Ilmiöitä
Motto:
Saisi kuulla maailma kummakseen,
miten täälläkin taistellaan,
hyvän, kauniin, oikean voitolle
ilojuhlina riemuitaan!
Olen aina
kannattanut nationalismia enkä aio lopettaakaan. Sehän merkitsee kansakunnan -natio-
arvostamista ja vaalimista. Tavoitteena on luoda sellaiset olosuhteet, joissa
kenenkään ei tarvitse kielensä ja kansalaisuutensa takia jäädä muita huonompaan
asemaan.
Nationalismi on
ollut humanismin paras kumppani ja taistelutoveri tiellä kohti ihmisyyden
myönteisten mahdollisuuksien ja yleensäkin hänen kykyjensä vapauttamista. Siinä
matkan varrella toki ovat kehittyneet myös kyvyt pahantekoon.
Mutta aikuiseen
ihmisyyteen kuuluu juuri tuo vapaus. Se, joka ei saa asua missä tahansa,
elättää itseään millä haluaa ja osallistua tasavertaisena politiikkaan, ei ole
vapaa.
Se, joka ei saa
ajaa autoa, kertoa mielipidettään julkisesti, kantaa asetta, käyttää omaa
pankkitiliä, tai liikkua ulkona missä ja milloin haluaa, ei todennäköisesti saa
paljon pahaa aikaan, mutta eipä paljon muutakaan.
Vastuu on
häneltä siirretty vapauden mukana muille. Tietyssä iässä on oikein ja
kohtuullista, että se on vanhemmilla.
Mutta kuten Paavali
sanoo: Kun minä olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli
ja minä ajattelin kuin lapsi. Kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä
lapsen on (1. Kor. 13:11).
Voimme havaita,
että tällaisen on ajateltu kuuluvan sekä yksilöiden että kulttuurien
kehitykseen. Naiivista primitiivisyydestä -jolla toki on omassa ympäristössään
oma oikeutensa ja jopa viehätyksensä- kasvetaan ulos ja siirrytään
vastuunalaisempaan ja vakavampaan vaiheeseen, tietoiseen elämään, kuten
myös sanotaan.
Lapset kirmailevat
kedolla ja juoksevat pallojen ja kiekkojen perässä, yrittävät pyydystää lintuja
ja perhosia ja riemuitsevat viattomasti kaikesta, mikä tarjoaa heille huvia.
Onhan se upeata omana aikanaan.
Kuitenkin se on
vajavainen tila. Esimerkiksi kyky sosiaalisiin suhteisiin kasvaa ja kehittyy
vain vähitellen. Aluksi ollaan narsistisessa symbioosissa vanhempien kanssa ja
ihaillaan sekä heitä että omaa itseä.
Kyky arvioida
omaa tilaansa ja arvostaa vilpittömästi myös muita saavutetaan vain vähitellen
ja siihen tarvitaan myös pettymyksiä ja mielensä pahoittamisia. Quae nocent,
docent sanoivat viisaat joskus.
Mitäpä syntiä
salaamaan, eivät kaikki tämän maailman ihmiset koskaan pääse irti narsistisesta
kehitysvaiheesta. Yleisesti ottaen sitä voi pitää heidän omana ongelmanaan,
koska yhteiskuntaa ei voida rakentaa kaikkien narsistien mielen mukaiseksi.
Heidän vaatimuksensa kun ovat väistämättä ristiriitaisia.
Aikuisten
yhteiskunta saattaa näyttää lapsista julmalta. Kasvuiässä se pahoittaa usein
heidän mielensä ja iän karttuessa käy yhä harvinaisemmaksi, että äiti tulee
puhaltamaan sormeen ja pyyhkimään kyyneleitä. Kolhut on opittava kestämään ihan
itse ja sitä paitsi on kyettävä sietämään niitä. Ei maailmaa voida rakentaa
jokaisen mielensäpahoittajan mittojen mukaiseksi.
Suurten
ikäluokkien edustajille tässä tuskin on mitään uutta. Kukapa aikamies vielä
äskettäin olisikaan kehdannut valittaa mielipahaa, joka syntyi vaikka siitä,
että joutui joskus käymään kirkossa tai istumaan hiljaa hautajaisissa tai
lukemaan läksyjään.
Täysin absurdia
olisi ollut valittaa siitä, että jotkut toiset ihmiset olisivat ripustaneet
seinälleen jonkun sellaisen henkilön kuvan, josta itse ei pidä.
Mikäli tuo loukkauskivi
olisi vielä ollut kansallissankari, joka on valittu suurimmaksi suomalaiseksi,
olisi mielensäpahoittajan hoitoonohjauksen harkitseminen ollut luonnollinen
reaktio. Ihmisen kyky normaaliin sosiaaliseen elämään olisi syystä todettu
vakavasti häiriintyneeksi.
Nyt kulttuuri
taitaa olla muuttumassa. Lapsenmielisyydestä on tulossa ja jo tullut uusi
normaali. Se yrittää antaa normin kaikelle.
Lapsellisuutta
on maailmassa, luojan kiitos, aina ollut ja sillä on ollut oma tehtävänsä ja
oikeutensa. Se kuuluu niin yksilöiden kuin kansakuntien kehitykseen, mutta vain
tiettyyn vaiheeseen.
Se ei kuitenkaan
voi olla se taso, johon pyrkimisestä tehdään velvollisuus ja johon tyydytään.
Vastuullinen aikuisuus, toisten kunnioittaminen ja toisenlaisuuden sietäminen,
oikeus ja vapaus päättää itse omista arvoistaan ja päämääristään on se, mihin
on pyrittävä.
On yleinen
havainto, että lapsuus jatkuu nykyään yhä kauemmin. Itse asiassa se, mitä
sanotaan nuoruudeksi, on pelkkää lapsuuden jatketta, jonka halutaan kestävän
ikuisesti.
Aiemmin
aikuisuus alkoi rippikoulun jälkeen ja oma perhe ja talous tekivät nuoroista
aikuisia. Niin sanottu nuorisokulttuuri syntyi vasta muutama vuosikymmen sitten,
mutta nyt se on jo hukuttanut tulvaansa aiemman korkeakulttuurin kaikkine
siihen kuuluvine kasvun ja kehityksen vaatimuksineen.
Amerikassa on
peräti lanseerattu termi kidults, joka viittaa ikuista nuoruutta
tavoitteleviin henkisesti keskenkasvuisiin yksilöihin, jotka elävät vailla
jälkeläisiä ja muita tavoitteita kuin omien aistien tyydyttäminen ja se
massaviihde, joka on viritetty hieman yli kymmenvuotiaan tasolle.
Kun
yhteiskuntakehityksen uudessa vaiheessa suunnilleen 1960-luvulla unelmoitiin
uudesta, pluralistisesta yhteiskunnasta, kuviteltiin sen olevan autonomisten
persoonien kansoittama yhteisö, jonka jäsenet pyrkivät kehittämään inhimillisiä
mahdollisuuksiaan mahdollisimman pitkälle.
Nykyinen
kulttuuri lapsenmielisine rokki- ja räppikultteineen, pulp-fictioineen ja
tosi-TV-ohjelmineen on tuon menneen unelman karikatyyri.
Nationalismi,
jolla kerran oli omat jalot ihanteensa, on abstraktisuudessaan tämän uuden
yleisön käsityskyvyn yläpuolella ja sen sijaan se harrastaa lapsenmielisiä pallopelejä
ja niihin liittyvää fanikulttuuria, jotka on apinoitu Englannin alaluokalta.
On turha sanoakaan, että feminismin
ideologinen rooli on tässä historiallisessa taantumisilmiössä keskeinen. Sehän
julistaa yksilön velvollisuutta narsistiseen napaansa tuijottamiseen, jossa
velvollisuudet delegoidaan ympäröivälle maailmalle ja oikeudet omalle itselle.
Mutta tässä on
turha syventyä sen enempää näihin ilmiöihin. Niiden yhteisvaikutus kulttuurin
lapsellistumiseen tulkoon vain todetuksi.
En tarkoita,
että menneisyyden ihmiset olisivat eläneet jossakin ihmemaassa, missä asioilla
oli oikea järjestyksensä ja kaikki tai edes useimmat kunnioittivat oikeita
arvoja.
Eihän toki. Sen
sijaan typeryys ja lapsellisuus eivät aiemmin olleet ihannoinnin kohteena, vaan
niitä osattiin aikuisten piirissä jopa hävetä. Kansallista kulttuuria pyrittiin
suurin ponnistuksin kohottamaan, eikä turhaan. Nythän tuetaan sitä, mikä
edustaa matalinta tasoa.
Jos joku
esimerkiksi joskus takavuosina sai tyydytystä potkupallokisoissa saadusta
voitosta, vaikka ei olisikaan itse ollut pelaamassa, niin se oli toki sallittua
ja ihan kivaakin, mutta nyt ei ihan aikuisten oikeasti vakava asia. Hänen
terveyttään se ei ainakaan edistänyt.
Mikäli hän olisi
mennyt tasavallan paraatipaikalle mölyämään ja riekkumaan sellaisen asian
johdosta, olisi häntä kuitenkin syystä pidetty idioottina, vaikka moni olisikin
salaa ymmärtänyt asiaa.
Mutta entäpä
nyt? Myös jokaisen intellektuellina itseään pitävän kuuluu nyt fanittaa
maamme potkupalloilijoita. Jääkiekkoilijat ja formulakuskit sen sijaan jätetään
niille kansankerroksille, joista halutaan erottautua. Hehän ovat noita
nationalisteja, joiden kanssa ei sovi olla puheväleissä.
Tämä nyt kuuluu
olevan jonkinlaista uutta nationalismia, joka ei enää ole sitä vahingollista
laatua, joka aikoinaan on myrkyttänyt urheilumaailmankin.
Samaa
lapsellista me ollaan sankareita kaikki -vouhotusta se joka tapauksessa
edustaa.
Nykyaikaisten
olympiakisojen isä Pierre de Coubertin keksi jalon uusvanhan ihanteen, jonka
mukaan tärkeää ei ole voittaa, vaan ottaa osaa, välttämätöntä ei ole
kukistaa kilpailijaansa, vaan kilpailla hyvin.
Ja katin kontit.
Potkupallofanit rökittävät mielellään vielä vihollisen kannattajatkin ja itse
asiassa jopa matkustelevat ympäri maailmaa juuri sillä tarkoituksella.
Siinä se internationalismi.
Sen symbolisena hahmona voi pitää (muka)kazakstanilaista Boratia, joka toivottaa:
”Vetäkää V päähänne, uzbekit”!
"Ei maailmaa voida rakentaa jokaisen mielensäpahoittajan mittojen mukaiseksi."
VastaaPoistaMutta nyky-Suomessa yritys on hyvä kymmenen! Seuraus: yhä useampi pysyy ikänsä narsistisena lapsena. Se on ikävää, kun meidänkin aikanamme on erilaisten mielenpahoituksen aiheiden lisäksi myös todellisia ongelmia, joihin pitäisi puuttua aikuisen otteella.
"Myös jokaisen intellektuellina itseään pitävän kuuluu nyt fanittaa maamme potkupalloilijoita."
VastaaPoistaKyllä kuuluu, ihan niikuin tuoretta parsaa parsakautena. Sen jälkeen siirrytään muuhuun, aikuisempaan toimintaan.
Pisara vähempi ryppyotsaisuutta tekisi oman ja lukijoiden elämän helpommaksi, jos kerta kaikkiaan puuttuukyky nähdä jalkapallon kauneus ("shakkia vihrällä nurmella"). Sen voittaa kauneudessa vain sotilasosasto, joka taistelee elämästä ja kuolemasta, mieluiten mielestään oikean asian puolesta.
"Älä kysy miksi vanhat ajat olivat paremmat kuin nykyiset, koska sitä et viisaudesta kysy" (San.)
Kyllä nuo potkupallon, jääkiekon, formulan ja muiden lajien fanaattiset kannattajat ova juuri sitä samaa roskaväkeä, joka yhtyi Ranskan vallankumouksen aikana, Kiinan Punakaartin aikana, Vapaussodan aikana, Neuvostoliiton aikana, Natsiaikana mitä pahimpiin sorto- murha ja muihin älylleen sopiviin harrasteisiin. Eli juuri sitä suurta massaa jota jokainen Johtaja saa hetkessä puolelleen.
VastaaPoistaNationalismin näkyvin nykyilmiö on kamppailu brexitin puolesta.
VastaaPoista"lapsellista me ollaan sankareita kaikki -vouhotusta"
VastaaPoistaAinoastaan hiiret eivät osaa tällaista vouhotusta.
Paheksun kyllä voimakkaasti sitä, että Puurunen käytti professorin asemaansa väärin ja painosti opiskelijoita poistamaan Mannerheimin kuvan ainejärjestön seinältä. Menettely on erittäin kyseenalainen ja tuo kyllä mieleen ikävät ajat ja ikävät valtakunnat.
VastaaPoistaHjhjhj
"tuo kyllä mieleen ikävät ajat ja ikävät valtakunnat"
PoistaNämä ikävät ajat ja ikävät valtakunnat ovat kummiskin tässä ja nyt. Valitettavasti.
Hjhjhj
PoistaToisaalta Mannerheimin kuva seinällä tuo juuri nuo ikävät ajat, jolloin suuren johtajan kuvan seinällä pito oli pakollista ja kättä piti heiluttaa yläviistoon, mieleen.
PoistaVähän niinkuin persujen kannatuksesta ja touhuista muutoinkin.
Hyvää pohdintaa.
VastaaPoistaMutta. Ikävät ihmisen ominaisuudet liitettiin taas urheiluun. Muttei sanaakaan poliitikoista, siis etenkään puoluepoliitikoista. Tämänkertaisessa Mannerheimkaustissa lienee kysymys vasemmistolaisen professorin ei-niin-nationalistisesta "pyynnöstä" poistaa Marskin kuva häiritsemästä tulevien opettajien integroitumista vapaan itsenäisen Suomen ei-sisäänpäin-kääntyneeseen kansallismielisyyteen.
Jopas oli taas ämmämäinen kommentti natsipersulta, vihjaileva ja ruikuttava.
PoistaIhan suuren mestarin oppien mukainen siis.
7 000 hakemusta tuli ilmaiselle matkalle Hkiin, Lontoo sai 1,9 miljoonaa hakijaa arvontaan futiksen loppuottelulipuista joita myydään 60 000 kpl hintaan?
VastaaPoistaOn jännä huomata kuinka tässä vuosien saatossa on ajautunut, lähes ilman omaa ansiotaan, yhteiskuntamme kultivoituneimpien joukkoon. Itse olen aina pitänyt itseäni täydellisenä diletanttina kaiken sivistyksen ja kulttuurin saralla, mutta eihän sille mitään voi, että kun aikansa elää, sitä on ehtinyt näkemään, kuulemaan ja lukemaan melkoisen määrän maailman kulttuuripääomasta. Siinä se on omakin maku kehittynyt ja niin sitä vain huomaa, ettei enää jaksa innostua samoista asioista "rahvaan" kanssa. Tämän vielä kestäisi, mutta se on jo vaikeampaa sietää, että enemmistö yliopistoväestä muodostaa kärkijoukon tälle rahvaalle.
VastaaPoistaMiten muuten määrittelet nationalismin eron patriotismistä?
VastaaPoistaNationalismi kannattaa kansakuntien kehittymistä, patriotismi on nimenomaan omaan kansaan kohdistuvaa kannustusta etten sanoisi fanittamista, jollainen toki saattaa saada varsin typeriäkin muotoja, mutta eipä sitä sen takia sovi tuomita.
PoistaMinä haluaisin erottaa pienten kansojen nationalismin ja patriotismin, joka on halua kehittää omaa kieltä ja kulttuuria sekä yksinkertaisesti olla olemassa suurten kansojen vastaavista, joihin yleensä liittyy imperialistinen uber alles -mentaliteetti.
PoistaKysyin eroa siksi, että valtsikan opetuksessa käsitteet on ilmeisesti määritelty päinvastoin. Nationalismi sisältää vihan muita valtioita kohtaan.
PoistaLienekö siinä määritelty. Pelkkä tyhmyys selittää.
PoistaEnpa enpa ole ikina tormannyt vastaavanlaiseen tulkintaan patriotismista. Nykyisessa lantisessa ja venalaisessa diskurssissa se nationalismihan on sita oman kansakuntansa sokeata fanittamista. Kun taas patriotismi korostaa yhteista isanmaata ja on huomattavasti neutraalimpi termi. Esimerkiksi Venajalla venalainen patriootti on oikein kunnioitettava asia yleisesti, niin myoskin amerikassa amerikkalainen patriootti, kun taas venalainen nationalisti tulkitaan helposti etnisen sovinismin kannattajaksi tai amerikkalainen nationalisti hyvin oikeistolaiseksi, jolla on kovin eksklusiivinen kasitys amerikkalaisesta kansakunnasta. Sama toistuu monessa muussakin lansimaassa. Ranskalainen patriootti vs nationalisti, brittilainen jne... Toki sanat ja kasitteet elavat ajan mukana. Nationalismi omasi 1800-luvulla paljon positiivisemman merkityksen sen aikaisessa ajattelussa. Niin kuin se vielakin omaa vaikkapa Intiassa ja Afrikassa. Intiassa nationalismi siis on eri asia kuin hindunationalismi, ensimmainen uskoo Intialaiseen kansakuntaan, jonka jasenia ovat kaikki intialaiset, jalkimmainen taas kansakuntaan, jonka jasenet ovat natiivien uskontojen harjoittajia.
PoistaOnpa kieroa opettaa nationalismin sisaltavan vihan muita valtioita vastaan, kovin ideologista harhaanjohtamista.
PoistaVenäjällä patriotismi on vain militarismin synonyymi.
PoistaJa Saksassa natsin! Enpa olisi uskonut teidan alenevan journalistien tasolle.
PoistaMielensäpahoittamisen kierre: Petelius on pyytänyt anteeksi kymmenien vuosien takaisia sketsejä, joissa näytteli saamelaista. Se taas loukkasi romaneja, koska Petelius ei samalla pyytänyt anteeksi heiltäkin.
VastaaPoistaOlen käyttänyt näistä edellä mainituista lapsuuteen juuttuneista
VastaaPoistahenkilöistä nimitystä "ikikakara". Niitä on molempia sukupuolia
pilvinpimein.
Terv. Jukka
Vihavainen on loistava blogisti ja kirjoittaja. Jalkapallo ja urheilu ovat hänelle sokea piste ja vähättelyn aihe ja hän ei ymmärrä urheilun hienoutta ja suuruutta. Mens sana in corpore sano.
VastaaPoistaTuo lainaus on Saarnaajan kirjasta, joka pitäisi luetuttaa pakollisena peruskoulussa suuren ja ikiaikaisen viisautensa vuoksi.
Urheilussa ei ole mitään suurta tai hienoa...
Poista"Mens sana in corpore sano. Tuo lainaus on Saarnaajan kirjasta,"
PoistaKerropa tarkka kohta, väittäisin kyllä ajatuksen tulevan antiikin kreikkalais-roomalaisesta ajattelusta.
Miten muuten tuota ajatustasi edistää oluen ja pikaruuan nauttiminen jalkapalloa katsellen?
Miehuutt' ei, vaan tapaa moitti. Ei itse urheilussa mitään vikaa ole.
VastaaPoistaTämä oli tärkeä tarkennus. Itse pidän yhtenä urheilun tärkeänä puolena nuorten miesten liiallisen aktiivisuuden/agressiivisuuden suhteellisen turvallista purkautumisväylänä.
PoistaJalkapallosta tuli tässä mieleen unkarilaisen György Moldovan novelli "Lyömätön yksitoistikko" noin 50 vuoden takaa. Siinä jalkapallovalmentaja Afrikan-matkallaan näkee apinoiden pallottelevan taiturimaisesti kookospähkinällä kuutamoisella viidakkoaukiolla. Hän haltioituu ja hommaa koko jengin Budapestiin, missä heistä tehdään hiilikaivoksen joukkue. "Hiilikaivos" sijaitsee keskellä Budapestia, ja sinne johtaa suoraan vilkasliikenteiseltä kadulta muka joku ovikin. Moldova tietenkin ivaa maansa jalkapallohulluutta ja Unkarin tuon ajan talousjärjestelmää. Nykyaikaa, nationalismia ja patriotismia vasten tuota novellia on hyvin valaisevaa tarkastella. Kaikkea tehdään - hinnalla millä hyvänsä.
VastaaPoista