Järki pelottaa

Järki pelottaa

Muuan ystäväni tässä taannoin sanoi pelkäävänsä kovasti Jussi Halla-ahon nousua puolueen puheenjohtajaksi.

Syynä oli se, että tämä oli intellektuelli ja sellaiset ovat aina arvaamattomia.

Luulen, että hän osui asian ytimeen. Puolet mistä tahansa kansasta on aina keskimääräistä tyhmempiä ja se tarkoittaa, ettei heille missään tapauksessa kannata ruveta julkisesti filosofoimaan, ainakaan pohtimaan aidosti syntyjä syviä. He säikähtävät.

Sopii myös kysyä, miten suuri osa tuosta toisesta puoliskosta on valmis kestämään filosofointia.

Aikoinaan, Hitlerin puolueen ollessa vahvassa nousussa, puhuttiin paljon ilmiötä nimeltä Vernichtung des Verstandes eli järjen hävittäminen.

Aatu, joka mielellään ratsasti saksalaisten Dichter und Denker-maineella, höpötteli täysin röyhkeästi kaikkea mahdollista humpuukia, johon uskominen näytti jollakin tavalla tukevan hänen puoluettaan. Sillä kerralla hyvänä tarkoituksena oli korjata Versailles’n sopimuksen ilmeinen vääryys ja pelastaa oman isänmaan piiriin ulkosaksalaiset, joita väitettiin olevan jopa kahdeksan miljoonaa.

Näin hyvälle asialle keksittiin vielä rotuteoreettisia argumentteja ja otettiin yksin tein ihmiskunnan tehtäväksi korkeamman olennon kehittäminen kotikutoisista tarvikkeista.

Gustave LeBonin kuvailema massaihminen nielaisi syötin ja luopui vapaaehtoisesti järjen käytöstä. Siitä jopa tehtiin synneistä suurin. Omaa rotua, nähkääs, palveli järkeä paremmin vaisto ja sitähän puolueen rivijäsenillä riitti. Järki oli johtajalla ja sitä ajateltiin olevan paljon.

Intellektuelli on aina häirikkö. Ylivoimaisesti suurin osa kansasta tietää mielestään ilman muuta riittävän hyvin kaikki käytettävissään olevat ratkaisut kaikkiin olennaisiin elämäänsä koskeviin ongelmiin ja yksin tein myös maan ja maailman hallitsemiseen. Niiden auki levittäminen ja sorkkiminen järjen työkaluilla merkitsee koskemista kaikkein intiimimpiin alueisiin.

Joskus on näin uskallettu tehdä ja säilytetty kansan suosio, mutta se on kovin harvinaista eikä koske poliitikkoja. Ajatelkaamme Yrjö Jylhän Kiirastulta:

On hällä oikeus tappaa, ja sulla

mutta mistä saitte sen oikeuden?

Ei voi hän vieraaksi tupaas tulla

-hän on vihollinen.

Rintamamies tietää, että hänellä on oikeus tappaa ja asiasta on turha keskustella. Sota on jo sinänsä niin hullu asia, ettei siihen enää mitään moraaleja saa sotkea, tuumivat Tuntemattoman jermut.

Tilanne rintamalla oli selkeä ja niin piti ollakin. Myös sotamies Honkajoki vain parodioi eikä filosofoinut. Sellaisen voi vielä sallia.

Mutta onhan tuo Jylhän kysymys aika hurja ja itse asiassa suorastaan kaamea on hänen lähtökohtansa: on sulla oikeus tappaa, ja hällä… Oikeus tappaa? Eikö tämä iske kaiken humanismin perusteita päin pläsiä? Miten noin voi kirjoittaa ja edes ajatella? Eikö Jylhä pidä teilata edes jälkikäteen?

No, syyhän on selvä. Jos valtiovalta on niin päättänyt, niin silloinhan se oikeus on ja sitä paitsi se istuu mainiosti tilanteeseen. Sitä ei kuitenkaan pidä mennä sorkkimaan. Silloin tilanne voi muuttua pelottavaksi. Ties mihin vie intellektuellin päätelmien polku?

Toki länsimainen kulttuuri on sisäistänyt muinaiskreikkalaisen idean ajatuksenvapaudesta ja velvollisuudesta perustella asioita. Ei yksinkertaisesti riitä, että sanotaan, että niin on päätetty tai että siitähän on hyötyä jollekin.

Valistuksesta lähtien on jokaisen filosofin velvollisuutena pidetty Kantin tapaan uskallusta ajatella -Sapere aude!

Ei mikään kokemuksemme ja ajattelumme piiriin kuuluva asia ole automaattisesti kritiikin yläpuolella. Siinä vaiheessa, kun tästä periaatteesta luovutaan, saamme sanoa hyvästit länsimaiselle sivistykselle siinä mielessä, kuin sen olemme oppineet tuntemaan.

Tämä aika on tainnut tulla ns. postmodernismin myötä. muuan Richard Wolin on asiasta kirjoittanut kirjan nimeltä The Seduction of Unreason, jota olen joskus kauan sitten kommentoinut.

Aikakautemme on sikäli kiinnostava ja myös pelottava, että suuret massat ovat menettäneet intellektuaaliset ja moraaliset tukipylväänsä tässä maailmassa uskonnon hiipumisen takia. Niiden tilalle on tullut lapsellisia korvikkeita, kuten kymmenvuotiaan tasolle sovitettua ateismia, konsumerismia ja toki myös ääri-ideologioita, jopa muhamettilaisuutta, joskin marginaalisena ainakin meillä.

Tällaiset ideologiat ovat kevyissä kantimissa ja ne on parasta jättää koskematta. On sitä paitsi helppo havaita, miten intellektuaalisesti kyvytöntä ja kriittistä ajattelua syvästi pelkäävää meikäläisen poliksen ammattimainen kantajoukkokin on. Mihin tällaista massaa voidaan johtaa, voidaan vain arvailla.

Ehkäpä on sittenkin paradoksaalisesti jollakin tavoin turvallista, että tämä joukko tarrautuu siihen, mikä on tuttua ja problematisoimatonta ja hyökkää heti, mikäli huomaa jonkun poliitikon pohdiskelevan ääneen olemassaolomme perusteita. Heidänhän tulee tietää!

Tässä tulee mieleen se tarina pappilan rengistä, joka kuskasi uutta kirkkoherraa virkataloonsa. Kun papilla oli valtava määrä kirjoja, joita renki ihmetteli, tuli hän kysäisseeksi, mahtoiko edeltäjällä olla yhtä paljon. ”Ei -hän oli täysin oppinut” kuului vastaus.

Eipä niiltä, joille on lusikalla annettu, voi kauhalla ottaa, tämä nyt vain on alkeistotuus. Jotenkin surumieliseksi kuitenkin tulee, kun näkee, miten jonkin Jussi Halla-ahon pohdiskeluja siitä, miten ihmisarvo voidaan perustella, näkee käytettävän väkevänä argumenttina hänen politiikkaansa vastaan. Ikään kuin kirjoittaja olisi julistanut, ettei koko ihmisarvoa ole olemassa.

Kun tällaisia asioita ryhdytään perustelemaan, ollaan toki vaarallisilla vesillä. Entäpä jos huomaamme, että vaikkapa jotkut uskonnot ovat selvästi antihumanistisia ja kieltävät kokonaan sellaisen ihmisen arvon, joka ei alistu heidän jumalansa tahtoon?

Miten voimme löytää heitä ja meitä yhdistävän kompromissin? Voimmeko mitenkään? Onko heillä oikeus tappaa ja meillä? Mistä me sen saamme vai voimmeko saada sellaista mistään? Mitä nyt sitten pitäisi tehdä?

Hulluksihan tässä tulee, jos tällaisia alkaa vatvoa ja hallintoalamainen tekee ehkä viisaasti, kun jättää sen itseään viisaampina pitämilleen. Ja nämä, joiden oletetaan tietävän paremmin, tekevät viisaasti, jos vain julistavat jo tietävänsä kaiken eivätkä paljasta luottavansa järjen argumentteihin.

Ei tämä ole enää järjen aikaa.