Eestirand
Prangli on viehättävä saari, joka
sijaitsee suoraan Helsingistä etelään, Viron rannikolla. Kun lähtee Harmajalta
suoraan pitkin 25. pituuspiiriä, joutuu sinne. Vieressä on pieni Kerin
majakkasaari, jonka valon näkee yöllä vilkkuvan.
Tallinnaan kertyy Pranglista matkaa
vähän yli kaksikymmentä meripenikulmaa, mutta sinne voi myös mennä
yhteysaluksella, joka arkisin kulkee neljästi Leppneemen satamasta, Viimsin
niemeltä.
Idyllisellä saarella on parikin
pikku museota ja tietysti nykyään taas kirkko hautausmaineen. Itse asiassa
hautausmaita on kaksi, joista toinen sijaitsee saaren kaakkoisosassa, paikassa
jonka nimi näyttää olevan Eestirand. Nimi
tuntuu luontevalta, sillä siellähän Viron manner häämöttääkin, sinisenä
horisontissa.
Nimi tulee kuitenkin toisesta
syystä. Kuten tunnettua, olivat kesä ja syksy 1941 katastrofaalisia
puna-armeijan kannalta, eikä Viron rannikon ja Hangon valtaaminen auttanut punalipullista
Itämeren laivastoa millään tavalla. Talvisota valtavine uhreineen osoittautui
tosi paikan tullen mielettömyydeksi, joka pelkästään haittasi Neuvostoliiton
sotilaallista ja poliittista toimintaa.
Kuten tunnettua, Neuvostoliitto
joutui tyhjentämään sekä Hangon tukikohdan että Tallinnan meritse. Kuuluu
historian ihmeisiin, että molemmat onnistuivat lopulta niinkin vähäisin uhrein,
kuin sitten tapahtui. Amiraalien piirtelemät rannikkotykistön ampuma-alat eivät
käytännössä merkinneet yhtään mitään, kun punalaivasto teljettiin Suomenlahden
pohjukkaan, jossa se pysyi vuoteen 1944 saakka.
Se siitä ”geopolitiikasta”, joka
velvoitti tai suorastaan muka pakotti Neuvostoliiton jatkamaan venäläisen
imperialismin perinteitä. Järjen käyttö olisi tässäkin tapauksessa ollut
verrattomasti parempi vaihtoehto.
Mutta kun jumalat tahtovat ihmisiä
tuhota, he vievät ensin järjen. Tallinnan evakuointiin liittyy niin paljon
pauketta, rätinää ja kuolemankauhua, että se ansaitsee paikkansa kaikkien
sotahistorian rakastajien suosikkien joukossa. Siinä kuoli eri arvioiden mukaan
6000 - 17000 ihmistä, kaikki hyvin dramaattisella ja ikävällä tavalla.
Elokuun lopussa Tallinnasta Kronstadtiin
suunnanneisiin saattueisiin kuului jopa yli 200 eri kokoista alusta, joista
upposi useita kymmeniä. Teoksessaan Tallinna
lahing 1941. Grenader 2013, antavat Mati Õun ja Hanno Ojalo
uponneiden luvuksi 91 laivaa. Valitettavasti minulla ei nyt tässä ole kläytettävissäni
Merisodan pikkujättiläistä, joka voisi antaa lukuja vertailtavaksi. Joka
tapauksessa nämä luvut sijoittuvat niin sanoakseni yläkanttiin.
Suurin osa laivoista upposi ajettuaan
Jumindan niemen kohdalle laskettuun miinakenttään. Osan upottivat
syöksypommittajat ja myös pinta-alusten hyökkäykset ja saksalaisten
rannikkotykistö Jumindan niemeltä käsin antoivat oman säestyksensä helvetin
kakofoniaan.
Kirjoittajat esittävät, että
suomalaisten laskemien miinojen osuus kaikista olisi ollut jopa kaksi
kolmasosaa, mikä ei taida pitää yhtä meikäläisten tietojen kanssa. Heidän
esittämänsä luvut ovat muutenkin suurimmasta päästä.
Joka tapauksessa niin tässä kuin
muissakin vastaavissa yhteyksissä rannikkotykistön tosiasiallinen merkitys ei
lainkaan näytä vastanneen sitä, mikä sille annettiin ennen sotaa tehdyissä
laskelmissa. Laivat saattoivat kiertää kauemmas merelle, käyttää hyväksi
pimeyttä, laskea savuverhon ja niin edelleen. Silloin tosin vaarana olivat
miinat ja lentokoneet.
Pinta-alusten rynnäköt saattuetta
vastaan onnistui pakenija torjumaan sotalaivojen tulella ja suomalaiset
sukellusveneet näyttävät osallistuneen tässä tapauksessa vain miinanlaskuun.
Myös suomalaiset lentokoneet rynnäköivät tämän kirjan mukaan, mutta verraten
laihoin tuloksin.
Mutta takaisin Pranglin ”Eestirantaan”.
Siellä sijaitsee hautausmaa, jonne on haudattu samannimisen laivan
haaksirikossa kuolleita uhreja. Avomerikalastuksen tukialus Eestirand oli ajan oloissa varsin suuri
höyrylaiva, uppoumaltaan 4688 brt ja pituudeltaan 115 metriä.
Eestirand otti kirjan mukaan kyytiinsä
3300 virolaista puna-armeijaan mobilisoitua miestä kun se lähti kohti
Kronstadtia 23. elokuuta 1941 eli useita päiviä ennen sitä suurta saattuetta,
joka sitten tapasi kohtalonsa Jumindan niemen kohdalla.
Eestirand
pääsi vain Pranglin kohdalle, kun se sai kimppuunsa saksalaiset syöksypommittajat.
Yksi pommi läpäisi laivan ja räjähti sen alla, täyttäen tiheästi miehitetyn
ruuman vedellä. Toinenkin pommi osui ja tappoi heti puolensataa miestä.
Osa miehistä hyppäsi veteen ja
kuolleita lienee kertynyt noin 550 henkeä. Osa pelastettiin saattueen muihin
laivoihin. Eestirand juuttui pohjaan
parin kaapelinmitan päähän Pranglin rannasta. Kirjan mukaan sen kimppuun kävi
silloin vielä suomalaisen tunnuksin varustettu kone, joka ei tosin aiheuttanut
tappioita.
Seuraavana aamuna vietiin
haavoittuneita maihin Pranglin miesten avulla. Kuolleet haudattiin sinne, missä
nyt on ”Eestirannan” nimellä tunnettu kalmisto. Kuolleita ei kuitenkaan näytä
sinne saadun kovin paljon.
Puna-armeijaan rekrytoiduilla
virolaisilla ei yleisesti ottaen ollut mitään halua päästä sotimaan ja niinpä mukana
olleilta venäläisiltä otettiin pois aseet. Kun muista laivoista yrittivät
puna-armeijalaiset tulla Pranglille, heitä vastaan avattiin konekiväärituli,
kertovat kirjoittajat.
Pelastuneiden avuksi saapui sitten
mantereelta Erna-pataljoonan miehiä,
jotka auttoivat haavoittuneita mantereelle. Pranglin miehet auttoivat muonituksessa
luovuttaen muun muassa kymmenen tonnia (!) suolakalaa.
Eestirand-laiva
koki siis kovan kohtalon ja saksalaiset pommittivat vielä sen hylkyäkin. Sen sijaan
2762 mobilisoitua pääsi haaksirikon ansiosta kääntymään takaisin Viroon, missä
varsin monien lienee kyllä ollut pakko ryhtyä palvelemaan toista miehittäjää.
Eestirannan
hylky hinattiin sodan jälkeen Koplin lahteen ja sieltä Paljassaareen, jossa se
leikattiin romuksi.
"Amiraalien piirtelemät rannikkotykistön ampuma-alat eivät käytännössä merkinneet yhtään mitään, kun punalaivasto teljettiin Suomenlahden pohjukkaan, jossa se pysyi vuoteen 1944 saakka."
VastaaPoistaSitten kun Ruotsi suomettuu ihan totaalisesti, niin Venäjä saa luvan rakentaa sotilastukikohtia Gotlannin saarille ja siitä tulee näin Itämeren valtias.