitettujen kohtien etsiminen fiktiivisistä kirjoista on hiukan höperöä.
+
Muistaakseni yksi vanhimmista dokumentoiduista teknisistä rikostutkinnoista tapahtui Kiinassa.
"oletetut väärään aikaan tapahtuvat asiat tai kerrotut ideat - eivät pilaa ainakaan täysin lukunautintoa. Ylipäätään purismi eli virheiden ja väärin kirjoitettujen kohtien etsiminen fiktiivisistä kirjoista on hiukan höperöä."
PoistaMakukysymys: itseäni faktavirheet ja anakronismit kiusaavat. Kun eräässä kansainvaellusaikaan sijoitetussa romaanissa oli avioliittosopimuksen allekirjoittaminen lopetin heti, tuohon aikaan kun yläluokkaa ei osannut allekirjoittaa nimeään. Jos romaanissa on tuollaisia virheitä, ei minusta mukaan sisältö/sanoma voi olla luotettavaa. En niitä etsi, mutta ne hyppäävät silmille kuin ulostekasa ruokapöydässä. Useimissa historiallisissa romaaneissa häiritsee henkilöiden ajattelun anakronismit, Mika Waltari muodostaa tässä suhteessa loistavan poikkeuksen. Hyväksyn kyllä fiktion ja mielikuvituksen tiedon aukkojen tulkinnassa.
Se on sitten eri asia jos alunperin kirjoitetaan fantasiakirjallisuutta, jonka lähtökohdat ovat jostain historiasta. Se on kuitenkin tekijänsä luova synteesi. Mutta jos kirjoitetaan todellisuudesta, olkoon se sitten totta - aikakin jostain näkökulmasta.