Vienan korvesta

 

Ennen modernisaatiota

 

Pavel Tšubinski, Elämää Vienan kylissä 1860-luvulla. Karjalan tilastollinen ja kansatieteellinen katsaus. Kääntänyt Marja Kynkäänniemi. Karjalan sivistysseura. Venäjän Tiedeakatemian Karjalan tilastollinen ja kansatieteellinen katsaus. Vienan reitti ry 2021. 92 s.

 

Nuorena kuollut Pavel Platonovitš Tšubinski oli merkittävä henkilö. Ajan monien muiden ylioppilasaktivistien tavoin hän kiinnostui laajan Venäjän maan kansojen kurjistuneiden syvien rivien auttamisesta ja nostamisesta korkeammalle sivistyksen ja hyvinvoinnin tasolle.

 Paradoksaalisesti Aleksanteri II:n toteuttama maaorjien vapautus vuonna 1863 ei tullutkaan suureksi juhlan aiheeksi, vaan polkaisi käyntiin yleisen kuohunnan. Kansan ystävien eli narodnikkien toimintaa pidettiin syystäkin yhteiskunnalle vaarallisena ja monien muiden joukossa myös Tšubinski epäilyttävänä henkilönä karkotettiin, tässä tapauksessa ”lähisiperiaan” eli Karjalaan.

Ei ole liioittelua sanoa, että koko Ukraina tuntee nykyään Tšubinskin nimen, sillä hän on sanoittanut maan kansallislaulun Еще не вмерла Украïна (Ei Ukraina vielä ole kuollut). Kiinnostavasti se on samanniminen kuin Puolan kansallislaulu (Jeszcze Polska Nie Zginela ), vaikka sanat ovatkin erilaiset. Jotakin yhteistähän oli molempien kansojen kohtaloilla ja molemmilla oli aihetta uhmakkaasti julistaa sitä, ettei kansakunta suinkaan ollut kuollut, vaikka moni näin kuvitteli ja halusikin.

1860-luku oli murroksen aikaa. Venäjällä kuten myös meillä Suomessa Aleksanteri II:n vapaamieliset uudistukset valmistelivat talouden ja sivistystason ennennäkemätöntä nousua, mutta se ei kuitenkaan alkanut yhtäkkiä.

Päin vastoin, meillä iskivät kansan kimppuun 1860-luvun lopun nälkävuodet, jotka tappoivat kymmenesosan väestöstä. Ahdingossaan monet siirtyivät pois kotikonnuiltaan, kuka Ruijaan, kuka Karjalaan. Aunuksen Karjalassa ja Petroskoin kaupungissa hyvien liikenneyhteyksien varrella tultiin silloinkin toimeen ja elettiin ajan sanomalehtien mukaan suorastaan hyvin. Suomalaiset otettiin siellä kertoman mukaan  myös vastaan ystävällisesti.

Vienan eli Arkangelin Karjala oli asia erikseen. Siellä elettiin lähes luontaistaloudessa ja maanviljelys tuotti tuskin puolta välttämättömistä elintarvikkeista. Pettu ja oljet kuuluivat köyhimpien ravintoon normaalivuosinakin.

Maatalouden jättämä vaje oli korvattava sivuelinkeinoilla -venäjäksi promysli- jotka ajoittain tuottivatkin hyvin. Niitä olivat kalastus ja metsästys sekä laukkukauppa, jota harjoitettiin Suomen puolella. Tavarat hankki yleensä joku kapitalisti, joka saattoi tuoda ne suoraan Suomeen, josta karjalaiset sitten hajaantuivat niitä myymään. Yleensä myytävänä oli kankaita ja rihkamaa.

Mainittakoon, ettei rautatieyhteyksiä vielä ollut, mikä teki taipaleet ylen hankaliksi niin Suomen kuin Venäjän puolella

Nyt Suomessa oli alettu perustaa maakauppoja ja kulkukauppa oli kielletty, vaikka sitä toki aika laajastikin harjoitettiin. Kapitalistejakin puuttui ja esimerkiksi suolan keittäminen Vienan meren rannalla, kerran niin suuri elinkeino, oli eri syistä lähes loppunut.

Sivistystaso Vienan Karjalassa oli heikko. Pari koulua oli aloitellut toimintaansa, mutta luku- ja kirjoitustaitoiset henkilöt olivat monin paikoin suuria harvinaisuuksia kuten olivat myös muita säätyjä kuin talonpoikia edustavat ihmiset.

Kirkossa käyvien ortodoksien ohella Vienan Karjala oli täynnä vanhauskoisia, joita oli noin puolet väestöstä. Tiedot uskonnosta olivat yleensä hyvin hatarat ja kirkkoja oli kovin harvassa, itse asiassa vain viisi kappaletta. Lisäksi kyllä tulivat monet tšasounat.

Esivallan käsi ulottui Vienan Karjalaan aika huonosti ja omaleimaiset tavat kukoistivat. Naimisiinkin mentiin omien rituaalien mukaan ja saattoi kulua vuosia, ennen kuin asia vahvistettiin kirkollisesti.

Karjalan oloista ajan tarkkailijat panevat aina merkille poikkeuksellisen puhtauden ja raittiuden. Viinaa myytiin vain yhdessä paikassa koko valtavalla alueella eikä juoppoja ollut, ilmeisesti rahakaan ei olisi riittänyt. Pirtit olivat aina hyvin siivottuja ja naisetkin tavattoman siveitä.

Maanviljelyksen ja erätalouden ohella alueella oli myös metalliteollisuutta. Järvimalmista saatiin rautaa ja terästä ja sepät tekivät jopa kivääreitä metsästäjille. Pajoja ei tosin ollut kovin monta.

Kaiken kaikkiaan 1860-luvulla Vienan Karjala näytti olevan pahasti putoamassa alkavan modernisaation kyydistä ja kirjoittaja suosittelikin valtiolle elvytystoimia. Myös perustettu metsäkauppayhtiö näytti antavan toiveita siitä, että seudulle tulisi uusia elinkeinoja.

Suomessakin elettiin tuohon aikaan varsin vaatimattomasti ja jopa kurjasti eli alle toimeentulominimin. Suurten nälkävuosien takaa aukeni kuitenkin onnettomuuksien jälkeen ennennäkemättömän talouskasvun tie, johon myötävaikuttivat puutavaran kysyntä maailmanmarkkinoilla ja laaja talonpoikainen metsänomistus. Myös voin tuotannosta ja viennistä tuli meillä suuri taloudellinen tekijä.

Ei Karjalassakaan jääty kaikesta kehityksestä osattomiksi ja etenkin Aunuksen Karjalassa asiaa auttoivat Venäjän armeijan suuret tilaukset. Vienan salomailla näyttävät vanhat olot sen sijaan säilyneen poikkeuksellisen kauan, mikä sitten innoitti alkuperäisestä karjalaisuudesta kiinnostuneita karelianistejamme.

Ensimmäisen maailmansodan tuoma Muurmanskin rata muutti seudun elinehtoja paljon, mutta varsinainen modernisaatio taisi tapahtua hyvin myöhään, ehkäpä vasta bolševikkivallan aikana. Vai kuinka se oli?