Mitä Helsinki meille on?

 

Mitä tarkoittaa Helsinki?

 

     Etymologisesti se kai tarkoittaa virran kapeaa kohtaa, jossa veden nopeus kiihtyy. Helsingfors siis on paitsi koski, myös kapeaan kohtaan keskittynyt eli vinha koski.

     Englanniksi sivistyneet tuntevat sanassa kaikuja helvettiin vajoamisesta ja joku elokuvataiteen luoma van Helsing on omiaan tuota mielikuvaa vahvistamaan.

     Mutta voidaanhan sitä etsiä Helsingin merkityksiä myös muussa mielessä. Kiinnostava venäläinen kirjailija Vladimir Sorokin on tehnyt sen Moskovan kohdalla.

     Mitä nyt esimerkiksi tarkoittaa Moskova (ja tähän ei kannata vastata, että se on suomalais-ugrilainen sana, joka viittaa mätään veteen, moskaan)?

     Sorokin, muuten, kirjoittaa sanan muodossa Moskova (Москова) eikä normaalin kirjakielen mukaisesti Moskva (Москва).

     Kaiketi kyseessä on jokin paikallinen puhetapa.

     No, kaikki nuo tunnetut kirjalliset latteudet siitä, mitä sana merkitsee venäläiselle sydämelle (Москва... как много в этом звуке для сердца русского слилось!) eivät vielä ole vastaus Sorokinin kysymyksiin.

     Sorokin kuuntelee esimerkiksi itse sanan kaikua: siinä on jotakin suomaisen-sammakkomaista… samaan aikaan jotakin akkamaista, rusoposkisen pyllevä-tissevää… jotain maalaismaista, vahvan aterian jälkeen ettoneelle siirtyvän röyhtäilevää kopeutta, ripeästi karjaisevaa ja pieraisevaa maalaisylpeyttä, josta nyt on jo tullut pääkaupunkilaista: ”Me olemme Moskova, keitäs te olette?”

     Kirjoittaja vertaa Moskovaa kananmunaan, jonka keskusta on keltuainen ja jossa Kreml on hautovan kanan alla kehittyvä alkio.

     Kaupungin hahmo on suuresti muuttunut jo pelkästään muutaman viime vuosikymmenen aikana. Siinä kaupungissa ovat nyt onnellisia vain virkamiehet, elektroniset rahastuslaitteet ja autot. Moskovaa raiskaa nyt vallan vertikaali, jonka intohimon alla Moskovan luut rutisevat…

     No, entäs Helsinki?  Sehän on puolitoistamiljoonaisen väestönsä kautta ainoa varsinainen metropolimme sanan nykyaikaisessa mielessä. Toki yhä näyttää olevan voimassa suurkaupungin käsite, joka edellyttää tällaiselta taajamalta sataatuhatta asukasta.

     Mutta Helsinki nyt on joka tapauksessa suurkaupunkiemme joukossa ylivoimaisesti suurin, vaikka yrittää kainosti selittää olevansa vain noin kuudensadantuhannen asukkaan kaupunki. Sillä se ei petä ketään.

     Helsingin muuan erikoisuus oli se Savosta ja Hämeestä saapunut uusi väestö, joka keskittyi työläiskaupunginosiin ja kehitti siellä oman alakulttuurin ja puheenparren, joka oli varsin tolkutonta ruotsin ja venäjän sekaista pidgin-sotkua ja jossa olennaisinta oli epäsuomalainen ääntämys. Se erotti stadilaiset niistä maalaisista, jotka tulivat heitä myöhemmin.

     Helsinki on siis ollut suuri erottautujien kaupunki ja, kuten Moskova, ennen muuta maalaisten kaupunki, äkkiä maasta polkaistu, mutta vailla maalaista omanarvon tunnetta, pikemmin päinvastoin.

      Vilnasta sanotaan, että se on muukalaisten kaupunki, mikä pitää todella paikkansa, kun sen entiset asukkaat ovat lähes kaikki hävinneet ja liettulaiset, 1800-luvulla vielä pieni vähemmistä,  ovat tulleet tilalle.

     Helsingissä ruotsinkieliset ovat muuttuneet pieneksi vähemmistöksi, mikä tapahtui myös merkittävälle venäjänkieliselle väestölle. Nehän yhdessä muodostivat suuren enemmistön vielä 1800-luvun puolivälissä.

     Nyt venäläisyys on osoittanut paluun merkkejä, mutta vielä suurempi on kehitysmaalaisten kolonistien osuus, jonka on helppo huomata ennen pitkää tukevan kaupungissa enemmistöksi ja suurella varmuudella myös alkavan sanella omia lakejaan. Kielikin saattaa muuttua rajummin kuin aiempina vuosisatoina. Nopeaa oli kehitys ennenkin.

     Helsinki on siis ainakin myös muukalaisten muuttajien kaupunki ja se reitti, jonka kautta koko Suomen väestönvaihtoon nopeasti johtava demografinen kehitys suurelta osin tapahtuu. Nyt se tapahtuu koko maassa, kun aiemmin vain kaupunkien väestösuhteet muuttuivat.

     Helsinki on mahtikäskyllä perustettu, kuten Pietarikin ja se tekee sen historiasta omalaatuisen. Myös sen paikkaa vaihdettiin ja siitä tehtiin pääkaupunki mahtikäskyllä. Luonnostaan kaupunki alkoi sitten pian kasvaa muutenkin, vaikka se ei ollut erityisen soiva teollisuudelle, pikemmin päinvastoin. Satama sen sijaan suosi sekä kaupankäynti että sotalaitosta. Kelpasi sinne hallinnonkin asettua.

     Helsinkiläinen psykologia on aina ollut vähän kaksinaista. Suurella taloudellisen irtioton ja väestönkasvun kaudella ”paljasjalkaiset” ottivat syntyperänsä ylpeyden aiheeksi paremman puutteessa. Stadilaisuus slangeineen liittyi itse asiassa vahvasti työväenluokkaan, jolla ei ollut muutakaan ylpeiltävää.

     Ilmiö on sittemmin hiipunut yhä marginaalisemmaksi ja kaupungin ruotsalais-suomalainen ja sittemmin suomalais-ruotsalainen kaksikielisyys on jo kauan sitten antanut tilaa suomi-englanti- kaksikielisyydelle. Juuri tällä hetkellä venäjä on vielä vaikeammin havaittavissa, mutta sen asema vahvistuu vielä jokseenkin varmasti.

     Mutta mitä ihminen luulee olevansa ja haluaa olla, kun hän on omaksunut helsinkiläisyyden identiteetikseen?

      Näyttää ilmeiseltä, että koko asian merkitys on kaiken kaikkiaan tullut yhä marginaalisemmaksi. Helsinki ei enää tarjoa laadullisesti erilaista ympäristöä oikeastaan mihinkään kaupunkiin verrattuna. Se nyt vain on yksi moderni urbaani ympäristö muiden joukossa, ei sen kummempi.

     Toki yksi asia on noussut ylitse muiden: vihreä kunnianhimo, joka haluaa palauttaa kaupungin niin lähelle luontoa kuten mahdollista, kustannuksiin katsomatta…

     Kun tähän vielä liittyy nopea kokonaisten metropolialueiden nopea kehitysmaalaistuminen, saattaa sana ”Helsinki” ennen pitkää merkitä suiomalaiasllel samaa kujin Detroit amerikkalaisille. Keskustan ”inner city” muuttuu sietämättömäksi jengien herruusalueeksi ja tietyt lähiöt ympäröidään muureilla. Helsinki on silloin maamme amerikkalaisin kaupunki.

     Pääkaupunkilaisuus tuo toki joitakin asioita lähemmäs helsinkiläisiä kuin vaikkapa Jyväskyläläisiä. Ulkomaat kyllä ovat suunnilleen yhtä lähellä myös vaikkapa Oulua, vaikka sieltä ei pääsekään nopeasti laivalla Tukholmaan tai Tallinnaan. Lentokone vie sen sijaan vaikka vaikka Kiinaan, pienen mutkan kautta vain.

    Mutta onko Helsinki itsevarman ja moukkamaisen maalaisisännän koti, kuten Moskova venäläisen?

     -Ei missään tapauksessa. Tuo maalaisisäntä ei pyri olemaan itään muuta kuin on. Helsinkiläisyydessä on taas aina ollut sellainen piirre. Kerran maailmassa siellä yritettiin olla tukholmalaisia ja sittemmin amerikkalaisia ja se merkitsee, että onnistuminen ei koskaan ole ollut täydellistyä eikä varmaa.

     Helsinkiläisyys merkitsee yritystä olla olevinaan jotakin muuta kuin on ja kaupungin olemukseen on kuulunut sen hyvin nopea muuttuminen, on helsinkiläinen identiteetti jäänyt ehkä poikkeuksellisen häilyväksi ja epämääräiseksi.

    Vai kuinka?