Deržavnost, muuan
hulluuden muoto
Kussakin
kielessä sanoilla on oma makunsa. Usein samaakin asiaa tarkoittavilla sanoilla
on erilainen etymologia tai sitten niihin on tarttunut omia sivumerkityksiä,
konnotaatioita, joita muiden kielten vastineilla ei ole.
Ajattelen tässä
esimerkiksi venäjän sanaa administratsija. Sehän tarkoittaa hallintoa, hallinnoimista, asioiden järjestelyä. Tuo sana
on kirjoitettu lukemattomiin venäläisiin oviin ja hyvin usein sen takana istuva
administrator on topakka keski-ikäinen nainen, joka pitää työnantajansa
puolta asiakkaita vastaan. Siis normaalia arkista toimintaa.
Kuitenkin, kun
Venäjän historiassa puhutaan siitä väkivaltaisuudesta, jolla Stalin hoiti
politiikkaansa, tyydytään usein vain luonnehtimaan sitä sanoilla golaja
administratsija, alaston hallinnointi, joka jo kertoo kaiken. Asioista ei
neuvoteltu, kaikki määrättiin ja pakotettiin tapahtumaan määräysten mukaan,
maksoi mitä maksoi.
Toki kyseessä on
myös eufemistinen tapa kuvata tuota historian periodia ja sen aikana tehtyjä
massamittaisia rikoksia jotka ikään kuin käyvät ymmärrettävämmiksi ja hyväksyttävämmiksi,
kun niistä käytetään tuollaista sinänsä neutraalia sanaa. Mutta niin ne
sivumerkitykset syntyvät.
Toinen
kiinnostava sana on deržava, suurvalta ja siitä juontuva adjektiivi deržavnost.
Sehän muistuttaa verbiä deržat, pitää, ylläpitää, joka on aivan
jokapäiväinen sana. Muinaisslaavissa sana дрьжава tarkoitti herruutta ja mahtavuutta. Nyt deržava (держава) tarkoittaa erityisesti
voimakasta, riippumatonta suurvaltaa ja myös hallitsijoiden regaalioihin
kuuluvaa valtakunnanomenaa.
Suurvaltaisuudella,
deržavnost, näyttää olevan jonkinlainen päihtymystä muistuttava
ominaisuus -taipumus hallita määräilemällä ja uskoa sen kaikkivoipaisuuteen. Gogolin
Reviisorissa esiintyy venäläinen poliisimies, jonka nimi on Deržimorda
(turpakiinni). Hänellä on taipumus kolhaista varmuuden vuoksi niin syyllisiä kuin
syyttömiäkin, lain yleisen kunnioituksen parantamiseksi.
Deržavnost,
suurvaltaisuus, sisältää usein juuri noita deržimordalaisia
ominaisuuksia. Ellei asia rupea ratkeamaan deržavaa miellyttävällä tavalla,
se ratkaistaan voimalla, jota kyllä riittää.
Stalinilla ei
ollut mitään halua eikä aikomusta sotia Suomen kanssa vuonna 1939, kun hän määräsi
maailman suurimman sotavoiman kaikkein uudenaikaisimpine aseineen tunkeutumaan
maahan kaikkialta pitkän rajan takaa. Se oli tarkoitettu Deržimordan nyrkiniskuksi,
jonka jälkeen ei enää tarvinnut neuvotella.
Stalin ei pitänyt
suomalaisia niin tyhminä, että he ryhtyisivät tosimielessä vastustamaan
murskaavaa ylivoimaa. Sellaisesta oli varmana seurauksena vain tarpeeton
itsemurha. Antautuminen sen sijaan olisi ollut täysin kunniakasta, kun vielä
Suomeen oli nyt liitetty myös tuo Suur-Suomi, josta jotkut oikeistopiirit
kantoivat huolta.
Mutta sotahan
siitä tuli eikä pelkkä poliisioperaatio tai erikoisoperaatio, kuten
nykyään sanotaan. Historian oikusta Suomen ei sittenkään tarvinnut antautua
eikä se vuoden 1918 jatko, jota nyt oltiin puna-armeijan voimin toteuttamassa,
kuten SKP:n julistus 30.11.1939 selitti, johtanutkaan koko suomalaisen
yhteiskunnan suureen puhdistukseen, mistä oli jo päätetty.
Samalla tavalla
sai Putin pettyä erikoisoperaatioonsa, jonka kutsumisesta sodaksi sai ainakin vielä
hiljattain tuomion oikeudessa. Rankaisijan (karatel) nyrkki iski kiveen
ja sitä särkee pahasti vieläkin. Aina ei todellakaan käy, kuten määrätään, ei
vaikka takana olisi enemmänkin voimaa.
Venäjä mursi vuoristolaisten
vastarinnan Kaukasuksella 1800-luvun jälkipuoliskolla armottomalla terrorilla.
Kylät hävitettiin maan tasalle ja asukkaat pakenivat tai tapettiin. Suuresta Tšerkessien
kansasta jäi jäljelle tuskin muuta kuin pelkkä nimi. Uhrien määrästä kiistellään,
mutta se saattaa olla erittäin suurikin.
Kuitenkaan Neuvostoliitto
ei kyennyt sanelemaan Afganistanin kansoille uutta yhteiskuntajärjestystään, eikä
se voi kehua saavutuksillaan myöskään Ukrainassa. Väkivallalla on se hankala
puoli, että se väistämättä herättää vihaa ja kostonhalua.
Saksan jättimäiset terroripommituksetkaan
eivät saaneet saksalaisten vastarintaa murrettua (ks. Vihavainen:
Haun bombenkrieg tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com). Ukrainalaistenkin
halu antautua Venäjän valtaan on väkivallan takia vain vähentynyt.
Yhdysvallat on
omissa missioissaan törmännyt samaan asiaan. Eivät etelän ja idän kansat suostu
alistumaan saneluun, jonka mukaan heidän olisi noudatettava ajanmukaisimpia
amerikkalaisia tulkintoja ihmisoikeuksista ja perhearvoista.
Väkivalta ei ole
toiminut myöskään Palestiinassa. Foreign Affairs viittaa tutkimuksiin, joiden
mukaan Hamasin suosio, joka ei palestiinalaisten keskuudessa ole suinkaan ollut
jakamaton, on Israelin sotilasoperaation takia noussut huimasti. Samaan aikaan
on Yhdysvaltojen suosio arabimaissa laskenut voimakkaasti.
Vanha tarina auringon
ja myrskyn kilpailusta siitä, kumpi saisi miehen riisumaan turkkinsa, toimii
myös suurpolitiikassa. Jos haluaa toisen kumppanikseen, on parempi tarjota
siitä etua kuin uhata väkivallalla. Sitä paitsi täytyy hankkia ensin
uskottavuutta.
Kyllä
Suomellekin talvisodan alussa tehtiin suurlahjoitus, mutta jokainen ymmärsi,
että sen todellinen hinta muodostuisi valtavaksi. Ukrainalle luvattiin halpaa
kaasua ja öljyä ja saatiinkin siellä merkittävää kannatusta, mutta sitten
naamiot riisuttiin ja päätettiin ratkaista asiat määräämällä, valtavan
nyrkiniskun säestyksellä.
Tässä sitä nyt
ollaan. Sotahan siitä tuli, eikä missään näy voimia, jotka sen tuomitsisivat.
Toki Venäjän hyökkäyksen tuomitsevat kaikki muut kuin deržavnostissaan hautuvat
venäläiset, mutta puhun nyt yleisemmällä tasolla.
Toki Ukrainalla
on oikeus puolustautua, mutta eikö ihmiskunnan yhteinen intressi ole sodan jyrkkä
tuomitseminen politiikan välineenä. Mikäli ihmiskunta toimisi nyt järkevästi,
kiirehdittäisiin lopettamaan sotiminen ja vedettäisiin demarkaatiolinjat.
Ukrainankin
asiat voidaan ratkaista vain neuvottelupöydässä. Se maa on kärsinyt jo kylliksi,
eikä sellaista tilannetta ole näköpiirissä, että asiat voitaisiin ratkaista
sanelemalla. Sotatoimien varaan rakentaminen oli naiivia ja vaarallista Moskova
taholta ja samaa voidaan sanoa vaatimuksesta niiden jatkamiseksi aina
lopulliseen voittoon (Venäjän antautumiseen?) saakka.
Missä lienevät
nyt nuo mielenosoittajat, jotka aikoinaan kalkitsivat kasvonsa ja heittäytyivät
torille rähmälleen vastustaessaan neutronipommia ja muita aseita, joita ei
vielä edes käytetty.
Pitäisikö tässä
uskoa, että suurvaltaisuuteen liittyvä sotahulluus on tarttuvaa?
Niinpä, sotahulluus ei ole sotapolitiikkaa, vaikka monet sen haluavat niin ymmärtää. putinin kanssa tuskin voidaan asiakysymyksistä edes keskustella: kuvitteellinen arvovalta on nyt se keskeisin vaikute. Takapiruna häärää, kaiken lisäksi, juoppohullu Medvedev.
VastaaPoistaMyös toinen maailmansota pelattiin äärimmäiseen loppuun asti, hitlerin itsemurhaan saakka.
Oman ilmeensä sodalle antaa mm. se, että zugashvili ei piitannut ihmishengistä, paitsi omastaan: yli 23 miljoonaa kuollutta. Roosevelt mieluummin maksoi Lend Leasen ja uhrimäärä oli hieman yli 400000. Liikaa toki sekin.
Homo Sapien, viisas ihminen, vai onko?
"Mutta sotahan siitä tuli eikä pelkkä poliisioperaatio tai erikoisoperaatio, kuten nykyään sanotaan. "
VastaaPoistaItse asiassa ei kai siitä NL:ssa tullut, olen ymmärtänyt, että siitä silloin käytettiin silloin jotain kiertoilmaisua kaakkoinen konflikti tms. Varsinainen sota, Suuri isänmaallinen sota, alkoi vasta. 1941. Taisi olla vasta Gorbatshov, joka käytti termiä Talvisota ja sai sillä Suomessa arvostusta.
Virallinen termi oli aseellinen konflikti, mutta myös kirjallisuudessa se oli Suomen sota, Finskaja vojna.
PoistaNiin, Vihavainen on nähdäkseni jo hyvin pitkään muistuttanut siitä, että tämä sota ei sotimalla ratkea. Olin jo silloin ja olen jälleen kerran sitä mieltä, että hän lähes ainoana suomalaisista historioitsijoista uskaltaa puhua järjen ääntä ja ottaa lähtökohdaksi "tosiasioiden tunnustamisen". Muut heistä ovat lähinnä mykistäneet itsensä.
VastaaPoistaEntä sitten ns. suuri yleisö. Se velloo ja uhoaa keltaisen lehdistön yms. kiihottamana kommenteissaan taukoamatta "lopullisesta voitosta". Puhumattakaan eräistä poliitikoista, joilta tuntuu tyystin puuttuvan taju menneisyydestä tai realiteeteista tahi molemmista, esimerkkinä eräs eilispäivän politiikan tähdenlento, joka otti mitä vakavimpaan asiaan kantaa "peruskoulutytön tasoisella puheella", kuten juuri vastikään ilmestyneessä kirjassa lehtitietojen mukaan kerrottiin.
"Väkivallalla on se hankala puoli, että se väistämättä herättää vihaa ja kostonhalua...Sotatoimien varaan rakentaminen oli naiivia ja vaarallista Moskova taholta .."
VastaaPoistaPahinta on, että emme tiedä, onko se niin. On nimittäin niin, että riittävä määrä väkivaltaa voi joskus tuottaa käyttäjän toivoman tuloksen: esimerkiksi etelä- ja pohjois-amerikan intiaaneihin sekä blogissakin mainittu. Kaukaasian valloitus taikka maailmansodassa Saksaan ja Japaniin. Siksi on aivan mahdollista, että Putinin, joka ei tunne pidäkkeitä myöskään oman kansan kärsimyksiä kohtaan, päättäväisyys ja sitkeys yhdessä lännen heikkouden ja päättämättömyyden kanssa tuottaa Venäjälle "voiton". Se ei olisi hyvä uutinen Suomellekaan.
Toki toivoisin kunniallista ja Ukrainan suvereenisuuden säilyttävää rauhaa. Julkisuudessa esitetyy malli nykyisistä rintamalinjoista ja Ukrainan turvatakuista / Natojäsenyydestä voisi olla tuollainen. Voi olla, että se ei Putinille riitä, sotahan syntyi nimenomaan siitä, että Naton laajentuminen Ukrainaan haluttiin estää.
En usko, että kukaan ajaa Venäjän totaalista antautumista.
VastaaPoistaSesijaan pohdintaa aiheuttaa se, paljonko on kohtuullinen palkkio Venäjälle siitä, että se hyökkäsi naapurivaltionsa kimppuun. Montako prosenttia maan pinta-alasta, luonnonvaroista ja muista resursseista on kohtuullinen korvaus moisesta altruistisesta vaivannäöstä.
Kun täsä saadaa aikaan kansainvälinen konsesus, voidaan sen pohjalta sitten jatkaa myös muilla rintamilla. Joita uusia rintamia sitten melko varmasti myös syntyy, kun insentiivit ja palkkiokäytäntö ovat selvillä.
Todellinen Vaara ovat katkeroituneet sotilaat, kun suuren verenvuodatuksen hyöty jää mitättömäksi.
Poista> En usko, että kukaan ajaa Venäjän totaalista antautumista.
PoistaNiin, kenellä tähän pohdintaan olisi resurssit sinun mielestäsi? Reaalisesti ajatellen?
> Sesijaan pohdintaa aiheuttaa se, paljonko on kohtuullinen palkkio Venäjälle...
Tuon palkkion suuruushan on jo määritelty, etkö ole huomannut?
Ano 10.30. Oikein, oli luoteisrajan sotilaallinen konflikti talvella 1939-1940 eli kuten Medvedev sanoo:"Neuvostoliitto ei milloinkaan aloittanut sotaa."
VastaaPoistaAno 10.43 Leningradin rotalle ei saa antaa tuumaakaan, hän tulkitsee sen voitoksi ja niin tulkitsevat muutkin maailman diktaattorit jotka voivat aloittaa oman erikoisoperaationsa.
Deržimorda (turpakiinni), Deržavnost (suurvaltaisuus), deržava (suurvalta), deržat’ (pitää, ylläpitää), дрьжава (herruus ja mahtavuus), deržava (держава), voimakas, riippumaton suurvalta; hallitsijoiden regaalioihin kuuluva valtakunnanomenaa.
VastaaPoistaKun kuuntelee Putinin primitiivisiä puheita, joita on saatu kuunnella jo kaksikymmentä vuotta ja jotka perustuvat mainittuun viattomaan deržavnostiin eli Venäjän pyrkimyksistä pitää huolta koko maailmasta, rauhan rakastamisesta aivan sydämen pohjasta, Lännen tyhmyydestä ja Venäjän viisaudesta, jne., niin mieleen tulee vain se, että paskaa saa perseestäkin. Venäläisiin sanontoihin kuuluu: govna i v žope mnogo.
Suhteeni Venäjään on ambivalentti. Maa on aina kiehtonut minua suuruudessaan.Sitä se on totisesti monessa mielessä: Maantieteellinen laajuus, kansan mittaamattomat kärsimykset, erilaisten (eriväristen) hallitsijain ja hallintojärjestelmien yleensä hirvittävyys, jatkuvan laajentumisen aiheuttama pelko, suurten älyn jättiläisten vertaamattomat saavutukset, kristinuskon puolustajien lujuus mitä hirveimpinä aikoina. Luetteloa voisin jatkaa lähes loputtomiin, mutta esimerkinomaisesti vain nämä.
VastaaPoistaMonissakymmenissä maissa käytyäni vuosikymmenten mittaan olen päätynyt siihen, että tavallinen ihminen on tavallinen ihminen kaikkialla, yhteiskunnan yläkerrosten laadusta riippumatta. Tavallisen ihmisen kanssa pääsee kosketuksiin ja jos on itse halukas, niin löytyy aina mahdollisuus perehtyä ruohonjuuritrasolla elämään joka maassa. Ei kuitenkaan arabi- eikä nekrumaissa. Edellinen on murhauskonnon läpitunkema ja sukurutsauksen saastuttama ja jälkimmäinen taas aivan liian alkeellisena poikkeava meistä.
Mutta muualla, idässä tai lännessä tai lähi-etelässä on näin ollut- tähän asti. Nyt kun holtiton väestönvaihto
on tapahtumassa, tilanne varmasti muuttuu, niin että jäljelle jäävät potentiaalisina kohteina vain Visegrad- , Baltian maat ja Venäjä. Kuten muistanet, minulla on sukulaisia Ruotsissa, Saksassa ja Englannissa. En ole enää vuosiin aikonutkaan käydä heitä tervehtimässä. Sensijaan Virossa olen käynyt ystäviä katsomassa ja lomailemassa vuoden mittaan parikin kertaa. Seuraavan matkan teen Unkariin heinäkuun lopulla! Sitä seuraavan Venäjän Karjalaan Sortavalasta Petroskoihin ensi syksynä. Etukäteen jo iloitsen näistä kohteista.
Ainoa asia, mikä Venäjällä minua töykkää, on sen hallitsija, nykyään siis Putin. Ymmärrrän kyllä, että Venäjää ei ole helppo hallita eikä kaikenmaailman demokraattisten hölpötysten läpiviemistä kannata ajatellakaan yhteiskunnassa, jota aina on hallittu joko ruoskalla tai piikkinuijalla ja rangaistu orjuudella eri muodoissaan.
Mutta miksi ihmeessä Putin(kaan) ei ymmärrä Venäjän parhaaksi periaatetta: "Hanki ystävät läheltä ja viholliset kaukaa"!!! Ei, vaan hän hankkii vihamiehiä läheltä ja kaukaa! Ystäviä on vain joku Nicaragua,
"Syyria" yms tuskin valtioiksi luokiteltavat. Miten viisas johtaja voi olla niin tyhmä!
Putinin ei tarvitsisi paljonkaan tehdä saadakseen pysyvät ystävät läheltä: Kommunismin rikollisen aateperinnön julistaminen rikolliseksi ja ryhtyminen sen jälkeen avomielisiin keskusteluihin naapuriensa kanssa: Ukrainan kanssa saavutettaisiin varmasti molempien kansojen taputtaessa sopu: Itä-Ukrainalle
laaja autonomia alueillaan, Krimin ostaminen Venäjälle (maksuna esim kaasua Ukrainalle 50 vuodeksi), vertailun vuoksi kuvana Alaska 150 vuoden takaa. Sotatoimien lopettaminen tietysti ensi toimena. Kaukasiassa samanlainen lähentyminen niin Georgian kuin Armenian/Azerbaidszanin kanssa. Ja Itä-Euroopan kanssa (etupäässä Visegrad), niin johan Putin ja Venäjä voisivat nukkua yönsä rauhassa!
Nämähän ovat vain ajatuksiani, mutta miten mielelläni näkisinkään Venäjän vakaana, autoritäärisesti hallittuna maana, joka on sitoutunut kristillisiin arvoihin ja jonka voima on lujuudessa sekasortoon vaipuvia länsimaita kohtaan ja joka antaa tarvittaessa turvapaikan ihmisille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat.
Tuo turvapaikka-aika tulee, ja tulkoon tuollaisen Venäjän aikakin !
Tuossa ihan naapurissani on iso vastaanottokeskus, jossa on melkein pelkästään ukrainalaisia naisia ja lapsia. Pari jalatonta sotaikäistä miestä. Olen keskustellut paljon heidän kanssaan Google- kääntäjän avulla.
VastaaPoistaEn tosin tästä asiasta. Suomi saa tarpeen tullen jaloilleen 800. 000 miehen armeijan muutamassa viikossa. Ukrainassa on 6-7 kertaa enemmän asukkaita, mutta ne eivät ole saaneet edes puolta miljoonaa miestä armeijaan. Samat miehet ovat olleet vuosia juoksuhaudoissa. Sitten vaaditaan länttä antamaan aseiden lisäksi vielä joukkojakin.
Tuossa sodassa olen ehdottomasti Ukrainan puolella, mutta!
> Ukrainassa on 6-7 kertaa enemmän asukkaita, mutta ne eivät ole saaneet edes puolta miljoonaa miestä armeijaan ... Sitten vaaditaan länttä antamaan aseiden lisäksi vielä joukkojakin.
PoistaEt siis ole vielä huomannut pelin henkeä?
Asun pienellä paikkakunnalla ja minuakin ihmetyttää kun täälläkin pesii näitä ase
PoistaTaas näyttää siltä, että moni luulee, että yksi ukkeli komentaa kymmeniä miljoonia, oikkujensa ja harhaluulojensa mukaisesti. Ei komenna.
VastaaPoistaTeeveessä ja näyttöruuduilla mekkaloiva ukkeli on juuri sitä, miltä näyttääkin: teeveessä ja näyttöruuduilla mekkaloiva ukkeli.
Jos ukkeli mekkaloi väärin, se talutetaan sairaslomalle.
Valtiovallan käyttö on suurempien voimaryhmien käsissä.
"Missä lienevät nyt nuo mielenosoittajat, jotka aikoinaan kalkitsivat kasvonsa ja heittäytyivät torille rähmälleen vastustaessaan neutronipommia ja muita aseita, joita ei vielä edes käytetty."
VastaaPoistaTuota olen miettinyt viimeisen vuoden hyvin paljon. Rauha ei ole nyt lainkaan muodissa. Sota on. Rauhanliike on kadonnut jonnekin, kuka tietää minne? Jos uskallatkin toivoa ääneen rauhaa, ihmisten kuolemisen loppumista rintamalla, olet Putinin pauloissa. Niin perverssi on maailmamme nyt.
Mutta kun se rauha nyt joka tapauksessa tulee, ja tod.näk. niin ettei kumpikaan voita, kannattaa sitten rauhankrapulaan alkaa jo valmistua, kun suuri voittotriumfi ja katharsis jää meiltä kaikilta kokematta.
Paitsi tietenkin Lähi-itään kelpaisi monille aktivisteille rauha, kunhan se tulisi sinne niin että Israel olisi rauhanteossa se joka alistuu ja polvistuu tai joka jopa poistuu kokonaan paikalta.
Kuten oli siis ennenkin, 80-luvulla, ja Irakin sotien aikana, rauhanliike vetää ihan fiilispohjalta.
kerta rytinä
Reijo Frank tavoittaa olennaisen laulussa : ... Kun tarpeeksi on voimia koitettu, rauhan fanfaareja soitettu, niin pohdiskellaan sitten tarkasti, onko hävitty vai voitettu. Kaikki sodat ovat loppunehet aikanaan, ja alkaneet taas uudestaan . . . .
VastaaPoista