Cranium

 

Pyhien henkilöiden päivä

 

Läntiset kirkkokunnat muistavat kristinuskon marttyyrejä (All Hallows, All Saints) syksyllä, marraskuun ensimmäisenä päivänä ja sitä edeltää All Hallows´Eve eli Halloween, kuten se englanniksi vääntyy. Vainajien päivä eli All Souls’ Day on sitten 2.11.

Päivä sattuu mukavasti suomalaisen perinteisen talonpoikaisen kekrin eli keyrin (köyrin) aikoihin, joten sen muistaminen on meilläkin on ollut luontevaa, samoin kuin maan alle siirtyneiden sukupolvien muistaminen, kun kerran maan antimiakin muistetaan.

Amerikkalainen Halloween ei siis sinänsä ole meillekään vieras juhla, sen kulttuuriset muodot kylläkin.

Meksikossa näyttävät esi-isien luurangot löytäneen mukavasti paikkansa ihmisten elämässä ja näyttäisi siltä, ettei niihin liity erityistä makaaberia karmeutta, kun pääkallot naureskelevat hyvässä sovussa elävien joukossa.

”Olin kerran kuten sinä ja sinustakin tulee sellainen, kuin minä nyt olen” on pääkallon sanoma uusille sukupolville. Sehän on mitä luonnollisin ja onkin hieman outoa, että se onnistutaan niin usein häivyttämään mielestä. Hyvä, jos nyt edes kerran vuodessa muistettaisiin.

Pääkallot näyttävät koko ajan nauravan niin sanottua sardonista naurua, joka elävistä voi tuntua vahingoniloiselta: tännehän tulette, teettepä mitä tahansa…

Merirosvolippu tunnettiin nimellä Jolly Roger, tuon irvistävän pääkallon mukaan. Sen nostaminen lupasi kolkkoa kohtaloa kaikille ja sen tehtävänä lienee ollut ylimielisyydellä lamauttaminen. Voisi kyllä ajatella sen nimenomaan kannustaneen epätoivoiseenkin vastarintaan.

Pariisin katakombien maanalaisissa tunneleissa on valtava määrä luurankoja, ilmeisesti yli kuusi miljoonaa. Niistä osa on usein ryhmitelty koristeellisiksi kuvioiksi ja niiden valtava määrä aiheuttanee sen, että ne menettävät kammottavuutensa. Pääkallo on siellä normaaliakin normaalimpi esine eikä muuta.

Nyt kuulee kerrottavan, että tutkijat ovat viimeinkin ruvenneet systemaattisesti tutkimaan tuota antropologista aarteistoa. Siinä mahtaa työkenttää riittää, vaikka tietenkin on käytettävä otoksia eikä kannata yrittää muistaa jokaista vainajaa erikseen.

Vastaavia valtavia ossuaarioita (lat. os -luu) eli luuvarastoja on esimerkiksi Verdunin taistelukentällä. Sen sijaan Waterloon seudulta on löytynyt vain vähän miesten ja hevosten luita. Naisten luista en muista erikseen mainitun, mutta niiden ilmaantuminen historiankirjoituksen keskiöön lienee vain ajan kysymys.

Tuo löydösten vähäisyys selittyy populaarihistoriallisen Historia-lehden mukaan siitä, että nuo luut kerättiin aikoinaan luujauhotehtaiden raaka-aineeksi. Niistä saatiin hyvää fosforilannoitetta, jollaisesta on aina ollut pulaa (vrt. Vihavainen: Haun wc tulokset).

Osa luista ja kaiketi jopa suuri osa, meni sen sijaan makeistuotannon palvelukseen. Sokeria nimittäin opittiin puhdistamaan aktiivihiilen avulla ja tuota erittäin suuren pinta-alan omaavaa hiiltä saatiin parhaiten luusta. Luuhiiltä käytetään yhä aktiivihiilen perusaineena, vaikka nykyään osataan jalostaa sitä esimerkiksi kookospähkinän kuoresta.

Niinpä kunnian kentät puhdistettiin tarkoin sankareista ja heidän ratsuistaan, kuten kerrotaan Kun tämä tapahtui vain muutamia kymmeniä vuosia hautaamisen jälkeen, on syytä uskoa, että monet luurangot oli ensin riisuttava yhä kohtuullisen hyvin säilyneistä univormuistaan.

Ainakin saappaiden on täytynyt olla joskus lähes kelvollisia, elleivät hautaajat olleet ymmärtäneet niitä korjata uusia käyttäjiä varten. Ehkäpä vain suurimmat herrat saivat pitää saappaansa vielä tuonpuoleiseen siirtyessään.

Jokseenkin makaaberilta tuntuu koko ajatus siitä, että vaikkapa Belgian kuuluisa suklaateollisuus olisi hyödyntänyt ensin tunnetulla raakuudellaan kongolaisia alkuasukkaita ja sitten vielä Napoleonin sotien vainajia raaka-aineenaan. Arvatenkin toki tasapuolisesti rintaman molemmin puolin.

Mene ja tiedä, miten luotettava tuo lehden juttu on. Sensaatiohan se on, joka myy, historiassakin. Ehkäpä sentään bisnes käytti hyväkseen ennen muuta eläinten luita ja mikäli ihmisten luurankoja sattui mukaan, ei niitäkään pois heitetty.

Näin lienee tehty ainakin jossain päin Kiinaa, jossa saksalaisen yrittäjän Knochenmühle pyöri joskus toista sataa vuotta sitten. Muistelen jonkin laatulehden kertoneen siitä ja arvelleen ihmisluiden sentään olleen harvinaisuuksia raaka-aineiden joukossa.

No, Halloween on nyt meillä kai jäädäkseen. Luterilainen pyhäinpäivä on ollut hieman ankea juhla vuoden synkimpänä aikana, eikä meillä ole marttyyrien muistoa juuri kunnioitettu, omaisten haudoilla vain käyty.

Mutta niin se maailma kehittyy. Ainakin Andalusiassa voi nähdä aikuisten ihmisten ja jopa naimaikäisten tyttöjenkin sonnustautuvan erilaisin zombie- ja pääkallokoristuksin. Karkin tai kepposen vaatijoita en ole toistaiseksi huomannut. Eivät ne taida hotelleihin uskaltaakaan.

Pääkalloilla on yhä suuri merkitys kuoleman symbolina. Hiljattainhan oli muotinakin esittää niitä myös lasten vaatteissa.  Vielä takavuosina niitä kammoksuttiin ja ne toivat mieleen lähinnä SS-joukkojen pääkallo-osastot, jotka edustivat avoimesti maksimaalista pahuutta.

Sinänsähän pääkallo on neutraali ja vanhassa ikonografiassa sen voi nähdä myös Golgatan ristin juurella ns. Aatamin kallona.

Nykyinen kaupallinen kallo sen sijaan tuntuu edustavan sitä kaupallisen kulttuurin kaiken latistavaa henkeä, jonka mukaan myös kallolla ja sitä esittävillä tuotteilla on vain yksi todellinen merkitys ja se voidaan laskea rahassa.