Rotuoppia ja sionismia

 

Max Nordau, unohdettu kulttuurikriitikko

 

Max Nordau (1849-1923, vuoteen 1873 saakka Südfeld) oli unkarilaissyntyinen, saksankielinen, juutalainen lääkäri.

Tutustuin häneen tutkiessani venäläisiä kulttuurikeskusteluja 1800-luvun lopulla. Nordau oli lyhytaikainen tähdenlento, jonka ajatukset olivat muuallakin Euroopassa suosittuja argumentteja ”rappiotaidetta” (Entartete Kunst) vastaan. Itse asiassa hän oli ilmeisesti ensimmäinen, jokasovelsi tuota termiä kulttuuriin. Natseillehan siitä sittemmin tuli muuan ideologian kulmakivi.

Nordau oli Theodor Herzlin ohella toinen keskeinen sionismin ideologi ja alkuunpanija. Hänet herätti tuohon aatteeseen se antisemitismi, joka purkautui Dreyfus’n jutussa ja Venäjän pogromeissa vuosisadan vaihteessa. Nordu oli ollut uskonnollisesti välinpitämätön agnostikko ja täysin saksalaistunut juutalainen, mutta ryhtyi nyt aktivistiksi.

Kuuluisuuteen Nordau oli noussut vuosina 1892-1893 julkaistulla laajalla teoksellaan ”rappio”(Entartung), jossa koko moderni taide leimattiin moraalisesti ala-arvoiseksi ja sitä selitettiin sairaalloisuudella, jopa suorastaan fyysisellä rappiolla.

Filippiikin kohteiksi eivät joutuneet vain Oscar Wilden tai Charles Baudelairen tapaiset kirjoittajat, vaan koko etummainen kulttuurin kärkijoukko laidasta laitaan, Tolstoista ja Wagnerista prerafaeliittoihin ja symbolisteihin, Nietzschestä puhumatta.

Asiaan kuului, että Nordaun kritiikki lähti nimenomaan fyysisestä antropologiasta ja rotuteorioista. Hän oli innostunut Cesare Lombroson fysionomiatieteestä, jonka avulla tämä pyrki etsimään synnynnäisiä rikollistyyppejä, joiden kieroontuminen oli jo fyysisesti määräytynyttä. Lääkärin silmällä katsoen koko moderni kulttuuri näytti sairaalloiselta ja syitä löytyi jo fysiikasta.

Mainittakoon, että G.B. Shaw leimasi Nordaun kulttuuridiagnoosit ”sairaan ihmisen sairaalloisiksi houreiksi”.

Nordau uskoi ihmisrotujen olevan päälajimme alalajeja ja usein yhtä kaukana toisistaan, kuin eräät vastaavat eläinten alalajit keskenään:

„Ich glaube allerdings nicht an die Einheit des Menschengeschlechts; ich glaube, daß die verschiedenen Hauptrassen Unterarten unserer Gattung darstellen und daß ihre Verschiedenheiten der anatomischen Bildung und Hautfarbe nicht bloße Anpassungs-Erscheinungen und Folgen der Umbildung eines ursprünglich einheitlichen Typus durch örtliche Einwirkungen sind, sondern sich durch Verschiedenheit des Ursprungs erklären; es scheint mir, daß zwischen einem Weißen und einem Neger, einem Papua und einem Indianer die Verwandtschaft nicht größer ist als zwischen einem afrikanischen und indischen Elefanten, einem Hausrinde und Buckelochsen.“

– Nordau: Paradoxe

Tämä edellä oleva lainaus on sitten tehty saksankielisen Wikipedian kautta ja sen siteeraamisen ainoa tarkoitus on tässä osoittaa kaikille (hölmöillekin, anteeksi sana), millaisia näkymiä historia avaa älylliselle tarkastelulle.

Moinen rotuajattelu on tietenkin nykyajalle mahdollisimman vierasta, mutta Nordaun ja koko hänen aikakautensa ajattelun ymmärtäminen nimenomaan vaatii kykyä irtaantua oman aikamme käsityksistä ja ”poliittisista korrektisuuksista” edes ajattelun tasolla.

Sekä ihmisiä, että eläimiä voitiin tietenkin myös jalostaa ja kehittää. Juutalaisvastaisuuden noustessa Venäjällä ja muuallakin Euroopassa Nordau innostui sionistisesta liikkeestä ja ”juutalaisen rodun” kehittämisestä myös fyysisesti vahvaksi ja kilpailukykyiseksi (Muskuljudentum).

Juutalaisten piirissä levisikin ”makkabealainen” urheiluharrastus, joka jatkuu yhä, eivätkä juutalaiset enää monestakaan syystä leimaudu ruumiillisista ponnistuksista vieraantuneiksi ja effeminoituneiksi kamarioppineiksi ja kauppiaiksi.

Jostakin lähteestä, jota nyt en muista, sain sen käsityksen, että Nordaulla olisi ollut myös ajatus varsinaisesta juutalaisten rodunjalostuksesta tarkoituksella kehittää fyysisesti ylivertainen supermies.

Asia olisi ainakin ollut Nordaun peruskäsitysten kanssa sopusoinnussa. Kyseessä olisi voinut olla vaikkapa positiivinen rotuhygienia, sehän oli vielä 1960-luvulle saakka suosittua myös länsimaissa. Kuten sanottu, mitään konkreettisempaa en asiasta tiedä.

Nordau oli se, joka laati sionistien ensimmäisen, ns. Baselin ohjelman, joka esitettiin ensimmäisessä sionistikongressissa vuonna 1897. Nordau oli sittemmin usein noiden kongressien puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana.

Hän tutki aluksi myös mahdollisuutta perustaa juutalaisten kansallinen koti Ugandaan Englannin suosiollisella myötävaikutuksella, mikä ei miellyttänyt kaikkia ja muuan juutalainen aktivisti yrittikin tappaa Nordaun. Nordaun kerrotaan olleen suuri englantilaisen imperialismin ystävä.

Juutalaiset rahavaltiaat eivät kuitenkaan miellyttäneet häntä ja hän, kuten myös Herzl arvostelivat kirpeästi esimerkiksi Rotschildien ”loismaista” rahaimperiumia.

Balfour-julistuksen mahdollistama juutalaisten muutto Palestiinaan oli kuitenkin sionismin varsinainen toteutuma, vaikka Nordau näyttää pahoitelleen sitä, että siellä jo asui toinen kansa.

Erikieliset Wikipediat esittelevät Nordauta ja hänen tuotantoaan sangen vaihtelevasti. Paras on mielestäni saksalainen, mutta myös hepreankielisen version voi koneella helposti käännättää suomeksi. Ei se tosin erityisen paljon edelliseen versioon lisää.

Nordaun tuotnnon monipuolisuudesta saa käsityksen vilkaisemalla hänen bibliografiaansa. Olen itse tutustunut muutamaan kirjaan, mutta esimerkiksi ”Drohnenschlacht” kuulostaa kovin kiinnostavalta…

Werkliste (Auswahl)

• Aus dem wahren Milliardenlande. Pariser Studien und Bilder. 2 Bände. Leipzig 1878.
• Seifenblasen. Federzeichnungen und Geschichten. Philipp Reclam, Leipzig 1879. 92 S. (Reclams Universal – Bibliothek, Nr. 1187)
• Vom Kreml zur Alhambra. Kulturstudien. 2 Bände. Schlicke, Leipzig 1880–1881.
• Paris unter der dritten Republik, neue Bilder. Leipzig 1880 (4. Aufl. 1890).
• De la castration de la femme, 1882.
• Die conventionellen Lügen der Kulturmenschheit, 1883 (71. Auflage 1927).
• Die conventionellen Lügen der Kulturmenschheit. Mit Illustrationen. 62. und 63. Tsd. Elischer, Leipzig 1913, VIII, 350 S.
• Paradoxe, 1885 (29. Auflage 1927).
• Ausgewählte Pariser Briefe. 2. Auflage. 1887.
• Die Krankheit des Jahrhunderts, 1889 (2 Bde.; 6. Aufl. 1902).
• Gefühlskomödie. Roman. Breslau 1891.
• Entartung, 1892–1893 (2 Bde.). (Digitalisat)^[8]
• Seelenanalysen. Novellen. 1892.
• Seelenanalysen. Novellen. 2. Auflage. Berlin 1903.
• Entartung und Genie, 1894.
• Drohnenschlacht. Roman, 2 Bände. Duncker, Berlin 1898. (unter Max Simon Nordau)
• La batalla de los zánganos. Trad. de M. Machado. Illustr. de J. Pedraza. La Novela ilustr., Madrid (um 1910). 272 S. (span.:Dronenschlacht)
• Der Zionismus und seine Gegner. Vortrag. Glitscher, Mülheim am Rhein, 1898.
• Zeitgenössische Franzosen, literaturgeschichtliche Essays, 1901.
• Was bedeutet das Turnen für uns Juden? In: Jüdische Turnzeitung, Juli 1902.
• Morganatisch, Berlin 1904.
• Von Kunst und Künstlern, 1905.
• Mahá Rôg, Berlin 1905.
• Gefühls – Komödie. Roman. 4. Tsd. S. Schottlaender, Berlin – Breslau 1907, 262 S.
• Zur linken Hand: Roman. Illustriert von Stroff. Bd. 1, 2. Buchverlag fürs Deutsche Haus, Berlin & Leipzig 1908. (Die Bücher des Deutschen Hauses, Nr. 46/47)
• Der Sinn der Geschichte. 1. und 2. Tsd. C. Duncker, Berlin 1909. 475 S.
• Max Nordau’s zionistische Schriften. Hrsg. vom Zionistischen Aktionskomitee (anlässlich Nordaus 60. Geburtstag). Jüdischer Verlag, Köln & Leipzig 1909, 3 Bl.,402, V S.
• Das Judentum im 19. und 20. Jahrhundert. Vortrag gehalten in Hamburg 1909. Jüdischer Verlag, Köln & Leipzig 1910, 24 S.
• Das Judentum im 19. und 20. Jahrhundert. Vortrag gehalten in Hamburg am 29. Dez. 1909. 2. Auflage. Jüdischer Verlag, Köln & Leipzig 1910, 22 S.
• Märchen. Seiner Maxa von ihrem vierten bis zu ihrem siebenten Jahre erzählt. Mit 10 kolorierten und vier schwarzen Vollbildern sowie vielen Textillustr. von Hans Neumann. Hendel, Halle an der Saale 1910, 188 S.
• Der Zionismus. Vollständig umgearbeitete und bis zur Gegenwart fortgeführt. 2. Auflage. Wiener Zionistische Vereinigung, Wien 1913. 16 S.
• Menschen und Menschliches von heute. Skizzen und Glossen. Verein der Bücherfreunde, Berlin 1915. 393 S. (Verein der Bücherfreunde, Nr. 189)
• Die Biologie der Ethik, 1916.
• Französische Staatsmänner, Ullstein, 1916
• Neuauflage 2017, Musaicum Books, ISBN 978-8-07583-357-0
• Rahab, 1922 (nicht publiziert).
• Erinnerungen (Zyklus von zehn Aufsätzen, postum 1928 in Leipzig erschienen).

Bühnenwerke (Auswahl)

• Die neuen Journalisten. Lustspiel in vier Akten von Ferdinand Groß und Max Nordau. O. Mutze, Leipzig 1880. 90 S.
• Der Krieg der Millionen. Schauspiel in fünf Aufzügen. B. Schlicke, Leipzig 1882, IV, 146 S. (unter Pseudonym: Max Suedfeld)
• Der Krieg der Millionen. Schauspiel in fünf Aufzügen. 2. Auflage. Elischer, Leipzig 1904. (unter Max Simon Nordau)
• Das Recht zu lieben. Schauspiel. Berlin 1892.
• Die Kugel. Schauspiel in fünf Aufzügen. 2. Auflage. Hofmann, Berlin 1895.
• Doctor Kohn. Bürgerliches Trauerspiel aus der Gegenwart. 1898 (3. Aufl. 1902).