maanantai 21. lokakuuta 2024

Pedokratiaan?

 

Äiti Anarkia ja lapset

 

Tiede-lehden uusimmassa (12/24) numerossa haastatellaan psykologi Keijo Tahkokalliota, joka on keväällä julkaissut kirjan ”Kuka kasvattaisi lapsesi?”

Haastateltavaa on tituleerattu toisinnäkijäksi ja hänellä on aika selkeät sanat sanottavana nykyisistä lastenkasvatuksen trendeistä.

Saksalaiseen lastenpsykiatriin viitaten hän arvelee, että aikuisuuden katoamisesta seuraava lasten kehityksen häiriintyminen on kulttuurimme tuho. Vähän liioiteltu ilmaus, mutta asia on vakava, sanoo kokenut terapeutti.

Lapsi, mikäli sellainen perheessä on, on lian usein saanut siellä johtajan paikan.

Siihen virkaan voi myös ryhtyä koira, mutta tätä ei jutussa käsitellä.

Ongelma on siinä, että ellei lasten käyttäytymistä säädellä, he eivät myöskään itse opi sitä säätelemän. Lapsi tarvitsee turvallisen vastuksen, jota vasten ponnistaa. Lasten pitää päästä onnistumaan ja pätemään, mutta sekin edellyttää tavoitteita ja esteitä.

Lapsi, joka päästetään vain luisumaan pienimmän vastuksen tietä, alkaa pompotella aikuisia ja häneltä jää oppimatta kestävyys ja itsesäätely.

Tietenkin menneiden aikojen lastenkasvatuksessa mentiin usein toiseen äärimmäisyyteen ja ruumiillisella kurituksella pidettiin lasta alituisen pelon vallassa. Kun sitten mentiin toiseen suuntaan, sai moni päähänsä, että mitä kauemmas sinne mennään sitä parempi.

Niinpä itse eettisiä periaatteitakin saatetaan odottaa lapsen itsensä taholta. Kun lapsi ilmiselvästi käyttäytyy ilkeästi toista lasta kohtaan, saatetaan ajatella, että lapsilla nyt on omat käsityksensä oikeudenmukaisuudesta ja niihin ei aikuisten ei sovi sekaantua. Sitä paitsi saattaa olla, ettei aikuisella niistä olekaan mitään selkeitä käsityksiä.

Romanttisessa ajattelussa lapsilla on usein ajateltu olevan jotakin salattua viisautta, joka aikuisilta puuttuu. Tähän viittasi jo Bertrand Russell kuuluisassa pikku kirjassaan Filosofiaa jokamiehelle (Unpopular Essays). Tällaiset oletukset ovat kuitenkin vain tie helppoon vastuuttomuuteen ja ikäviin lopputuloksiin.

On muuten hupaisaa havaita paralleeli ultraliberaalin lasten kasvatuksen ja feminismin joidenkin suuntausten välillä. Molemmissa näkyy enemmän tai vähemmän selvänä, mutta joskus aivan selkeästi julkilausuttuna ajatus, että kaikki hierarkiat ovat pahasta ja yksilön itse on päätettävä kaikista häntä koskevista asioista. Muistelkaamme vain Summerhilliä.

Tämän ajattelun primitiivisyydestä ei kannata sen enempää puhua, se kuuluu anarkisti-utopistien aarteistoon, jossa voi kohdata monenmoisia kummituksia. Proudhon muotoili yhtä itsestään selvän kuin mielipuolisenkin tunnuksen, jonka mukaan anarkia on järjestyksen äiti. Totta kai täysin sietämättömästä olotilasta on pakko pyrkiä johonkin parempaan.

Sivumennen sanottuna Ukrainan maineikas ja äärimmäisen väkivaltainen Nestor Mahnon anarkistiarmeija otti tunnukseen juuri laulun, jonka mukaan Äiti Anarkia rakastaa poikiaaн(Видео Bing

).

No, eihän siitä lapsesta nyt oitis murhaajaa tule, vaikka hän saisikin varttua kuin sika vatukossa. Psyykkisiä ongelmia saattaa kyllä olla luvassa.

Tahkokallio arvioi ilmeisen oikein, että toisen maailmansodan perintö oli juuri se, joka johti eräät psykologit ja sosiologit päättelemään, että kaikki pahuus oli viime kädessä saatu aikaan siksi, että ihmiset tottelivat, eivätkä osanneet siitä kieltäytyä.

Sen vastapainoksi sitten alettiin ihannoida olotilaa, jossa kukaan ei totellut eikä ketään käsketty.

Käskemällä kasvattaminen ei toki ole mikään taikakonsti, Jotta se toimisi, siihen on liityttävä niin sanottua tunneälyä. Mutta silloin asiasta tuleekin usein molemmilla osapuolille vaikeaa ja myös tämä vanhempien sukupolvi alkaa jo olla sellaiseen kyvytöntä ja halutonta. Sen sijaan viedään sallivuus loputtomiin ja ihaillaan omia aikaansaannoksia.

No, tämä on nyt oma tulkintani eikä Tahkokallion. Viimemainittu on joka tapauksessa huolissaan myös siitä, että lasten koskettamisesta on tullut suoranainen tabu. Asia liittynee takavuosien mielettömään pedofilia- ja insestikohuun, joka muistutti jo keskiajan noitahysteriaa. Nythän sekin on jo laantunut.

Lasten kasvatus on vaikeaa siksi, että siinä on pelissä keskeisesti myös itse aikuinen. Mikäli hän on epävakaa ja altis huuhaadoktriineille, saattavat tulokset olla juuri päinvastaisia kuin haluttaisiin.

Tässä ollaan ikuisuusongelman äärellä. Selvää on, että lasten ja vanhempien sukupolvien suhde pitkälti määrää aikakausien luonnetta. Juuri nyt valta on pitkälti siirtynyt niille, joilla ei ole edellytyksiä ymmärtää sen merkitystä ja käyttää sitä mielekkäästi.

Haastattelun perusteella Tahkokallion kirja edustaa juuri sellaista tervettä järkeä, jota hetkellä juuri nyt aivan erityisesti kaivattaisiin.

12 kommenttia:

  1. ”Lapsi, mikäli sellainen perheessä on, on lian usein saanut siellä johtajan paikan. Lapsi, joka päästetään vain luisumaan pienimmän vastuksen tietä, alkaa pompotella aikuisia ja häneltä jää oppimatta kestävyys ja itsesäätely”.

    Kysymättä jäi kysymys, kuka ohjaa lasta? Ja ehkä myös sen jatkokysymys, miksi ja minkälaisin tavoittein? Lapsihan ei ole mikään harkitseva ja tavoitteellisesti itseohjautuva olento vaan etsivä, kokeileva ja ohjausta vastaanottava ihmisen taimi. Lapsi on tavattoman helposti ohjattava niin pitkälti, kun pysytään sellaisissa puitteissa, johon hän kykenee mukautumaan.

    Perheiden mahdollisuuksia lastensa kasvattamiseen on heikennetty. Lapset ovat vanhempiensa seurassa paljon vähemmän aikaa, kun esimerkiksi meidän suurten ikäluokkien lapsuusvuosina. Molemmat vanhemmat ovat nykyisin töissä. Kotiäiti on harvinaisuus. Lapset ovat ensin päiväkodissa, sitten koulussa, yhteiskunnan ohjauksessa. Heidän huomiotaan tavoittelevat älykännyköiden sovellukset, mainonta ja muu kaupallinen vaikuttaminen, kaupallinen ohjaus. Luontevat mahdollisuudet perheen yhteisiin töihin osallistumiseenkin ovat rajallisemmat kuin maalaistalossa tai edes omakotitalossa.

    Sitten on vielä tämä oppisuunta, jonka mukaan viisaus on lapsissa, lasten toimintaa ei saa säädellä ja lapsesta jopa pitää tehdä perheen pää. Tässä alkaakin tulla vastaan sellaisen epäilys, että jossain on sellainen sylttytehdas tai ainakin sellaisia tahoja, jotka haluavat ohjailla aikuisten käyttäytymistä lasten kautta, lapsia manipuloimalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että älykännykät mainittu tässäkin yhteydessä. Tytöt kai vielä äskettäin lukivat kirjojakin mutta nyt luuri kiinnostaa enemmän. Tässä ei voi olla kuulostamatta hurskastelevalta setämieheltä mutta keskellä jonkin sortin vallankumousta eletään.
      -jussi n

      Poista
  2. "kaikki pahuus oli viime kädessä saatu aikaan siksi, että ihmiset tottelivat, eivätkä osanneet siitä kieltäytyä.

    Sen vastapainoksi sitten alettiin ihannoida olotilaa, jossa kukaan ei totellut eikä ketään käsketty."

    Kyse on siitä, ketä totellaan: jos se on ryhmän tyhmin tai tyrannimaisin, ei hyvä seuraa, jos taas ryhmän viisain, seuraa yleinen hyvä.

    Edellä kerrotusta periaatteesta kuitenkin seuraa, että pääsääntöisesti lasten tulisi totella vanhempiaan ja kansalaisten demokratiassa lakeja, valittuja johtajiaan ja virkamiehiä, jotka panevat näiden määräykset täytäntöön. Vanhempien ja johtajien puolestaan tulee ottaa johtajuus.

    Ongelma: itseään viisaimpina pitävät tyrannit ja muut diktaattorit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "kaikki pahuus oli viime kädessä saatu aikaan siksi, että ihmiset tottelivat, eivätkä osanneet siitä kieltäytyä.

      Sen vastapainoksi sitten alettiin ihannoida olotilaa, jossa kukaan ei totellut eikä ketään käsketty."

      Tuollainen on alkeellista dikotomista ajattelua jota noudattamalla auton ajaja näkisi vain kaksi vaihtoehtoa, jos ei halua ajaa tien vasemmalla puolella olevaan ryteikköön niin on pakko ajoaa oikelaa puolella olevaan louhikkoon. Muita vaihtoehtoja ei ole.

      Poista
    2. Eiköhän peräänkuuluttamani viisas päätöksenteko ala ratkaisuvaihtoehtojen kartoittamisesta, esimerkissäsi jommankumman ojan ohella omalla kaistalla l.keskitiellä pysymisellä; keskitie äärivaihtoehtojen sijasta on usein keskimäärin viisampaa (paitsi veneilyssä kohdattaessa ristiviitta).

      Kommentoimassani blogin tilanteessa kyse oli kuitenkin nimenomaan dikotomiasta: annetaanko päätösvalta viisaimmalle (vanhemmalle) vai vähemmän viisaalle(lapselle). Pitäydyn edelleen viisaimalle - jos tämä voidaan tunnistaa. Yhteiskuntakaan ei jostain syystä anna esimerkiksi 13-vuotiaan mennä naimisiin tai ottaa kolmenkymmenen vuoden asuntolainaa.

      Poista
  3. Mikähän mahtoi olla keskiajan noitahysteria? Itse olen lukenut laajamittaisempia noitavainoja tapahtuneen lähinnä 1600-luvulla, samaan aikaan, kun Euroopassa oli meneillään tieteellinen vallankumous ja Ruotsissa luterilainen puhdasoppisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et keskiajan noitavainoja tunne, niin mene ja tutustu. Niitä oli enemmän uuden ajan alussa, mutta eihän se keskiajan vainaja tee olemattomiksi.

      Poista
    2. Nyt puhuttiin nimenomaan noitahysteriasta ts laajamittaisia noitavainoista. Niiden syntyminen edellytti noitadokriinin muutosta siten, että noituus nähtiin aina ns kerettiläisenä noituutena, johon liittyi paholaisenpalvonta noitasapatissa. Noitasapattikäsitys aikaansai laajamittaisuuden, kun tutkinnoissa alettiin kysellä, keitä muita oli läsnä. Tämä käsitys kiteytyi vasta 1400-luvun lopulla kirjoitetun Noitavasara-teoksen myötä (ks Heikkinen Paholaisen liittolaiset 1969).

      Sitä ennen keskiajalla noituus oli osa maailmankuvaa, jos sillä tapettiin, siitä rangaistiin kuten muillakin tavoilla tehdyistä rikoksista.

      Poista
  4. Lähtökohtanahan kasvatuksessa pitäisi olla se kai kaikkien tietämä tosiasia, että lapsen aivot eivät ole kehittyneet vielä täyteen mittaansa, mikä voi joillakin (kai miespuolisilla) kestää hyvinkin pitkään. Eikä tämä ole vitsi. Siten lapset eivät voi ottaa täyttä vastuuta edes omasta elämästään, eivätkä ole esim rikosoikeudellisessa vastuussa.
    Ongelma on varmaan se, että moni vanhempi tahtoo itse jatkaa ikuista teiniyttään, eikä ymmärrä olevansa vastuussa lapsistaan ihan oikeasti. Nuorisopsykiatrian naispuolinen professori esitti asian jotenkin niin, että ihmisten pitäisi ymmärtää, että lapset eivät ole pienikokoisia aikuisia.

    VastaaPoista
  5. Lapsen ja aikuisen välillä on aina sukupolvikuilu ja lasten herkkyysasteita on lukemattomia, joten kukaan vanhempi ei voi olla varma kasvattaako hän lastaan liian lepsusti tai vaativasti. Ainoa keino pelastaa mitä pelastattavissa on on ottaa lapsi tarpeeksi usein syliin ja jos suinkin mahdollista sanoa jotain hellää ja rakastavaa. Meille suomalaisille voi riittää jo pelkkä halauskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "kukaan vanhempi ei voi olla varma kasvattaako hän lastaan liian lepsusti tai vaativasti"

      Ylipäänsä ihminen elää aina omassa ajassaan ja sen "ajan hengen" vallassa. Siksi on hedelmätöntä liikaa pohtia miten jälkimaailma arvioi tekojamme. On vain selvitettävä TÄMÄN AJAN mukainen paras tieto ja moraalinen ymmärrys ja toimia sen mukaan, jälkimaailma pitäköön huolen itsestään.

      Poista
  6. Sitten myös se, mitä ei ääneen saa sanoa: piolookinen periytyvyys. Remupariskunnalle syntyy hutsutyttäriä ja riminaalipoikia, eikä asia kasvatusoppeja soveltamalla muutu.

    Veronmaksaja odottaa kasvatustieteilijöiltä vain yhtä tietoa: lapset tarvihtee rajoja, joopajoo, mutta mitä tehdään kun lapsi ei rajoja noudata?

    Tuhmien lasten edessä kovapalkkaset rohvessoorit ovat neuvottomia. Taitaa olla aika turha tiede tuo kasvatustiede.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.