Kova paikka

 

Katastrofi

 

Анна Урядова, Голод 1920-х гг. в России и Русское зарубежье. Алетейя 2010,  167 с.

 

Kun bolševikit keväällä 1921 joutuivat tekemään äkkikäännöksen talouspolitiikassaan, se tapahtui erittäin dramaattisissa oloissa. Maaseutu oli ilmikapinassa. Tambovin alueella Antonovin kansannousua kukistamaan lähetettiin 55000 puna-armeijalaista, joilla oli myös lentokoneita, tykistöä ja taistelukaasuja. Kaikkia niitä myös käytettiin omaa kansaa vastaan.

 Kronstadtin kapina oli piste i:n päälle ja sen yhä kestäessä julistettiin NEP eli uusi talouspolitiikka, jossa luovuttiin entisen politiikan kulmakivestä, viljan pakko-otoista. Sotakommunismin vuosinahan oli yksinkertaisesti otettu niiltä, joilla on ja tämä tarkoitti sitä, että talonpojilta ulosmitattiin heidän työnsä hedelmät. Eihän muitakaan ollut riittävästi.

Tämä johti tietenkin siihen, että talonpoikaistalouksissa tuotettiin vain omiksi tarpeiksi. Viljalla käytävä kauppa olikin valtion monopolina ja sen rikkomisesta seurasi kuolemanrangaistus. Ennen pitkää maa, joka oli vuosittain myynyt ulkomaille valtavia määriä viljaa, ei kyennytkään enää elättämään itseään.

Uusi talouspolitiikka paransi tilannetta olennaisesti, mutta ei mitenkään ehtinyt pelastamaan niitä laajoja alueita, jotka joutuivat kuivuuden kouriin vuonna 1921. Talonpojat olivat jo valmiiksi puilla paljailla, usein siemenviljatkin oli jouduttu syömään. Elintarvikekaupan tuotantoketjut ja markkinat oli tuhottu ja jopa liikennevälineet olivat toivottoman rappeutuneita. Rautatiet toimivat kurjasti eikä vetureita saatu korjattua.

Näyttämö oli valmistettu yhdelle Euroopan historian suurimmista katastrofeista, jonka aikaansaamisessa ihmisellä ja tarkemmin ottaen bolševikkipuolueella oli olennainen osuutensa.

Neuvostoliittolainen historiankirjoitus ei aluksi kieltänyt tapahtunutta. Bolšaja sovetskaja entsiklopedian vuonna 1930 ilmestyneessä niteessä todettiin, että nälänhädästä oli kärsinyt 35 kuvernementtia, joissa asui yhteensä 90 miljoonaa henkeä ja että kuolonuhrien määräksi arvioitiin 5 miljoonaa.

Vuoden 1952 laitos mainitsee vain, että katastrofaalinen kuivuus oli vallinnut, mutta vuonna 1972 todettiin jo suorastaan, että se ei johtanut tällä kertaa katastrofaalisiin seurauksiin neuvostohallituksen tehokkaan toiminnan ansiosta…

Brežneviläinen tapa selvitä ongelmista kieltämällä niiden olemassaolo, saavutti tässä epäilemättä eräänlaisen ennätyksen. En tiedä, tehosiko se muihin kuin suomalaisiin taistolaisiin. Tiedonantaja-lehdessähän Urho Jokinen kielsi ehdottomasti myös Ukrainan vuoden 1933 nälänhädän.

On vaikea käsittää, millainen katastrofi on miljoonien ihmisten -vieläpä elintarvikkeiden tuottajien- kuoleminen nälkään. Ihmissyönti ja ruumiiden syönti saavuttivat nytkin suuret mittasuhteet, kuten tämän laatuisissa katastrofeissa aina käy. Tässä kirjassa ei näitä asioita käsitellä, vaan keskitytään sen sijaan emigranttiorganisaatioiden toimintaan, jonka tarkoituksena oli lievittää onnettomuutta.

On itsestään selvää, että miljoonien ihmisten ruokkiminen oli jättiläismäinen urakka, jossa olennaisella sijalla olivat logistiset haasteet: miljoonien tonnien kuljettaminen ja jakelu tarvitseville. Emigranttiorganisaatioiden ja muiden vapaaehtoisten mahdollisuudet auttaa olivat hyvin vähäiset, mutta kaikki apu oli toi tarpeen.

Neuvostohallituksen kannalta kiusallista oli, että nuo auttajat nostivat pakostakin esille sen tosiasian, että tuo hallitus oli kärsinyt totaalisen poliittisen ja moraalisen konkurssin. Siitä huolimatta ja sitäkin fanaattisemmin bolševikit pitivät kynsin hampain kiinni vallan kahvasta. Eipä heilläkään tainnut olla paikkaa, mihin paeta tekojensa seurauksia.

Suhtautuminen auttajiin oli hallituksen piirissä täysin kyynistä. Venäjällä oleskelevien intelligenttien Prtokopovitšin, Kuskovan ja Kiškinin nimistä väännettiin hullunkurinen sana Prokukiš, joka viittaa hävyttömään käsimerkkiin ja leimattiin heidän toimintansa nälänhädästä kärsivien auttamiseksi suorastaan rikolliseksi.

Itse Lenin määräsi, että ryhmän mustaaminen lehdistössä oli aloitettava välittömästi ja kaikkia noita oli mustamaalattava ja saatettava naurettavaksi ainakin kerran viikossa kahden kuukauden ajan. Ryhmä käsitti itse asiassa kymmeniä intellektuelleja ja sen johtajia uhattiin jo kuolemantuomiollakin. Ulkomainen painostus saattoi pelastaa heidät siitä.

Emigrantit olivat avustuspuuhissa hyvin aktiivisia ja tämä kirja selostaa heidän kymmenien komiteoidensa työtä, suomalaisetkin mainitaan, mutta ei kuitenkaan heidän sitä komiteaansa, joka toimitti apua Venäjän oppineille. Sen tehtävä olikin hieman erilainen. Sen tarkoitushan oli pelastaa nälkäkuolemalta sitä akateemista väkeä, jonka bolševikkihallitus oli tuominnut nälkäannoksille. ( https://timovihavainen.blogspot.com/search?q=kollegoja+pelastamassa).

Tehokasta apua saatiin sentään Venäjälle toimitettua miljoonia tonneja ja vaikka katastrofi paisui valtavaksi, olisi se ilman apua ja erityisesti amerikkalaista apua ollut vielä paljon pahempi.

Neuvostoliiton muodollinen valtionpäämies Mihail Kalinin arvioi vuonna 1923, että amerikkalainen organisaatio ARA pelasti kuolemalta 10,4 miljoonaa henkeä ja Fridtjof Nansenin johtama Kansainliiton organisaatio 1,5 miljoonaa. Vielä 220 000 henkeä pelastivat erilaiset hyväntekevyysjärjestöt.

Ulkomainen apu oli siis ehdottoman välttämätöntä ihmisten kannalta, mutta pelastettiinko siinä samalla myös bolševikkivalta? Emigranttien keskuudessa oli asiasta paljon erilaisia näkemyksiä, mutta humanitaariset syyt pakottivat sentään toimimaan. Pahimpana aikana bolševikkien soluttama Smena veh-lehti kuulutti, että jokainen kuukausi, minkä apu viivästyy, maksaa kaksi miljoonaa ihmishenkeä…

Joka tapauksessa avusta Venäjälle tuli lännessä tuohon aikaan päivän kysymys. Monen mielestä se oli käytännön osoitus siitä, mihin kommunistinen talouspolitiikka johti. Eivät he tainneet olla väärässäkään.

Kun Ukrainassa ja eteläisellä Venäjällä sitten vuonna 1933 syntyi uusi ihmisen luoma katastrofi, se onnistuttiin hoitamaan vähin äänin. Tietoja nälänhädästä kyllä saatiin, mutta länsimainen lehdistö piti syystä tai toisesta parempana olla erityisemmin siitä kirjoittelematta.