Mitä rakkaus on ja mitä se vaatii?

Sitä rakkaus on

Rakkaus on sosiaalinen konstruktio, joka jakaantuu kahteen osaan. Toinen niistä on ihana ja muodostaa i-olentojen pääasiallisen elämänsisällön ja identiteetin lähteen. Toinen taas on edellisen vastakohta ja sitä vastaan taistelemisen velvollisuus seuraa niin itsestään selvästi edellä sanotusta, ettei asiaa ole tarpeen rautalangasta vääntää.

Edellistä voidaan lyhyyden vuoksi nimittää a-rakkaudeksi ja jälkimmäistä b-rakkaudeksi. Niiden asemasta yhteiskunnassa on viime vuosikymmeninä käyty taistelua, joka on korvannut vanhentuneen luokkataistelun.

Siinäpä ei muuten kauan nokka tuhissut, kun a-puoli saatiin möbleerattua uuteen uskoon. Siellä nyt ovat löytäneet toisensa LHGBT-i:t, jalot v:n leikkaajat, rakkauden perässä maahan muuttavat erityisheterot, sarjarakastajat tupla- ja tripla-uusperheineen sekä siemenpankkiväki ynnä monihomoperheet lukemattomine suhdekuvioineen.

 Niin monimuotoista on rakkaus! Ei se katso ihmisen kansallisuutta tai kulttuuria, väriä tai suuntautumista. Se vain tulee ja menee, tuo siivekäs Eros ja vie mennessään. Kenellä se vaihdattaa sukupuolen, kenellä jätättää lapset ihmettelemään, miksi porukka vaihtuu kuin hollituvassa.

Sellainen on a-puoli, ennakkoluuloton asenteissaan ja elämässään, luovasti hullu ja itsekin sille hereästi naurava joukko, jonka johtotähtenä on ymmärrys siitä, että ydinperhe (periytyykö se keskiajalta?) on syvältä ja että lasten paras toteutuu ehdottomasti sen mukaan, mikä vanhempia eniten huvittaa.  

Olennaista on sen ymmärtäminen, ettei tähän ylikansoitettuun maailmaan sovi omia lapsia laittaa, niin kauan kuin valmiita ulkomaalaisia yksilöitä olisi tarpeen tullen otettavissa elätiksi. Mutta sattuuhan sitä kaikenlaista.

Asiat ovat tällä puolella harvinaisen yksinkertaisia ja ongelmat ovat luonteeltaan vain teknisiä. Jos lempi leiskahtaa parisuhteen ulkopuoliseen henkilöön, ei kenelläkään ole asiaan nokan koputtamista, saati että jotakuta voitaisiin lapsilla syyllistää, mikäli hän kuuluu tuohon a-populaatioon. Rakkaus on ihanaa. Ei mulla muuta.

Jaa, pitäisi siitä b-puolestakin jotakin sanoa, ellei aihe olisi niin masentava. Sitä paitsi jokainen voi hoitaa asian tarvittaessa itse, muistaen vain sen nyrkkisäännön, että sillä puolella kaikki asiat saavat päinvastaisen latauksen. Siellä kaikki on epäaitoa kuin juopon kyyneleet. Aidoiksi ne voisi tehdä vain antamalla sen verran kyytiä, että tulisi syytäkin pahaan oloon.

No, parodialtahan tämä saattaisi näyttää, mutta kuten tiedämme, ei sellaisia ole voinut tehdä enää pitkään aikaan. Muistan hyvin vielä taistolaisajan, jolloin tilanne oli analoginen: maailmaa ajateltiin eräänlaisena kiikkulautana ja ihmisen toiminnan arvo määräytyi sen mukaan, kummalla puolella lautaa hän sijaitsi. Toinen puoli nosti ihmiskuntaa kohti taivaita ja toinen helvettiä kohti painoi.

Suurimmatkin roistot muuttuivat sankareiksi, mikäli olivat edistyksen puolella ja vastaavasti kaiken maailman hurskaat ja hyväntekijät paljastuivat objektiivisesti vahingollisiksi, mikäli tavalla tai toisella hyödyttivät taantumusta. Eihän tässä mitään epäselvää ollut.

Tämä vain tuli mieleeni, kun ajattelin, olisiko meillä mahdollista mustata vaikkapa poliitikon maine sillä, että hänellä on avioliiton ulkopuolinen suhde. Ensin nauroin koko ajatukselle: eihän tämä maa mikään Amerikka ole. Olisipas somaa nähdä vaikkapa ministerit selostamassa imutuksiaan jollekin eduskunnan valiokunnalle…

Mutta sitten heräsin karuun arkeen. Ei tämä maa mikään Ranska ole eikä Italiakaan. Amerikkaa meillä muistuttaa eturientolan väen kiivas pyrkimys kannattaa samaan aikaan äkkiväärää feminismiä ja hurskastelevaa poliittista korrektiutta kaikkine monikulttuurisine ristiriitoineen. Omaa ja siis tavallaan kansallista meillä saattaa olla nimenomaan tuo pseudototalitaarinen, mustavalkoinen maailmankuva, jossa sävyjä ei ole.

Mutta se lienee vain niin sanotun eliitin touhuja. Suurin osa kansaa luultavasti uskoo vanhaan tapaan, että sukupuolia on vain kaksi ja että niiden välillä on normaalisti ns. sutinaa, joka aina välillä aiheuttaa seuraamuksia. Muutenhan täällä ei pitkään elettäisi ja näyttää kyllä siltä, ettei eletäkään.

Joka tapauksessa useimmista lienee normaalia olettaa, että lapsen etu edellyttää sekä tietoa isästä että myös isän osallistumista hänen elämäänsä tavalla tai toisella, mieluimmin monella tavalla.

Mikäli tätä ei tapahdu, on aika etsiä syyllisiä ja palauttaa normaali tilanne. Avioerot alkavat meillä olla jo se tavallinen tarina ja silloin saatetaan jonkin ihanaksi koetun syyn takia pyrkiä eristämään isät lapsistaan. Silloin lyödään sitä, joka on kaikkein heikoimmassa asemassa, eikä se ole äiti, joka on yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa.