Mitä me saamme haluta?

Mitä me saamme haluta?

Aina silloin tällöin on syytä palata Kantiin, kuten länsimaisessa filosofiassa on aika ajoin saatu huomata.

Kantin neljä kysymystähän ovat: 1. Was kann ich wissen? 2. Was soll ich tun? 3. Was darf ich hoffen?4. Was ist der Mensch?

Siis toisin sanoen mitä voin tietää, mitä minun pitää tehdä, mitä saan toivoa ja mikä ihminen on?

Kaksi keskimmäistä on sinänsä pettävästi esitetty yksilökeskeisessä muodossa, mikä ei suinkaan sulje pois sitä, että ihminen voi ja hänen pitääkin ymmärtää itsensä omaa henkilöään merkityksellisempänä oliona, jonka toiminnalla voi olla merkitystä pitkälti yli hänen oman toimintapiirinsä rajojen, niin ajallisesti kuin paikallisesti.

Kantin tapa esittää asiat yksilöllisinä johtuneekin vain siitä, että se on ainoa taso, joka on tai voi olla ihmisen omassa vapaassa hallinnassa, sikäli kuin hänellä on kykyä ja halua tähän. Eipä niitä kovin yleisesti olekaan.

Mutta kaikkihan on suhteellista. Totalitaarisessa ihannetilassa ihmisen ei tarvitse eikä hän saakaan kysyä mitään. Hänelle kerrotaan kyllä, mitä hänen sopii ajatella tietävänsä, mitä hänen pitää tehdä ja mitä hän saa toivoa. Kysymystä siitä, mitä ihminen on, ei synny, sillä hän on juuri se, joka täyttää nuo hänelle annetut roolit.

Tunnettu venäläinen -fiktiivinen- ajattelija Kozma Prutkov ilmaisi tällaisen olotilan ihanteen siinä muodossa, että ihminen saattoi todella ymmärtää asioiden olemusta vain valtion palveluksessa…

Nykyisellä Venäjällä tähän sisältyvä idea voisi varmaankin olla vaikka perustuslakiin kirjattu, onhan valtio siellä korotettu arvoista suurimmaksi ja sitä siis pitää kaikkien kumartaman ja kunnioittaman.

Liberaalissa kotimaassamme moista asiaa on pakko pitää henkisenä takapajuisuutena. Mehän olemme nimenomaan vapaita yksilöitä ja juuri siksi vanhan Kaliningradin, siis tämän Königsbergin mestarin kysymykset ovat joka päivä edessämme.

Tai siltähän se näytti vielä pari vuosikymmentä sitten.

Eipä näytä enää.

J.L. Talmon julkaisi puoli vuosisataa sitten kirjan Totalitaarinen demokratia (Suom. Jaakko Lavanne, Otava 1973, 348 s.), jossa hän analysoi terävästi demokratian kahta päätyyppiä, liberaalista ja totalitaarista.

Jälkimmäinen kehittyi Ranskan suuren vallankumouksen kaudella absurdiin täydellisyyteensä ja bolševikkien ideat olivat enimmäkseen vain sieltä lainattua tavaraa, jota hyvällä menestyksellä kierrätettiin.

Jakobiinit ja babouvistit eivät lainkaan hävenneet vaatia tiukkaa sensuuria ja muita sanktioita, jopa kuolemantuomioita nimenomaan vapauden nimissä.

Absurdin täydellisyytensä tämä totuuden monopolisointi saavutti silloin, kun poliisiministeri Fouché määrättiin hävittämään Lyonin kaupunki maan tasalle ja pystyttämään sen paikalla kyltti: Lyon nousi vapautta vastaan, Lyonia ei enää ole.

Sellaista vapautta se oli tuo todellinen vapaus, niin.

Aivan vastaavasti kaikki julkiset poikkeamat bolševikkien julistamista totuuksista (Neuvostoliitto on maailman vapain ja demokraattisin maa, siellä vallitsee sanan- ja ajatuksen vapaus, siellä toimii nuhteettomasti demokraattinen järjestelmä, vapain vaalein ja niin edelleen) olivat ankarasti kiellettyjä.

Eivät ne olleet kiellettyjä siksi, että olisi haluttu rajoittaa ihmisten vapautta, vaan siksi, ettei vääriä vastauksia olennaisiin kysymyksiin voitu hyväksyä. Nehän olivat nimenomaan vääriä.

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja on nyt twiitannut tavalla, jonka voidaan, ainakin valtion vastuullisen virkamiehen taholta, tulkita sisältävän väärän, siis sallimattoman ajatuksen.

EU on näet levittänyt vaalien kynnyksellä kuvaa, jossa herttainen pariskunta edustaa Euroopan tulevaisuutta. Se pitäisi vaaleissa ratkaista.

Tuo mainittu onneton twiittari kommentoi, että nyt kannattaisi vaaleissa äänestää hänen puoluettaan, ettei tulevaisuuden Eurooppa näyttäisi siltä, kuin se kuvassa näyttää. Kuvassa nainen on selvästi aasialaisen ja mies afrikkalaisen näköinen.

Tarkoittiko kyseinen perushenkilö sitten sitä, etteivät ihmiset saisi olla sen näköisiä, kuin kuvassa esitetyt olivat? Vai tarkoitettiinko sitä, että kun otetaan kuva, jonka sanotaan edustavan tulevaisuuden eurooppalaisia, pitäisi siinä olla edes joku sellainen henkilö, jollaisia kutsumme eurooppalaisiksi, kuten kutsumme joitakin toisia esimerkiksi afrikkalaisiksi?

 Mikä se sellainen Euroopan tulevaisuus muuten on? Emmekö aa haluta sitä, että siellä olisi yhä myös eurooppalaisia?

Valtion vastuullinen edustaja tutkii nyt, tarkoittiko twiittaaja jotakin sallimatonta vai ei. En itse ymmärrä, minkälaisen ajatussotkun kautta asiasta voitaisiin löytää jotakin tuomittavaa ja suorastaan aihe kyseisen twiittarin (!) edustaman yhdistyksen valtionapujen menettämiselle, kuten on jo arvioitu. Sen kuitenkin ymmärrän, että jo tällaisen mahdollisuuden olettaminen on erittäin paha merkki.

Jos ja kun äänestäjillä on jotakin tehtävää EU:n vaaleissa, niin ainakin nyt se, että he saavat ilmaista mielipiteensä siitä, keiden haluavat maanosassaan tulevaisuudessa asuvan. Ei voi olla mahdollista, että maahanmuuttopolitiikasta ei ole sallittua olla kuin yhtä mieltä.

Mutta nyt tuntuu jo siltä, että liberaalinen ja totalitaarinen demokratia ovat alkaneet mennä pahasti sekaisin.

Kuinka ollakaan, yliopistot, nuo ajatuksenvapauden ja kriittisyyden tyyssijat näyttävät tässä asiassa tietä typerimpien edustajiensa välityksellä.

Helsingin yliopistossa oli taannoin kummasteltu ja kauhisteltu sitä, että tiedeyhteisö maassamme on niin suomalaisvoittoinen. HAPSU-niminen yhdistys oli tähän jonkin edustajansa suulla todennut, että tämä kai on myös luonnollista, kun kerran nimenomaan Suomessa ollaan.

Tämän mielipiteen takia yhdistys erotettiin ylioppilaskunnasta, mikä merkitsi myös avustusten lopettamista. Yksilöinä yhdistyksen entiset jäsenet sen sijaan voivat yhä toimia ylioppilaskunnassa ja maksaa jäsenmaksunsa…

Mitäpä sanoakaan. Kyllä jokainen tässä vapaassa maassa vapaan tieteen äärellä saa vapaasti esittää kysymyksiä ja niihin vastata.

On kuitenkin viisainta olla tekemättä sitä ääneen, ellei varmistu siitä, että päättävät tahot ovat asioista samaa mieltä.

Näin surkeaa ajattelun tasoa ja totalitarismille kumartamista en ole vielä eläissäni nähnyt. Taistolaisaikojen mielipideterrori oli sentään enimmäkseen vain oppositioainesten touhua. Nyt alkaa oikeinajattelun vartijoilla jo olla valtion koneisto käytettävissään.

Tässä nyt tekisi mieli sanoa, että hävetkää, mutta siitähän juuri on kysymys, ettei edes ymmärretä mitä pitäisi hävetä.