Eestirand

Eestirand

Prangli on viehättävä saari, joka sijaitsee suoraan Helsingistä etelään, Viron rannikolla. Kun lähtee Harmajalta suoraan pitkin 25. pituuspiiriä, joutuu sinne. Vieressä on pieni Kerin majakkasaari, jonka valon näkee yöllä vilkkuvan.

Tallinnaan kertyy Pranglista matkaa vähän yli kaksikymmentä meripenikulmaa, mutta sinne voi myös mennä yhteysaluksella, joka arkisin kulkee neljästi Leppneemen satamasta, Viimsin niemeltä.

Idyllisellä saarella on parikin pikku museota ja tietysti nykyään taas kirkko hautausmaineen. Itse asiassa hautausmaita on kaksi, joista toinen sijaitsee saaren kaakkoisosassa, paikassa jonka nimi näyttää olevan Eestirand. Nimi tuntuu luontevalta, sillä siellähän Viron manner häämöttääkin, sinisenä horisontissa.

Nimi tulee kuitenkin toisesta syystä. Kuten tunnettua, olivat kesä ja syksy 1941 katastrofaalisia puna-armeijan kannalta, eikä Viron rannikon ja Hangon valtaaminen auttanut punalipullista Itämeren laivastoa millään tavalla. Talvisota valtavine uhreineen osoittautui tosi paikan tullen mielettömyydeksi, joka pelkästään haittasi Neuvostoliiton sotilaallista ja poliittista toimintaa.

Kuten tunnettua, Neuvostoliitto joutui tyhjentämään sekä Hangon tukikohdan että Tallinnan meritse. Kuuluu historian ihmeisiin, että molemmat onnistuivat lopulta niinkin vähäisin uhrein, kuin sitten tapahtui. Amiraalien piirtelemät rannikkotykistön ampuma-alat eivät käytännössä merkinneet yhtään mitään, kun punalaivasto teljettiin Suomenlahden pohjukkaan, jossa se pysyi vuoteen 1944 saakka.

Se siitä ”geopolitiikasta”, joka velvoitti tai suorastaan muka pakotti Neuvostoliiton jatkamaan venäläisen imperialismin perinteitä. Järjen käyttö olisi tässäkin tapauksessa ollut verrattomasti parempi vaihtoehto.

Mutta kun jumalat tahtovat ihmisiä tuhota, he vievät ensin järjen. Tallinnan evakuointiin liittyy niin paljon pauketta, rätinää ja kuolemankauhua, että se ansaitsee paikkansa kaikkien sotahistorian rakastajien suosikkien joukossa. Siinä kuoli eri arvioiden mukaan 6000 - 17000 ihmistä, kaikki hyvin dramaattisella ja ikävällä tavalla.

Elokuun lopussa Tallinnasta Kronstadtiin suunnanneisiin saattueisiin kuului jopa yli 200 eri kokoista alusta, joista upposi useita kymmeniä. Teoksessaan Tallinna lahing 1941. Grenader 2013, antavat Mati Õun ja Hanno Ojalo uponneiden luvuksi 91 laivaa. Valitettavasti minulla ei nyt tässä ole kläytettävissäni Merisodan pikkujättiläistä, joka voisi antaa lukuja vertailtavaksi. Joka tapauksessa nämä luvut sijoittuvat niin sanoakseni yläkanttiin.

Suurin osa laivoista upposi ajettuaan Jumindan niemen kohdalle laskettuun miinakenttään. Osan upottivat syöksypommittajat ja myös pinta-alusten hyökkäykset ja saksalaisten rannikkotykistö Jumindan niemeltä käsin antoivat oman säestyksensä helvetin kakofoniaan.

Kirjoittajat esittävät, että suomalaisten laskemien miinojen osuus kaikista olisi ollut jopa kaksi kolmasosaa, mikä ei taida pitää yhtä meikäläisten tietojen kanssa. Heidän esittämänsä luvut ovat muutenkin suurimmasta päästä.

Joka tapauksessa niin tässä kuin muissakin vastaavissa yhteyksissä rannikkotykistön tosiasiallinen merkitys ei lainkaan näytä vastanneen sitä, mikä sille annettiin ennen sotaa tehdyissä laskelmissa. Laivat saattoivat kiertää kauemmas merelle, käyttää hyväksi pimeyttä, laskea savuverhon ja niin edelleen. Silloin tosin vaarana olivat miinat ja lentokoneet.

Pinta-alusten rynnäköt saattuetta vastaan onnistui pakenija torjumaan sotalaivojen tulella ja suomalaiset sukellusveneet näyttävät osallistuneen tässä tapauksessa vain miinanlaskuun. Myös suomalaiset lentokoneet rynnäköivät tämän kirjan mukaan, mutta verraten laihoin tuloksin.

Mutta takaisin Pranglin ”Eestirantaan”. Siellä sijaitsee hautausmaa, jonne on haudattu samannimisen laivan haaksirikossa kuolleita uhreja. Avomerikalastuksen tukialus Eestirand oli ajan oloissa varsin suuri höyrylaiva, uppoumaltaan 4688 brt ja pituudeltaan 115 metriä.

Eestirand otti kirjan mukaan kyytiinsä 3300 virolaista puna-armeijaan mobilisoitua miestä kun se lähti kohti Kronstadtia 23. elokuuta 1941 eli useita päiviä ennen sitä suurta saattuetta, joka sitten tapasi kohtalonsa Jumindan niemen kohdalla.

Eestirand pääsi vain Pranglin kohdalle, kun se sai kimppuunsa saksalaiset syöksypommittajat. Yksi pommi läpäisi laivan ja räjähti sen alla, täyttäen tiheästi miehitetyn ruuman vedellä. Toinenkin pommi osui ja tappoi heti puolensataa miestä.

Osa miehistä hyppäsi veteen ja kuolleita lienee kertynyt noin 550 henkeä. Osa pelastettiin saattueen muihin laivoihin. Eestirand juuttui pohjaan parin kaapelinmitan päähän Pranglin rannasta. Kirjan mukaan sen kimppuun kävi silloin vielä suomalaisen tunnuksin varustettu kone, joka ei tosin aiheuttanut tappioita.

Seuraavana aamuna vietiin haavoittuneita maihin Pranglin miesten avulla. Kuolleet haudattiin sinne, missä nyt on ”Eestirannan” nimellä tunnettu kalmisto. Kuolleita ei kuitenkaan näytä sinne saadun kovin paljon.

Puna-armeijaan rekrytoiduilla virolaisilla ei yleisesti ottaen ollut mitään halua päästä sotimaan ja niinpä mukana olleilta venäläisiltä otettiin pois aseet. Kun muista laivoista yrittivät puna-armeijalaiset tulla Pranglille, heitä vastaan avattiin konekiväärituli, kertovat kirjoittajat.

Pelastuneiden avuksi saapui sitten mantereelta Erna-pataljoonan miehiä, jotka auttoivat haavoittuneita mantereelle. Pranglin miehet auttoivat muonituksessa luovuttaen muun muassa kymmenen tonnia (!) suolakalaa.

Eestirand-laiva koki siis kovan kohtalon ja saksalaiset pommittivat vielä sen hylkyäkin. Sen sijaan 2762 mobilisoitua pääsi haaksirikon ansiosta kääntymään takaisin Viroon, missä varsin monien lienee kyllä ollut pakko ryhtyä palvelemaan toista miehittäjää.

Eestirannan hylky hinattiin sodan jälkeen Koplin lahteen ja sieltä Paljassaareen, jossa se leikattiin romuksi.