Turismia

 

Suomalaisen matkailijan merkintöjä

 

     Olen sitä ikäluokkaa, joka sai kokea matkailun suuren muodonmuutoksen. Matkailu oli menneinä vuosisatoina alun perin rikkaimman joutilasluokan harrastus, joka kuului grand seigneurin kasvatukseen niin sanotun grand tourin muodossa. Se merkitsi ainakin vuode oleskelua ulkomailla, vertaisryhmän keskuudessa, suhteiden solmimista ja kielen ja kulttuurin opiskelua.

     Merimiesten ja kisällien matkailusta en tässä puhukaan, sillähän oli käytännöllinen taustansa eivätkä sen harjoittajat(sällit) kunnostautuneet hyvällä maineella ja oppivat pikemmin muden maiden rahvaan huonoja tapoja kuin sitä hienostusta, jolla yläluokka pyrki erottautumaan.

     Massamatkailu syntyi rautateiden myötä ja esimerkiksi Venäjän klassinen kirjallisuus on sitä täynnänsä. Sanatoriomatkat sairaana tai terveenä kuuluivat asiaan jo keskiluokan piirissä ja junalippujen hinnatkin olivat mahdollisuuksien rajoissa.

     Samaan aikaan näyttäisi kasvaneen myös rahvaan ”Wanderlust”, jota toteutettiin apostolinkyydillä lähituntumassa sijaitseviin vuoristoihin ja muihin sellaisiin paikkoihin, minne ei ollut mitään oikeata asiaa. Wandervogeleita ilmestyi Suomeenkin (vanrönkkelit).

Uteliaisuus ja seikkailunhalu ajoivat matkaan ja ne olivat myös pyhiinvaellusten aivan ilmeisiä pontimia jo keskiajalla (vrt. Vihavainen: Haun chaucer tulokset ).

Ennen sotia turismi alkoi olla jo normaali keskiluokkainen harrastus (vrt. Vihavainen: Haun olinpa minäkin turisti tulokset). Käytiin etenkin Italiassa, Nizzassa ja jopa Roomassa.

     Toisen maailmansodan jälkeen alkoi camping-matkailun suuri aika. Huima elintason nousu teki parissa vuosikymmenessä keskiluokalle ja pian työväellekin mahdolliseksi oman auton ja teltan hankkimisen ja retkeilymajat ja leirintäalueet alkoivat kukoistaa. Tilausajobusseillakin oli kiirettä.

     Camping-matkailijoiden ja retkeilymajojen (Jugendherberge, Auberge de jeunesse) käyttäjien tie vei usein kauaskin. Kiiersin itsekin jo 1950-luvulla Pohjois-Norjassa, 1960-1970-luvuilla Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa, Itävallasa ja Saksassa sekä Moskovan takana aina Suzdalissa saakka. Perheen tie vei usein Leningradiin alueen  Olginoon ja Repinoon.

     Lentäminen oli aluksi kallista lystiä ja esimerkiksi Espanjaan mentiin kolmen välilaskun kautta, aluksi usein Baleaareille, eritoten Mallorcalle. Suihkukauden tultua Kanarian saaret tulivat suomalaistenkin ulottuville ja Andalusiaan syntyi oikea suomalaisten keskittymä, joka osittain oli jo luonteeltaan vakituista asutusta.

     Lomalaisia varten oli Torremolinoksessa joskus viime vuosituhannen lopulla useita kymmeniä suomalaisravintoloita. Viimeinen niistä suljettiin tänä keväänä. Vielähän sellaisia Espanjasta löytyy, ja kirjoitan tätä noin 200 metrin päässä ”Ryysyranta”-nimisestä pubista. Se jää tänään kesälomalle ja kai sielläkin pitää vielä illalla pistäytyä.

     Espanja oli suomalaisille vuosisatojen ajan eksotiikkaa puhtaimmillaan. Naisten mantiljat ja viuhkat, mustalaisten kastanjetit ja kuumat flamencorytmit, härkätaistelut passodobleineen ja viinin juonti keskellä päivää kuuluivat Suomesta katsoen aivan toiseen maailmaan ja siellä sopi myös elää ihan toisin kuin siinä omassa. Itse asiassa se kuului ehdottomasti asiaankin.

     Itse aloin käydä Espanjassa 1980-luvulla, jolloin jo aiemmin opiskelemaani kieltäkin joutui käyttämään. Silloin paikallinen väestö tietyin poikkeuksin ei yleensä missään maassa osannut mainittavasti englantia, mutta kyllä usein suomea. Tilanne on muuttunut, mutta kyllä täällä yhä suomeksikin myydään sujuvasti.

     Elintaso Espanjassa on noussut olennaisesti ja erityisesti tämä koskee turistialueita, jotka sijaitsevat kuumilla ja karuilla paikoilla. Andalusia oli vielä Espanjan sisällissodan aikaan köyhän ja erittäin takapajuisen kulmakunnan maineessa, mutta nyt elintaso vastaa kuta kuinkin suomalaista ja ymmärtääkseni lapset saavat sielläkin normaalia kouluopetusta.

     Vielä 1980-luvulla kädestä suuhun elää kituutteleva suomalainen saattoi tuntea täällä, tullittomien tavaroiden maassa itsensä rikkaaksi, vaikka ei nyt ihan niin rikkaaksi kuin Neuvsyoliitossa, jossa rahalla ei lyhyesti sanoen ollut merkitystä. Sosialismissa sitä ulkomaalaisella turistilla aina riittävästi ja sitä voi hankkia tarvitsemansa määrän ilman mitään erityisiä taitoja tai riskiä, ihan vain vaihtamalla vaikka taksikuskin kanssa.

     Markkoja pesetaan vaihtamalla ei sen sijaan kyllä hyötynyt mitään, vaikka senkin joutui aina tekemään. Ne olivat molemmat vapaasti vaihdettavia valuuttoja. Mutta alhaisen palkkatason takia Espanjassakin oli hyvin halpaa, ja Venäjällä vielä halvempaa. Hölmöt turistit saivat siitä aiheen vihastua, kun kotimaassa hinnat olivatkin kalliimpia. Olihan se niin väärin.

     Mutta suuri tasoittuminen on jo tullut. Vastoin sitä herrasväen statusta, jonka suomalainen turisti katsoi rahojensa perusteella itselleen kuuluvan, on syntynyt tasa-arvoinen tilanne. Nyt ansaitsee espanjalainen siivooja jo saman verran kuin suomalainekin eli jonkin verran yli 2000 euroa kuussa. Hän kuitenkin maksaa vähemmän veroja ja elää halvemmalla, lämpimämmässä ympäristössä.

     Espanjan ilmastokin vain pysyttelee ainakin täällä sitkeästi suomalaista miellyttävämpänä. Tosin lämpeneminen ja kuivuus näyttävät uhkaavan monia alueita, mutta tuulimyllyt ja aurinkopaneelit, jotka Espanjassa oikeasti toimivat tehokkaasti, hoitavat osaltaan sitä jättiläistehtävää, joka esimerkiksi Gran Canarian eteläosassa on merkinnyt autiomaan muuttamista keitaaksi.

     Muistan vielä hyvin, miten surkea paikka oli Maspalomas puoli vuosisataa sitten. Nyt se on sankkaa palmu- ja kaktusmetsää. Vesi tulee osin vuorilta, jossa säiliöt pari viikkoa sitten täyttyivät taas äärimmilleen ja paikallisen lehden mukaan riittävät peräti 5-6 vuodeksi.

     Nuo sateet vuorilla eivät edes häirinneet paivänpaistattelijoita rannalla. Häieritselvältä kyllä näyttää satojen tuulimyllyjen metsä, mutta sen ansiosta suolatonta kasteluvettä riitä lukemattomille hehtaarien laajuisille vihannes- ja hedelmäviljelyksille myös täällä etelässä. Pohjoisessa vihanta laakso vuorten varjossa baaneineen ja rommitehtaineen onkin jo vanhaa perua.

     Las Palmas on ihan olkea suurkaupunki ja tekee urbaanimman vaikutuksen kuin  esimerkisi Berliini. Toisin kuin siellä, kaupunki ei koostu pommitetuille alueille kyhätyistä laatikoista, vaan 1800-luvun tyylisistä kerrostalokortteleista. Väkiluku on lähes 700000, kun metropolialue luetaan kukaan, kuten normaali käytäntö on.

     Las Palmas haluaa olla myös merkittävä kulttuurikaupunki. Siellä on vanhaakin kerrostumaa, joskaan ei keskiaikaista, koska espanjalaiset valloittivat alueen kivikautiselta guanche-väestöltä vasta 1400-luvun viimeisinä vuosina. Kolumbus, joka nousi tällä maihin, ei uskaltatunut etelämmäs saareen, koska se ei ollut turvallista.

     Väestö joka tapauksessa vaihdettiin nopeasti ja 1600-luvj jälkeen guancheista on ollut jäljellä lähinnä muutama asuinluola ja hieman DNA:ta sekä saarilla että Latinalaisesa Amrikassa. Turvallinen ja nopea purjehdusreitti Amerikkaan on kulkenut Kanarian saarten kautta, josta onkin enää lyhyt matka koillispasaatiin, joka vie mukavasti Atlantin yli.

     Guanchimuseossa on alkeellisesti, ilman dreijausta tehtyjä saviastioita ja pääkalloja sekä tarinaa tuon berberikansan kielestä ja tavoista. Selvää vastausta siihen, miksi he niin tavattoman nopeasti hävisivät, ei ole. Valtava kulttuurinen kehitysero ainakin vaikutti paljon.

     Guancheilla ei ollut käytössään metalleja, joita saarten kallioperässä ei ole, eikä edes laivoja, joilla olisi voinut käydä naapurisaarilla. Yhteiskuntia ja päällikköitä heillä kyllä oli ja kieltäkin on merkitty muistiin.

     Veguetan kaupunginosassa Las Palmasissa on Kolumbus-talo, joka ei tosin periydy Kolumbuksen ajalta, mytta on kyllä osittain vanhaa perua. Talossa syntyi myös kuuluisa, vuonna 1999 kuollut laulaja Alfredo Kraus (Trujillo), jolle on nimetty konserttisali kaupungin keskustassa.

     Veguetassa on mahtava Benito Pérez Galdósille (ks. Vihavainen: Haun marianela tulokset ) omistettu teatteri, joka suuresti muistuttaa muita eurooppalaisia 1800-luvun oopperapalatseja.  Siellä on toinenkin suuri teatteri ja kirjalliselle suurmiehelle on parikin parsasta, toinen niistä sangen uusi ja monumentaalinen. Olihan Galdós syntynyt täällä ja hänen synnyintalossaankin on museo.

     Las Palmasissa on  kultturia paljonkin ja siellä tolimi jo 1800-luvun puolivälissä merkittävä kirjallisuusinstituutti. Nyt Las Palmasin entinen tekninen yliopisto täyttää klassisen yliopiston kriteerit tarjontansa puolesta, vaikka modernit tekniikan ja tietotekniikan sekä ympäristöntutkimuksen alat tuodaan mielellään enemmän esille. Opiskelijoita on yli 20000.

     Modernin taiteen museosta ja niin sanotusta tiedekeskuksesta en puhukaan, sellaisiahan on kaikkialla. Joka tapauksessa voidaan todeta, että kyseessä on ja haluaa olla kulttuurikaupunki, jossa on myös varsin kelvollisia kirjakauppoja.

     Kanarian saarten talouden kivijalkana on joka tapauksessa turismi. Pohjoisesta lennetään talvisin yha vain sinne nauttimaan lauhkeasta ilmastosta, mutta yhä harvemmin taitaa motiivina matkustamiseen olla halu irrotella halvan viinan ja irtosuhteiden parissa, vaikka toki huviteollisuus siihenkin tarjoaa tilaisuuksia. Sellainenhan kuului matkailuun jo Chaucerin ikuistamilla keskiajan pyhiinvaeltajilla.

     Eksotiikasta ei Espanjan kohdalla enää voi Suomessakaan paljon puhua, sillä tasapäistävä amerikkalainen populaarikulttuuri on poistanut suurimman osan kulttuurieroista tai ainakin suuresti madaltanut niitä, kuten kaikkea muutakin.

     Toki aitoa karnevaalitunnelmaa voi vieläki etsiä täältä. Sen sijaan sitä ei kannata yrittää löytää Helsingin sambakarnevaaleilta eikä meikäläinen Via Crucis ole yhtikäs mitään verrattuna espanjalaisiin hiljaisen viikon (Semana Santa) uskomattomiin(!) kulkueisiin.

     Uskonnollinen sisältö on kuitenkin jo kovasti laimentunut myös Espanjassa, minkä kaunopuheisesti osoittaa jo se, että Maspalomasin karnevaali tänä vuonna siirrettiin sateenuhan takia palmusunnuntain aatoksi… Perinteisestihän se kuuluu suuren paaston aattoon.

Mutta money talks, shit walks. Ja oli se kyllä aika huikea tapahtuma, ei mitään väkinäistä hauskanpitoa.