Ranskan pauloissa.

 

Kyökin puolelta

 

Törmäsin tässä taannoin taas sellaiseen käsitteeseen kuin kyökkiruotsi. Sillähän tarkoitettiin sekä keittiösanastoa, että laajemminkin sellaista ruotsia, jota suomenkielinen rahvas oppi herrasväeltä ja käytti usein myös keskuudessaan, etenkin halutessaan hienostella. Ruotsilla oli siis tässä suhteessa siis hieman sama rooli kuin englannilla eräissä piireissä nykyään.

Sata vuotta sitten se oli vielä voimissaan ja mummonikin käytti sitä vielä 1950-luvulla jonkin verran, kuten yleensäkin ikätoverinsa.

Yleensä kyökkiruotsi noudatteli suomen kielen ääntämystä, siinä suhteessa se oli erilaista kuin vaikkapa ns. stadin slangi, joka nimenomaan pyrki omaksumaan suomalaiselle ääntämykselle mahdollisimman vieraita rakenteita, joilla sitten erottautui ja briljeerasi.

Niinpä ei kyökkiruotsissa esimerkiksi sanottu fröökinä, vaan ryökkynä, ei dyr, vaan tyyris, ei billigt, vaa pillit ja niin edelleen. Näistä sanonnoistahan on vanhassa suomalaisessa kirjallisuudessa esimerkkejä (hustotetill, sano ruottalainen -kappusivai, sano ryssä jne.). Suomalaisten kyvyttömyys lausua monia soinnillisia konsonantteja tai monia konsonantteja peräkkäin tunnettiin kaikkialla.

Pietarissa kuulemma jotkut venäläiset voikauppiaat mainostivatkin tavaraansa ”suomalaiseen” tyyliin ääntämällä tahallaan venäjää väärin suomalaiseen tapaan (kupiitte metanu, liivotsnoje maasla, nietooroka…). Suomalaisella tavaralla oli sen verran hyvä maine.

Mutta mitä tulee itse varsinaiseen kyökkiruotsiin, oli siitä suuri osa ranskalaista perua. Ranskahan oli nykyaikaisen kulinarismin suurvalta ja vielä 1900-luvulla hieno ateriointi tarkoitti ateriointia ranskalaiseen tapaan ja paremman aterian ruokalista kirjoitettiin myös ranskaksi, jota koko eurooppalainen sivistyneistö ymmärsi. Tilanne muuttui vasta suunnilleen 1960-luvun jälkeen.

Kustaa III:n aikana ruotsalainen yläluokka yritti puhua mahdollisimman ranskanvoittoisesti ja etenkin ne, joilla oli natiivit kotiopettajat, mademoisellet, onnistuivat siinä joskus erinomaisesti. Samaahan tapahtui muun muassa Venäjällä.

Ranskalainen keittiökieli on usein idiomaattista. Monet ruuan valmistustavat, kuten chasseur, sienten kera, meuniére, leivitettynä, bonne femme, kotiruoan tapaan jne. ovat yhä käytössä monessa kielessä ja ilmaistaan usein ranskaksi.

En tiedä, missä määrin on selvitetty erinäisten peruskäsitteiden alkuperää ja leviämistä. Englannissa käytetään usein samoja termejä kuin ranskassa. Yhteinen indoeurooppalainen perintö toki saattaa joskus selittää asian, mutta kyllähän Ranska on myös Englannille ollut esikuvamaa kulinarismissa ja olisi jokseenkin mahdotonta olettaa päinvastaista suhdetta.

Suomen soossi, muussi ja tuuvinki ovat luultavasti kaikki ruotsista saatuja, mutta ainakin soosi/soossi (sauce) on ilmeisesti lähtöisin kauempaa, kuten kai myös muusi (mousse). Ranskan sauce eri muodoissaan on ollut vuosisatoja kaiken maailman kokkien harrastuksen ja matkimisen kohteena ja béchamel ja béarnaise ovat yhä kaikkien tuntemia käsitteitä, kuten myös vaikkapa majoneesi -mayonnaise. Puljonki , kuten yleensä kaikki ruotsin -ong, -ang loppuiset sanat olivat ranskaa.

Hyytelö on selvää suomea, mutta jo tytinää epäillään lainasanaksi (studen). Alatoopi taas on ilmeistä ranskaa, à la Daube. Syltty on ruotsia.

Peruna on ruotsia (jord-päron), kuten myös läski (fläsk). Maitoa pidän puhtaasti suomalaisena, mutta kyökkiruotsissa oli tapana kutsua kermaakin nimellä reta (grädde).

Ravitseva suomalainen kelpo rahvaan ruokakin, läskisoosia myöten on siis nimistöltään vierasta alkuperää. Leipää on epäilty venäläiseksi lainaksi (hleb), mutta asia on myös kiistetty. Joka tapauksessa sitä itäisessä Suomessa on nimitetty myös liepuskaksi (hlebuško), joka ainakin on selvää venäjää. Ranskaa ovat patongit ja sieltä kai meille tulevat myös pullat, vaikka sanan alkukoti on latinassa.

Tosin patonkia (batong) ei riikinruotsissa käytetä, vaan sen sijaan alkuperäistä ranskalaista muotoa baguette.

Hienommat ruokien nimet olivat ja ovat yhä usein ranskaa, esimerkiksi pihvi (boeuf -härkä), kotletti, putinki, torttu/tarte, tårta. Myös soppa oli alun perin ranskalainen sana, kuten myös pullo/puteli.

Jälkiruokana eli peräruokana oli ennen ja Suomessa tänäänkin usein kiisseliä, joka on venäläinen sana, kuten koko ruokakin. Aterian kruunasi kahvi, joka sanana tulee arabialaisesta erisnimestä, liköörit ja konjakit eivät kommentteja tarvitse. Kahvi juotiin kupista, johon liittyi asetti eli tassi. Voitiin toki myös ryystää tassin laidalta.

Pöydällä oli tietenkin tuuki, kuppien vieressä servetit ja käsiä oli pyyhitty hantuukkiin, jos oli komuutia (commode) käytetty ja nenää nästyykkiin ulkoa tupaan tultua.

Mutta toki koko keittiön (kyökki, kök) ja ruokasalinkin pöytäkalusto, serviisi osattiin sanoa myös ruotsiksi eikä usein vastineita ollutkaan.

Ruoka valmistettiin uunissa tai piisissä (ugn, spis). Kaappi/kuappi oli ja on skåp, kahveria (skafferi) ei enää oikein käytetä, mutta joka tapauksessa vastaavasta paikasta kaivetaan esille astiasto -serviisi, johon kuuluvat lautaset (suomalainen sana?), lasit, glas, haarukat eli kahvelit ja veitset -taas suomalainen sana tuo veitsi. Ursäkta ordet!

Kun piika passailee, niin kelpaapa herrojen ja ryökkinöiden nauttia vaikka useammankin räätin (rätt) ateria, mielellään asianmukaisten ruokajuomien kera. Niistä viini tietenkin kantaa ja on aina kantanut meilläkin omaa kansainvälistä nimeään, mutta olut ja kalja ovat kotimaisia ja vesi ja mehu tietenkin.

Tällainen juhlallisempi ateria sopi aikoinaan nautittavaksi salissa, jonka ikkunoissa lienee ollut kartiinit (gardiner), seinillä tauluja (tavlor) ja katossa kristallikruunu. 1700-luvulla sellainen paikka oli jo kovin herraskainen ja talonpoikaistaloissa moinen meininki alkoi hitaasti levitä vasta 1800-luvun lopun metsäkauppojen aiheuttaman vaurastumisen myötä.

Kynttilöiden nimi on kotimainen, eikä niille liene ollut suomessa muita nimityksiä vai kuinka? Lamput tietenkin ovat lainanneet nimensä ties kuinka kaukaa, mutta suomeen kai tulleet ruotsin kautta. Päreitähän ei enää käytettykään sellaisessa talossa, jossa nautittiin päivällistä tai lounasta.

Saatettiin myös istua restorangissa tai trahtöörissä, ellei joku sitten ollut kutsunut kotiinsa.

Kunnon illanviettoa varten oli tietenkin ekipeerattu ja kaiveltu garderoobista parempaa kostyymiä. Osittain oli myös tukkarustinkia friseerattu ja siellä pidoissahan kaiken trahteerauksen lomassa myös konverseerattiin, joten ranskankielen piti olla hyvin harjattuna käytössä, ettei tulisi käytettyä kovin vulgääriä kieltä..

Olihan läsnä hienoa porukkaa, hiestä useamman titteli loppui ör-/ööri -tavuun eli oli ranskaa (tirehtööri, kuvernööri, regissööri, insinööri ja niin edelleen. Etenkin 1900-luvulla heidät toi perille usein šofööri, jonka ajopelin monttööri oli pannut kuntoon.

Suuri ryhmä menneiden vuosisatojen herraskaisissa tapaamisissa oli aina upseeristo, jonka palkkoihin hyvin suuri osa valtioiden menoista siihen aikaan meni, lukuun ottamatta Suomea, jossa kutenkin oli paljon Venäjän armeijassa palvelevia, jotka saivat palkkansa imperiumin kassasta.

Sotilaskielihän oli tuohon aikaan kaikkialla pelkkää ranskaa alusta loppuun, aselajit, yksiköt, sotilasarvot, aseet ja operaatiot oli kaikki opittu nimeämään ranskaksi ja muuntuneina nuo sanat ovat tänäänkin käytössä myös suomen kielessä, toki kaikille ranskaa taitaville suhteellisen helposti ymmärrettävinä väännöksinä.

Mutta nyt taitaa mennä puhe jo kyökistä pois. Toki kyökin puolellakin seurattiin kiinteästi myös salin puolen tapahtumia laajasti. Niitä myös tiedotettiin heti.

 Venäjän kielessä on jopa käsite sarafannyi telegraf eli hamelennätin, joka liittyy juuri tähän.  Se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin Aarne Kinnusen käyttämä käsite ämmätin: nopea massakommunikaation väline ennen elektroniikan tuloa. Naissukupuolella oli siihen aikaan tiedonvälityksessä hyvin merkittävä asema.

Mikäli kyökin puolen kielitaito rajoittui pelkkään kyökkiruotsiin, lienee myös ollut olemassa merkittävä väärinkäsitysten vaara,

Mutta tämä nyt on pelkkää spekulaatiota. Ehkäpä Suomen Akatemia haluaisi rahoittaa tutkimuksen, joka selvittää asian tieteellisesti?

Idea on vapaasti hyödynnettävissä ja siihen myös liittyy tietenkin ns. gender-näkökulma, joka taannee sen kiinnostavuuden.