Uutta maailmaa odotellessa

 

Muuttuuko ihminen -ja mihin suuntaan?

 

Katse vuoteen 2020. Julkaisija Foreign Policy Association. Suomentanut Risto Varteva. Weilin+Göös 1970. 244 s. Alkuteos Toward the Year 2018. (Copyright 1968 by Foreign Policy Association.)

 

O, wonder!
How many goodly creatures are there here!
How beauteous mankind is! O brave new world,
That has such people in't!

(Shakespeare, The Tempest)

 

Tässä kirjassa, jonka arvioita tieteen, tekniikan ja talouden kehityksestä tuli jo käsiteltyä, on myös aika lailla tekstiä, joka käsittelee sitä, miten uudet olosuhteet vaikuttavat ihmiseen. Muuan uusi asia oli oppimoisen vallankumous, joka oli vielä edessä itse asiassa koko maailmassakin.

Me vanhatkaan ihmiset emme aina muista, että joskus vuonna 1970 kansan suuren enemmistön koulutustaso oli matala. Suurin osa ei esimerkiksi osannut mitään vierasta kieltä. Melkoinen osa vanhaa polvea ei ollut käynyt koko kansakoulukurssia vaan ainoastaan vajaan kurssin tai pelkän kiertokoulun, kuten 1800-luvulla nuoruutensa eläneille oli yleistä.

Suomessa lukutaito oli jo relevanteissa ikäluokissa suunnilleen sataprosenttinen, mutta monessa kehitysmaassa se ei ollut kovin yleistä ja jopa kehittyneimmissäkin maissa, kuten USA:ssa oli paljon lukutaidottomuutta, joka keskittyi muutenkin osattomiin väestöryhmiin.

Opetuksen tulevaisuudesta kirjoittanut Anthony G. Oettinger kiinnittää suurta huomiota television mahdollisuuksiin, etenkin jos ja kun satelliitit pian mahdollistavat TV-ohjelmien maailmanlaajuisen vaihdon.

Lisäksi hän rohkenee jo kuvitella maailmaa, jossa kuka tahansa ja missä tahansa voisi saada yhteyden suuriin kirjastoihin ja niiden teoksiin ja kaikkeen muuhunkin hyödylliseen, tarpeelliseen ja sivistävään.

Kehitysmaat olivat vielä aivan oppimattomia, mutta kenties niiden ei tarvitsisi kulkea samaa kivistä tietä kuin länsimaiden, jotka olivat uhranneet valtavia resursseja kansojensa valistamiseen.

Transistoriradioiden, television, holografian ja muiden menetelmien laaja käyttö satelliittiviestintään yhdistettynä saattoi johtaa kulttuurikehitykseen, joka perustuu suullisen ja kuvallisen viestinnän yhdistelmään, mutta ei välttämättä sisällä painettua sanaa.

Tietokoneita käyttävä symbolinen ja kuvallinen käsittelytapa saattaisi samalla johtaa ajatus ja kommunikaatiomalliemme perusteelliseen muuttumiseen. Kaikkein kehittymättömimmätkin maat voitiin kyllästää Marshall McLuhanin kuvailemalla elektronisella kulttuurilla. Sekin oli eräänlaista opetusta

Tällaisesta maailmasta oli jo olemassa erinomainen esimerkki nuorisossa, joka rautaesiripun molemmin puolin kuunteli jazzia ja rockia.

Tulevaisuuden ihminen olisi joka tapauksessa kaikkialla maailmassa aivan toisella sivistystasolla kuin nykyinen, voitiin arvioida. Maailmanlaajuiset televisioformaatit tekivät jo työtään, joka suuressa määrin oli myös omalla tavallaan sivistävää ja kansoja ja kansankerroksia yhdistävää. Kyseessä oli hiljainen vallankumous, jonka merkitys koko ihmiskunnalle oli valtava.

Selvyyden vuoksi totean, ettei edellinen kappale ole Oettingerin, vaan minun tekstiäni.

 

Noina aikoina sosiologiaa opiskelleena muistan vankkumattoman kehitysoptimismin, mihin liittyi myös tiettyjä pelkoja siitä, että ihmistä voitaisiin oppia manipuloimaan käyttämällä tietokoneiden avulla niitä valtavia tietovarantoja, joita jokaisesta oli tarjolla. Jokaisestahan oli jo reikäkorteille siirrettynä monenmoista tietoa.

Sosiaalitieteet saattaisivat tässä olla samassa roolissa kuin joskus oli filosofia teologian palkkapiikana. Valtioille tai ehkä muillekin suurille toimijoille oli siis avautumassa mahdollisuus kehittyä orwellilaiseksi isoksi veljeksi.

Nykyään näin todella on käynytkin. Tekoäly valvoo jokaista sanaa, jonka kirjoitat internetiin ja tuntee tarkoin sekä ostoskäyttäytymisesi että muut mieltymyksesi, jotka klikkailemalla paljastat.

 Sensuuri, suostuttelu ja oikein ajattelevan niin sanotun yleisen mielipiteen aiheuttama yhdenmukaisuuden paine ovat nousseet aivan uudelle tasolle eikä ihmisten suuri joukko enää kainostele esiintyä toistensa holhoojina, pöyristyjinä ja sensuroijina. Se alkaa monelle olla jo kunnia-asia ja intohimo.

Yksilöiden tarkkailu lienee edistynyt pisimmälle Kiinassa, mutta olisi kovin naiivia olla huomaamatta sitä, miten suuresti totalitaarinen idea ihmiselämän kaikkien tasojen alistamisesta oikeaoppiselle ideologialle läpäisee nykyään somen ja median meilläkin.

Entistä moni-ilmeistä puoluekenttää omine äänenkannattajineen ei enää ole olemassa. Elämme vaihtoehdotonta totuudenjälkeistä aikaa, jossa auktoriteetit ovat kunniassa ja järjen julkinen käyttö kiellettyä.

1960-luvun loppu ja 1970-luvun alku oli vielä niin sanotun reaalisosialismin suurta aikaa, niin nolosti kuin Varsovan liiton täytyikin lopettaa Prahan kevät. Propagandavyörytystä rauhan pelastamisesta ja lännen suuren provokaation likvidoinnista uskoivat vain tyhmät, mutta heitä oli siihenkin aikaan valtavia määriä.

Joka tapauksessa usko kansojen huimasti nousevan koulutustason ja tulevaisuuden uskomattomien informaatiopalveluiden vaikutukseen rationaalisen käyttäytymisen lisäämiseksi oli vahva niin meillä kuin Amerikassa.

Jouduin itsekin vastaamaan sosiologian tenttikysymykseen, jossa kysyttiin, miksi ideologiat ehtyvät. Syyhän oli yksinkertainen ja sitäkin vaikuttavampi: ideologiset asenteet lakkaavat antamasta käyttäytymiselle lisäarvoa silloin, kun asiat voidaan rationaalisesti ratkaista ja omaa etuaan ajavat ihmiset hyväksyvät ymmärtämänsä rationaaliset perusteet.

Ei kannata ryhtyä lakkoon, kun voidaan tarkoin laskelmin osoittaa, että se tekee suurempaa vahinkoa kuin tietyistä ehdoista sopiminen. Sama koskee sotaa, joka on varma tapa vahingoittaa sekä muita että itseä.

Vaurastuminen ei ole mahdollista alueita valloittamalla ja kansoja alistamalla. Sen sijaan tuollaisista pyrinnöistä luopuminen saattoi olla mittaamattomasti tehokkaampaa, minkä jo Saksan ja Japanin taannoinen historia vakuuttavasti osoitti.

Ajan muotitiede, sosiologia esiintyi täysin ideologianeutraalina rationaalisuuden edistäjänä. Tässä käsiteltävään teokseen luvun Käyttäytyminen kirjoittanut Ithiel de Sola Pool, MIT:n valtio-opin professori esitti, että kehitys johtaisi muun muassa nationalismin vähenemiseen ja sotien ehkäisemiseen.

Seuraavilla kymmenellä tekijällä olisi seuraavan puolen vuosisadan aikana suuri vaikutus käyttäytymisteknologioihin:

-yhteiskunnallisten tilastojen laajempi käyttö, mukaan lukien gallupit ja raportit yleisen tietämyksen tasosta eri ryhmissä

-tietokoneilla toimivat suuret tietoluettelot

-relaatiomatematiikka

-ajatus- ja oppimisprosessien ratkaiseminen

-tietokoneiden oppiminen puhumaan kokonaisia lauseita

-uusien lääkeaineiden mahdollistama ihmismielen säätely

-uudet tiedot lapsen kehityksestä

-ihmisten estojen väheneminen

-kansojen kyky säädellä taloudellista kasvuaan, mihin liittyi kasvun pitäminen vakaana ilman häiriöitä ja tietoiset ratkaisut kasvun, kulutuksen ja vapaa-ajan välillä

Nämä uudet asiat voitiin ennustaa hyvin luotettavasti. Niiden vaikutus oli kuitenkin vaikeammin arvioitavissa.

Olisiko vuonna 2020 vielä kansallisvaltioita? Olisiko silloin edelleenkin vain kaksi suurvaltaa? Olisiko teollinen kehitys vain harvojen omaisuutta ja kehittymättömyys monen kohtalo? Pitivätkö ydinaseet yllä kauhun tasapainoa? Olisiko YK vahvempi vai heikompi kuin nyt?

Oli sellainenkin mahdollisuus, että rikkaat ja voimakkaat valtiot, erityisesti USA alkaisivat pelätä, että joku mahdollinen vihollinen pääsisi kehityksessään edelle. Tällöin lisättäisiin investointeja tämän estämiseksi, muuten USA ja muutkin rikkaat maat lisäisivät vapaa-aikaa nopean kasvun kustannuksella.

Joka tapauksessa nationalismi oli jo nyt heikentynyt Euroopassa ja oli syytä uskoa ilmiön leviävän kaikkialle.

Vuonna 2020 diplomaatit olisivat yhteydessä päävirastoonsa, joka antaisi heille suurista tietokoneistaan kaikki pyydetyt tiedot. Niiden käsittelemiseen tarvittaisiin tieteellisesti koulutettuja teknikoita, jotka vähitellen valtaisivat ulkopolitiikan yleismiesten paikat.

Tietokoneiden avulla uuden polven suurlähettiläät voisivat joka tapauksessa hetkessä analysoida luotettavasti kaikkia poliittisia tapahtumia.

Ongelmaksi kyllä jäi, että vaikka kehittynyt käyttäytymisteknologia voisi tehdä neuvotteluprosessin kulun hienostuneemmaksi, ei se välttämättä toimisi kummankaan osapuolen yksinomaiseksi hyödyksi.

Itse ymmärtäisin vuoden 1970 eväillä kehityksen joka tapauksessa johtavan pakostakin suurempaan rationaalisuuteen ja molemminpuolisesti optimaalisiin päätöksiin.

Tietokoneita käsittelevä luku on täynnä optimismia. Pienten laitteiden avulla saatettaisiin saada kaikkialle parhainta mahdollista tietoa ja kokemusta välittömästi. Niiden avulla voitaisiin sivistystasoa myös suuresti nostaa ja tehostaa mm. kielten opetusta.

Uusi teknologia vaikuttaisi myös itse kieleen ja siihen, miten sitä käytetään. Ajatuksetkin oli muutettava sellaiseen muotoon, että ne soveltuisivat tallentamiseen koneiden käsiteltäväksi ja olisi kehitettävä uusi yleiskieli sekä teknisellä tasolla että normaalikäyttöön. Todennäköisesti se olisi joku muunneltu englannin kielen laajennus.

Käyttäen analyysin menetelmiä ja uskoen järjen voimaan todellisuus voitaisiin ilmaista loogisin järjestelmin Tämän aistimuksista ja hengestä erillään tarkastellun järjen ja analyysin mahdollisuuksien loistava toteutus merkitsisi uuden maailman alkua ja teknisen yhteiskunnan alkua ja teknisen yhteiskunnan syntyä.

Tietokoneistumisen seurauksiin voitiin arvioida kuuluvan yleisen rationalisoitumisen, mikä vähentäisi valtioiden välisiä ideologisia eroja, kansainvälistäisi tiedettä ja nostaisi yleissivistyksen tasoa. Se myös muuttaisi asenteita tuonpuoleisia asioita kohtaan eli vähentäisi uskonnollisuudelle jäävää tilaa.

Tämän näköistä oli siis ajattelu tietokoneajan aamunkoissa ja sosiaalitieteiden ja kvantitatiivisten metodien uusien saavutusten hurmassa.

Eipä aikaakaan, kun Lähi-idässä uskonnollis-kansalliset ristiriidat ja niiden aiheuttama energiakriisi sitten 1970-luvun alussa ja puolivälissä ravisteli koko maapalloa. Sitten kukistui Persian shaahi ja öljyrikkauksien voimalla palattiin islamilaisessa maailmassa takaisin keskiaikaan, sille 1400-luvulle, jota sikäläinen kalenterikin osoittaa.

Neuvostoliiton romahduskaan ei hävittänyt kansojen halua olla seuraamatta Amerikkaa ja sen tiedemiehiä ainoalla oikealla ja rationaalisella tiellä. Itse asiassa siitä seurasi todellinen nationalismin räjähdys ja ennen pitkää alkoi myös Venäjän taantuminen oman keskiaikansa suuntaan ainakin symbolisella tasolla.

Pitkäksi aikaa olikin rationaalisuus näyttänyt maailmassa luonnonvoimaisesti vain ja ainoastaan lisääntyvän ja ymmärrettävästi oli hyvin vaikea uskoa, että suunta saattaisi niin radikaalisti muuttua niin äkkiä ja niin laajoilla alueilla.

1970- ja vielä1980-lukukin olivat yhä länsimaisen kehitysoptimismin suurta aikaa, joka huipentui Neuvostoliiton romahdukseen. Sen hiipumista olemme nyt jo pari vuosikymmentä todistaneet, milloin mitäkin katastrofia seuratessamme ja vielä pahempaa odottaessamme.

Muistakaamme kuitenkin, että vuoden 1970 tilanteesta olemme hyvin monessa suhteessa edistyneet olennaisesti. Köyhyys ja kurjuus ovat vähentyneet, valistus ja rationaalinen käyttäytyminen ovat lisääntyneet ja sodat saatiin ainakin Euroopassa jättää sotimatta monen vuosikymmenen ajan.

Tässähän voisi ihan siteerata Stalinin sanoja: elämä on tullut paremmaksi ja iloisemmaksi. Valitettavasti tämä suuntaus ei sitten kaikille riittänyt.