Takaisin keskiaikaan

 

Ajatus- ja muut rikokset keskiaikaisessa ajattelussa

 

Muistan jo vuosikymmeniä sitten pohdiskelleeni niin sanottujen joukkokuolemien (ks. DEATH BY GOVERNMENT: GENOCIDE AND MASS MURDER ) syntymekanismia ja niiden mahdollista rankaisemista.

     Koska esimerkiksi edellisessä viitteessä mainittu Rummel laskee valtion toimien uhrit kokonaisista väestöpopulaatioista, jotka joka tapauksessa kuolevat aikanaan viimeistä myöten, tulee luvuista valtavia, mutta ne on myös ymmärrettävä suhteuttaa tuohon 100 prosentin kuolleisuuteen.

     Tämä ei tarkoita valtioterrorin hyyäksymistä, vaan asian kriittistä tarkastelua. On selvää, että kun miljoonauhreista puhutaan ja kun epävarmuusmarginaalitkin saattavat jäädä miljoonien laajuisiksi, tulee kuvaan mukaan hyvin erilaista ainesta, joka luokitellaan samanarvoiseksi ilman päteviä perusteita.

     Ne, jotka ovat saaneet niskalaukauksen tai tappavan nuijaniskun käsitellään samanlaisina numeroina niiden kanssa, jotka ovat kuolleet influenssaan puutteellisen ravinnon heikentäminä ehkäpä  vaikka 3-7 vuotta aiemmin, kuin suotuisimmissa olosuhteissa olisi tapahtunut.

     Traagistahan ennenaikainen kuolema aina on ja usein tiettyä tragiikkaa liittyy ihan luonnolliseen ja oikea-aikaiseenkin erkanemiseen tästä maailmasta, mikäli lähtijä ei poistu tyytyväisenä ja elämästä kyllänsä saaneena. Tämähän voi liittyä aiemmin huonosti hoidettuun elämänarvojen priorisointiin tai myös ihan vain epäkypsään asenteeseen. Mutta ei nyt vaadita jokaista olemaan Cicero tai Seneca, vaikka hyvä kai sekin olisi.

     Mutta tuohon kysymykseen ennenaikaisista kuolemista. Kuten sanotaan, kuolemalla on aina syynsä ja mieleen tulee, eikö ennenaikaisen kuoleman aiheuttajat ole saatettava rikosoikeudelliseen vastuuseen toiminnastaan.

     Silloin, joskus 1970-luvulla kun näitä mietin, kohkattiin kovasti siitä, että maitorasva ja voi sekä tietenkin kananmunat oli tieteellisesti osoitettu vaaralliseksi ravinnoksi. Pelkästään Suomessa niiden nauttimisesta johtuvia ylimääräisiä kuoemantapauksia oli teoreettisesti mahdollista laskea ehkä jopa seitsennumeroisia määriä.

     Kyse oli siis eräänlaisesta joukkomurhasta, mikäli noita aineita tahallaan syötettiin väestölle, tietäen, mitä tiede kertoi niiden vaarallisuudesta.

     Kuitenkin niitä jopa aktiivisesti mainostettiin ja etujärjestöt yrittivät syöttää niitä kansalle niin paljon kuin mahdollista. Eikö oikeuslaitoksen olisi pitänyt nostaa suuri prosessi asiassa, joka itse asiassa oli vakain tuumin suoritettua joukkomurhaa, jolle ei edes ollut loppua näkyvissä?

     No, eipä sellaista kuulunut ja lienee silloin vielä ajateltu, että jokaisella ihmisellä oli kuin olikin ihan itsellään vastiu siitä, mitä suuhunsa työntää. Sittemminhän osoittautui, että nuo ravintoaineet olivakin niitä kaikkein terveellisimpiä ja täydellisimpiä ja että oli oletettavissa, että erityisesti niiden puute se oli se suurin ennenaikaisten kuolemien aiheuttaja maassamme.

     Näinhän se tiede kehittyy. Lääketiede on nimike joukolle sellaisia eri tieteiden varaan rakentuvia oppiijärjestelmiä, joiden tavoitteena on ihmisen terveyden ja sairauden mekanismien selvittäminen ja viime kädessä nimenomaan se käytännöllinen tehtävä terveyden edistämisessä ja sairauksien parantamisessa.

     Kuten kaikki tieteet, myös lääketiede on jatkuvassa kehityksen tilassa eikä muodosta mitään skolastista kokoelmaa, jossa asiat ja niiden väliset (loogiset) suhteet tunnettaisiin perusteitaan myöten. Empiirinen tieto on aina vajavaista ja avoinna korjauksille ja jopa paradigman muutoksille.

     Keskiajalla ajateltiin toisin ja lääketiedekin voitiin rinnastaa teologiaan ja lainoppiin kaikkine auktoriteettisukoineen.

     1900-luvulta lähtien on yhä useammin puhuttu uudesta keskiajasta (vrt. Vihavainen: Haun uusi keskiaika tulokset ), jota ihmiskunta jälleen lähestyy hylätessään sen uudelle ajalle tyypillisen avoimen tieteellisen ajattelun, joka kerran nosti sen suorituskyvyn ja koko elämänmuodon aivan uudelle ja entistä verrattomasti korkeammalle tasolle.

     Yleinen älyllinen taso on putoamassa nopeaa vauhtia ja yhä normaalimpana pidetään, ettei kenenkään tarvitse edes yrittää käyttää järkeään, kun sen korvikkeita on ylenpalttisesti saatavilla. Sokea auktoriteettisuko on jokaisen velvollisuus jopa oikeusistuimien mielestä, jotka itse näyttävät asiassa esimerkkiä.

     Ihmisten henkinen maailma madaltuu äärimmäisen matalalle tasolle, minkä voi nopeasti todeta vilkaisemalla, mitä jopa valtion rahoittama(!) televisio päivittäin tarjoaa ja mitä se ei tarjoa (ks. Vihavainen: Haun TV-ohjelmat tulokset ).

     Normaalina pidetty mielikuvituskin on palannut yhä lähemmäs esimoderneja malleja (ks. Vihavainen: Haun painajaisissa on eroja tulokset ) ja USA:sta meille tullut ”poliittinen korrektius” (ks. Vihavainen: Haun poliittinen korrektius tulokset ) on hullunkurisesti saatettu voimaan tässäkin maassa, jossa koko yhteiskunta on täysin erilainen kuin tuossa suuressa esikuvamaassa.

     Älyllinen ja moraalinen limbo on saavutettu silloin, kun ”poliittisen korrektiuden” alun perin USA:n poliittista elämää varten luodut normit on saatukoskemaan myös ajattelua ja jopa Suomen kaltaisessa maassa.

     Eihän kukaan sellaista voi määrätä, voidaan sanoa, mutta yleisen elämänkokemuksen perusteella on syytä olettaa, että suuri ja jopa suurin osa somessa ajattelunsa hedelmiä esittelevää kansaa tekee juuri niin, ihan vapaaehtoisesti.

     Kun Neuvostoliitto romahti, odotti moni, että seuraisi suuri vapautuminen totalitaarisista ajattelun malleista ja se kehitys kohti ”autonomista persoonallisuutta”, jonka moderni sosiologia oli ennustanut (ks.  Vihavainen: Haun riesmanin utopia tulokset ) viimein koittaisi.

     Näinhän ei ole suinkaan käynyt. Neuvostoliitossa oli aikoinaan laitos nimeltä GPU eli valtion poliittinen hallinto (Gosudarstvennoje polititšeskoje upravlenije). Se tarkoitti nimenomaan aivan tietyn poliittisen korrektiuden toimeenpanoa kaikilla mahdollisilla keinoilla, minkään lain sitä tässä sitomatta. Toisin sanoen kyseessä oli valtion terroriorganisaatio.

     GPU, joka eri nimillä oli aina keskeinen Neuvostoliiton valtioelin, tarkkaili ja rankaisi ihmisiä heidän mielipiteidensä perusteella. Tästä toiminnasta se raportoi perusteellisesti ja olin itsekin mukana työryhmässä, kun akateemikko Andrei Nikolajevitš Saharovin johdolla noiden raporttien maan korkeimmalle johdolle lähetetyt versiot julkaistiin suurena kirjasarjana (кс. Vihavainen: Haun совершенно секретно tulokset ).

     Koko tuossa ajatuspoliisin toiminnassa oli jotakin aidosti keskiaikaista. Samaan aikaan meillä kehitettiin työllä ja vaivalla pluralistista yhteiskuntaa, jonka kukoistuskauden voinee sijoittaa jonnekin Kekkosen aikaan ja sitä seuraaviin pariin vuosikymmeneen.

     Nyt virta vie pois entisestä uudenaikaisesta pluralismista kohti yhä totaalisemmin kaikkialle ulottuvaa valvontaa ja sanktiointia. Asioiden tähänastiselle vähäpätöisyydelle ei kannata vain hymähtää. Kun valtion oikeus poliittiseen mielipidehallintoon aivan triviaaleissakin asioissa tunnustetaan, ei tarvitse kauan odottaa sen uusia aluevaltauksia.