Ajatus- ja
muut rikokset keskiaikaisessa ajattelussa
Muistan jo
vuosikymmeniä sitten pohdiskelleeni niin sanottujen joukkokuolemien (ks. DEATH BY GOVERNMENT:
GENOCIDE AND MASS MURDER ) syntymekanismia ja niiden mahdollista
rankaisemista.
Koska esimerkiksi edellisessä viitteessä
mainittu Rummel laskee valtion toimien uhrit kokonaisista väestöpopulaatioista,
jotka joka tapauksessa kuolevat aikanaan viimeistä myöten, tulee luvuista
valtavia, mutta ne on myös ymmärrettävä suhteuttaa tuohon 100 prosentin
kuolleisuuteen.
Tämä ei tarkoita valtioterrorin hyyäksymistä,
vaan asian kriittistä tarkastelua. On selvää, että kun miljoonauhreista puhutaan
ja kun epävarmuusmarginaalitkin saattavat jäädä miljoonien laajuisiksi, tulee
kuvaan mukaan hyvin erilaista ainesta, joka luokitellaan samanarvoiseksi ilman
päteviä perusteita.
Ne, jotka ovat saaneet niskalaukauksen tai
tappavan nuijaniskun käsitellään samanlaisina numeroina niiden kanssa, jotka
ovat kuolleet influenssaan puutteellisen ravinnon heikentäminä ehkäpä vaikka 3-7 vuotta aiemmin, kuin suotuisimmissa
olosuhteissa olisi tapahtunut.
Traagistahan ennenaikainen kuolema aina on
ja usein tiettyä tragiikkaa liittyy ihan luonnolliseen ja oikea-aikaiseenkin erkanemiseen
tästä maailmasta, mikäli lähtijä ei poistu tyytyväisenä ja elämästä kyllänsä
saaneena. Tämähän voi liittyä aiemmin huonosti hoidettuun elämänarvojen
priorisointiin tai myös ihan vain epäkypsään asenteeseen. Mutta ei nyt vaadita
jokaista olemaan Cicero tai Seneca, vaikka hyvä kai sekin olisi.
Mutta tuohon kysymykseen ennenaikaisista
kuolemista. Kuten sanotaan, kuolemalla on aina syynsä ja mieleen tulee, eikö
ennenaikaisen kuoleman aiheuttajat ole saatettava rikosoikeudelliseen
vastuuseen toiminnastaan.
Silloin, joskus 1970-luvulla kun näitä
mietin, kohkattiin kovasti siitä, että maitorasva ja voi sekä tietenkin
kananmunat oli tieteellisesti osoitettu vaaralliseksi ravinnoksi. Pelkästään
Suomessa niiden nauttimisesta johtuvia ylimääräisiä kuoemantapauksia oli teoreettisesti
mahdollista laskea ehkä jopa seitsennumeroisia määriä.
Kyse oli siis eräänlaisesta
joukkomurhasta, mikäli noita aineita tahallaan syötettiin väestölle, tietäen,
mitä tiede kertoi niiden vaarallisuudesta.
Kuitenkin niitä jopa aktiivisesti mainostettiin
ja etujärjestöt yrittivät syöttää niitä kansalle niin paljon kuin mahdollista.
Eikö oikeuslaitoksen olisi pitänyt nostaa suuri prosessi asiassa, joka itse
asiassa oli vakain tuumin suoritettua joukkomurhaa, jolle ei edes ollut loppua
näkyvissä?
No, eipä sellaista kuulunut ja lienee
silloin vielä ajateltu, että jokaisella ihmisellä oli kuin olikin ihan itsellään
vastiu siitä, mitä suuhunsa työntää. Sittemminhän osoittautui, että nuo
ravintoaineet olivakin niitä kaikkein terveellisimpiä ja täydellisimpiä ja että
oli oletettavissa, että erityisesti niiden puute se oli se suurin
ennenaikaisten kuolemien aiheuttaja maassamme.
Näinhän se tiede kehittyy. Lääketiede on
nimike joukolle sellaisia eri tieteiden varaan rakentuvia oppiijärjestelmiä,
joiden tavoitteena on ihmisen terveyden ja sairauden mekanismien selvittäminen
ja viime kädessä nimenomaan se käytännöllinen tehtävä terveyden edistämisessä
ja sairauksien parantamisessa.
Kuten kaikki tieteet, myös lääketiede on
jatkuvassa kehityksen tilassa eikä muodosta mitään skolastista kokoelmaa, jossa
asiat ja niiden väliset (loogiset) suhteet tunnettaisiin perusteitaan myöten. Empiirinen
tieto on aina vajavaista ja avoinna korjauksille ja jopa paradigman
muutoksille.
Keskiajalla ajateltiin toisin ja
lääketiedekin voitiin rinnastaa teologiaan ja lainoppiin kaikkine auktoriteettisukoineen.
1900-luvulta lähtien on yhä useammin
puhuttu uudesta keskiajasta (vrt. Vihavainen:
Haun uusi keskiaika tulokset ), jota ihmiskunta jälleen lähestyy
hylätessään sen uudelle ajalle tyypillisen avoimen tieteellisen ajattelun, joka
kerran nosti sen suorituskyvyn ja koko elämänmuodon aivan uudelle ja entistä
verrattomasti korkeammalle tasolle.
Yleinen älyllinen taso on putoamassa
nopeaa vauhtia ja yhä normaalimpana pidetään, ettei kenenkään tarvitse edes
yrittää käyttää järkeään, kun sen korvikkeita on ylenpalttisesti saatavilla.
Sokea auktoriteettisuko on jokaisen velvollisuus jopa oikeusistuimien mielestä,
jotka itse näyttävät asiassa esimerkkiä.
Ihmisten henkinen maailma madaltuu
äärimmäisen matalalle tasolle, minkä voi nopeasti todeta vilkaisemalla, mitä
jopa valtion rahoittama(!) televisio päivittäin tarjoaa ja mitä se ei tarjoa
(ks. Vihavainen:
Haun TV-ohjelmat tulokset ).
Normaalina pidetty mielikuvituskin on palannut
yhä lähemmäs esimoderneja malleja (ks. Vihavainen:
Haun painajaisissa on eroja tulokset ) ja USA:sta meille tullut ”poliittinen
korrektius” (ks. Vihavainen:
Haun poliittinen korrektius tulokset ) on hullunkurisesti saatettu voimaan
tässäkin maassa, jossa koko yhteiskunta on täysin erilainen kuin tuossa suuressa
esikuvamaassa.
Älyllinen ja moraalinen limbo on
saavutettu silloin, kun ”poliittisen korrektiuden” alun perin USA:n poliittista
elämää varten luodut normit on saatukoskemaan myös ajattelua ja jopa Suomen
kaltaisessa maassa.
Eihän kukaan sellaista voi määrätä,
voidaan sanoa, mutta yleisen elämänkokemuksen perusteella on syytä olettaa,
että suuri ja jopa suurin osa somessa ajattelunsa hedelmiä esittelevää kansaa
tekee juuri niin, ihan vapaaehtoisesti.
Kun Neuvostoliitto romahti, odotti moni,
että seuraisi suuri vapautuminen totalitaarisista ajattelun malleista ja se
kehitys kohti ”autonomista persoonallisuutta”, jonka moderni sosiologia oli
ennustanut (ks. Vihavainen:
Haun riesmanin utopia tulokset ) viimein koittaisi.
Näinhän ei ole suinkaan käynyt. Neuvostoliitossa
oli aikoinaan laitos nimeltä GPU eli valtion poliittinen hallinto (Gosudarstvennoje
polititšeskoje upravlenije). Se tarkoitti nimenomaan aivan tietyn poliittisen
korrektiuden toimeenpanoa kaikilla mahdollisilla keinoilla, minkään lain sitä tässä
sitomatta. Toisin sanoen kyseessä oli valtion terroriorganisaatio.
GPU, joka eri nimillä oli aina keskeinen
Neuvostoliiton valtioelin, tarkkaili ja rankaisi ihmisiä heidän mielipiteidensä
perusteella. Tästä toiminnasta se raportoi perusteellisesti ja olin itsekin mukana
työryhmässä, kun akateemikko Andrei Nikolajevitš Saharovin johdolla noiden
raporttien maan korkeimmalle johdolle lähetetyt versiot julkaistiin suurena
kirjasarjana (кс. Vihavainen:
Haun совершенно секретно tulokset ).
Koko tuossa ajatuspoliisin toiminnassa oli
jotakin aidosti keskiaikaista. Samaan aikaan meillä kehitettiin työllä ja
vaivalla pluralistista yhteiskuntaa, jonka kukoistuskauden voinee sijoittaa
jonnekin Kekkosen aikaan ja sitä seuraaviin pariin vuosikymmeneen.
Nyt virta vie pois entisestä
uudenaikaisesta pluralismista kohti yhä totaalisemmin kaikkialle ulottuvaa
valvontaa ja sanktiointia. Asioiden tähänastiselle vähäpätöisyydelle ei kannata
vain hymähtää. Kun valtion oikeus poliittiseen mielipidehallintoon aivan
triviaaleissakin asioissa tunnustetaan, ei tarvitse kauan odottaa sen uusia
aluevaltauksia.
Naulan kantaan, också på svenska...
VastaaPoistaOlen joskus mielessäni ja joissakin seuroissakin hautonut ideoita inhimilliseen ymmärrykseen kohdistuvista vähimmäisvaatimuksista, joita legitiimi yhteisöauktoriteetti voisi eri ammattiryhmiltä tai yhteiskunnan tukea nauttivilta organisaatioilta edellyttää.
VastaaPoistaVoisiko esimerkiksi opperaan sisäänpääsyn ehdoksi panna sen, että pystyy erottamaan toisistaan duurin ja mollin? Ellei pysty, ei mitään asiaa kalliisti kompensoituun laitokseen.
Pitäisi jo peruskoulun opettajaksi palkattavilta edellyttää että pystyy rakentamaan ajatushistoriallisen sillan syvyysperspektiivin elpymisestä lineaarisen ajantajun ja kartesiolaisen paradigman kautta fatalismiin syysuhdeajattelun ja päämäärärationaalisen järjen ensimmäisenä "opillisena" ilmentymänä?
Pitäisikö poliitikoilta edellyttää että he he pystyisivät käsitteellistämään "rahaan" olemuksellisesti kuuluvan, pohjimmiltaan uskonnollislaatuisen kaikkivoipaisuuskuvitelman ja arvioimaan kokonaisvaltaisesti ja kriittisesti oman aikamme rahaohjasteista talousteokratiaa?
Pitäsikö juristeristeilta vaatia, että pystyisivät selittämään miksi raiskauksen uhri tuntee syyllisyyttä ja häpeää, kun taas raiskaaja kokee omiensa joukossa itsensä kunnialliseksi?
Ja niin edespäin. Eikö tällainen kuuluisi asiaan ja ajankuvaan, kun nyt todellakin olemme likimain romahduksen ja vapaan pudotuksen vauhdilla taantumassa takaisin keskiaikaisiin ajatusmuotoihin? Huomautan, etten hyväksyisi ihmistuhontaa enkä muutakan väkivaltaa, vaan ainoastaan sen että jo nyt eräissä insituutioissamme päätään nostava tunnustuksellinen uususkonnollinen "ihmisarvo- ja -oikeusideologia" raamitettaisiin jollakin auktorisointia näkyvämmin esiin tuovalla tavalla.
Yliyleistävät yleiskäsitteet, jotka ovat jämähtäneet avainpaikoille niin yhteiskunnallisessa keskustelussamme kuin esimerkiksi juristeristisissa instituutioissa, tarjoavat nyt sementoiduilla käsitepinnoilla valtatien takaisin skolastineen käsiterealismiin ja keskiaikaan. Mielestäni tuo valtatie voitasiin jollakin tavalla viitoittaa opaskilvillä, joissa -- päinvastoin kuin nyt omaksumassamme puhumattomuuden kulttuurissa -- taantumisen askelet alempiin kerrostumiin olisivat paremmin havaittavissa.
Varsinkin kun poliittisen korrektiuden synnyinmaassa. On sillä ollut aina myös vahvat vastavoimat. Joka nähtiin kun siellä on viime vaalien jälkeen on siivottu virkakuntaa woketuksesta.
VastaaPoista