keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Venäjän talousihme

 

Taloustieteen tanhuvilta

 

Englannissa syntyi 1700-luvun lopulla sellainenkin oppisuunta kuin Political Economy. Se oli oma filosofoinnin lajinsa, joka uskoi muutamiin niin sanoakseni jaloihin totuuksiin, joita olivat vapaa kilpailu joukon suurimpana, markkinoiden itsesäätely näkymättömän käden toimesta, talouskasvu ja rahanarvon vakaus.

Moni piti tätä oppia suoranaisena tieteenä ja taitaapa pitää vieläkin. Itse asiassa se koki renessanssin muutama vuosikymmen sitten ja sai uusia kannattajia, jotka ovat suhtautuneet siihen suorastaan uskonkiihkoisesti. Kerettiläisiin on sitten suhtauduttu asianmukaisella tavalla.

Suomen kielessä on sana kansantaloustiede ollut maallikoiden kunnioitusta herättävä termi, joka tuo mieleen eksaktit tieteet, sitäkin suuremmalla syyllä, kun myös tällä alalla käytettävät yksiköt ovat viime kädessä eksakteja, samassa mielessä kuin meteorologiassakin. Huomaa vertaus.

Vanha positivismin vaatimus ennustamiskyvystä tieteen kriteerinä ei kuitenkaan ole toteutunut kansantalouden tutkimuksen kohdalla. Parhaimmillaan se on ollut yrittäessään jälkikäteen selittää, miksi tapahtui sitä, mitä tapahtui, vaikka asia näytti aikaisemmin ihan joltakin muulta.

Pitemmittä puheitta, tämä tuli vain mieleeni, kun huomasin, että Venäjä on aivan äskettäin siirtynyt kansainvälisessä virallisessa luokituksessa rikkaiden maiden kategoriaan. Sikäli kuin olen alan uutisointia seurannut, eikä se kyllä ole paljon, olen havainnut vuodesta toiseen vain toinen toistaan synkempiä ennusteita siitä, miten Venäjän talous romahtaa.

Kieltämättä noita kahden viikon tai kahden kuukauden pituisia määräaikoja ei enää ole esitetty, mutta jonkinlainen kurjistuminen on ehdottomasti nähty Venäjän taloudellisena kohtalona. Asia on ymmärrettävä, sillä kyllä minunkin mielestäni pahan pitäisi saada palkkansa.

Näin ei valitettavasti ole vielä käynyt. Mikäli joku olisi kaksi vuotta sitten ennustanut ihan oikein Venäjän talouden tilan sellaisena kuin se on nyt, ei kukaan olisi ottanut häntä vakavasti.

Ne, jotka ovat ennustaneet koko ajan aivan väärin, otetaan sen sijaan yhä kovin vakavasti. En suoraan sanoen ihan ymmärrä, mihin tämä perustuu. Joka tapauksessa Venäjän talous on aina ollut läntisille asiantuntijoille ihmetyksen aiheena, sillä se tuntuu toimivan ihan toisin kuin muut.

Ettei minua tässä nyt syytettäsi jälkiviisaudesta, pistän tähän toistakymmentä vuotta vanhan juttuni, joka on kirjoitettu jo ennen Ukrainan kriisiä.

 

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Venäjän talous

 

Venäjän talous  -väärin korjattu

 

 

Pierre Manent, École des hautes études des sciences sociales-korkeakoulun rehtori kirjoittaa Commentaire-aikakauskirjan tuoreessa numerossa taloudellisen ja poliittisen liberalismin problemaattisesta suhteesta. Hänen mielestään on naiivia olettaa, että niiden välillä olisi sisäänrakennettu harmonia ja että maksimaalinen taloudellinen vapaus olisi aina kannatettavaa,

Siitä huolimatta Eurooppa on täynnä uskovaisia, jotka uskovat simppeleihin taloudellisen vapautuksen ja globalisaation oppeihin kuin kerran uskon sankarit kirkon dogmeihin. Uusi valkoisen miehen taakka on ollut suljettujen markkinoiden avaaminen, maailman kansojen yhteiseksi onneksi. Näinhän tapahtuu nyt myös Venäjän kohdalla WTO-jäsenyyden myötä. Jäsenyyden muuten lasketaan lisäävän Venäjän nyt jo hyytymässä olevaa kasvua melkoisesti.

Mutta voiko liberaali uskonto olla sokea kansakunnan edulle ja jopa suorastaan vahingollinen? Talouskasvun palvonta voi viedä sosiaaliseen katastrofiin tai ainakin aiheuttaa vakavia inhimillisiä ongelmia. Rahan kasaantuminen yhä harvemmille keinottelijoille tuskin millään tavoin korvaa sitä ahdinkoa, johon suuret joukot voivat joutua.

Alussa mainittu Manent mainitsee yhtenä kielteisenä esimerkkinä ”luovan tuhon”, jolle liberaalit ekonomistit nyökyttelevät. Ranskassa on teollisuudenaloja kuuliaisesti tuhottu, mutta luomistyö antaa odottaa itseään. Saksalle naurettiin vielä taannoin, kun se yhä vain panosti autojen ja työstökoneiden valmistukseen, vaikka jokainen tiesi, että nyt on panostettava tietotekniikkaan ja palveluihin…

Venäjä on myös, liberaalin uskonnon näkökulmasta tehnyt pahoja virheitä. Sitäkin kiusallisempaa on, että se ei ole estänyt hämmästyttävää talouskehitystä. Toki Venäjä on aina ollut sui generis. Sillä oni ennenkin ollut kykyä yllättää ne, jotka ovat luulleet sen tuntevansa. Kansalaissodan jälkeen, keväällä 1921 maan tila oli niin surkea, että normaalin, sivistyneen elämänmenon palauttaminen näytti kaukaiselta haaveelta. Suurteollisuus oli kokonaan pysähtynyt eikä pientä ollut, junia ei saatu enää liikkumaan ja miljoonat ihmiset nääntyivät nälkään. Vakuuttavampaa todistusta kommunismin kelvottomuudesta ei enää tarvittu.

Tuolloin, sotakommunismin konkurssipesän äärellä asiantunteva tarkkailija, Paul Rohrbach katsoi, että ilman todella merkittävää ulkoista apua Venäjää ei ylipäätään voisi enää saada jaloilleen. Apua taas kykenisi parhaiten antamaan Saksa, joka tosin vielä itsekin oli huonossa kunnossa. Lisäksi tarvittaisiin apuun pohjoismaat, siinä luvussa Suomi.

Venäjä toipui kuitenkin ihmeen nopeasti, kun kapitalismi palautettiin talonpojille uuden talouspolitiikan muodossa. Teollisuuskin saavutti vuosikymmenen lopulla jo sotaa edeltäneen tason.

Todella hämmästyttäviä tuloksia saavutettiin kuitenkin vasta sitten, kun Stalin sai 1930-luvun alkupuolella ajettua läpi uuden taloudellisen järjestyksensä, jota hän nimitti sosialismiksi. Trotskin ja muiden vakavien aatteen miesten protestit moisen terminologian johdosta kaikuivat kuuroille korville. Järjestelmä saattoi olla jonkinlainen fasismin muunnos, kuten sen vasemmistolaiset viholliset väittivät, mutta taloudessa se sai ihmeitä aikaan. Tämä koski erityisesti sotataloutta.

Taloustieteilijät ovat vieläkin ymmällään siitä, mitä Neuvostoliiton esittämät viralliset kasvuluvut oikein kuvasivat ja miten paljon vääristeltyjä ne olivat. Joka tapauksessa systeemi pystyi erittäin nopeasti laajentamaan raskaan teollisuuden tuotantoa aivan uudelle tasolle. Sodan syttyessä Neuvostoliiton tankit eivät suinkaan olleet pahvia, kuten monet olivat kuvitelleet.

Neuvostoliiton hajottua, 1990-luvun alussa Suomessa varauduttiin suurten, nälkäisten massojen vyörymiseen itärajamme yli. Tämä uhkakuva ei taaskaan toteutunut, mikä ei tarkoita, että siihen varautuminen olisi ollut tyhmyyttä. Tilanne oli todella huolestuttava.

Pienimmillään uuden Venäjän talous oli vain Hollannin kokoinen ja sen valtionbudjetti Ruotsin luokkaa. Supervalta oli naapurista hävinnyt kuin lumiukko keväällä.

Venäjän talouden tervehdyttämistä pidettiin tuolloin yleisesti erittäin vaikeana ja ehkä toivottomana tehtävänä.

Neuvostoliiton konkurssipesä ei ollut vuoden 1921 Venäjä, jonka talonpoikaisen pientalouden oli helppo nousta jaloilleen. Vanhentunut sotateollisuus ja kilpailukyvytön suurtuotanto näyttivät sen sijaan muodostavan yhden valtavan Rust Beltin, joka ei pystyisi koskaan enää tuottamaan muuta kuin tappiota.

Nousu alkoi samaan aikaan kun Putin tuli ensimmäistä kertaa presidentiksi. Sen siemenet oli kylvetty jo vuoden 1998 jättidevalvaatiossa, joka antoi kotimarkkinateollisuudelle lyömättömän edun. Sen jälkeen seurasi öljyn hinnan huikea nousu, mitä säesti vielä muidenkin raaka-aineiden suotuisa hintakehitys.

Näissä oloissa Venäjä oikeastaan saattoi vain voittaa. Toki korttinsa voi aina pelata myös huonosti ja pelissä tarvitaan myös tuuria, kuten Pekka Sutela uudessa kirjassaan Ruplan maa toteaa. Putinin talouspolitiikka on kuitenkin toiminut eikä ole väärin antaa siitä hänelle tunnustusta, olipa Pussy Riotista mitä mieltä tahansa.

Venäjän talouskasvun suuruus on se, joka ulkopuolista tarkkailijaa eniten hämmästyttää. Se myös jää helposti huomaamatta siltä, jonka kokemukset ja mielikuvat naapurimaasta ovat peräisin 1990-luvulta. Maa, joka näytti olevan verrattavissa Burkina Fasoon, onkin itse asiassa ainakin in spe Saksan vertainen yksikkö, kuten Sutela maalailee. Tosin se on vailla Saksan monipuolista vientipotentiaalia, mutta toisaalta sillä on valtava pinta-ala ja ydinpommi…

Muutos on tapahtunut taas kerran uskomattoman nopeasti ja muuan osaselitys asialle on, että myös taannoin vielä kovin aliarvostetun ruplan kurssi on sittemmin voimakkaasti noussut. Tämän ohella on tietenkin muistettava, että hurja kasvuvaihe on siivittänyt koko maailman taloutta viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan. Siitä on myös Venäjä saanut viimein osansa.

Venäjä ei ole enää halpatuotantomaa, palkat siellä ovat usein meikäläistä tasoa ja ylikin. Myös köyhyys, joka vielä hiljattain näytti olevan kaikkialla läsnä, on kutistunut varsin pieniin mittasuhteisiin ja syrjäytyminen on harvinaista. Tätä meikäläisten, rajan pinnassa asioineiden matkailijoiden saattaa olla vaikea uskoa.

Toki varallisuus Venäjällä jakaantuu epätasaisesti, mutta ei sen epätasaisemmin kuin Yhdysvalloissakaan. Varsin mittava keskiluokka, joka jo taannoin näytti huvenneen hyvin vähiin, on jälleen todellisuutta. Venäjän historiassa sen rooli on yleensä ollut varsin toissijainen, mutta asiat voivat muuttua. Keskiluokkaan sijoittuvat myös kansakunnan aivot, kuten intelligentsija on perinteisesti halunnut merkitystään korostaa.

Täytyy tosin muistaa, että aivoja on nyt myös muiden ryhmien käytössä. Venäjällä on jo enemmän internetin käyttäjiä kuin missään muussa Euroopan maassa. Tämä ei vielä sinänsä merkitse suurta älyllistä potentiaalia, mutta kuvaa sitä, että kansan koulutustaso on varsin korkea. Näin ei ollut vaikkapa vuonna 1917.

Venäjä on melko pitkälle noudattanut läntisten talousoppineiden suosituksia, niin sanottua Washingtonin konsensusta. Niistä on myös fuskattu. Jättiläisdevalvaatio ja runsas inflaatio lienevät olleet tarkoittamattomia asioita, mutta eivät näytä menoa haitanneen, päinvastoin. Halpa kotimainen kaasun ja öljyn hinta on pitänyt pystyssä kannattamattomia yrityksiä, joiden tuotto on oikeastaan negatiivista, kuten talousoppineet pohdiskelevat.

Mutta entäpä jos tämä onkin yksi onnistuneen toipumisen salaisuuksista? Venäjällä yritykset ovat enemmän kuin yrityksiä. Ne ovat yhteisöjä, joiden tappaminen olisi hävittänyt ympäriltään kovin paljon muutakin. Suomestakin tiedämme, mitä suurtuotannon lopettaminen tarkoittaa.

Tulevaisuudessa joka tapauksessa Venäjän talouden pullonkauloihin kuuluu Pekka Sutelan arvion mukaan juuri tämän ”luovan tuhon” puuttuminen. Muita ovat energiantuotannon kasvun lisääntyvät kustannukset ja logistiikkaongelmat. Euroopan kasvun pysähtyminen on myös Venäjän kannalta huono asia, samoin liuskekaasun ilmaantuminen sekä Yhdysvaltojen että Kiinan resursseiksi.

Pekka Sutelan mielestä ”kiinniottavan” kasvun edut on Venäjällä paljolti jo hyödynnetty, mutta sen haikailuille omasta innovaatiojohtajan roolista ei näy katetta. Myös väestökehitys on kasvun jarruna. Toisaalta maa on siirtolaisille houkutteleva.

Talousihme saattaa siis olla jo tulossa tiensä päähän ja ennusteet lupaavat Venäjälle jo yleisesti matalahkoa kasvua.

Venäjä on muutoinkin jo astumassa siihen kasvun vaiheeseen, jossa eteneminen alkaa olla yhä hankalampaa. Suuret kasvuprosentit ovat toki tyypillisiä nimenomaan ns. kehitysmaille, eivät korkeasti kehittyneille talouksille.

Pekka Sutelan uusi kirja, Ruplan maa on asiantunteva ja erinomaisesti kirjoitettu. Sen lukee huvikseen ja hyödykseen, mutta lukijan ja kaikkien muidenkin ongelmaksi jää, että tulevaisuudesta voidaan yleensäkin esittää vain arvauksia, valistuneita tai valistumattomia.

Taloustiede ja historia ovat parhaimmillaan selittäessään jälkikäteen, miksi kaiken piti tapahtua juuri niin kuin se tapahtui. Sekin on usein vaikeaa. En tiedä, pystyykö fysiikka vieläkään selittämään, miksi ampiainen voi lentää. Tietääkseni se on todistanut, ettei se ole mahdollista. Uskon fysiikan lakeihin, mutta en ottaisi vakavasti, mikäli joku niiden avulla minulle todistaisi, ettei ampiainen ainakaan tulevaisuudessa voi lentää, vaikka joskus siihen pystyikin.

 

 

31 kommenttia:

  1. Professori An(t)hony Sutton on monissa, tiukasti dokumentteihin perustuvissa kirjoissaan osoittanut, kuinka Wall Street'in banksterit toimittivat massiivisen läntisen teknologian siirron Neuvostoliittoon 1. ja 2. maailmansotien välisenä aikana, 2. maailmansodan aikana sekä vieläpä tietyssä määrin kylmän sodan aikana.
    Prof. Sutton oli 1970 luvun alkupuolella republikaanisen puolueen kuultavana ja sanoi, että vielä silloin Neuvostoliiton teknologiasta oli alle 10% sen oman kehitystyön tulosta.
    Suttonin kirjoista useimmat ovat pdf-muodossa vapaasti downloadattavissa.

    Suttonin mukaan Wall Street -banksterit mahdollistivat rahallisella tuellaan myös bolsevikkivallankumouksen onnistumisen ja rahoittivat myös Hitlerin valtaannousua. - He sovelsivat ongelma-reaktio-ratkaisu -teoriaa, joka kietoutuu hegeliläiseen dialektiikkaan, ks. https://colindixon.substack.com/p/the-problem-reaction-solution-paradigm

    VastaaPoista
  2. "olen havainnut vuodesta toiseen vain toinen toistaan synkempiä ennusteita siitä, miten Venäjän talous romahtaa."

    Kyllä minusta tuntuisi loogiselta, että suurimittainen varojen allokointi tuottamattomaan toimintaan sotateollisuuteen saa talouden pitkällä juoksulla romahtamaan, joskin Venäjän kansan kykyä kärsiä ja valtiojohdon päättäväisyyttä panna se kärsimään valtiollisten hankkeiden edistämiseksi on aina aliarvioitu. Sen sijaan pakotteilla on ollut ehkä vain Venäjän taloutta edistävä vaikutus: on ollut pakko kehittää omaa, korvaavaa tuotantoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös Hitler sai talouden vauhtiin varustelulla. Toki voita tuli vähemmän, kun tykkejä tuli enemmän. Mutta Saksan nostaminen polviltaan tuli Hitlerin tiliin ja nosti suosion pilviin.

      Poista
    2. Noinhan se lyhyellä tähtäimellä meni ja sama ilmiö on havaittavissa Venäjälläkin: Putinin suosio nousee, samoin kuin sotateollisuuteen kytkyssä olevien työntekijöiden palkat, Burjatiassakin ollaan tyytyväisiä kun arkkurahoja virtaa köyhään syrjäiseen provinssiin. Mutta miten käy pitkällä juoksulla...

      Poista
    3. Jostain lueskelin, että USA:n militarykompleksi on suurempi kuin koko muun maailman yhteensä. Venäjäkin varmaan myy aseitaan muualle kuin vain omaan käyttöön?

      Poista
  3. "kiinniottavan” kasvun edut on Venäjällä paljolti jo hyödynnetty, mutta sen haikailuille omasta innovaatiojohtajan roolista ei näy katetta."

    Kytkisin tämän kauemmaksi 1970-luvulle, jolloin neuvostotalous alkoi pikkuhiljaa sakkaamaan: niin kauan kun talous perustui perinteiseen teollisuustuotantoon, jota voitiin pyörittää ottamalla musikka maalta ja käskyttämällä tämä tiukalla kurilla, neuvostoliitto kilpaili menestyksellisesti lännen kanssa - takamatkalta tosin. Tuon jälkeen lännen talous alkoi perustua uusiin innovaatioihin, ict:n ja palveluihin ja tuolloin NL tipppui kyydistä. Lisävauhtia alamäkeen antoi 1980-luvun lopun kilpavarustelukisa USA:n kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi 3. heinäkuuta 2024 klo 11.25:

      "... niin kauan kun talous perustui perinteiseen teollisuustuotantoon, jota voitiin pyörittää ottamalla musikka maalta ja käskyttämällä tämä tiukalla kurilla, Neuvostoliitto kilpaili menestyksellisesti lännen kanssa ..."

      Tilanteen voi nähdä niinkin – kuten Jegor Gaidar sen näkee – että yksi Neuvostoliiton ongelmien alkusyy oli siinä, että NL pääsi aloittamaan teollistumisen muutamaa vuosikymmentä myöhemmin kuin länsi.

      Lännessä vanhin poika jäi hoitamaan tilaa ja nuorimmat muuttivat kaupunkiin ja kehittyvään teollisuuteen. NL:ssa edistys oli alusta lähtien kaoottista. Maaseudun arvostus oli erittäin heikkoa ja tulotaso siellä kovin huono. Yritteliäisyys katosi maaseudulta, viinan käyttö lisääntyi ja maaseutu vajosi lähes maaorjuuteen. Entisestä viljanviejämaasta tuli viljan ostaja; valuuttatulot loppuivat.

      Kun tähän tilanteeseen lisätään se, että öljyn hinta vaihteli tavattomasti, niin muutoinkin kehno suunnittelua oli entistä vaikeampaa. Vielä kun päälle laitetaan tehoton byrokratia, joka ei kannustanut innovatiivisuuteen, niin kyllä sitä menoa maa saadaan kömölleen.

      Poista
    2. Jep. Ja naula arkkuun tuli Tsernobylin myötä.

      Poista
    3. "Neuvostoliiton ongelmien alkusyy oli siinä, että NL pääsi aloittamaan teollistumisen muutamaa vuosikymmentä myöhemmin kuin länsi."

      Tätä selitystä vastaan puhuu ns aasian tiikereiden ja Kiinan menestys, aloittivat myöhemmin, aloittivat vielä myöhemmin, mutta menivät pitkälle. Gaidarilta ostan sen selityksen, että yksi juurisyy oli maatalouden kollektivisoinnin pitkä laahus: kun olisi pitänyt investoida teollisuuden uudistamiseen, rahat menivät maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden hankkimiseen lännestä.

      Poista
    4. Anonyymi 4. heinäkuuta 2024 klo 10.41:

      ”… Tätä selitystä vastaan puhuu ns aasian tiikereiden ja Kiinan menestys …”

      Totta on. Teollisuuden myöhäisemmällä aloittamisella oli kuitenkin seurannaisvaikutuksensa. NL yritti kulkea samaa kehityspolkua kuin lännessä, mutta vain kiihkeämmällä vauhdilla. Se ei onnistunut. Kuten tiedämme, teollisuustuotteiden laatu oli mitä oli, eikä niillä pystynyt kilpailemaan lännen markkinoilla; ei saatu vientituloja eikä hätäisesti tehtyjä tuotteita arvostettu kotimaassakaan.

      Kiinan ja Aasian tiikereiden etu oli se, että ne hyppäsivät teollisuudessa suoraan uuden kehityksen kärkeen. Tosin myös kopioimalla ja patentteja kunnioittamatta, mutta tehokkaasti kumminkin. Rahaa virtasi maahan.

      Poista
    5. "NL yritti kulkea samaa kehityspolkua kuin lännessä, mutta vain kiihkeämmällä vauhdilla. Se ei onnistunut."

      Onnistui siinä, mihin Stalin tähtäsi: sellaisen raskaan teollisuuden luominen, joka mahdollisti asevarustelun. Sen voimalla luotiin karkeat, mutta tehokkaat asejärjestelmät (esim T-34 tankki), jonka avulla Saksa pystyttiin lyömää. Sen avulla Neuvostoliitto ja venäläinen kansa säilyi orjuutukselta ja kansanmurhalta.

      Sitten sodan jälkeen luotiin jonkinlainen kevyt teollisuus. Se ei onnistunut yhtä hyvin.

      Poista
    6. Anonyymi 4. heinäkuuta 2024 klo 12.30>

      ”... Onnistui siinä, mihin Stalin tähtäsi: sellaisen raskaan teollisuuden luominen …”

      Totta, raskas kotimainen teollisuus toimi jonkin aikaa, etenkin asevarustelu. Mutta valtio, joka ei saa valuuttatuloja omalla ulkomaankaupalla on aika heikoilla. Kun NL:n viljanvienti tyrehtyi, niin sitä viljaa oli vaikea ostaa ulkomailta ilman kansainvälistä valuuttaa.

      ”… Neuvostoliitto ja venäläinen kansa säilyi orjuutukselta ja kansanmurhalta …”

      Tätä on vähän vaikea kieltää. Uhraus oli kuitenkin suuri, noin 27 miljoonaa kuollutta kaikkiaan. Usein unohdetaan, että amerikkalaisten sotilasmenetykset olivat vain vajaat puoli miljoonaa.

      Poista
  4. Venäjän taloutta suurempi ihmetyksen aihe on USAn ja EUn: talous. Valtiot lainaavat rahaa markkinoille satoja miljardeja erilaisissa tukipaketeissa. Mistä tämä raha otetaan, kuka sen oikeasti lainaa ? Tällä tavoin on ylläpidetty talouskasvua yllä lähes 20 vuotta. En kritisoi lainan ottamista sinänsä vaan ihmettelen sitä ettei tätä ole keksitty aiemmin ja kuinka kauan tämä voi jatkua ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. USAn reaalitalous on paljon pienempi kuin sen kulutus. Putin yrittää puhkaista kuplaa, mutta ei ainakaan vielä ole onnistunut

      Poista
    2. Jospa se on niin, että velka on vain numeroita jossain bittiavaruudessa ja jossain vaiheessa nuo vain nollataan. Sitten jäävät vain kulta, maa ja reaalitalouden omaisuus ja tuotantovälineet. Siinä vaiheessa lasketaan potti ja ne, joilla noita reaalihyödykkeitä on, voittavat. Siitä seuraa sadan vuoden viisaus, että vain reaalitalous ratkaisee ja kaikki muu on harhaa. Sitten joku keksii finanssitalouden uudelleen ja sama hulluus alkaa uudelleen. Tuon keikauksen yhteiskunnallisia seurauksia en uskalla edes ajatella.

      Poista
    3. Jos joku superrikas tekisi "Roope Ankat" ja haluaisi muuttaa koko omaisuutensa käsin kosketeltavaksi rahaksi säiliöön mäen päälle, niin eivät taitaisi enää maailman metallivarat riittää siihen.

      Poista
    4. Roope Ankka on suurimpia taloudellisen ajattelun harhaanjohtajia: ei todellinen pääoma ole "kuollutta" rahaa jossain rahasäiliössä tai sukanvarressa vaan tuotantovälineissä uutta arvoa tuottavaa "elävää" rahaa

      Poista
    5. Toisaalta joissain tarinoissa on ihan päteviä talousopetuksia esim. vuoristolaakso ja pullonkorkit.

      Poista
  5. Neuvostoliiton työpaikat syntyivät teollisuuteen, joka saattoi olla olemassa vain niin kauan kuin valtio jatkoi vähentämättä varustautumistaan.
    Ja "Venäjän talousihmeessä" Ukrainan sodassa aikana Putinin hallinnolla on ollut helppo `elvyttää taloutta´ palaamalla entiseen varustautumiseen.
    Olisikohan niin, että jos Kremlin valtiaat haluavat välttää "talouspolitiikkansa" konkurssin, on sidottava työvoimaa pysyvästi sotateollisuuteen ja asevoimiin?
    Eli olisikohan Kremlin jatkettava sotiaan `vihamielistä ympäröivää ulkomaailmaa´ vastaan pysyäkseen ylipäätään vallassa?
    VP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. . . . `vihamielistä ympäröivää ulkomaailmaa vastaa . . .´
      Mitä tarkoittanet ulkomaailmalla?

      Poista
    2. Putinin Venäjä toistaa Ukrainan sodan alkamisensa jälkeen jatkuvasti " lännen uhkaa ", mutta olisikohan Kiina potentiaalinen uhkaaja sekin?
      Moskoviitit ja ensimmäinen tsaariksi julistautunut Ivan IV Julma aloittivat aikanaan laajentumisen, Novgorod tuhottiin kauppatasavaltana ja itälaajentuminenkin alkoi.
      Seuraavat tsaarit pääsivät valloituksissaan Tyynenmeren rantaan ja Kiinalta otettiin Ulko-Mantshuria ja kommunistivaltio sinetöi Mongolian valloituksen.
      Aleksanteri I taisi olla aloittajana Kaukasian valloituksessa ja Katariina II:lle Potemkin esitteli kulissejaan Krimillä.
      Puolakin oli Venäjän miehittämänä.
      Stalin sai valloitettua nk. Itä-Blokin maat.
      -------------------------------------------------------------------------
      Venäjän ulkorajoilla idässä, etelässä ja lännessä on aina ollut Venäjän valloittamia alueita, joilla on ollut vastarintahenkeä tsaarien valtaa kohtaan - " vihamielinen ulkomaailma " .
      Stalinkin taisi olla jo 1917 alkaen bolshevikkien kansallisuusasiain komissaari ja Stalinin aikana Venäjän raja-alueiden "rauhoittaminen" nousi huippuunsa, siirrettiin kansoja Kiinan rajalta länsirajalle ja länsirajalta vaikkapa Neuvosto-Karjalaan, jonka "puhdistaminen" ns. kansallismielisistä aineksista on ehkä eniten tiedossa Suomessakin.
      VP

      Poista
    3. Anonyymi 5. heinäkuuta 2024 klo 9.40:

      ”… Putinin Venäjä toistaa Ukrainan sodan alkamisensa jälkeen jatkuvasti "lännen uhkaa", mutta olisikohan Kiina potentiaalinen uhkaaja sekin? …”

      Siis vähän sama ajatus kuin meidän presidentillämme? Kiina nostaa luurin ja pirauttaa Venäjälle kehottaen lopettamaan Ukrainan sodan. Ja presidenttimme mukaan homma olisi sillä selvä?

      Muistetaan kaksi seikkaa:

      USA:n puolustusministeri Lloyd Austin: ”… Tämä on strategiaan perustuva budjettiesitys. Se perustuu vakavuuden tasoon strategisessa kilpailussa Kiinan kansantasavallan kanssa …”

      Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtaja, kenraali Mark Milley arvioi Kiinan liikkuvan politiikallaan kohti yhteenottoa ja mahdollista konfliktia naapureidensa kanssa. Hän piti budjetin kasvattamista perusteltuna, koska nyt myös Yhdysvallat on vaarassa joutua konfliktin osapuoleksi.

      Anon esittämä oletus ei siis näytä oletettavalta. Kiina ja Venäjä ovat keskenään liittolaisia. USA katsoo olevansa vastakkainasettelussa niiden kanssa. Tässä tilanteessa Kiina ei ole Venäjän uhkaaja. Siis tässä tilanteessa.

      Poista
    4. "Kiina ja Venäjä ovat keskenään liittolaisia" ei taida pitää täysin paikkaansa, taloudessaan Kiina hyötyy halvasta venäläisestä fossiilisesta energiasta, jota se tarvitsee voidakseen jatkuvasti lisätä päästöjään voidakseen tuottaa hyödykkeitä länsimaille ja eiköhän tuo asetelma hieman hillitse vastakkainasettelua ja paljon puhuttua sotahalua Lännen kanssa.
      ------------------------
      "Kiina ei ole Venäjän uhkaaja tässä tilanteessa". Näin nähdäkseni on, mutta ei tarvitse mennä historiassa taaksepäin kuin Hrushtshovin kauteen, jolloin Mao Zedong taisi olla aloittajana erimielisyyksiin Moskovan kanssa ja Mao viittasi "epätasa-arvoisiin" Venäjän Kiinalle sanelemiin sopimuksiin.
      Ussuri-joen konflikti katkaisi Brezhnevin valtakaudella Moskovan-Pekingin suhteet ja Kissinger vieraili hetimmiten Pekingissä ja sitten Nixon ja eiköhän siinä ollut alku Kiinan erityistalousalueille ja länsivientiin ja Kiina itse sanoo satojen miljoonien väestöstään päässeen nousemaan äärimmäisen köyhyysrajan yläpuolelle.
      Ja nyt on havaittu monien työpaikkojen USAsta ja
      Euroopasta siirtyneenkin Kiinaan.
      VP

      Poista
    5. Kiina ja Venäjä eivät sopimuksellisesti ole liittolaisia. Kiina kylläkin ostaa Venäjän ale-hintaista energiaa omaksi hyödykseen ja läntisen vientinsä tarpeisiin.

      "Tässä tilanteessa Kiina ei ole Venäjän uhkaaja" pitää tietysti paikkansa. Mutta Hrushtshovin valtakaudella Mao Zedong alkoi lisätä vaatimuksiaan viitaten "epätasa-arvoisiin sopimuksiin", joilla Venäjä oli ottanut Kiinalta mm. Ulko-Mantshurian ja kommunistivalta sinetöi Mongolian ottamisen. Ussuri-joen konflikti Brezhnevin valtakaudella
      sinetöi Pekingin ja Moskovan välirikon.
      Kissinger matkusti Pekingiin ja pres. Nixon hieman myöhemmin ja Kiinan länsivientiin USAan ja Eurooppaan suuntautunut vientiteollisuus sai alkunsa.
      Nykyisin Maon Sambia-Tansania rautatien rakentaminen on jatkunut Kiinan taloudellisen vaikutusvallan leviämiselle Hyvin moneen Afrikan maahan ja Kiina saa Afrikasta raaka-aineita.
      Kuinka paljon USA-Kiina talouskonfliktissa on kyse oikeastaan USAn sisäpolitiikasta, työpaikkoja ja investointeja on suuntautunut Kiinaan. Samoin EU:lla, joka samaan aikaan näyttäisi kiistelevän talouspoliittisesti
      "transatlanttisesti" USAn kanssa.

      VP

      Poista
    6. Anonyymi 7. heinäkuuta 2024 klo 20.33:

      “... Kiina ja Venäjä eivät sopimuksellisesti ole liittolaisia …”

      Tarkoitatko, että ne eivät ole pyhän edessä lupautuneet toimimaan yhdessä sodassa ja rauhassa elämänsä loppuun saakka? Vai etkö halua nähdä reaalista tilannetta?

      ”… Kiinan länsivientiin USAan ja Eurooppaan suuntautunut vientiteollisuus sai alkunsa …”

      Aivan. Ja nyt Amerikka asettaa vientiesteitä Kiinalle, viimeksi autoihin liittyen. Niin ne tilanteet muuttuvat.

      ”… Kuinka paljon USA-Kiina talouskonfliktissa on kyse oikeastaan USAn sisäpolitiikasta, työpaikkoja ja investointeja on suuntautunut Kiinaan …”

      Mikäpä sitä sisä- ja ulkopolitiikka erottelisi? Saman asian kaksi puolta.

      ”… Samoin EU:lla, joka samaan aikaan näyttäisi kiistelevän talouspoliittisesti "transatlanttisesti" USAn kanssa …”

      Eipä tuolla EU:lta paljon pontta ja kykyä näytä löytyvän. Kun USA halusi EU:n tiukemmin otteeseensa, niin kas, Euroopan halpa energia Venäjältä loppuu kuin seinään, tai siis mojovaan vedenalaiseen pamaukseen. Ja energia korvattiin kalliilla, amerikkalaisella nesteytetyllä kaasulla.

      Poista
    7. "Kiina ja Venäjä eivät ole sopimuksellisesti liittolaisia" näyttäisi merkitsevän sitäkin, ettei Kiina tuomitse Venäjän sotaa Ukrainassa, eikä näytä toimittavan aseita Putinille.
      Taloudellisesti Kiina ottaa Kiina-Venäjä suhteesta kaiken hyödyn irti ja Venäjä on entistä riippuvampi Kiinasta myös taloudellisesti.

      WW2 lopulla Stalin valloitti eteläisemmän osan Mantshuriaa ja 1952 suurin osa tuota Mantshurian osaa palautettiin Kiinalle.
      Hrushtshov palautti Kiinalle 1955 Port Arthurin sotilastukikohdan ja Porkkalan sotilastukikohdan Suomelle sopimuksella Moskovassa 19.9.1955.

      Nyt Putin näyttäisi väittää XI:lle, että Venäjä ottaa vain takaisin sen, mikä aina on kuulunut Venäjälle - Ukraina venäläisessä näkemyksessä - kaikki tsaaritkin tekivät samoin.
      XI hymyilee kuvissa aina arvoituksellista hymyä ja ehkä ajattelee tsaari-Venäjän Kiinalta ottamaa Mantshuriaa - "ne maat ovat aina kuuluneet Kiinalle"?

      Bofitin 3.2024 Venäjä-ennusteen mukaan Venäjän talous kasvaa v. 2024-2026 noin 1%/v, mikä on aiempikin kasvuvauhti, mutta nyt investoidaan sotateollisuuteen, kaikki on sotataloudelle alisteista ja sen vaatimaan yhteiskunnalliseen vakauteen. ( hyvät palkat ja hyvä valvonta )
      Miten sitten venäläisiä tilastoja on ja onko niiden luotettavuus samaa luokka kuin neuvostoajallakin ja sama koskenee Kiinan talouttakin?

      World Inecuality Database 2021 kertoo Venäjän kansallisomaisuudesta 1 %:n venäläisistä omistavan 48% ja Venäjältä on suuri pääomapako länteen.
      Kiinassa rikkain 10 % omistaa 33 % ja pääomapako on merkityksetöntä.

      Post-kommunistisella Putinin Venäjällä ei vallitse pienimmässäkään määrin samapalkkaisuus ja eihän sitä ollut soviet-aikaankaan muualla kuin propagandassa.

      Äärioikeistolainen Putin ja äärivasemmistoa edustava kommunisti XI tietänevät hyvin, ettei tuollaisia "samapalkkaisuuksia" kannata todellisuudessa toteuttaa, siinä kävisi kuten Neuvostoliitolle, kukaan ei tehnyt töitä ja muutoinkin seurauksena oli "pysähtyneisyyden aika".

      VP

      Poista
  6. Vihavainen: “Mikäli joku olisi kaksi vuotta sitten ennustanut ihan oikein Venäjän talouden tilan sellaisena kuin se on nyt, ei kukaan olisi ottanut häntä vakavasti.”

    Suomen presidentti, Alexander Stubb uutistoimisto Bloombergin haastattelussa:

    ”... Väitän, että Venäjä on Kiinasta nyt niin riippuvainen, että yksi puhelinsoitto presidentti Xi Jinpingiltä ratkaisisi tämän kriisin. He pystyisivät yhdellä puhelinsoitolla hoitamaan sen, että Venäjä hoidetaan rauhantielle …”

    Näin siis presidenttimme avitti Kiinan presidenttiä tämän politiikan teossa. Helsinki; Maamme-laulu ja fanfaari. Kyllä presidenttimme nyt otetaan vakavasti.

    Puuttui vain, että presidenttimme olisi kertonut, että jos maa olisi pannukakku, niin etelänvavalla ei menisi veri päähän.

    VastaaPoista
  7. Numerot puhuvat hiljaa. Lööpit voisivat perustellusti kirkua, että Putin on nostanut valtiota leikkivän bensa-aseman maailman kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi, vaikka se neljännesvuosisata sitten oli vain Hollannin kokoinen. Vähemmän ne siinä todellisuutta vääristelisivät kuin jokapäiväisessä pelottelussaan. Ongelma on sama sekä numeroiden että tosiasiallisten tapahtumien kohdalla. Leimaamisen pelko on esteenä sille, että ruvettaisiin miettimään Bismarckin tavoin, mitä muuttuneissa ja edelleen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteista kansakunta voi ja mitä sen pitää yrittää tehdä pelkästään selviytyäkseen.

    VastaaPoista
  8. Entäpä Suomi? Luin eilen, että Kansalaissodan jälkeen Suomessa oli aivan poikkeuksellisen pitkä taantuma ja nollakasvun jakso, joka kesti n. yhdeksän vuotta! Syyt kyllä ymmärtää, mutta nyt meillä on ollut 17 vuoden nollakasvun jakso, joka on maailmanmitassa aivan poikkeuksellista. Kulisseja pidetään yllä valehtelemalla ja valtavalla velalla, tässähän voisi kysellä kuten YLE:n toimittajat, eli mitä tästä pitäisi ajatella, mutta YLE ei koskaan edes mainitse näistä asioista!

    VastaaPoista
  9. Palstallasi on ihan hyviä juttuja, mutta tätä en ymmärrä. Öljyn hinta kymmenkertaistui, toistan: kymmenkertaistui, vuosina 1999-2004. Muitten raaka-aineiden hinta nousi. Venäjän talouskasvu perustui suurimmalta osalta (ei toki kokonaan) siihen, mutta et mainitse koko asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän sanontaa "öljyn hinnan huikea nousu" ja mainitsen myös muiden raaka-aineiden kallistumisen. Ehkä sitä nyt voisi pitää asian mainitsemisena?

      Poista

Kirjoita nimellä.