Suuren kahtiajaon puuhaaminen

 

Parempien ihmisten puolue

 

Näistä viime kuukausien ajan julkista sanaa hallinneiden alimman intellektuaalisen tason journalistisista rähinöistä kirjoittaminen on jo kauan sitten alkanut kyllästyttää. Kyseessä on sellainen tunkio, ettei siihen koskemisessa ole mitään palkitsevaa. Sohaisen nyt sentään vielä vähän.

Uskoin kauan, että koko uskomattomassa hölynpölyssä on kyseessä ennen muuta kyyninen manööveri, jonka avulla pyritään hankkimaan poliittista valtaa. Eihän niitä kukaan tosissaan usko.

Kaikki nuo puheet natseista ja jostakin ohjelmallisesta rasismista, koirapilleistä, ”ihmisvihasta” ja ties mistä merkillisestä symboliikasta, jota tietyllä tavalla katsottuna saattoi julkisuudestamme löytää, kuulostivat pelkältä parodialta. Usein ne olivatkin pilkkaajien tosikoille syöttämiä vitsejä, joita sitten toisteltiin ja julkaistiin täysin tosissaan.

Kuitenkin kaiken takana näyttää olevan asenne, joka on täysin vakava ja horjumaton ja johon suhtaudutaan jopa suurella hartaudella. Se nimittäin koskee sen omaksuneiden omaa arvoa ja kunniaa tässä yhteiskunnassa, parempana ihmisenä olemista.

Joskus on sanottu, että Amerikassa uskotaan, että jokainen on yhtä hyvä kuin kuka tahansa toinenkin ellei hieman parempikin… Se oli sitä aikaa, kun sääty-yhteiskunta vielä asetti Euroopassa selvät rajat sille, kenellä oli oikeus tuntea itsensä muita paremmaksi ja kenellä ei. Sitä paitsi myös paremmiston sisällä oli enemmän tai vähemmän selvä nokkimisjärjestys.

Nykyisessä Amerikassa olisi naurettavaa kuvitella tuon täysin egalitaarisen ajattelutavan pitävän paikkansa. Toki sen pätevyys oli sangen suhteellinen myös pari sataa vuotta sitten, jolloin eurooppalaiset saivat hämmästellä tasa-arvoisuuden ihmemaata, jossa suku ja sääty eivät määränneetkään kumarrusten syvyyttä.

Kyllä sen määräsi silloinkin raha ja jos vaikka nykyäänkin kuljeskelet Amerikassa tyhjätaskuna, voit olla varma siitä, että saat kovin vähän kunnioitusta osaksesi. Se sijaan voit kaikin mokomin olla hölmö ja moukka, kunhan olet rikas ja antelias. Sehän on vain sitäkin ihailtavampaa.

Jako parempiin ja huonompiin ihmisiin ei siis maailmasta loppunut demokratian tulemisen myötä, enkä ainakaan minä näe sille ilmiölle mitään loppua koskaan.  Toki olisikin kohtuullista, mikäli nyt ainakin jalot ihmisystävät ja altruistiset maailmanparantajat noteerattaisiin korkeammalle kuin konnat, murhamiehet ja huijarit.

 Itse asiassa ainakin viihdeteollisuudessa tilanne on aivan päinvastainen, mutta eihän sieltä kannata arkipäivän todellisuutta etsiä, vaikka se muuten onkin oma tärkeä maailmansa.

No, tämä nyt vain hajamietteenä sen johdosta, että ihmiset tukevat ja kannustavat nykyään kaikin keinoin uskoa omaan paremmuuteensa. Sen tueksi kelpaa mikä tahansa ja sitä tehdään myös aivan tavattoman löperöillä argumenteilla. On jopa havaittavissa, että mitä koulutetumpi ihminen on, sitä suurempaan typeryyteen hän juuri tässä asiassa näyttää olevan valmis.

Luulin jo, että hesarin uskomattoman matalatasoinen hyökkäys perussuomalaisten johtoa vastaan yhteyksistään irrotettuja keskustelunpätkiä käyttäen olisi hyvinkin nopeasti kääntynyt sitä itseään vastaan. Vielä mitä. Tänäkin päivänä näyttää suuri osa suomalaisista vuorenvarmasti uskovan jonkin Riikka Purran nimittäneen turkkilaisia apinoiksi, uhanneen ampua viatonta lasta ja niin edelleen ja niin edelleen.

Ei ihmisten enemmistö halua asioiden taustoja tarkistaa eivätkä monet siihen edes pysty. Luulen, että tuo haluaminen on kuitenkin se peruskysymys. Kyllä Hyvät Ihmiset haluavat tässä maailmassa erottautua huonoista ja juuri siksi on tarpeen, että nuo huonot ovat todella huonoja. Eivät asiat ole fariseusten päivistä tässä suhteessa miksikään muuttuneet.

Jako huonompiin ja parempiin ihmisiin oli vielä puoli vuosisataa sitten aika helppo tehdä ja rahan ohella selkeä erottava tekijä oli koulusivistyksen määrä. Se näkyi selvästi tietyissä valmiuksissa, esimerkiksi kyvyssä puhua ja ymmärtää vierasta kieltä. Suurimmalta osalta kansaa se ei onnistunut ollenkaan.

Nyt ajat ovat toiset ja se, joka haluaa olla muita parempi, ymmärtää helposti, että asia on parhaiten hoidettavissa paitsi kalliilla ja hankalalla lifestyle-poseerauksella, myös julistamalla tiettyjä periaatteita, mitä ehdottomammin, sitä hienompaa. Moraaliposeeraus ei edes maksa mitään esitttäjälleen.

Normaali terve järki on pahasti jäänyt tämän massailmiön jalkoihin ja sen käyttämistä pidetään paremmissa piireissä usein hyvin loukkaavana. Sehän todella helposti loukkaakin tuon joukon kaikkein herkimpiä tunteita eli heidän itserakkautensa perusteita.

Joskus toistasataa vuotta sitten tunnettiin käsite épatage, poroporvarin säikyttely. Siinä oli kyse juuri samasta asiasta. Rähjäinen taiteilijaboheemi laukoi totuuksia, jotka järkyttivät kelpo poroporvarin itserakkauden perustuksia. Niinpä saattoi tapahtua, että teattereissa buuattiin ja nerokkaatkin maalaukset leimattiin primitiiviseksi roskaksi.

Omanlaatuisensa kuvainraastaja oli 1800-luvulla englantilainen historioitsija Thomas Carlyle, joka rakenteli immanenttia pyhyyden valtakuntaa ihmisten arkipäivän työstä ja elämästä. Koko maailma oli hänen tulkintansa mukaan itse asiassa pyhää ja ikuista sikäli kuin se pysyi totuudellisuudessa ja hylkäsi valheet ja tekopyhyyden.

Carlyle nimitti joku saksalainen skottilaiseksi Voltaireksi. Se tarkoitti sitä, että molemmat hyökkäsivät aikansa valheellisuutta vastaan, tosin aivan erilaisen maailmankäsityksen puolesta.

On ollut huvittavaa seurata, millaisen vastaanoton on nyt saanut muuan omaperäisimpiä ja nerokkaimpia historioitsijoitamme, Teemu Keskisarja.

Kiitosta hänelle sateli kyllä vielä silloin kun hän ei ottanut kantaa ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin. Mutta sitten hän ryhtyi puhumaan niistä, käyttäen siinä samanlaista suorasukaista ja asioiden ytimeen menevää puhetapaa kuin rahvaan tasolta maailman tapahtumia katselevissa kirjoissaan.

Hän leimautui oitis paremmiston silmissä Huonommaksi Ihmiseksi ja jopa sellaisen räikeäksi tyyppitapaukseksi. Joku jopa kiiruhti sanomaan, että tuossa tavassa esiintyä juuri olikin kaikki, ei siinä mitään argumentointia tarvita.

Asia on ymmärrettävä. Juuri tuollaisesta rahvaanomaisuudestahan Paremman Ihmisen on sanouduttava irti, muutoin omasta paremmuudesta ei jää mitään jäljelle, eihän se farisealaisuus kestä kriittistä tarkastelua.

Keskisarjasta näyttää monelle tulleen akateemisen yhteisön petturi par excellence. Samaan aikaan kun akateemisen yhteisön se osa, joka oman käsityksensä mukaan edustaa sen moraalista parhaimmistoa, omaksuu kilvan uusia woken, postkolonialismin ja antirasismin aatteita ja julistaa niitä muillekin, löytyykin joukosta juudas, joka kannattaa sitä, mitä sanotaan terveeksi järjeksi.

Englanniksihan kyseessä siis on common sense, mikäli asia ei suomeksi ilmaistuna tullut kyllin ymmärrettäväksi.

No, enpä viitsi enää jatkaa tätä teemaa. Tiedän jo, että suuri osa palautteesta ei sisällä minkäänlaisia järjen argumentteja tai viittauksia empiriaan.

Palautan joka tapauksessa mieleen sen, miten herkkää demokratia on erilaisille vinoutumille, joista luultavasti vaarallisin on niin sanottu totalitaarinen demokratia. Tämän paradoksaalisen termin otti aikoinaan käyttöön J.L. Talmon, joka tutki Ranskan suuren vallankumouksen mentaliteettia ja sen suhdetta totalitarismin perusteisiin.

Olen käsitellyt Talmonin ideoita useinkin. Tämän linkin alta löytyy pari asiaan liittyvää pohdintaa: Vihavainen: Haun talmon tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Demokratia vaatii kukoistaakseen demokraattista mielenlaatua. Viime aikoina se on meillä ja muuallakin alkanut vaarallisesti rappeutua ja sen perusperiaatteita on horjutettu nimenomaan sen joukon toimesta, joka äänekkäimmin esiintyy demokratian puolustajana itse rakentamiaan olkiukkoja vastaan.

Toistan vielä kerran, ettei tässä mitään uutta ole. Tämä on nähty ennenkin ja jäljet pelottavat. Siispä jäitä hattuun ja kunnioittamaan ja tekemään aivan normaalia parlamentaarista demokratiaa ilman tähän todellisuuteen kuulumattomia kummituksia ja epärealistisia ihanteita.