torstai 25. huhtikuuta 2024

Aikansa aarteita

 

Parin sukupolven takaa

 

Lasten aarreaitta. V osa.  Toimittaneet Tauno Karilas ja Olli Nuorto. K.J. Gummerus 1954, 128 s.

Tauno Karilas oli merkittävä nuorisokirjailija ja puuhasi monessa muussakin. Hänen veljensä Yrjö Karilas oli legendaarisen Pikku jättiläisen kokoaja. Taunon kunniaksi muuten jaettiin aikoinaan hänelle nimettyä nuoriskirjallisuuden palkintoakin. Nimi Karilas oli ilman muuta laatumerkki meikäläiselle pieneläjälle.

Itse sain Pikku jättiläisen luettavakseni samoihin aikoihin, kuin tämä kirja ilmestyi. Tämän niteen näyttää kuitenkin saaneen sisaren joululahjaksi vuonna 1954, joka oli erittäin merkittävä vuosi ennen kaikkea Sulkavan maatalousnäyttelyn takia.

Tietenkin myös minä luin tätä kirjaa ja muistan vieläkin sieltä pari riimiä ja repliikkiä sieltä täältä, esimerkiksi: ”Hölmö raapi päätään, paksua päätään -synkeästi suuttui, päästä ruuvi puuttui”. Tai vaikkapa tämän: ”Kaikki kirjat vieköön emähiis, ma soturiksi riennän siis. Jos luoti otsahani lentää, se siitä varmaan kimmahtaa, kun mull’ on hurjan kova pää!”

Kun kirjan sisältöä katsoo, pistää silmään se, että monet sen tarinoista olivat peräisin noin sadan vuoden takaa ja Sakari Topeliuksen kirjoittamia. Toki kunnon kirjallisuus on ikuista, mutta nykyään tällaista olisi vaikeampi kuvitella.

Topeliuksen lisäksi tähän kokoelmaan on päässyt monia Kantelettaren runoja ja jokunen pätkä Seitsemästä veljeksestä. Mukana on myös virolainen kansansatu, Aaro Hongan seikkailutarina pojista ja vääränrahan tekijöistä, jokunen Tauno Karilaan kertomus, liikennesääntöjä lapsille ja vastaavaa. Jussi Talvenkin kirjoittama tarina löytyy.

Menneisyyttä ei siis ole unohdettu eikä nykyisyyttäkään, mutta myös tulevaisuus on mukana, etten sanoisi jopa futurologia. Luku Tulevaisuuden ruoka alkaa lapsen kysymyksellä: ”Äiti, joko meillä nyt taas on päivälliseksi hiivatiivistettä ja leväsalaattia? Laitetaan vaihteeksi toki muutakin. Tehdään leväpihvejä tänään”.

”Näin voi joku lapsenlapsistamme huudahtaa tyytymättömänä äidilleen” arvelee nimetön kirjoittaja. Maailmaa uhkaa nimittäin ruokapula. Ihmiskunta kasvaa, mutta viljeltävä pinta-ala ei suurene. On siis hankittava ravinto merestä.

Siellä onkin potentiaalia yllin kyllin ja levien kasvua voidaan vielä nopeuttaa pusertamalla niiden joukkoon hiilidioksidia. Tanskan kokoisella alueella voitaisiin viljellä koko nykyisen ihmiskunnan tarvitsema valkuaisaine. Sitä paitsi levät maistuvan ihan hyviltä, lähinnä tuoreelta kurkulta.

Mutta ihmisiähän olikin tuohon aikaan vain kolmisen miljardia henkeä. Venezuelassa joka tapauksessa tiedemiehet olivat kehittäneet jo ravitsevaa leväkeittoa, toisaalla oli tehty myös leväspaghettia, leväleipää ja jopa leväjäätelöä. Mikäpäs siinä oli lapsen odottaessa huomista ja miettiessä lastenlastensa ruokavaliota.

Seuravana oi kirjassa Afrikan lasten laulu, jossa oli myös kuva lapsista äitinsä kanssa jauhamassa jotakin, ehkä jamssia majan edessä. Runo päättyi säkeisiin:

”Oi jospa vaarat viidakon

voittaisi isä peloton

ja norsunlihaa meille tois

niin että nälkä häipyis pois!”

Mainio on virolainen kansansatu Huonosti kävi -hyvin kävi. Siinä kaksi talonpoikaa keskustelee ja toinen aina välillä kertoo, miten häntä oli elämässä lykästänyt. Kun naapuri asiaa ihastelee ja kiittelee, lisääkin onnenpekka aina, että ei se onni kauan kestänyt.

 Heti tuli aina jotakin, joka pilasi koko jutun: nauriit tulivat palstalle suuria kuin isävainaan kirkkohattu, mutta sitten tulikin naapurin vuohi, joka pisteli ne poskeensa.

Antti, tämä onnen pekka ja onnettomuuksien uhri löikin sitten pukin hengiltä ja sai koko tynnyrillisen lihoja. Siinä kävi hyvin, mutta lihoja savustaessa paloi sauna, niin että kovin huonostihan siinä lopultakin kävi.

Mutta eipä sitten niinkään huonosti: palaneen saunan tilalle tehtiin oikea kunnon sauna, uutta paljon parempi. Kävi siis hyvin.

Kuitenkin lauteita laittaessa ne sortuivat ja akka kuoli niiden alle. Huonosti siis kävi. Mutta ei lopulta niinkään huonosti: pahansisuinenhan oli näet emäntäni, vanha ja rumakin kuin syöjätär ikään. Ka, kun kuoli, otin uuden emännän, nuoren ja korean simasuun.

No sepä hyvä oli, mutta ei aikaakaan, kun uusi emäntä karkasi mustalaisen matkaan. Mutta Antti lähti takaa-ajoon ja sai haltuunsa mustalaisen rattaat, joista löytyi tuhat riksiä.

Hyvin siis kävi, mutta emännättäpä taas oli Antti raasu. Mutta loppujen lopuksi tämä olikin hyvä ratkaisu: Yksin näet on lystimpi asuakseni kuin pahan emännän kanssa…

Satuun liittyy kaksi hauskaa kuvaa, toinen esittää vanhaa akkaa kuolemassa lauteiden alle ja toinen taas hupakkomaisesti keimailevaa simasuu-emäntää lipevän mustalasien rattailla.

Kirjassa on myös kertomus Hampurin Hagenbeckin eläintarhan synnystä ja sen valloittavista kasvateista. Ne muuten, kun ovat vankeudessa syntyneet, eivät osaa muualle kaivatakaan.

Muistan tosiaan aika paljon tästä kirjasta ja se oli mukava aikoinaan lukea, vaikka itsekin kyllä tajusin, että se oli aika lailla suomalaispainotteinen. Oli siinä mukana myös jotakin anglosaksista, mutta ei mitään tuosta villistä lännestä, joka minua silloin eniten kiinnosti, kun oli saanut leikkikaluksi oikean revolverinkin.

Mutta mitäpä sanoikaan Albert Einstein: jos haluatte, että lapsistanne kasvaa älykkäitä, lukekaa heille satuja. Jos haluatte, että heistä kasvaa erittäin älykkäitä, lukekaa heille paljon satuja.

No, en minä nyt missään tapauksessa tuohon jaloon joukkoon tuppaudu, mutta ilman noita loputtomia satuja olisi voinut jäädä tyhmäksi tai erittäin tyhmäksi. Kiitoksia Karilaan veljeksille onnellisen lapsuuden aineksista.

12 kommenttia:

  1. Olinkohan minä liian vanha tai pikku vanha tutustuessani Pikku Jättiläiseen, sillä muistikuvat siitä ovat vähän heppoisia. Sen sijaan Grimmin sadut ja Tuhannen ja yhden yön tarinat muistan vieläkin, jotka luin ehkä liiankin nuorena.

    VastaaPoista
  2. Nuo lukukokemukset ja niihin liittyvät tunnelmat vaihtelevat. Anttituurit yms. tulevat ja menevät, niitä mitenkään mollaamatta.
    Itselleni oli pysäyttävä lukukokemus, kun isäni toi minulle luettavaksi Olavi Paavolaisen Synkän yksinpuhelun. Se oli 18-vuotiaalle jotakin aivan uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsia ja nuoria ei saisi väheksyä. Tätikirjallisuus ei kauas kanna.

      Poista
  3. ”Äiti, joko meillä nyt taas on päivälliseksi hiivatiivistettä ja leväsalaattia? ... Tehdään leväpihvejä tänään"

    Tauno Karilas ja Nuorto olivat suorastaan selvännäkijöitä!

    VastaaPoista
  4. "Kiitoksia Karilaan veljeksille onnellisen lapsuuden aineksista."

    Saman hengen lapsia; jos nykynuorisollekin tarjoittaisiin tuollaista hengenRAVINTOA, paremmin olisivat maassa ja maailmassa asiat: pojat silkohapsisia ja reippaita pokkaajia, tytöt sieviä, mutta siveitä niiajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäköhän niitä ennenvanhaan sitten ilmestyi, niitä lehtolapsia?

      Poista
    2. Kari Suomalainen sanoi jossain piirroksessaan, suurinpiirtein:"Jos hollitupa tuodaan salin puolelle, sali muuttuu hollituvaksi."

      Poista
  5. Kaikista mahdollisista määreistä ihmistä kuvaa parhaiten käsite "kehitys". Niin ihmislaji kuin yksilö kasvaessaan ja kehittyessään syntymästän yksilöllisen eriytymisen kautta kohti aikuista autonomiaa -- ne ovat nimenomaan kehittyviä projekteja.

    Kehitys on akseli, ei mikään muodoton metamorfoosi. Meillä on tarpeeksi tietoa jotta saisimme akselista pitävän otteen monestakin kehitystä ratkaisevasti määrittävästä kohdasta.

    Inhimillisen kehityksen kokokuvakin on mahdollista hahmotella. Sellaista kokokuvaa vain ei ole missään näytillä, kopioita siitä ei roiku koulujen seinillä ja oppikirjoihinkin se on jostain syystä jäänyt painamatta. Tämä johtuu siitä, että kokokuvassa on paljon tabuainesta, jonka kohdelle on ajatteluumme jäänyt valkeita tabuaukkoja, joita sitten on sementoitu umpeen kehittämällä varsinaiset tosiasiat kiertäviä ilmaisuja, joista erityisesti yliyleistävät yleiskäsitteet ovat osoittautuneet peittelytarkoituksiin käyttökelpoisimmiksi.

    On aika traagista, että psykologiassa voimme sanoa ajattelun muotojen palautuvan varhaisen lapsuuden ja tajunnallisen alkusymbioosin yhteyteen, mutta arkielämässä jonkin nimetyn uskonnon kyseenalaistaminen on monien mielestä yhä rikollinen teko. Eurooppalainen individualisti on tajunnallisten alkutekijöiden suhteen sokea kuin kissanpentu. Siksi elämämme näinä päivinä on yhtä törmailyä lakituvan tuolinjalkoihin.

    Saduilla olisi ehkä mahdollisuus päästä lähemmäs perimmäisiä totuuksia kuin aikamme akateemisella oppineisuudella, joka on muuttumassa tai jo auttamatta muuttunut pelkäksi skolastiseksi käsiterealismiksi -- maagiseksi yeiskäsitteelliseksi stiiknafuulaksi. Oho, olin vahingossa kirjoittaa "sokolastiseksi" -- mutta sehän olisi ollut yhtä hyvä, ellei parempikin.



    VastaaPoista
  6. Aikansa "poliittisia aarteita"

    Neuvostoliiton kehityksen/vuosikymmenien aikana oli julistettu lukematon määrä kaikenlaisia ideologisia/poliittisia/moraalisia/yms. kommunistisia aarteita ja ennen kaikkea sokeata uskollisuutta. Ylitse kaikkien muiden oli seuraava ideologis-poliittis-moraalinen ehdoton vaatimus kaikille kansalaisille, kommunisteille, nuorisoliittolaisille, koululaispioneereille, että pitää omaksua ”bezzavetnuja predannost’ partiji i pravitel’stvu” (varaukseton uskollisuus puolueelle ja hallitukselle).

    Mainittu varaukseton uskollisuus Putinille/putinismille on voimassa yhä vieläkin massajoukoissa oikein sydämen pohjasta. Sivistyneistä vain erittäin hyvin palkatut ovat varauksettoman uskollisia. Kaikkia muut ovat hiljaa kuin muulin perse, koska pelkäävät koogeebeetä.



    VastaaPoista
  7. Ihmeellisin kirjani vuodelta 1954 on "Avaruuslaivan Kadetti". Siis Heinleinin kirja suomeksi. Moni ilmiö on 70 vuoden aikana siksi ollut dejavu ja boring-boring. Esmes venus-aluksen tietokone toimii radioputkilla. Aika-ajoin putket yrittävät paluuta ja viimeksi eilen ehdotettiin että tekoälyn vaatima massiivinen rinnakkaisuus voitaisiin toteuttaa elektronipilvellä tyhjiössä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos taas kerran hyvästä kirjoituksesta. Ennen oli kunnollista. Minulla on isältä peritty Pikku Jättiläinen vuodelta 1937. Siinä kuvataan mm. erilaisia ideologioita ja kommunismin kerrotaan olevan "Aasiasta kotoisin oleva henkinen ruttotauti". Ei varmaan v. 1954 -painoksesta enää löytynyt....

    VastaaPoista
  9. Lapsuuden perheessäni oli Yrjö Karilaan Suuri ohjelmakirja. Siinä mm vähäteltiin tupakoinnin terveyshaittoja mutta korostettiin tupakoinnin olevan ruman näköistä!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.