Kansalaistottelemattomuus

Kansalaistottelemattomuus 

Nykyaikaisessa kehittyneessä kansalaisyhteiskunnassa on kansalaistottelemattomuuden idea yleisesti hyväksytty.

Maa on toki lailla rakennettava, eikä mielivaltaa pidä sallittaman. Koska laki kuitenkin tietysti on muuta kuin oikeus ja usein myös muuta kuin kohtuus, osoittaa sen noudattaminen, aina pilkulleen ja seurauksista välittämättä, henkistä rajoittuneisuutta. Joissakin tapauksissa se voi olla selvä vääryys ja myös tuottaa suuria ja korvaamattomiakin vahinkoja.

Mikäli kuitenkin kirjaimellinen lain noudattaminen pyritään turvaamaan esimerkiksi drakonisilla rangaistuksilla tai ylenmääräisellä valvonnalla, loukataan kansalaisten oikeutta olla kansalainen eikä pelkkä alamainen. Itse Drakonin lakien esimerkki puhuu puolestaan.

Simppelit ajatukset kuitenkin viehättävät simppeleitä aivoja. Liikenteenvalvonnan suhteen on meillä jo ilmaistu ajatus nollatoleranssista, mitä kai voi pitää alallaan idiotismin korkeimpana asteena.

Toki olemme kaikki alamaisia, hallintoalamaisia, kuten byrokraatti alentuvasti asian ilmaisee. Mutta samaan aikaan olemme kahden valtakunnan kansalaisia, kuten pyhä Augustinus sanoisi. Emme me ole emmekä voi tulla byrokraatin marioneteiksi ja pelkkiä alamaisia me emme voi olla, jos vapaita ihmisiä olemme.

Sitä mukaa kuin Brysselin tuotantolaitosten suoltamien dekreettien vuoret kasvamistaan kasvavat, lisääntyvät myös paineet olla niistä välittämättä. Tämä on täysin luonnollista ja väistämätöntä.

Oikeusfilosofiassa on pohdittu, paitsi lain ja oikeuden välistä suhdetta, myös lain ja hallinnollisen määräyksen välistä eroa.

Suomenkielessä ero saattaa helposti jäädä huomaamatta. Meidän annetaan ymmärtää, että jokaisella määräyksellä, joka on lainvoimainen, on myös niin sanottu lain pyhyys.

Itse asiassahan ne kaikki monenkirjavat määräykset, jotka nykyisen maailman täyttävät, eivät ole missään tekemisissä lain kanssa. Niiden ainoa merkitys on: tee näin tai älä tee noin, ellet halua maksaa siitä. Ne perustuvat uhkaan, uhkailuun.

Mikäli määräykset ovat peräisin suoraan lakipajastamme, on niillä epäilemättä erityistä pyhyyttä. Mikäli ne sen sijaan ovat syntyneet vaikkapa taloyhtiön vuosikokouksessa, asia on hieman toinen.

Toki myöskään laki ja velvollisuus sen noudattamiseen ei ole samaa kuin velvollisuus pyrkiä oikeuteen ja kohtuuteen. Ei siitäkään huolimatta, mitä Ruotsin lain tuomarinohjeet näiden asioiden suhteesta sanovat.

Muun muassa siksi kansalaistottelemattomuus on joissakin tapauksessa ilmeinen vapaan ihmisen oikeus ja jopa velvollisuus.

Ajatelkaamme nyt vaikkapa käskyä mennä teloittamaan ihmisiä, joita mikään pätevä oikeusaste ei ole tuominnut. Käskijä saattaa kuitenkin olla laillinen esimies.

Mutta ei asia pelkkiin laittomuuksiin lopu.

Ajatelkaamme nyt vaikkapa julkista tilaa ja sen turmelijoita. Jotkut, lähinnä nuoret, henkilöt näyttävät pitävän huvinaan käydä turmelemassa yhteistä ympäristöä erilaisilla tuherruksilla siitä huolimatta, että se on kiellettyä ja loukkaa pahasti kanssaihmisten oikeutta nauttia kauniista ympäristöstä.

Onko kyseessä siis hyväksyttävä kansalaistottelemattomuus? Kännykkä saattaa olla vanhaa mallia ja nuorta voi ns. ottaa päähän, syystä tai toisesta. Siksi tekee mieli turmella yhteistä tilaa. Tai sitten mieli tekee muuten vain, nuorisopiireissä kun asiaa voidaan suorastaan arvostaa.

Kiellon takana taas on uhkaus: olkaa ihmisiksi tai… On tietenkin myös eettisiä periaatteita, mutta kukas niitä tuntisi tai niistä välittäisi.

Käytännössä auktorisoidut järjestyksenvalvojat eivät estä eivätkä myöskään rankaise tästä toiminnasta, joten se vain jatkuu ja jatkuu. Samaan tapaan jatkuu, kenenkään estämättä muun muassa tolkuton yöllinen ralli ja kovaääninen musiikki asutuilla paikoilla öikseen aikaan. Entä varsinaisiin rikoksiin kuuluvat polkupyörävarkaudet tai aineellista vahinkoa tuottava vandalismi? Luuleeko joku, että virkavalta niitä estää tai tutkii?

Tällainen toiminta on toki kiellettyä, mutta myös siihen toimintaan puuttuminen on kiellettyä, koska rankaiseminen tai yleensä henkilöön kajoaminen on valtion itselleen varaama monopoli.

Entäpä, jos valtio ei kykene ottamaansa velvollisuutta hoitamaan? Seuraako siitä, ettei kukaan saisi sitä tehdä? Eipä tietenkään, asia on näin vain ja ainoastaan ainoastaan de jure. Kansalaistottelemattomuuden kannalta tässä on juuri sen paikka, itse asiassa kansalaisvelvollisuus. Toivottavasti tämä monelle uusi termi on ymmärrettävä.

Toiminta, joka tuottaa tai suojelee merkittävästi suurempia arvoja kuin se polkee, on etiikan tasolla sinänsä hyvää. Mikäli ainoa ero sen laillisuuteen on, että sen tekee ”väärä” henkilö ei tämä asiaa  etiikan kannalta muuta, sillä muuten sitä ei tekisi kukaan ja sitä paitsi myös laittomuus pääsisi rehottamaan. Kuten on päässytkin.

Esimerkkiä voi soveltaa vaikkapa polkupyörävarkauksiin, myymälävarkauksiin, laittomiin uhkauksiin ja niin edelleen. Velvollisuuksien kenttä on laaja.

Haja-asutusalueilla ja pienissä asutuskeskuksissa ei ole edes teoreettista mahdollisuutta siihen, että poliisi olisi käytettävissä, silloin kuin sitä tarvitaan tällaisia asioita ehkäisemään tai selvittämään. Silloin tarvitaan kansalaista eikä alamaista, joka hiipii pykälien suojaan.

Entäpä järjettömät valkoposkihanhien laumat, jotka saattavat aiheuttaa viljelijöille kymmenien tuhansien vahingot? Olisiko vahingon kärsijällä velvollisuus odottaa, milloin myös meidän maassamme, kuten muualla, lainsäätäjä toteaa, ettei kyseessä ole mikään uhanalainen laji, jota ei saa häiritä, vaan liikaa lisääntynyt tuholainen, jota täytyy vastustaa siellä ja silloin, kun se on tarpeen.

Näiden otusten tilalle voi kirjoittaa myös esimerkiksi merimetson.

Nykyisin ovat tainneet yhä enemmän lisääntyä, valtion säästöjen takia, mielettömät tilanteet, joista oikeustajua kai eniten loukkaa kielto puolustaa itseään ja omaisuuttaan.

Filosofiselta kannalta ne eivät pelkästään oikeuta, vaan suorastaan velvoittavat kansalaista aika ajoin kansalaistottelemattomuuteen. Lain valvonta on joissakin tapauksissa toki aina ollut puutteellista ja tulee olemaan, ja asia on voitu sietää, koska eihän tämä maailma täydelliseksi tule, kuten ymmärrämme.

Nykyään tilanne kuitenkin uhkaa poliisin alasajon ja vähämielisen lainkäytön takia joillakin seuduilla  luisua jo hallitsemattomaksi.

Laki, jota ei kunnioiteta, syö ihmisten yleistä taipumusta lainkuuliaisuuteen. Tämä nähtiin kieltolain aikana, jolloin lain rikkomista pidettiin usein suorastaan velvollisuutena ja sen noudattaminen leimautui syystäkin typeryydeksi. Siltä osin elettiin eräänlaisessa sosialismissa, jossa ihmisen normaalit käyttäytymiskaavat ja valtion säädökset olivat ristiriidassa.

EU tunnetaan kurkkudirektiivistään, jota on yritetty selittää merkityksettömäksi ja koko yhteisön säädöstehtailua erinomaiseksi asiaksi, jota meidän on vain rakastaminen ja kunnioittaminen.

Olkoon niin. Eurooppa on sen verran monimuotoinen, että lakien harmonisoiminen lienee mahdotonta, mutta säädösten kohdalla se ehkä onnistuu paremmin. Jos nyt sitten yrittävät vaikka sitä, ellei parempaakaan tekemistä löydy, kuten näyttää. Se tottelee, joka tottelee.

Samaan muottiin pakottaminen ei kuitenkaan voi olla arvo sinänsä edes Euroopan maiden kohdalla, kuten ei voida edellyttää sitäkään, että jokainen kaikissa tilanteissa voisi tai hänen edes pitäisi ehdottomasti ja sokeasti noudattaa niitä lukemattomia pykäliä, joita asianomaiset tuotantolaitokset tehtailevat.

Pykälät ja määräykset ovat ihmiselle tarpeen, jotta hän tietäisi, mitä esivalta haluaa. Vapaa ihminen ei kuitenkaan voi olla sokea pykälien orja ja hänellä on oikeus kuunnella myös omantuntonsa ääntä, kuten me luterilaiset tiedämme ja jopa pidämme itsestään selvänä.

Mutta tässäkään ei ole kaikki. Turhat säädökset ja normit, saati sellaiset, joita kukaan ei valvo eikä kunnioita, syövät suotta koko lainkuuliaisuuden ideaa. Ja se on vaarallista.

Erityisen vaarallista ja avoimen typerää on tyhjän mahtipontinen puhe nollatoleranssista sellaisissa asioissa, joihin se ei lainkaan sovellu. Mikäli vielä säädösten noudattamisen valvonnassa aletaankin pitää tavoitteena sakkotulojen hankkimista, ollaan todella liukkaalla tiellä, jolla koko yleinen lain kunnioitus joutuu ennen pitkää vakavaan vaaraan.