Sota mikrobirintamalla

 

Vihollisista suurin

 

Nykyään on ns. käsidesiä joka paikassa. Buffet-pöydässäkin sitä on aina tarjolla ja moni lieneekin ruiskauttanut annokseensa sinapin ja ketsupin ohella myös tuota väkevää alkoholia, denaturoitua kai.

Tästä tuli mieleeni, että aikoinaan sotajoukkojen suurin uhka ja tappaja olivat yleensä taudit eli kenttäkuume, jota koetettiin torjua muun muassa tarjoamalla sotilaille veden asemesta viiniä tai etikkavettä ja antamalla päivittäin itse kullekin tukeva ryyppy.

Siitä huolimatta tautien niittämä sato oli hirmuista. Suomen kaarti eli Keisarillisen henkikaartin suomalainen tarkk’ampujapataljoona joutui useille sotaretkille, joilla se aina kärsi suurimmat tappiot sairauksien vuoksi. Puolaa rauhoitettaessa vuonna 1831 menehtyi 399 sotilasta, joista vain kymmenen kuoli taistelussa. Krimin sodan aikana taudit lienevät tappaneet ainakin kuusi- ja puolisataa miestä, mikä nyt usein riittää pataljoonan vahvuudeksikin.

Myös kaikissa Suomen alueella käydyissä 1700-luvun sodissa taudeilla oli suuri roolinsa: Hattujen sodassa lähes koko armeija oli vuoteen omana ja joutui antautumaan, Kustaa III:n sodassa laivasto oli jonkin aikaa toimintakyvytön epidemian vuoksi, Suomen sodassa taudit kiusasivat pohjoiseen perääntyvää, surkeasti varustettua armeijaa ja niin edelleen.

Mitä nuo taudit olivat, ei ole ihan selvää. Kyseessä oli ainakin lavantauti ja muita ripulina ilmeneviä suolistosairauksia, toisintokuumetta ja niin edelleen. Tarttuvia tauteja ne olivat joka tapauksessa ja vieläpä sellaisia, joiden leviäminen olisi voitu ehkäistä tai ainakin sitä suuresti hillitä sopivalla hygienialla.

On todennäköistä, että armeijoiden heikoimpia kohtia olivat huussit tai siis käymäläsysteemit. Joskus ja ehkäpä usein sellaisia ei ollut lainkaan, vaan jokainen kävi kyykkimässä siellä, missä se tuntui kätevimmältä. Käsien pesu vedellä ja saippualla olisi ollut silloin kullan arvoinen turvatoimi, mutta sellaisesta en ole ainakaan mitään kuullut. Voi vain arvailla, millaista tuhoa pystyi tekemään yksi ainoa kokki, joka ei välittänyt hygieniastaan.

Laivoissa käymälä sijaitsi keulassa eli kaljuunassa ja venäjäksi sen nimi on tänäkin päivänä laivassa galjun. Keula oli sikäli hyvä paikka, että aallokossa se puhdistui pian ja huussinreiän vierellä sijaitsevat kauniit kaljuunakuvat loistivat taas pian entisessä komeudessaan senkin jälkeen, kun mahatautinen matruusi oli hoitanut asiansa.

Pyyhkiminen suoritettiin laivoissa kuulemma yleensä hamppuköyteen, joka roikkui kaljuunassa ja siis myös puhdistui aina aallokossa. On kuitenkin pelättävissä, että se ei puhdistunut täysin ja yhteinen köysi levitti tehokkaasti mikrobeja sekä käsien että takapuolen kautta.

Miten sitten pyyhittiin maissa? On ainakin selvää, ettei paperia käytetty moiseen tarkoitukseen, vaan sen sijasta esimerkiksi ruohoa, pärettä, tuohta jne. WC-paperin puute ei siis ainakaan silloin maailmaa kaatanut, mutta pyyhinnän jälkeen olisi taaskin pitänyt huolehtia pesusta vedellä, mieluummin lämpimällä ja saippualla. Etelän maissahan saatettiin käyttää pelkkää vettä, mutta pohjolassa se ei ainakaan talvella oikein onnistunut.

Muuan kompastuskivi saattoi olla myös saippua. On havaittavissa, että sodan tai sosialismin vallitessa saippua katoaa markkinoilta. Itsekin löysin kerran aitasta vakallisen ns. maasaippuaa, joka oli ilmeisesti sotavuosina keitelty teurasjätteistä ja lipeästä.

Se toimi ihan hyvin, mutta armeijoiden tarpeet ovat valtavia ja lisäksi ongelma lienee vielä 1800-luvulla ollut, ettei hygienian merkitystä ymmärretty.

Sivumennen sanoen, huussejakaan ei kaikissa taloissa ollut vielä viime vuosisadan alussa ja kaiketi fekaaliset jätteet kylvettiin luontoon minne sattuu, mikä tietysti oli ainakin niin sanotusti luonnonmukaista.

Samanlaisesta tilanteesta kertoo myös George Orwell Katalonian sodassa: ihmisjätöksiä oli kaikkialla, osittain viskattuina juoksuhaudan laidan yli, mutta haju ja kaiketi myös tartuntavaara olivat aina läsnä, ainakin viileänä vuodenaikana.

Saattaa olla että tilanne oli usein samanlainen myös liikkuvassa armeijassa. Pikamarssin aikana tuskin ehdittiin kaivaa käymäläkuoppia, mikä ei aina muutenkaan onnistunut. Näin jälkiviisauden valossa tulee mieleen, että sotilaiden annosviinat olisi ollut parasta käyttääkin käsien huuhteluun, jolloin kavala vihollinen olisi torjuttu jo ennen sen pääsyä sisään elimistöön.