Muuan tarina

 

Tuhlaajapojan paluu

 

Eino Säisä, Afrikan tähti. WSOY 1987, 166 s.

 

Kun minullakin tuli yli puolen vuosisadan tauon jälkeen taas pelattua Afrikan tähteä 6-vuotiaan pikku vunukan kanssa, tuli tämä kirjakin ilman muuta laukkuun kirjastossa.

Eino Säisä on merkittävä ja kiinnostava Suomen maaseudun murrosvaiheen kuvaaja ja hänen massiivisesta 6-osaisesta eepoksestaan Kukkivat Roudan maat (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=s%C3%A4is%C3%A4 ). tehtiin tuoreeltaan vuonna 1981 TV-sarja. Siihen aikaanhan Yle oli vielä merkittävä kulttuurivaikuttaja.

Vuonna 1935 syntynyt Säisä oli tuota sotasukupolven ja suurten ikäluokkien väliin sijoittuvaa joukkoa, joka eli Suomen suuren murroksen vuosina jo niin sanotusti tietoista elämää, kantaen mukanaan vanhan agraari-Suomen perintöä, joka sitten konkreettisestikin äkkiä hävitettiin suuren muuton ja kulttuurivallankumouksen aikana.

Sota kuului suurten ikäluokkien esihistoriaan. Se oli kyllä hyvin lähellä ja vaikutti yhä voimakkaasti, mutta silti se tunnettiin vain kuulopuheista. Säisän ikäluokalle se oli sen sijaan vielä osa lapsuutta, herkkien vuosien kasvuympäristöä. Sodan jälkeinen aika oli sitäkin paremmin tuon ikäluokan muistissa ja sitä aikaa kirjailija kuvaa tässäkin pikku romaanissa.

Teema on klassinen: lahjakas poika irtautuu ympäristönsä arvoista ja tavoitteista ja muuttaa asumaan hotellihuoran kanssa. Sellaisia on pienenkin kaupungin joka ravintolassa, se kuuluu systeemiin.

Kumppani on henkisesti lähempänä päähenkilöä kuin tämän entinen maailma ja niin käy, ettei ylioppilaspoika, jollaiset oli siihen aikaan periaatteessa predestinoitu ainakin jonkinlaisiksi herroiksi, koskaan irtaudu tuosta maailmasta, jossa eletään kädestä suuhun satunnaisilla töillä. Merimiehenäkin käväistään.

Juotuaan sisuskalunsa piloille päähenkilö palaa vanhaan kotiinsa, jonka entinen komeus on jo muuttunut hiljaiseksi rappioksi. Isäntä, eversti evp. on kuollut, entinen tyttöystävä muuttunut vanhaksi ja niin edelleen.

Tuhlaajapojan omaisuus mahtuu pieneen laukkuun. Siellä tuntuu olevan myös joku nimeltä mainitsematon esine, jonka lukija arvaa pistooliksi. Loppuun käytetty ruumis kaipaa enää armonlaukausta, jota ei kirjassa anneta, mutta jonka lukija ymmärtää olevan tulossa.

Miksi lahjakas lapsi sai tuollaisen kohtalon?

 Tämä romaani ei ole historiallinen ja kyseessä näyttää olevan yksikertaisesti poikkeusihmisen tie, jättäytyminen sen ulkopuolelle, mille ei voi antaa arvoa.

Illuusiot taisivat karista silloin, kun poika tajusi lapsena nähneensä äitinsä parittelevan tilanhoitajan kanssa. Hän sai myös kuulla palvotun isänsä olleenkin asemasodan aikana varsinainen raikulipoika. Miksipä siis itse teeskennellä hyveellisyyttä?

Afrikan tähti -peli, joka on antanut kirjalle nimensä, keksittiin vuonna 1951. Tässä kirjassa päähenkilö pelaa sitä isänsä kanssa jo välirauhan vuonna, mutta sattuuhan niitä lipsahduksia. Kun tämä kirja kirjoitettiin, ei ollut kohtuullisella vaivalla mahdollista selvittää näin vähäpätöisiä asioita. Googlekin on tuonut maailmaan paljon uutta.

Tuolla lipsahduksella ei toki ole mitään merkitystä kaunokirjallisen teoksen arvolle, mutta suoraan sanoen en ihan ymmärtänyt tämän kirjan ideaa, mikäli peli siihen keskeisesti liittyy. Ehkäpä sen löytyminen taas kirjan lopussa herätti muistoja ja muutti päähenkilön itsetuhoisia suunnitelmia tai sitten ei.

A propos, milloin Yle esittää uudelleen Säisän Kukkivan roudan maista tehdyn TV-sarjan? Entä niitä muita TV-teatterin produktioita, joita vuosikymmenten mittaan on tehty?