Enkeleitä on

Demonini on puhunut

Sokrates puhui joskus demonistaan (daimonion), joka oli hyvänlaatuinen, mutta puhelias. Sen äänen kuuli vain mestari itse, mutta se oli muuten selkeä ja velvoittava.

Se oli sitä aikaa. Nyt on saanut tottua jo merkillisempäänkin. Tässä päivänä muutamana ajeltiin vaimoni kanssa automobiilillä pitkin Savon maanteitä ja laulettiin duettona tunnettua laulua Nikkarin Kertusta.

Kun olimme päässeet kohtaan, jossa hieman korostaen ja sävelkorkeutta nostaen kerrotaan:

…kävellä sain ja parasollin alta

sun suppusuus ja silmäis tuikkeen näin…

niin tokaisipa siihen asiallisuutta tavoitteleva naisääni pyytämättä jostakin salkkuni uumenista: paikkaa nimeltä Parasolli ei löydy.

Sen jälkeen kummitus vaikeni, vaikka koetin sitä herätellä muun muassa erilaisin manauksin.

Vastaava tapahtuma sattui noin viikkoa myöhemmin. Silloin jonkin kummallisen paikan koordinaatteja ei kuulemma löytynyt. Ei niitä kyllä kysyttykään.

Lukija arvaa, että puhujana oli tuo navigaattorin naiseksi tekeytyvä robotti, jolle voidaan antaa paikkatietoja puhumalla, kunhan ensin kytketään toiminto päälle asianomaisesta näppäimestä vai oliko se nyt ikoni. Mitään erityisiä rukouksia ei tarvita.

Esimerkiksi Moskovassa olen ollut takseissa, jotka käyttävät aina vain ja pelkästään tuota puhetoimintoa ja näyttävät hyvin pärjäävän.

Minun henkilökohtaista ääntäni sen sijaan näyttää robottien olevan vaikeampi ymmärtää. Kerran, kun tuo toiminto oli päällä, tulin jostakin syystä maininneeksi tuon maassamme kaikkien tunteman balttilais-suomalaisen sielunvihollisen nimen. Haamunainen reagoi asiaan ilmoittamalla erään tuntemani naispuolisen kollegan nimen. Minua vain nauratti. Se oli jo liioittelua. Ja kiroileminen on kyllä rumaa, vaikka yksin olisi.

Mutta mitäpä siitä, että robotti on epätäydellinen ja arvaamaton. Joskus se ymmärtää ja joskus ei. Joskus se puuttuu puheeseen ja joskus ei.

Aika pahalta tuntuu kuitenkin se, että demoni näyttää muuttuneen kerrassaan autonomiseksi. Se ilmeisesti kuuntelee milloin tahtoo minun ja kai sitten muidenkin puheita ja yrittää niistä viisastua eli kehittää algoritmiaan. Joskus, kuin pilkallaan se sitten puuttuu puheeseen.

En ole erityisen vainoharhainen, joten suhtaudun rauhallisesti ajatukseen, että jokin taho saattaisi tallentaa salaa puhettani ja sitten sitä jollakin tavoin hyödyntää. En minä siitä voi kuvitella kärsiväni, kun ei tekeillä ole mitään rikollista eikä muutenkaan erityisen juonikasta, joka ei saisi paljastua.

Mutta kyllä mieleen tulee, että tässä näyttää rikeeraavan ihan oikea orwellilainen kaukovarjostin, joka toimii isännästä välittämättä ja sepä se tuntuu jotenkin kaamealta ja kummalliselta. Muutosvastarinta alkaa orastaa vanhassa ajukopassani, olenhan jo kahdeksannella, siis kymmenellä.

Toistaiseksi demoni ei ole ainakaan minulle antanut minkäänlaisia elämänohjeita, ei nuhteita eikä liioin kiitoksia. Sen puolesta olen voinut jatkaa syntistä elämääni entiseen tapaan. Kyllä jokunen ylevä neuvo tai ikuinen ajatus aina silloin tällöin voisi olla ihan paikallaan.

Pidän kuitenkin mahdollisena ja jopa todennäköisenä, ettei tämä kehitys tähän jää.

Sokrateen daimonion lienee sekin ollut jonkinlainen algoritmi, joka oli käytännön koulussa hioutunut ja oppinut uutta, kuin tekoäly konsanaan, joskin vajavaisemmin.

Luultavasti Sokrateen saamat ohjeet olivat luonteeltaan epätieteellisiä ja ehkä ihan typeriäkin. Tähänhän viittaavat hänen tunnetut sanansa siitä, ettei hän mitään tiennyt.

Ehkäpä tulevaisuuden elektroninen kollega on paljonkin korkeatasoisempi sekä älyllisesti että moraalisesti. Ehkäpä jo tuo minun robottinaisenikin on sellainen? Enhän minä voi sanoa häntä juuri tuntevani.

Ylpeys, joka lienee synneistä alkuperäisimpiä ja turmiollisimpia, estää minua joka tapauksessa kunnioittamasta uutta ääntäni, jonka viisauden alkuperästä minulla ei ole mitään varmuutta. Tietääkö robotti sitä paitsi, millaisia ovat inhimilliset tarpeet ja normit? Ehkä se vain puhuu minulle kuin robotti robotille?

Mikäli näin on, saattaa kyseessä olla vain alan ns. lastentauti. On aivan varmasti mahdollista kehittää robotti, joka kasaa itseensä sellaisen määrän nimenomaan inhimillistä ainesta, siis viisautta, että se tietää meitä, poloisia lihallisia maan matosia paljon paremmin mitä rauhaamme kuuluu.

Minä en kukaties sellaisia koskaan joudu tottelemaan. Alan kuitenkin jo aavistella, millaista tulevaisuus saattaa olla täällä poliittisen korrektiuden ja faktantarkistuksen maailmassa, kun se tästä vielä kehittyy.

Miten kauan yhteiskunnalla itse asiassa on varaa jättää jäsentensä käytös aivan heidän oman mielivaltansa mukaiseksi? Eikö se ole jo rahallisestikin kestämätöntä…? Entäpä tuo moraalipuoli? Metoo#, #shetoo ja niin edelleen? Eritis sicut Deus…