Nimellä ja ninimerkillä

Nimellä ja nimimerkillä

U.K. Kekkonen kirjoitteli ahkerasti lehtiin. Presidenttinä ollessaan hän ei oikein voinut jatkaa tavallisena pakinoitsijana ja turvautui siksi nimimerkkeihin. Liimatainen oli niistä vain yksi, vaikka tunnetuin.

Kekkosen runsaasta tuotannosta kokosi sitten Maarit Tyrkkö jo hänen eläessään kirjan Nimellä ja nimimerkillä.

Kirjoittaminen oli Kekkoselle myös vallankäyttöä ja Liimataisen henkilöllisyys aavistettiin, vaikka kukaan ei voinut vannoa sitä tietävänsä. Niinpä tilanne muistutti klassista incognito-instituutiota: valtionpäämies saattoi puuttua ja vaikuttaa mihin asiaan tahansa ilman, että häntä voitiin syyttää vallanjaon loukkaamisesta.

Kuten tsaari Pietari Euroopan matkallaan Pjotr Mihailovina saattoi tunkeutua sinne, minne hallitsijan olisi ollut sopimatonta mennä, saattoi kätkeytynyt Kekkonen antaa kaikille tiedoksi mieltymyksiään ja näkemyksiään. Viisaat alamaiset ottivat onkeensa.

En kuitenkaan muista, että esimerkiksi Liimataisen kanssa olisi käyty polemiikkia. Saatan tosin olla väärässä. Ei kolumnistin sivalluksia kyllä purematta nielty, mutta Kekkosella ei tainnut olla erityistä tarvetta kuulla kritiikkiä. Sanomisen pakko oli sitäkin suurempi.

Näin jälkeenpäin ajatellen kirjoittelu salanimellä on monessa suhteessa erinomainen idea. Jos kirjoittajan henkilöllisyyttä ei tiedetä, ei oikeastaan ole edes mahdollista käyttää ad hominem-argumentteja paitsi, jos nimimerkki selkeästi leimaa itsensä jonkin asian piintyneeksi kannattajaksi.

Nimettöminä -siis myös pseudonyymien alla- voivat taistella vain mielipiteet ja argumenttien taso ratkaisee lopputuloksen, mitä se nyt itse kunkin mielestä sitten tarkoittaa.

Nimettömät yleisönosastokirjoitukset olivat joskus takavuosina yleisempiä kuin omalla nimellä varustetut. Näin muistelen. Muutos tähän asiaan saattoi tulla vasta Kekkosen aikana, en mene vannomaan. Tutkimustietoa minulla ei tästä ole. Joka tapauksessa muistan hyvin, miten lehdissä alettiin yht’äkkiä inhota ”sala-ampujia” ja vaadittiin jokaista esiintymään omalla nimellään.

Mielestäni tässä tehtiin virhe. Moni henkilö tässäkin maassa on usein eri syistä sellaisessa asemassa, ettei hän voi avoimesti omalla nimellään kirjoittaa tietystä mieltään askarruttavasta asiasta. Tämän johdosta julkisen sanan piiri rajoittui ikävästi, ainakin ennen internetin leviämistä. Pois keskustelusta saattoivat jäädä asioita parhaiten tuntevat.

Ei sitä paitsi liene mitään erityistä syytä velvoittaa jokaista julkisesti kirjoittavaa henkilöä ilmaisemaan henkilöllisyytensä. Tällainen tarve syntyy vasta, kun hän alkaa hyökkäävästi puuttua joidenkin toisten henkilöiden kunniaa ja laillisia intressejä koskeviin asioihin. Tällöin reilu peli vaatii, että pelataan avoimin kortein.

Sananvapautta pidän länsimaisen yhteiskunnan ehkä tärkeimpänä kansalaisoikeutena heti ruumiillisen koskemattomuuden jälkeen.

Sananvapauden rajoittaminen sillä perusteella, että esille tuodut näkemykset ovat ”vääriä”, ei kuulu meidän kulttuuriimme. Herjaukset ja solvaukset ovat asia erikseen ja niitä voidaan käsitellä sitten, kun ne ensin on vapaasti tuotu julki.

Myöskään puheenvuorojen tyhmyys ei ole mikään peruste niiden esittämisen estämiselle. Niiden kieltämisen takia maailma ei ehkä menettäisi mitään merkittävää intellektuaalista suoritusta, mutta esittäjälleen ne saattavat olla monestakin syystä tärkeitä.

Sitä paitsi on sinänsä arvokasta, että ihmiset hakeutuvat viisaampiensa seuraan. Silloin he saattavat oppia jotakin.  Päinvastaisessa tapauksessa suunta on vain alaspäin.

Bloggarina olen yllättäen joutunut hieman pohtimaan kysymystä siitä, onko oikein ja kohtuullista, että muut henkilöt saavat kirjoittaa seinälleni mitä tahansa. En ole koskaan sensuroinut tai edes poistanut yhtään ainutta viestiä.

Joku moitti minua joskus tämän johdosta ja väitti, että minulla on vastuu myös ”julkaisemistani” muiden ihmisten mielipiteistä. Tätä en kuitenkaan ole ottanut vakavasti. Blogini seuraaminen on vapaaehtoista ja jos sen ympärillä käydyssä keskustelussa jokin asia jotakuta loukkaa, hän voi lakata sitä lukemasta.

Hiukan huolestuttavaa tosin on, että juuri tälle forumille ilmestyy suhteellisen säännöllisesti kirjoituksia, joilla ei ole kulloisenkin teeman kanssa mitään tekemistä ja joissa vain toistetaan joitakin fiksejä ideoita, jotka eivät aina vaikuta erityisen fiksuilta.

Joka tapauksessa on syntynyt ilmiö, jota voisi vanhalla termillä nimittää loiskiehunnaksi. Jotkut ovat ottaneet oikeudekseen käyttää juuri minun blogiani omiin tarkoituksiinsa sen sijaan, että julkaisisivat tekeleensä omassa blogissaan, minkä perustaminen ei mitään maksa.

En ole viitsinyt niitäkään poistaa, saattaahan olla, että joukossa on kätkettyjä helmiä, joiden merkitystä ei vain ole huomattu ja ainahan ne voi myös jättää lukematta. Niiden poistaminen ei varmastikaan olisi sananvapauden loukkaus, mutta vieroksun sitä silti.

Nimimerkillä kirjoittaminen on minusta OK. Itse asiassa se usein luo paremman keskustelutilanteen kuin henkilöllisyyden ilmaiseminen.

Kummallista sen sijaan on, etteivät henkilöllisyytensä julkituloa kainostelevat ihmiset viitsi edes käyttää nimimerkkiä. Laiskuuttako?

Asiasta seuraa käytännön hankaluus: miten tällaisille henkilöille voi osoittaa sanansa, kun samassa ketjussa voli olla jopa kymmeniä tituluksia allekirjoituksenaan Anonymous?

Mielestäni henkilöön käyvien kirjoitusten oman henkilöllisyyden olisi oltava tiedossa, sitähän jo alkeellinen rehellisyys edellyttää. Muussa tapauksessa harkitsen tällaisen aineksen poistamista. Muiden olisi syytä käyttää nimimerkkiä.

Nimimerkit toivotan lämpimästi tervetulleiksi. Ahkerien kommentoijieni joukossa on monia nimimerkkejä, jotka aidosti paneutuvat keskusteluun ja sitä rikastuttavat. Kiitoksia paljon vain, ja jatketaan!