Kun kapitalismin aave Pohjan
perillä kummitteli
Markku Kuisma, Kansallinen
voitto ja kapitalismin henki. Luonnostelmia maailmantalouden reunoilta.
Siltala 2024, 264 s.
Globaalin
talousjärjestelmän synty on historian kohtalokkaimpia tapahtumaketjuja. Se synnytti
viimein modernin valtion ja yhteiskunnan, sosiaalihuoltoineen ja
feminismeineen, yltäkylläisine kauppoineen ja terveyskeskuksineen.
Se synnytti myös
koko maailman ekologista tasapainoa uhkaavan aikakauden: antroposeenin,
joka näyttää pitemmän päälle olevan tuomittu antamaan tilaa taas yksinkertaisempien
eliöiden ylivallalle. Torakat ja rotat kukoistavat siellä, missä
elämäntapaintiaanitkin menehtyvät.
Mutta kyllä tuo tarina
on komea ja sen sankarit ansaitsevat patsaansa. Uusi hyvinvointi ei syntynyt
suunnitelman tuloksena, vaan raaka voitontahto ajoi kapitaalia hankkineita ja
sitä lisää himoitsevia teollisuuden kapteeneita tempaamaan talonpojankin
talviuniltaan uurastamaan metsissä ja soilla. Kärsimystähän se oli,
nälkäpalkalla.
Orjakaupan uhrit käsittivät vain marginaalisen
osan riistetyistä ja sorretuista. Kapitalismin pyörät murskasivat kaikkialla
ihmisiä kuin Juggernautin vaunut. Uusi toimeliaisuus syntyi vain siellä, missä
oli tilaisuus saada kyllin suuria voittoja. Se hyvinvointi keksittiin vasta
myöhään.
Maailmantalouden
reunalla eli Suomessa maailman markkinoille suuntautuvan tuotannon syntyä ja kasvua
rajoittivat arvokkaiden raaka-aineiden puute ja massatavaran korkeat
rahtikustannukset. Maailman työpajat ostivat sieltä, mistä sai edullisimmin.
Puutavaraa ja
etenkin sahatavaraa sai niin Hollantiin kuin Englantiin edullisimmin Norjasta.
Kun Norjan vienti ei riittänyt tyydyttämään tarvetta, tulivat mukaan pohjoiset
reservit.
Hollanti oli
1700-luvun puoliväliin saakka Euroopan ja maailman työpaja, jossa tuhannet
tyylimyllyt sahasivat puutavaraa laivanrakennuksen tarpeiksi. Se, jolla oli
suurin kauppalaivasto, hallitsi markkinoita, mikäli sillä oli myös kyllin suuri
sotalaivasto turvaamaan asemansa.
Valtameriä
seilaavat laivat tarvitsivat kylkiinsä tervaa ja pohjaansa kuparia. Molempia riitti
vientiin Ruotsista, jonka itäiseen osaankin syntyi kukoistava kemian teollisuus,
tervanpoltto.
Suomen vientiin
suuntautuva metsäteollisuus aloitti siis varsin vaativalla artikkelilla, joka
oli myös arvoonsa nähden tarpeeksi kevyt päästäkseen kannattavasti markkinoille
pitkän purjehdusmatkan takaa. Vallitsevissa lounaistuulissa Suomeen pääsi
nopeasti, mutta luoviminen takaisin Pohjanmerelle oli yhtä tuskaa.
Kuten tekijä lennokkaassa
ja mainion oivaltavassa kirjassaan osoittaa, kansainväliset suhdanteet
määräsivät aina myös Suomen metsäteollisuuden reunaehdot. Toki niiden päälle
tuli sekä merkantilistista säätelyä että eri intressiryhmien keskinäistä
kilpailua.
Kaupungit ja ”maalaisporvaristo”,
ruukit ja sahamyllyt olivat toisilleen mustasukkaisia ja pyrkivät pitämään
kilpailijat kaukana, usein siinä onnistuenkin.
1700-luvun
lopulla, Englannin vallattua ykkössijan maailman merenkulkumaana, alkoi
kapitalismin henki levitä Suomeenkin ja kaupunkien privilegioita alettiin
purkaa samalla kun maataloutta kehitettiin voimakkaasti fysiokratismin
hengessä.
Myös poliittinen
historia vaikutti joskus määräävästi talouden suuntautumiseen. Vuoden 1721
Uudenkaupungin rauha, jota täydensi vuoden 1743 Turun rauha, teki Savosta
umpiperän, maakunnan ilman kaupunkia. Tapulikaupungiksi tuli Viipuria
korvaamaan aluksi Hamina ja sitten Loviisa.
Mahdottoman
matkan takana sijaitsevalla Loviisalla oli joka tapauksessa suuri merkitys
Savolle, ennen kaikkea sen tuoman suolan ansiosta (ks. Vihavainen:
Haun loviisan laivasto tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).
Mustasukkaisesti
Loviisa piti kiinni Savoon kohdistuvista tapulioikeuksistaan eli ulkomaankaupan
monopolista, mutta joutui antamaan periksi ensin Puumalaan perustetun Miettulan
sahan (nyk. Sahanlahti resort) kohdalla ja sitten laajemminkin.
Vähän-Savon kruununvouti
J.W. Meinander -Sulkavalla hyvin tunnettua sukua- perusti tuon sahan vuonna
1765, keskellä kuuminta maailmanpolitiikan luomaa huippusuhdannetta. Hän anoi
myös oikeutta harjoittaa suoraan vientiä Viipuriin ja Haminaan eli siis oikeutta
loukata Loviisan tapuliasemaa.
Tämä asia käsiteltiin
Tukholmassa valtiopäivillä ja ”meinanderilaiset” voittivat Loviisalaisen valtiopäivämies
Borgströmin, joka yritti sahan perustamista estää vedoten siihenkin, että hyöty
asiasta valuisi Venäjän kaupungeille Viipurille ja Haminalle.
Niinhän siinä
osin kävikin, mutta olennaista hyötyä koitui myös savolaisille, joiden metsiä
oli ollut pakko tyytyä hyödyntämään kaskenpoltolla, kun vienti ulkomaille oli ollut
suljettu. Totta puhuen sitä kyllä tapahtui salaa, mutta nyt voitiin alkaa viedä
sahatavaraa julkisesti purjelotjilla niin Puumalasta kuin pian monista
muistakin Savon osista.
Talonpojat, muun
muassa Puumalasta ja Sulkavalta ilmoittivat kannattavansa sahan perustamista ja
sen kannattajat saivat riittävästi tukea valtiopäivillä. Uusien sahojen perustajien
joukossa oli silmiinpistävän paljon ”Savon aatelia” eli Savon prikaatin
upseeristoa, jota tuolle raja-alueelle oli paljon keskittynyt sotilaallisista
syistä.
Sivumennen
sanoen, Miettulan sahan luona kahakoitiin myös Kustaa III:n sodassa, kun Pirttimäelle
leiriytyneet Ruotsin joukot yrittivät karkottaa venäläiset Saimaan Gibraltarista
eli Puumalan kirkonkylästä.
Kuisma piirtää
laajoja kehityskaaria, joiden vaihtelevissa olosuhteissa yksittäiset
teollisuusmiehet joutuivat viemään bisnestään eteenpäin. Loppujen lopuksi
maantiede, etten sanoisi geopolitiikka määräsi vuosisadasta toiseen ne rajat,
joissa jouduttiin toimimaan.
Suomen metsäteollisuudellakin
oli kultakautensa, vieläpä aivan äskettäin. Suomen uusi asema nosti sen
kartellien vetoavulla koko maailmankaupassa merkittävään asemaan, mutta hyvin pian
korkeaa jalostusastetta edustavan paperiteollisuuden kaatoi digitaalinen
vallankumous. Kysyntä romahti.
Nyt ollaan taas
sellunkeittäjiä ja muidenkin raaka-aineiden valmistajia, eikä asiasta kannata ainakaan
ensi sijassa syyttää teollisuusmiestemme kyvyttömyyttä. Olosuhteet ovat Suomen
ulkomaankaupan ehdot historian aikana hyvin pitkälle määränneet. Joskus on menty
eteenpäin, esimerkiksi ennen itsenäistymistä Pietarin ja muun Venäjän vedossa,
sitten taas taaksepäin.
Asiat voisivat
olla hullumminkin ja luultavasti ne pian ovatkin. Tämä ei ole Kuisman
johtopäätös, onpahan vain oma hatusta vedetty arvaukseni.
Toivotaan joka
tapauksessa parasta. Myös tulevaisuudesta huolehtivien poliitikkojen ja teollisuusmiesten
on ainakin syytä lukea Kuisman kirja. Siinä ei mene aika hukkaan ja sitä paitsi
se kuluu rattoisasti.
"Uusien sahojen perustajien joukossa oli silmiinpistävän paljon ”Savon aatelia” eli Savon prikaatin upseeristoa"
VastaaPoistaVarsin outoa siihen nähden, että kaupankäynnin ei katsottu oikein sopivan aateliston säädyn mukaiseen sosiaaliseen käyttäytymiseen. Upseristo lienee tuohon aikaan ollut enimmäkseen aatelistoa - tai sellaiseksi pyrkivää, jota pyrkimystä ei liene säätyetiketin vastainen käyttäytyminen edistänyt..
Se oli sitä vanhaa maailmaa, joka väistyi kapitalismin Hengen tieltä.
Poista"on ainakin syytä lukea Kuisman kirja. Siinä ei mene aika hukkaan ja sitä paitsi se kuluu rattoisasti."
VastaaPoistaEi todellakaan, Kuisman suuri ansio on siinä, että hän osaa kirjoittaa kansantajuisesti ja kieltämättä hauskasti vaikeista taloushistoriaa käsittelevistä kysymyksistä.
Kirjansa lopuksi Kuisma esittää kiitoksensa neljälle historioitsijalle, joista 2000-luvulle eli vain yksi, Mäntylä. (Tämä erehtymisvarauksella, koska kirjan olen jo palauttanut.) Ilmeisesti Kuisman akateemisia opettajia tai muuten tärkeitä vaikutteita antaneita?
VastaaPoistaLukijalle syntyi mielikuva ikään kuin sinetin painamisesta: oliko tämä (kirjoittaminen) Kuismaltakin nyt tässä.
Kun taloushistoriassa on tuollaisia monopooleja ja erityislupain anomisia, se tarkoittaa myös rankkaa korruptiota. Kotimaisen korruption historiikki kiinnostaisi.
VastaaPoistaKuismaa on aina ilo lukea, suosittelen myös hänen aikaisempia samasta aihepiiristä tehtyjä kirjoja.
VastaaPoistaBlogista sain käsityksen, että Saimaan maailman tervakauppa tai ainakin sen kulta-aika olisi ollut vasta 1700-luvulla. Tervakauppa alkoi löytöretkien aikaan 1500-luvulla ja se lienee ollut laajimmillaan 1600-luvulla, jolloin perustettiin mm. Lappeenranta. 1700-luvulla sota ja uusi raja rajoittivat kauppaa.
No jopas sait oudon käsityksen. Lue uudelleen.
PoistaHarvoinkos sitä erehtyy?
Poista"Nyt ollaan taas sellunkeittäjiä ja muidenkin raaka-aineiden valmistajia, eikä asiasta kannata ainakaan ensi sijassa syyttää teollisuusmiestemme kyvyttömyyttä."
VastaaPoistaKeitä sitten? Kyllä se on niin, ettei tuo tehtävä kuulu sen paremmin yliopistoille - joiden tehtävä on tuottaa laadukasta perustutkimusta -, kuin työnantajan johdon ja valvonnan alla työskenteleville työntekijöille sen paremmin kuin politikoillekaan- josta on karmeita esimerkkejä. Kyllä se onn suuripalkaisen yritysjohdon asia kehittää ja ottaa käyttöön ne muuttuvat toimintatavat ja uudet innovaatiot, joiden avulla yritys sopeutuu kulloinkin muuttuviin olosuhteisiin.
No nuo palkat nyt ovat vain ulkomailta opittua sikailua. Ei niiden avulla mitään tehdä. Mutta lue, jos haluat, miten Kuisma asian perustelee.
PoistaLuen kyllä, taas meni kirja kirjaston varaukseen.
Poista> [TV] Nyt ollaan taas sellunkeittäjiä ja muidenkin raaka-aineiden valmistajia, eikä asiasta kannata ainakaan ensi sijassa syyttää teollisuusmiestemme kyvyttömyyttä…
Poista> [Ano] Keitä sitten?
Kun nyt olemme vajonneet pelkiksi sellunkeittäjiksi, niin kyllähän tässä on syytä katsoa omaan napaamme. Samalla tavoin menetimme Nokian huippuosaamisen Applelle ja kumppaneille. Tuli omahyväisyys ja tyytyväisyys ja kehitystyö ja innovaatio loppui.
Tavoittelimme juuri äsken paperiteollisuudessa paperikuppien innovaation hedelmiä ja mokasimme.
> [TV] No nuo palkat nyt ovat vain ulkomailta opittua sikailua.
Eivät palkat ole ongelma vaan tulokset!
Nykyisillä liikkeenjohtajilla ei ole velvollisuutta luoda kansallisen edun nimissä uutta tuotantopohjaa kansantalouden tarpeisiin. He kyllä enimmäkseen hoitivat leiviskänsä hyvin ja johdattelivat firmansa läpi mullistusten, He huolehtivat pääomien tuotosta kulloistenkin omistajien hyväksi. Uolevi Raaden kaltaisia tuotantopohjan laajentajia ei ole ollut aikoihin. Raade piti huolen, etteivät essot ja shellit kolonisoineet öljynjalostusta, vaan se pysyi suomalaisten määräysvallassa Jos suomalaiset jotakin keksivätkin, heillä on julmettu kiire myydä keksintönsä äkkiä ulkomaille näkemättä maailmanvalloituksen vaivaa pääomien puutteeseen vedoten.
PoistaValtio on yrittänyt ryhtyä Suomen Wallenbergeiksi, mutta poliittinen tahto ei voi korvata peräänantamatonta yrittäjähenkeä ja vaadittavaa aggressiiivisuutta, joka raivaa esteet tieltään. Fiksutkin ihmiset moittivat sitten valtiota, koska se ei ole tarpeeksi hyvä omistaja. Mutta jos ei valtiokaan yrittäisi, asiamme olisivat vielä surkeammin kuin ne nyt ovat.