sunnuntai 23. helmikuuta 2025

Pilvet karkaavat?

 

Suuri paha? Apologia pro vita sua ja kysymys niille, jotka tietävät

 

Eräällä vanhalla kreikkalaisella (Aleksandrian kirjaston toimihenkilö Kallimakhos Kyreneläinen) oli sanonta, ”suuri kirja on suuri paha”: mega biblion -mega kakon (Μέγα βιβλίον, μέγα κακόν).

Muistaisivatpa vain tämän maksiimin monet nykyisetkin kirjantekijät, jotka kyllä epäilemättä ovat tehtäväänsä tuomittuja, eräällä tavalla riivattuja (ks. myös Saarnaajan kirja 12:12 Raamattu365.fi - Saarnaajan kirja 12). Puhutaan myös grafomaniasta, en tiedä, onko sillä erityistä tautiluokitusta.

Joka tapauksessa asioilla on seurauksensa. Moni meistä tuntee väristyksen syntisessä ruumiissaan, kun katsahtaa kirjahyllyjään ja niissä säilöttyä entistä puuta, jonka kohtalona nykymaailmassa on ennen pitkää palaa hiilidioksidiksi, minkä merkityksen maailmamme kohtalolle jo tiedämme.

Itse asiassa nuo kirjat pitävät mahdollisen muun merkityksensä ohella sisällään valtavia määriä sidottua hiiltä, joka nimenomaan on poissa ilmakehästä. Nykyisenä aikana joka tapauksessa jostakin syystä oletetaan, ettei niiden enää sovi olla olemassa eikä edes suunnitella maanalaisia holvistoja, joissa ne voisivat säilyä ajasta aikaan. Uuniin vaan.

Locuta volant, scripta manent, sanottiin ennen. Kirjoitetun kuviteltiin kestävän ajasta aikaan, mutta nykyään ymmärrämme, ettei tämä pidä paikkansa sikäli kuin kyse on orgaaniselle aineelle siirretystä informaatiosta.

Miten on sen sijaan sen bittiavaruuden laita, jossa vain henget leijailevat vapaana aineen kahleista? Säilyykö pilveen viety informaatio ikuisesti vai ei?

Tämä kiinnostaa minua, sillä kuulun itsekin noihin pilven veikkoihin, jotka eivät enää tekeleitään printtaile ihmiskunnan pään menoksi. Jo muutaman vuoden ajan olen kirjoittanut melkeinpä vain pilviin.

Juuri nyt ilmestyi kolmastuhannes (3000) blogi. Kun niissä on yleensä ollut noin 2,5 sivua, usein 4-5 sivua ja hyvin harvoin alle 1 sivu, voin arvioida, että koko korpus käsittää noin 75000 sivua.

Mikäli ne printattaisiin yksipuolisesti, kuten vanha tapa on, kertyisi siitä 15 kappaletta 500 sivun paperipinkkoja, sellaisia kuin kaupassa myydään. Mikäli koko roska painettaisiin esimerkiksi tuhannen kappaleen painoksena, olisi koossa jo 15 miljoonaa sivua. Ja yleensähän painosmäärä on jotakin 1500-3000 kappaletta.

Kun asioissa on aina kyettävä näkemään myös se valoisa puoli, myös niissä, mitä ei ole tapahtunut, voin siis iloita merkittävästä saavutuksestani, kun olen jättänyt nuokin tekstit painattamatta. Eihän niitä välttämättä olisi kukaan kaikkia huolinutkaan, mutta onhan omakustanteitakin olemassa.

No, tämä ei minua erityisesti enempää riemastuta kuin harmitakaan. Tosiasia on, että tekstit ovat nyt pilvessä lukuun ottamatta vanhempia, jotka ovat muun muassa ulkoisella kovalevyllä. Sen verran olen oppinut, että koneet aina ennemmin tai myöhemmin tekevät lakon ja varmuuskopio tarvitaan.

Kysymys kuitenkin kuuluu: miten saisin nuo pilvessä olevat kirjoitelmat sieltä pois, erilliseen säilöön (ehkäpä juuri ulkoinen kovalevy), jos ja kun haluaisin jättää ne jälkeläisille perinnöksi, johon sopii siten suhtautua kuten perintöihin yleensä. Omaa aikaansa ja yhden henkilön ajatuksia ne joka tapauksessa kantavat.

Niin, mitä sanovat ne, jotka tietävät? Miten tallentaisin tallennettua jonnekin muuallekin? Onko vain käsiteltävä tuhansia tapauksia yksitellen?

10 kommenttia:

  1. Anteeksi karkea virhe: kyll niitä blogeja sentään on vain 3000, kun mukaan lasketaan myös ns. suttupapereita ja muuta sälää. parikymmentä!
    Tarkistaa pitäisi, vaikka justiinsa tilastoja katseli...

    VastaaPoista
  2. Itse olen kysellyt noita samoja kysymyksiä sähköisten viestien tallennuksesta ja tallennusten pysyvyydestä, ja kun alna ammattilaisia sattuu kuulumaan lähipiiriini, luule että olen saanut kysymyksiin aikalailla parhaita mahdollisia vastauksia.

    Mutta ne eivät ole teknomaanikoiden toiveiden mukaisia -- siis että kaikki uusi on aina kaikissa suhteissa paljon parempaa -- vaan täysin päin vastoin. Minulle on kerrottu, että hyvä paperi voi kestää vuosisatoja, mutta pilvet tosiaan saattavat karata melkein minä hetkenä hyvänsä. Eli suositus on ollut: säilyvälle paperille printattu teksti joka pannaan vahvaan kassakaappiin. Se on nykynäkymin ehdottomasti varmin säilytystapa.

    Siihen en ole saanut vastausta, että mikä on se paraslaatuinen paperi. Kuulemma pulp fiction ei kestä aikaa. Toisaalta monta sataa vuotta vanhoja kirjoja on edelleen hyvässä lukukunnossa. Bittiavaruuden asiantuntijat eivät tienneet kertoa puunjalostuksen tuosta puolesta.

    Itse en juuri havittele ikuisuutta teksteilleni. Minulla on se syvä käsitys, että elämme nyt tässä länsivetoisessa maailmassa enemmän kuin vetoisia aikoja, emmekä teksteillämme tavoita mitään millä olisi pysyvämpää merkityssisältöä. Olemme hetken lapsia, joiden yli ei edes tuulen tarvitse puhaltaa.

    Sukupolveni näki kenties suurimman maailman muutoksen mikä ihmislajin elämässä on koskaan yhden sukupolven aikana tapahtunut. Ei ihme että olemme juuriltamme, eikä mikään meidän kokemastamme myöskään juurru minnekään. Muutoksen jälkeen tuskin millään minkä me koimme historiallisesti arvokkaaksi ja näimme kontekstissaan -- Giottosta Magritteen, Jumalaisesta näytelmästä Finnegans Wakeen, Lumieren junasta Avaruusseikkailuun ja ajan tuonne puolen -- on enää mitään merkitystä.

    Niin paljon kuin ihmisessä onkin ikuista, sekin voidaan kadottaa.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei auta muuta kuin toivoa, että olet väärässä; eri asia on, miten pitkälle toiveet kantavat...

      Poista
  3. Hei Timo! En ole tuollaista itse tehnyt, mutta ao. sivulta löytyi koodinpätkä, jolla asian pitäisi hoitua. Kyseessä on Python-koodi, josko jälkikasvu voisi auttaa sen suorittamisessa?

    https://medium.com/@sandyshah1990/extracting-posts-article-texts-from-blogger-blogspot-a1fc0b788f75

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jälkikasvua ajattelinkin. Hirvittää näiden kanssa touhuaminen.

      Poista
    2. Vaan missä se koodi sitten on tallennettuna ja onko se tulevaisuudessa luettavissa.

      Poista
  4. Tarvittaneen ikuista "paperia". Sen tulisi kestää ainakin tyhjyyttä, voimakenttiä, kohtuullisia lämpötiloja, säteilyä ja kaasuseoksista ainakin ilmaa.

    Kestoikävaatimuksena voisi olla vaatimattomat 10 miljoonaa vuotta. Tähtitieteellisessä mittakaavassa aika on lyhyt. Tiedon tallennuksen ja lukemisen tulisi onnistua ilman teknisiä laitteita tai jos sellaisia tarvitaan, niiden tulisi olla helposti keksittävissä.

    Olisihan se mukavaa siirtää jälkipolville tietoa.

    VastaaPoista
  5. Luulen puhuvani monen muunkin puolesta, kun kiitän erittäin lämpimästi tästä blogista. Tämä on ollut ja tulee olemaan erittäin tärkeä henkireikä meille historian ja kulttuurin kulkijoille, joita saattaa kiinnostaa milloin mikäkin hassu asia ihmiskunnan usein omituisista touhuissa.

    Jos jostain Tsushimasta tai Venäjän sisällissodasta lähdet keskustelua avaamaan esim. keskiverto suomalaisen toimittajan kanssa, saat vastineeksi tyhjän katseen. Ahti Karjalainenkin on Hesarin tylleröille tuntematon suuruus - näin minulle kertoi Hesarin vanhempi toimittaja.

    Eli kiitos siis ja jatkoa toivoen. Mitä tulee tekstien tallentamiseen, niin kehotan oikeasti ottamaan yhteyttä jonkinlaiseen it-palveluja tarjoavaan firmaan! Säästää aikaa ja vaivaa paljon, eikä se hintakaan ole kuin jossain muutamissa kympeissä todennäköisesti. En nyt tähän hätään keksi nimeltä mitään, mutta näitä on ja googlesta löytyy.

    VastaaPoista
  6. "Locuta volant, scripta manent, sanottiin ennen. Kirjoitetun kuviltiin kestävän ajasta aikaan, mutta nykyään ymmärrämme, ettei tämä pidä paikkansa .. Säilyykö pilveen viety informaatio ikuisesti vai ei?"

    Tämä on vakava ongelma myös erilaisten virallisten asiakirjojen osalta, esimerkiksi taloyhtiöiden osakekirjat ja kiinteistöjen lainhuudot ja kiinnitykset; pyritään muuntamaan sähköiseen muotoon.

    Vaikutusta historiankirjoituksen kannalta ei viitsi edes kuvitella, tulevat tutkijat haparoivat pimeässä...

    VastaaPoista
  7. Ilmeinen johtopäätös:
    Uuden kirjan ostaminen tuskin on ns. ekoteko.
    Eikä varsinkaan sanoma- tai aikakauslehden tilaaminen, jos ja kun jokainen numero kuitenkin heitetään lyhyen ajan kuluttua roskiin.
    Sen sijaan vanhan, jo ostetun (tai lahjaksi saadun tai perityn, tai vaikkapa antikvariaatista ostetun) kirjan säilyttäminen niin kauan kuin suinkin mahdollista, on ekoteko. Sitä ei ainakaan siitä syystä tarvitse hävetä, pikemminkin päinvastoin. Sillä niin kauan kuin sitä säilytetään, se toimii hiilinieluna. Jos se sen sijaan heitetään pois niin että se lahoaa, tai varsinkin jos se poltetaan, siitä tulee juuri sitä, mitä nykyään ilmastonmuutoksen torjumiseksi erityisesti pyritään vähentämään: hiilidioksidipäästöjä.
    Tietysti itsekunkin osuus asiaan on hyvin pieni, keskimäärin vain yksi kahdeksasmiljardisosa koko määrästä. Mutta jos voi vaikkapa esimerkin voimalla tai nettikirjoituksella vaikuttaa muidenkin tekemisiin, asia voi olla jo suurempi.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.