perjantai 3. huhtikuuta 2026

Syvältä

 

Alapään historioita

 

Dr. Roberto Pelta Fernández, Historia de las partes bajas. Anécdotas, curiosidades y misterios médicos de genitales ilustres. Prólogo Pedro Gargantilla. La esfera de las libros. 2026, 358 s.

 

     Kuten alaotsikko jo kertoo, tämä kirja ei oikeastaan ole mikään aiheiirinsä historia eikä pyri samaan tapaan kartoittamaan joidenkin aikakausien asenteita ja kulttuuria kuin vaikkapa Teemu Keskisarjan tutkimus eläimiin sekaantumisesta.

     Kyseessä on sen sijaan joukko tarinoita, jotka useimmiten keskittyvät kuuluisuuksiin, joiden elämästä onkin usein on paljon tietoa ja joskus vielä enemmän huhuja. Se on ennen muuta anekdoottikokoelma ja otsikko saisi mieluummin olla monikossa, siis ”Historias de….”

     Mutta eihän tämäkään vailla mielenkiintoa ole. Harvinaista kyllä tekijä on pannut tohtorin tittelinsäkin kirjan kanteen ja jostakin syystä tässä syntyy assosiaatio Armas J. Pullan pseudonyymiin ”Kapteeni Leo Rainio”. Alan miehen kirjoittamana teos saa lisää prestiisiä. Sitä paitsi esipuheen kirjoittanut Pedro Gargantilla on myös lääketieteen professori ja kirjoittanut samasta aihepiiristä kirjan.

     Joka tapauksessa kirja siis keskittyy alapäähän, mitä on aina pidetty tavalla tai toisella erityisenä ja arkaluontoisena alueena. Tästä kertoo jo sen latinalainen nimitys pudendum -hävettävä/häpeiltävä.

     No, nykyäänhän häpeän aika on ohi ja etenkin naisellisten sulojen ”rohkea” esittely näyttää monen mielestä olevan suoranainen velvollisuus. Syystä tai toisesta on yhä vain harvinaista esimerkiksi masturboida julkisesti torilla, kuten Diogenes teki filosofisin perustein. Olen kuullut, että uimahalleissa kyllä tehdään samaa, eikä näyttämöillä ja kuvaruudussa tällaisella asialla liene enää rajoituksia.

     Alapäähän, ja nyt ovat kyseessä sekä suvunjatkamiselimet, että elimistön  pakoaukot, liittyviä asioita oli ennen yleensä tapana nimittääkin kiertoilmauksin.

     Hyvin ylenen ja kiusallinen, usein kivuliaskin tauti olivat peräpukamat, jotka saattoivat liittyä ylemääräiseen ryyppäykseen ja istumiseen.

     Itse Juhana Itävaltalainen eli Juan d’Austria, aikansa suurin sotasankari kärsi vaikeista peräpukamista, jotka lopulta tappoivat hänet kunnianhimoisen lääkärin yrittäessä niitä parantaa leikkauksella.

     Sama vaiva oli Napoleonilla ja se haittasi hänen keskittymistään taisteluun erityisesti Waterloossa, jossa hevosen selkään nouseminen oli aluksi liian tuskallista. Keisari myös joutui kävelemään jalat harallaan ja hänen säämiskähousunsa punersivat läpi tunkeutuvasta verestä.

      Kun asiasta Napoleonin kohdalla puhuttiin, käytettiin ilmausta ”jälkijoukko” (arrière-garde, esp.  retaguardia), joka oli tärkeä ajan sotataidon mukainen yksikkö.

     Muistettakoon, että tuohon aikaan kipulääkitys oli rahvaan tasolla olematonta ja ylemmillä kansaluokilla käytössä olleet oopiumijohdannaiset veivät pään sekaisin. Myös Napoleon oli ilmeisesti aika pöllyssä hävitessään viimeisen taistelunsa.

     Viheliäinen vaiva oli myös Aurinkokuningas Ludvig XIV:llä, jota vaivasi peräukon fistula. Se leikattiin onnistuneesti ja juuri sen kunniaksi Lully sävelsi hymnin ”Dieu sauve le Roi”, josta kehittyi Englannissa kansallishymni ”God Save the King”. Se oli käytössä aikanaan myös Venäjällä.

     Lääkärit eivät tuohonkaan aikaan pelkästään tappaneet ja kiduttaneet ihmisiä, kuten kaunistunut lukija saattaisi kuvitella ja aivan varmasti heillä oli hyvät tarkoitukset. Usein he onnistuivatkin. Moni tauti ja vaiva, joka nykyään on kohtuullisella toimilla hoidettavissa, oli silloin pirullinen riesa.

     Dostojevskin vaimo Annakin kertoo muistelmissaan Fjodor Nikolajevitšin kipeästä varpaasta, josta paisui hirveä ongelma.

     Varsinainen kirous olivat esimeriksi virtsaamisongelmat, joiden hoitamiseksi tehtiin jonkinlaisia katetreja jo muinaisessa Egyptissä. Turha sanoakaan, että niiden käyttö oli äärimmäisen epämiellyttävää.

     Mitä tulee sukupuolielinten epänormaalisuuksiin, ovat tarinat valtavista siittimistä yleisiä ja monia niistä väitetään säilytetyn jälkipolville, mikä on yleensä on ollut tarua ja kalut ovat osoittautuneet esimerkiksi härältä otetuiksi.

     Jollakin urholla kuuluu olleen jopa 38 cm pituinen aisa. Sellaisten varustusten kanssa parittelu oli jo uhka partnerin terveydelle ja saattoi jopa aiheuttaa kuoleman. Tällainen poikkeavuus lienee yleensäkin taannut koko elämyksen epämiellyttävyyden molemmille osapuolille.

     Tähän viittaisi sekin, että Priapos, Zeuksen ja Afroditeen poika sai synnyinlahjaksi suhteettoman ison kalun, joka oli suunnilleen yhtä pitkä kuin mies itsekin ja myös asianmukaisen paksu, kuten olen saattanut pompeijilaisetsa freskosta havaita.

     Tämä ”lahja” oli Heran kosto Zeuksen uskottomuudesta. Moisella kalulla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä nauttimaan yhdynnän riemuista ja onnettoman Priapoksen kohtalo muistutti kuningas Midaksen osaa: halusit siis kultaa? Tässähän tätä niin, että riittää…

     Afrodisiat ovat muuan asiaan liittyvä teema. Espanjankärpäsen (Lytta vesicatoria) sisältämän myrkyn, kantaridin käyttö tähän tarkoitukseen tunnettiin vielä minun nuoruudesani ja muistan, että Mauri Sariolan kirjassa ”Ei loitsu eikä rukous” kerrottiin jonkin lääkärilurjuksen antaneen sitä vikittelemälleen naiselle. Seuraus oli kuolema veren pakkautuessa lantioon ja mahdollisesti muodostaessa hyytymiä, Kuoleman mekanismia ei tarkemmin selostettu.

      Joka tapauksessa espanjankärpäsen merkitys oli jokaiselle selvä 1800-lvulla jolloin J.V. Snellman julkaisi lehteä nimeltä ”Spanska flugan” vuosina 1989-1841.

     Fernàndez kertoo, että kunnianarvoisa Katolinen Kuningas Fernando nautti tuota myrkkyä kymmenen vuoden ajan saadakseen miespuolisen perillisen. Hänen yhtä kunnianarvoisa puolisonsa Isabella innosti häntä tässä asiassa.

     Tulos oli kaamea ja tuskallinen näivetys ja lopulta enneaikainen kuolema. Pelkäänpä, etten voi enää katsoa ”Katolisten kuninkaiden” (Reyes Catolicos) uljaita patsaita samoin silmin kuin ennen.

     Kirjassa on anekdootteja sadoittain ja usein kirioittaja varoittaa, että kyseessä ovat luultavasti keksityt tarinat. Selvää kuitenkin on, että monet ovat tosia ja perustuvat aitoihin virallisiin dokumentteihin, joissa ei ole ollut syytä esittää väärää tietoa.

     Kruunupäät, taiteiden nerot ja sotasankarit olivat kaikki vain ihmisiä kaikkine heikkouksineen ja banaaleine toimintoineen, jotka oli aina yritettävä saada edes toiminaan siten, että jokapäiväinen elämä kävisi siedettäväksi.

     Meillä on syytä joka päivä kiittää luojaamme siitä, että hän salli valkoisen miehen kehittää lääketieteen, joka teki yhä suuremmalle osalle ihmisiä mahdolliseksi päästä pois siitä maanpäällisestä helvetistä, jota tämä jokapäiväinen elämä aikoinaan niin monelle merkitsi.

3 kommenttia:

  1. "Meillä on syytä joka päivä kiittää luojaamme siitä, että hän salli valkoisen miehen kehittää lääketieteen"

    Kiitos nyt kovasti taas luojamme valkoinen mies, mutta ennen kaikkea kiitän muinaisia ihmisiä globaalisti lääketieteen kehittämisestä. Tässä hieman yläpäästä lääketieteen historiasta.

    Intiasta lähtöisin oleva Ayurveda (5000 vuotta vanha), sumatralainen ja egyptiläinen lääketiede sekä kiinalainen lääketiede (tuhansia vuosia vanhaa) ovat holistisina lääketieteinä paljon vanhempia kuin länsimainen lääketiede, joka sai alkunsa vasta antiikin aikoina. Idässähän lääketiede perustuu kokonaisvaltaiseen sairauksien ehkäisyyn kun taas länsimainen lääketiede keskittyy sairauksien hoitoon. Jokainen voi päätellä kumpi on hyödyllisempää - hoitaa terveytensä kestävälle pohjalle vai vasta korjata sen vakavia vaurioita.

    Ihmisen kokonaisvaltainen hoito ja sairauksien ehkäisy on kiinnostanut ihmiskuntaa aina, joten mitään syytä ei ole ottaa erityistä kunniaa tästä eurooppalaisille, vaikka alan saavutukset ovatkin kiistattomia. Valitettavasti eurooppalaiset tilastot sydän- ja verisuonitaudeista verrattuna globaalisti (pl Pohjois-Amerikka) vastaaviin ovat tylyä luettavaa meille. Vaikkapa sydäninfarktin hoito on hienoa Suomessakin, monet eivät silti selviä siitäkään hyvästä hoidosta huolimatta.

    Hyvää pääsiäistä vaan. Punkku jäi tällä kertaa valitettavasti Alkon hyllylle, mutta pitkään hautunut mausteinen linssisoppa maistuu näin pitkäperjantainakin mämmiä unohtamatta.

    Ps. Musiikki lienee vanhin lääketieteellinen hoitomuoto mutta tästä en lähde sen enempää kiistelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vain kaikille vilpittömille yrityksille sairauksien vastaisessa taistelussa. Jotkut vain onnistuvat paremmin.

      Poista
    2. Oleellista on muistaa terveydestä puhuttaessa juurikin sairauksien vastainen taistelu eli niiden ennaltaehkäisy vaikka terveellisen ruokavalion ja liikunnan avulla. Vaan kuka kehitti nämä pääsiäisherkutkin niin maistuviksi, että se on niin riivatun vaikeaa?

      Poista

Kirjoita nimellä.