Sitä rakkaus on
Rakkaus on
sosiaalinen konstruktio, joka jakaantuu kahteen osaan. Toinen niistä on ihana
ja muodostaa i-olentojen pääasiallisen elämänsisällön ja identiteetin lähteen.
Toinen taas on edellisen vastakohta ja sitä vastaan taistelemisen velvollisuus
seuraa niin itsestään selvästi edellä sanotusta, ettei asiaa ole tarpeen
rautalangasta vääntää.
Edellistä
voidaan lyhyyden vuoksi nimittää a-rakkaudeksi ja jälkimmäistä b-rakkaudeksi.
Niiden asemasta yhteiskunnassa on viime vuosikymmeninä käyty taistelua, joka on
korvannut vanhentuneen luokkataistelun.
Siinäpä ei
muuten kauan nokka tuhissut, kun a-puoli saatiin möbleerattua uuteen uskoon.
Siellä nyt ovat löytäneet toisensa LHGBT-i:t, jalot v:n leikkaajat, rakkauden
perässä maahan muuttavat erityisheterot, sarjarakastajat tupla- ja tripla-uusperheineen
sekä siemenpankkiväki ynnä monihomoperheet lukemattomine suhdekuvioineen.
Niin monimuotoista on rakkaus! Ei se katso
ihmisen kansallisuutta tai kulttuuria, väriä tai suuntautumista. Se vain tulee
ja menee, tuo siivekäs Eros ja vie mennessään. Kenellä se vaihdattaa
sukupuolen, kenellä jätättää lapset ihmettelemään, miksi porukka vaihtuu kuin
hollituvassa.
Sellainen on
a-puoli, ennakkoluuloton asenteissaan ja elämässään, luovasti hullu ja itsekin
sille hereästi naurava joukko, jonka johtotähtenä on ymmärrys siitä, että
ydinperhe (periytyykö se keskiajalta?) on syvältä ja että lasten paras toteutuu
ehdottomasti sen mukaan, mikä vanhempia eniten huvittaa.
Olennaista on
sen ymmärtäminen, ettei tähän ylikansoitettuun maailmaan sovi omia lapsia
laittaa, niin kauan kuin valmiita ulkomaalaisia yksilöitä olisi tarpeen tullen
otettavissa elätiksi. Mutta sattuuhan sitä kaikenlaista.
Asiat ovat tällä
puolella harvinaisen yksinkertaisia ja ongelmat ovat luonteeltaan vain teknisiä.
Jos lempi leiskahtaa parisuhteen ulkopuoliseen henkilöön, ei kenelläkään ole
asiaan nokan koputtamista, saati että jotakuta voitaisiin lapsilla syyllistää,
mikäli hän kuuluu tuohon a-populaatioon. Rakkaus on ihanaa. Ei mulla muuta.
Jaa, pitäisi
siitä b-puolestakin jotakin sanoa, ellei aihe olisi niin masentava. Sitä paitsi
jokainen voi hoitaa asian tarvittaessa itse, muistaen vain sen nyrkkisäännön,
että sillä puolella kaikki asiat saavat päinvastaisen latauksen. Siellä kaikki
on epäaitoa kuin juopon kyyneleet. Aidoiksi ne voisi tehdä vain antamalla sen
verran kyytiä, että tulisi syytäkin pahaan oloon.
No,
parodialtahan tämä saattaisi näyttää, mutta kuten tiedämme, ei sellaisia ole voinut
tehdä enää pitkään aikaan. Muistan hyvin vielä taistolaisajan, jolloin tilanne
oli analoginen: maailmaa ajateltiin eräänlaisena kiikkulautana ja ihmisen
toiminnan arvo määräytyi sen mukaan, kummalla puolella lautaa hän sijaitsi. Toinen
puoli nosti ihmiskuntaa kohti taivaita ja toinen helvettiä kohti painoi.
Suurimmatkin
roistot muuttuivat sankareiksi, mikäli olivat edistyksen puolella ja
vastaavasti kaiken maailman hurskaat ja hyväntekijät paljastuivat
objektiivisesti vahingollisiksi, mikäli tavalla tai toisella hyödyttivät
taantumusta. Eihän tässä mitään epäselvää ollut.
Tämä vain tuli
mieleeni, kun ajattelin, olisiko meillä mahdollista mustata vaikkapa poliitikon
maine sillä, että hänellä on avioliiton ulkopuolinen suhde. Ensin nauroin koko
ajatukselle: eihän tämä maa mikään Amerikka ole. Olisipas somaa nähdä vaikkapa
ministerit selostamassa imutuksiaan jollekin eduskunnan valiokunnalle…
Mutta sitten
heräsin karuun arkeen. Ei tämä maa mikään Ranska ole eikä Italiakaan. Amerikkaa
meillä muistuttaa eturientolan väen kiivas pyrkimys kannattaa samaan aikaan
äkkiväärää feminismiä ja hurskastelevaa poliittista korrektiutta kaikkine
monikulttuurisine ristiriitoineen. Omaa ja siis tavallaan kansallista meillä
saattaa olla nimenomaan tuo pseudototalitaarinen, mustavalkoinen maailmankuva,
jossa sävyjä ei ole.
Mutta se lienee
vain niin sanotun eliitin touhuja. Suurin osa kansaa luultavasti uskoo vanhaan
tapaan, että sukupuolia on vain kaksi ja että niiden välillä on normaalisti ns.
sutinaa, joka aina välillä aiheuttaa seuraamuksia. Muutenhan täällä ei pitkään
elettäisi ja näyttää kyllä siltä, ettei eletäkään.
Joka tapauksessa
useimmista lienee normaalia olettaa, että lapsen etu edellyttää sekä tietoa
isästä että myös isän osallistumista hänen elämäänsä tavalla tai toisella,
mieluimmin monella tavalla.
Mikäli tätä ei
tapahdu, on aika etsiä syyllisiä ja palauttaa normaali tilanne. Avioerot
alkavat meillä olla jo se tavallinen tarina ja silloin saatetaan jonkin
ihanaksi koetun syyn takia pyrkiä eristämään isät lapsistaan. Silloin lyödään sitä,
joka on kaikkein heikoimmassa asemassa, eikä se ole äiti, joka on yhteiskunnan
erityisessä suojeluksessa.
Kuten kaikki kangastukset, a-puoli on kiva kokea mutta katoaa aina.
VastaaPoistaLapsenteon riskit koituvat äidille, niinpä elättäköön isä sekä lapsen että äidin, jälkimmäisen vanhuuseläkettä myöten. Tähän sallittakoon huojennusta niiden kohdalle jotka pysyttelevät perhepiirissä ja hoitavat vastuunsa kuten pitääkin.
Suunnilleen näin tarinoi Helena Petäistö 'Ranskalaisissa koroissaan' ja piti Ranskan systeemiä hyvänä. Hän jatkoi, että jos vanhemmat vieraantuvat toisistaan niin käyköön vieraissa mutta perhettä ei saa hajottaa!
Muistinvaraisesti. hh
Vapaus on raskas kantaa. Siksi useimmat eivät ole pistäneet hanttiin sen säätelijöille, vaan pikemminkin päinvastoin. On porukalla mäiskytty oman tien kulkijoita ja muita elämän nautiskelijoita. Vapaudet ovat kuitenkin vapautuneet aina vaan enemmän, mutta edelleenkin se on raskas kantaa joten siinäpä pulma. Neuvokas väki on löytänyt kuitenkin oivan keinon. Säädellään uudet vapaudet vanhoilla laeilla ja säädöksillä, niin kunkin on ne helpompi kantaa. Orwellilaisella uuskielellä sanottuna, vastuuttomuus on vapautta ja siis hienoa. Jos ihmisen tavat eivät mahdu normeihin, niin muutetaan normeja. Kohtuuden nimissä on sanottava, että jälkimmäinen on ollut aika hyvä tapa, mutta kohtuus kaikessa. Ei nyt pitäisi nyt keksimällä keksiä uusia kummallisuuksia ja niihin sopivia normeja.
VastaaPoistaSaattaahan se olla, että alamäkeä laskettaessa tietty luonnonvoimaisuus antaa lisävauhtia. Mutta kyllä se ideologisuus sieltä pilkistää. Väärää mieltä olemninen vain on niin väärin, vaikka totuutta ei kukaan voi tietääkään.
PoistaSe että erään vakavailmeisen puheenjohtajaehdokkaan taustasta löytyy lehtolapsi tekee tästä puheenjohtajasta varteenotettavamman, koska mieshän on selvästi eläväisempi kuin olemus antaisi olettaa. Varsinkin kun hän on selvästi ottanut vastuun lemmen hedelmästään. Avioliitot tuppaavat olla niin pitkiä moninaisine ongelmineen, että eläväisemmille niiden nuhteeton läpikäyminen on lähes ylitsepääsemätön juttu.
VastaaPoistaMitä elämän romanttiseen puoleen tulee ei ole mitään syytä solmia avioliittoa. Leskeneläkekin kun tulee poistumaan. Mahdollisista yhteisistä lapsista joutuu maksamaan elatusmaksut joka tapauksessa jos sattuu tulemaan ero.
VastaaPoistaHesarin sekofeminismiä toissa päivältä: henkilö voi olla juridisesti mies vaikka housussa muhisi perinteinen riemurasia. Näin Norjassa, jossa sukupuolen voi muuttaa ilmoituksella veroviranomaiselle.
VastaaPoistaToimittaja Elina Kervinen kertoi, että joku on "miehen kehoon syntynyt". Kuka aikamiehen kokoisena syntyy oikeasti.
Kervinen kertoo myös nuoresta naisesta, joka kohta "saa miehen yläruumiin" leikkauksessa. Eikö tämä oli niitä vanhan ajan sirkustemppuja?
Luin paikallislehdestäni kolumnin, jossa toimittaja pohdiskeli niiden heteroiden ahdasmielisyyttä, jotka vastustavat homojen avioliittoa, eihän se ole heiltä millään tavalla pois, että homot saavat sen, minkä heterotkin. Ja sitten vuodatus mitä kaikkea transihmisten onkaan saavutettava.
VastaaPoistaKävipä taas mielessäni se kysymys kokonaisuuksien ymmärtämisestä. Ihmiset, jotka eivät ymmärrä kokonaisuuksia, yhteiskunnan vakautta, perusarvojen tärkeyttä ja demokraattista tasa-arvoa puhuvat puhumasta päästyäänkin tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista, joita he eivät ahkerista ponnisteluistaan huolimatta saavuta vaan niistä loinonnetaan ihmisiä yhä kauemmaksi. He eivät ymmärrä, mitä he ottavat yhteiskunnalta antamalla yksittäisille ryhmille, eivätkä sitä, ettei yksittäinen ihminen koe mitään menttävänsä, vaikka erilaiset pikkuryhmät saavatkin erityisoikeutensa, mutta se yksittäinen ihminen on huolissaan kokonaisesta länsimaisesta sivilisaatiosta, kulttuurin perustasta, eikä halua menettää sitä.
Sanoista. Jos sanat eivät ole rajattuja niin , että niillä on tietty merkitys niin ne menettävät merkityksensä. Sivistyskielissä kuten monissa 'barbaarikielissäkin' saatetaan käyttää eri ilmaisuja sinänsä samasta käsitteestä, selvennyksen vuoksi tahi vain ko sanan antaman vivahdemerkityksen vuoksi. On myös olemassa tarve 'suojatuille' sanoille sanoille, kuten piispa tai farmaseutti, toisaalta vanhan perinteen takia vain yhteen tarkoitukseen 'pyhitettyjä', joskus sananmukaisesti PYHIÄ sanoja. Avioliitto oli sellainen. Sen käyttöön otto muuhun kuin sen alkuperäistä tarkotiusta vastaavaan käyttöön oli selkeä IDENTITEETTIVARKAUS. Nuoret hurmahenget itsekkyydessänsä eivät vain koskaa tulleet tätä ajatelleeksi eivätkä muiden ilmausten mahdollisuuksia, niitä joista pitemmällä tähtäimellä olisi ollut heille itselleenkin enemmän hyötyä.
PoistaTodellakin, elämme barbarian aikakautta. hh