Herra Chauvinin pitkä laahus

Chauvinismin uusi aalto

Tuossa blm-hysteriassa on paljonkin epätodellista. Voimme aloittaa kelpo konstaapelin nimestä, joka on Chauvin, Derek Chauvin.

Kyseessä on sen verran harvinainen nimi, että tuntuu kuin parikin lottovoittoa nyt olisi tullut peräkkäin sellaisissa huonoissa arpajaisissa, joissa jaetaan vain rangaistuksia.

Sopivan nimen lisäksi meillä on video, joka on yhtä puhutteleva kuin aikoinaan hukkuneen taaperon kuva Välimeren rannalla. (Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=olikos+sit%C3%A4+koko+poikaa ).

Itse teema on niin haukotuttavan ikiaikainen, ettei sen oikeastaan olisi pitänyt aiheuttaa mitään reaktioita missään. Sehän on se tyypillinen koira puri miestä –juttu, jollaisia suuressa maassa sattuu suunnilleen yhtä usein, kuin suuria lottovoittojakin. Niitäkin vain harvemmin sattuu useampia ihan samaan kasaan.

Rodun teema on rapakon takana yhtä ikituore kuin tylsäkin. Vaikka rotuja ei tunnetusti olekaan, otetaan ne siellä huomioon joka paikassa ja pyritään eliminoimaan niiden vaikutus vähemmistöjä suosivalla epäreilulla kohtelulla, joka kantaa nimeä affirmative action.

Sehän nyt ei vain kaikkien kohdalla onnistu eikä aina myöskään herätä minkäänlaisia haluja päästä pois siitä omasta ghettomiljööstä, jossa aika kuluu mukavasti omia luontaisia taipumuksia noudatellen. Slummikulttuurilla on omat lakinsa, joista löytyy kyllä asiantuntevaa kuvausta (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=dalrymple ).

Meillä tuota kulttuuria tuskin vielä on lainkaan, vaikka moni älyköksi mielellään lukeutuva näyttää kovin hurmaantuneen ajatuksesta, että sellainen vielä kerran tännekin saataisiin.

Mitä tulee rotuun Amerikan ulkopuolella, liikutaan siellä yleensä aivan erilaisessa yhteiskunnassa. Etenkin meillä Euroopassa historiallinen kokemus on opettanut monia varomaan koko asiaa. Näin ainakin oli vielä taannoin.

Kymmenisen vuotta sitten kirjoitinkin asiasta: Suuresti kunnioittamani kosmopoliittinen intellektuelli Tony Judt kertoi aikoinaan, että hänen juutalainen isänsä kammoksui Amerikkaa siitä syystä, että ”rodusta” oli siellä tehty niin kovin keskeinen asia. Samasta asiasta näet oli jo kokemusta sodanedellisestä Wienistä.

Todellakin, jos joku ampuu toisen Amerikassa, ei asia ole uutinen. Kyseessähän on maan tapa. Mutta hänen on syytä valmistautua siihen, että asia on uutinen ja että reilua oikeudenkäyntiä ei ole odotettavissa, mikäli ampujan ja ammutun roturyhmät eivät satu kohdalleen. Kun muuan musta urheilutähti tappoi perheensä, hänet vapautettiin siksi, että hän kuului tiettyyn joukkoon. Kun hiljattain muuan ei-musta henkilö ampui mustan, vaadittiin laajoissa mielenosoituksissa uhrille ”oikeutta”, millä tarkoitettiin, että ampuja oli julistettava syylliseksi. Ampujan onneksi hän ei kuitenkaan ollut valkoinen WASP, mikä uutisoinnissa todettiin ja minkä oletettiin vähentävän todistustaakkaa ja luultavasti myös syyllisyyttä ja mahdollista tuomiota.

Nämä uutiset saattavat kuulostaa korvissamme pelkältä tavanomaiselta amerikkalaisen lehdistön sekoilulta, jolle ei kannata uhrata sen enempää ajatuksia. Meillähän tutkitaan oikeudenkäynnissä vain kunkin vastuullisen yksilön tekoja ja seuraamukset tulevat sen mukaan. Normaali pohjoismainen oikeustaju ei salli, että asiaan sekoitetaan mitään ryhmäetuja tai synnynnäistä asemaa. Yhdenvertaisuus lain edessä voi tarkoittaa vain sitä, että jokainen vastaa oikeudessa itsestään ja tekemisistään eikä muista. Isät, äidit, serkut, klaanit ja heimot eivät kuulu asiaan. Kaikkein vähiten siihen kuuluu perimä, saati ihonväri. Näin se on ollut jo ennen Wibeliusta ja näin se on hänen jälkeensäkin.

Amerikkalainen rotuerottelun perinne juontuu orjakulttuuriin, jollainen meillä toteutui aivan eri muodossa. Olimme nimittäin itse niitä orjia, joita vietiin kaukomaiden markkinoille tuhansittain. Asiastahan on Jukka Korpelan melko tuore tutkimuskin.

Loistava kirjailija Tom Wolfe on satiirissaan Turhuuksien rovio tehnyt selvää siitä, miten tämän rasistisen perinteen pohjalta voi Amerikassa luoda falskia uhrikulttuuria ja kalastaa sameissa vesissä: (https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=tom+wolfe ).

Tätähän me nyt olemme taas todistamassa. Voisiko olla mitään arkipäiväisempää ja tyypillisesti amerikkalaisempaa ilmiötä. Typeryyden banaalisuus on taas kerran aivan käsin kosketeltavaa ja tällä kertaa se on meitä maantieteellisesti lähempänä kuin koskaan ennen. Etenkin niin sanotun joukko- tai apuälymystön piirissä on jo menty sille tasolle, jolle laskeutuminen olisi kriitikkojen kannalta kohtuutonta. Siellä silakka haisee ja varisten raakkuminen saastuttaa ääniavaruuden.

Joka tapauksessa tästä sotkusta voi nostaa esille pari tyypillistä piirrettä. Toinen on se, että mainitun joukon piirissä koko valkoisen Amerikan uskotaan tuon kuuluisan videon perusteella olevan toteuttamassa jonkinlaista chauvinistista ohjelmaa, jossa uhrit valitaan ihonvärin mukaan.

Niinpä se tyttönen, joka meidän maassamme heittäytyy mahalleen ja vaikertaa ”I cannot breathe” ei ole ainoastaan sanomassa, että hän on kaikkea pahaa ja ilkeää vastaan ja kaiken hyvän puolesta, vaan että juuri se chauvinistinen käytös, joka nyt tapahtui Minnesotassa, on tietyn politiikan ilmentymä ja pitäisi kieltää.

Yhdysvaltain hallitus tai hallinto laajemmin on tuskin onnistunut kohde. Kyllä he nyt niin kovasti ovat yrittäneet ihonväriin perustuvaa suosimista, että tuloksiakin täytyy jo olla näkyvissä, mikäli ne riippuvat julkisen vallan politiikasta.

Mutta kun miekkarointi näin ihanan asian puolesta on niin ihanaa! Mitä muita perusteluja sille voitaisiin keksiä?

Ehkäpä vaikka se banaaleista banaalein, että tosiasiassa me kaikki olemme syyllisiä. Eihän meistä kukaan ollut Minnesotassa tuota venkulaa pidättämässä, mutta jokaisella tai ehkä paremmin suunnilleen joka toisella on kuin onkin jotakin omallatunnollaan, jos oikein kunnolla pöyhitään.

Nimittäin ne, jotka ovat ihan normaaleja ja kunnollisia kansalaisia, jotka elättävät itsensä ja vielä pummit siinä ohessa, ovat samalla etuoikeutettuja. Kysykää vaikka intersektionaalisilta feministeiltä. Se taas on niin väärin.

Toden totta. Pian Senaatintorin makailun jälkeen alkoi netistä löytyä viittauksia siihen, miten meidänkin maassamme on havaittu olevan ns. rasismia. Esimerkkinä voidaan vain mainita se, että poliisi on harjoittanut ns. etnistä profilointia sen sijaan, että olisi a priori pitänyt jokaista mummoa yhtä vaarallisena terroristina. Loukkaavaahan moinen järjen käyttö on, molempiin suuntiin.

Niinpä myös meillä on kaikkien, tai lähes kaikkien kantakansallisuutta edustavien, työssäkäyvien ja normaalien syytä tuntea katumusta kaikkien noiden vieraiden, vajaakykyisten ja pervojen (queer) edessä.

Toki veronmaksajat auttavat heitä minkä voivat, mutta mikä takaa, ettei monien, aivan liian monien sielun syövereissä saattaisi olla annos vaikkapa sitä itseään chauvinismia.

Mielenosoittajilta jäi kyllä valitettavasti kokonaan kertomatta se, mitä pitäisi tehdä, kenen, miksi ja milloin, mutta tässähän jo taidetaan vaatia liikoja.