tiistai 13. lokakuuta 2026

Muuan komea laiva

 

Hirmuinen sotakone

 

      Sotaan uhratun ihmistyön ja pääoman määrä niin nyt kuin menneisyydessä ei lakkaa hämmästyttämästä ja pöyristyisin tai menisin hiljaiseksi moisesta barbariasta, jos osaisin.

     Tyydyn kuitenkin vain ällistelemään. Ukrainan sota on näinä päivinä ollut se suurin osoitus mielipuolisesta halusta tuhota vihollinen ihan hinnalla millä hyvänsä. Valitettavasti se nyt vain ei näytä onnistuvan millään hinnalla. Mieleen tulee vanhan elokuvan nimi: ”Koirat, ettekö jo kuole!”

      Itse pidän koirista, eikä tuohon lopulliseen ratkaisuun nyt näytä auttavan edes urhoollinen mieli, olipa se miten urhoollinen tahansa, etenkään silloin, kun sen osoittajat asuvat jossakin ihan muualla ja vaikuttavat sodan kulkuun korkeintaan äänestämällä tai vain pitämällä ääntä.

     Toki herkistyin kuullessani, mitä entinen pääministerimme sanoi venäläisten lentokoneista, jotka loukkaavat ilmatilaamme. Poeettista heroismia arvostava mieleni innosti minua kuvittelemaan entisen pääministerimme muinaisen Rooman senaattorina, joka ylvääseen tapaansa kohottaa toogaan verhottua kättään ja toteaa ”Lex dura sed lex”.

       Itse asiassa mieleeni tuli myös tuo miltei hänen nimikaimansa Gaius Marius, jonka uljasta asennetta pänttäämässämme Exercitia latinassa kuvattiin tällaisessa hengessä: ”Tunc Sanna Marina, ea, qua Covidum fugavit, “Usurpator Ruthenicus, inquit, deletari debet. Quod sequitur, nescio, et scire non studeo”.

      Latinan kieli tuo mielemme miekkojen kalskeen ja urhoollisimmat julistukset kannattaisi tänäänkin muotoilla latinaksi. Käännöskoneet kyllä selittävät mistä on kysymys, myös niille onnettomille, jotka eivät aikoinaan saaneet nauttia klassisen sivistyksen alkeista.

 

      Mutta itse asiassa piti kirjoittamani Napoleonin (tai miksei Nelsonin) ajan sotakoneesta, jota käsittelevä, Portsmouthin merimuseon innoittama blogi sattui silmiini. Osattiin sitä ennekin rahaa syytää sodan Moolokille:

keskiviikko 17. syyskuuta 2025

Purjehtiva kaupunki

 

Kun laivat oli puuta

 

Peter Goodwin, HMS Victory, Pocket Manual 1805- Admiral Nelson’s Flagship at Trafalgar 1805. Osprey publishing. 2017, 157 s.

 

     Nelsonin entinen lippulaiva Trafalgarin taistelussa, HMS Victory on tällä hetkellä Portsmouthin sataman museoalueella teltan sisällä ja näyttää suunnilleen yhtä keskeneräiseltä työmaalta kuin linjalaiva Poltava parikymmentä vuotta sitten, kun kävin sitä katsomassa.

     Laivahan onkin paljon kokenut ja pari kertaa aiottu romuttaa, ensimmäisen kerran jo parisataa vuotta sitten. Kaikesta huolimatta se on yhä laivaston aktiivipalveluksessa ja jopa sotalippu nostettuna.

      Trafalgarin taistelusta on sen verran tietoa wikipediassa, ettei sitä kannattane kerrata tässä. Englantilaisten menestystä on selitetty Nelsonin yllättävällä taktiikalla, joka ei ollutkaan linjassa  (vrt. linjalaiva -ship of the line) purjehtimista vihollisen linjojen ohi, vaan perustui tunkeutumiseen kahtena kiilana sen linjojen läpi.

      Nelsonin miehet oli myös poikkeuksellisen hyvin koulutettu ja pystyivät lataamaan ja laukaisemaan suuren laivatykin noin kerran minuutissa.

      Miehistöä laivassa oli tuolloin 820 henkeä ja tykkejä 105 kappaletta, suurimmat 30 niistä olivat tämän kirjan mukaan järeitä 32 naulaisia (ammuksen paino noin 15 kg.), lukuun ottamatta kahta vielä suurempaa karronadia, jotka ampuivat romua lyhyeltä matkalta ja olivat peräti 68 naulaisia.

       Pelkästään Victoryn ammukset painoivat 120 tonnia ja Trafalgarissa se ampui viiden tunnin aikana 2669 laukausta pyöreitä kuulia, yhteispainoltaan 27 tonnia. Lisäksi tulivat tanko- ja ketjukuulat. Kuumennetuista polttokuulista ei mainita.

       Joka tapauksessa kuulia jäi yhä yllin kyllin, mutta lähes hylyksi ammuttu laiva ei pystynyt enää manööveraamaan, vaan oli hinattava ensin Gibraltariin ja sieltä Portsmouthiin. Mukana oli Nelsonin ruumis, joka oli säilötty konjakkitynnyriin. Kolmen vuoden kuluttua Victory oli taas valmis merelle.

      Laivan miehistö oli aika kirjavaa vuonna 1805. Brittejä oli kuitenkin 700 eli 85%, joista englantilaisia 62%, irlantilaisia 11% ja skotteja 8%.

     Mutta olipa siellä myös yksi afrikkalainen, 22 amerikkalaista, 1 brasilialainen, 2 tanskalaista, 4 ranskalaista rojalistia, 2 saksalaista, 9 italialaista, 2 norjalaista, 4 ruotsalaista ja 2 sveitsiläistä vain muutamia mainitakseni. 48:n kansallisuus oli tietymätön.

      Kun Victory palasi palvelukseen, se muun muassa risteili Itämerellä Suomen sodan aikana, pitäen yhdessä ruotsalaisten kanssa Venäjän laivastoa loukussa Paltiskissa. Vuosina 1810-1812 se vuorostaan vahti Ruotsin laivastoa Karlskronan ulkopuolella. Vuonna 1811 se muutettiin joukkojenkuljetusalukseksi ja vuonna 1812 oli jo vaarassa tulla puretuksi.

       Victory on melkoinen kolossi, jonka uppouma oli peräti 3500 tonnia maksimissaan. Siihen aikaan se oli erittäin paljon, mutta yhtä suuria laivoja oli kyllä kymmeniä.

      Yli 800 miehen miehistö -joista osa merijalkaväkeä- vaati valtavaa määrää provianttia. Joka mies joi päivässä gallonan (8 pinttiä) olutta, puoli pinttiä rommia ja menihän sitä vettäkin. Esimerkiksi rommi laimennettiin suhteessa 1:4 (grogg), kun oli havaittu raakana juodun rommin aiheuttavan epäjärjestystä.

     Victoryllä oli kapasiteettia ottaa mukaan 305 tonnia vettä ja 51 tonnia olutta. Niitä varastoja pyrittiin uusimaan mahdollisimman usein. Tuollainen olutmääräkin riitti periaatteessa vain kahdeksi viikoksi. Olosuhteista juohtuen saatettiin olut korvata punaviinillä (marsala), jota jaettiin pintti laimennettuna samalla määrällä vettä.

      Muuta ruokatavaraa annettiin miehille yleensä anteliaasti ainakin periaatteessa. Kahtena päivänä viikossa saatiin jokapäiväisen naulan painoisen leipä(laivakorppu) annoksen lisäksi naula sianlihaa ja kahtena päivänä saman verran naudanlihaa. Kolmena päivänä saatiin peräti kaksi unssia voita ja kolmena päivänä neljä unssia juustoa. Lisäksi käytettiin ruokiin kauraa ja papuja sekä merkittäviä määriä sitruunoita keripukin estämiseksi.

      Mainittakoon, että kun laiva oli täyteen bunkrattu, oli mukana 30 tonnia lihaa, 45 tonnia leipää eli laivakorppuja, 11 tonnia jauhoja, 15 tonnia papuja ja 20 tonnia voita.

      Kun pelkkä ruoka ja juoma painoivat jopa satoja tonneja, tämä vaikutti laivan tasapainoon ja oli otettava huomioon, kun varastot kuluivat. Kulutus eri ruumista oli suunniteltava sen mukaan, tai painolastia jouduttiin siirtämään. Varastot kanaalissa purjehtimista ja kaukomatkoja varten olivat myös erilaiset.

Miten tällainen hirviö sitten purjehti ja kantoi purjeensa?

     Asiasta on olemassa tarkastuspöytäkirja, joka taitaa kyllä perustua kapteenin kuulusteluun. Sen mukaan kanaalipalvelukseen lastattuna Vicotryn alimpien tykkiporttien etäisyys mereen pinnasta oli vain 5 jalkaa ja 6 tuumaa. Prammituulella (topgallant gale) laiva käyttäytyi hyvin saavuttaen 7-8 solmun nopeuden. Märssytuulella (topsail gale) samoin, nopeuden ollessa 6, 7, tai 8 solmua. Luovittaessa nopeus laski 4-3 solmuun. Tuulen voimakkuutta luokiteltiin siis sen mukaan, millaisia purjeita oli varaa pitää vetämässä. Kun jouduttiin reivaamaan isoon purjeeseen (course) saakka, aleni nopeus 2,3, tai 4 solmuun.

     Laivan ohjattavuus oli oikein hyvä ja kovimman nopeuden se saavutti avotuulilla ja oli hiukan taipuvainen nousemaan tuuleen. Nopeus nousi 10-11 solmuun. Piissä laiva makasi ”mainosti” (lays too well).

      Victory oli hyvä purjeenkantaja (stiff ship). Sen painolastina oli 257 tonnia rautaa ja 200 tonnia rautalevyjä (shingle).Kun lastataan 3 kuukaudeksi, lasti sijoitetaan perään, mutta 6 kuukauden lastilla osa nesteitä sijoitetaan pääruumaan.

       Kaikki kuulosti siis hyvältä ja mikäli eväät säilyivät kunnollisina vielä kuukausia ja niitä oli riittävästi, oli ruokakin huomattavasti parempaa kuin maissa keskimäärin, huomauttaa tekijä, kumoten siis Samuel Johnsonin lausahduksen laivaston oloista. Toki Johnson vihasi merta ja tokaisi, että se, joka sinne huvikseen menee, varmaan viihtyisi helvetissä.

       Mieleen tulee vielä sekin, että viinakset olivat tuohon aikaan köyhän rolex ja juopumukseen oli maakravuilla varaa vain silloin tällöin. Merimiehen elämä oli monessa suhteessa ankaraa ja kovan kurin alaista, mutta saattoi siinä olla valopuolensakin, ainakin sivullisen silmin.

       Käytännössä alkoholistiksi juotettu mies tuskin oli aina niin onnellinen, kuin saattoi näyttää.

                                                                                  ***

       Sivumennen sanoen: kirjassa on myös luettelo annetuista rangaistuksista ja niiden aiheesta sekä lyöntien luettelo. Käy ilmi, ettei yleensä annettu kuin noin 30 iskua. Mies oli saatava pian takaisin riviin ja jopa raakapuille kiipeämään, eikä häntä saanut hakata vuoteeseen viikoiksi tai jopa tappaa, kuyten esimerkiksi Venäjällä usein tapahtui.

      Rangaistusten syynä oli yleensä juopumus ja tappelu sekä röyhkeys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita nimellä.