tiistai 30. joulukuuta 2025

Ryysyläiset

 

Lumpen

Александр Яковлев, Омут памяти. Вагриус 2001, 602 с. (Aleksandr Jakovlev, Omut pamjati)

 

Neuvostojärjestelmän romahtaessa näkyi venäläisissä julkaisuissa yhä useammin sana ”ljumpen” (люмпен).

Sillä viitattiin Marxin käsitteeseen ”ryysyköyhälistö” (Lumpenproletariat), joka kyllä koostui köyhistä ja jopa kaikkein köyhimmistä ihmisistä, mutta joka sosiaalisen vallankumouksen ja siis ihmiskunnan edistyksen kannalta oli aivan hyödytön ja jopa vahingollinen aines.

Ryysyköyhälistö ei kuulunut siihen teollisuusproletariaattiin, joka lainomaisesti tulisi kasvamaan yhteiskunnan suurimmaksi voimaksi ja ottamaan vallan itselleen.

Päinvastoin, ryysyköyhälistö oli psykologialtaan pikkuporvarillista ja ajatteli vain oman mahansa täyttämistä. Ludvig Napoleonin oli helppoa houkutella se kansalliskaartiinsa lupaamalla komea uniformu ja valkosipulimakkaraa.

 Tällä ryhmällä ei ollut sitä luokkasolidaarisuutta ja tietoisuutta, joka saavutettiin ”kiehumalla tehtaan kattilassa”. Näin järkeili Marx, varmasti aavistamatta, että hänen melko vähäpätöiset lehtiartikkelinsa joskus korotettaisiin pyhiksi kirjoituksiksi, joiden ehdottoman totuuden epäileminen saattoi viedä vaikka hengen.

Joka tapauksessa siis Neuvostoliitossa heräsi perestroikan aikana sellainenkin aavistus, että koko suureksi sosialistiseksi Lokakuun vallankumoukseksi nimitetty vallanotto oli itse asiassa ollut diktatuurin pysyttämistä ryysyköyhälistöön tukeutuen. Itse asiassa tuo luokka taisi yhä olla olemassa.

Havainnollisesti tämän asian toi esille Valentin Rasputin romaanissaan ”Tulipalo” (Požar). Neuvostoliiton työväenluokkaa oli ollut tapana kuvata aina ehdottoman mallikelpoiseksi joukoksi, jota elähdytti itsensä uhraava aatteellisuus, kuten asia esitettiin Fjodor Gladkovin kulttiromaanissa ”Sementti”.

Edes oman lapsensa uhraaminen ei noille luokkatietoisille sankareille ollut liikaa, kun tehdas oli saatava käyntiin kansalaissodan rappion jäljiltä. Vasta silloin alkoi kaikua se työn laulu, joka kasvatti proletaarista tietoisuutta kaikkialla ympärillään ja vei koko ihmiskuntaa kohti uutta onnen valtakuntaa. Näin siis Gladkov romaanissaan.

Rasputin sen sijaan kuvasi sen sortin työläisiä, jotka itse asiassa muodostuivat joukosta vihoviimeisiä juoppoja. Nuo hylkiöt eivät välittäneet työn tekemisestä tai sen laadusta tuon taivaallista, vaan ajattelivat koko ajan vain sitä, mistä taas saisi viinaa seuraavan päivän humalaan.

Kun kauppapuoti syttyi tuleen ja paloi, olivat nuo lurjukset heti vain besorkkaamassa sieltä tavaraa omiin taskuihinsa ja samalla paljastui myös myymälänhoitajan keinottelu: kaupassa oli kuin olikin ollut piilotettuna ”Ural”-moottoripyörä, joka kauppiaalla oli ollut tarkoituksena myydä pimeästi ylihintaan.

Olennaista joka tapauksessa oli kuvattujen työläisten todellinen psykologia, joka kuului ryysyköyhälistölle. Yleensähän sen oli jo Marxista lähtien katsottu muodostuvan irtolaisaineksista, jotka olivat taipuvaisia pikkurikollisuuteen, kerjäläisyyteen, laiskotteluun ja opportunismiin.

Että sellaista saattoi olla neuvostotyöläisten keskuudessa, oli hirvittävä solvaus ja isku vasten sosialistisen yhteiskunnan pyhimpiä arvoja. Roskaa tietenkin. Mutta totta, täytyi monen lukijan tunnustaa. Näkihän tuon ympärillään.

Se neuvostoihminen, eräänlainen yli-ihminen, jonka vuonna 1978 julistettiin virallisestikin syntyneen (kansa hihitteli, kertoo Aleksandr Jakovlev), muistutti aivan liikaa Aleksander Zinovjevin huikeaa kuvausta uudesta lajista ”Homo Sovjeticus”, joka saattoi olla parodia tai sitten ei. Loogikot ovat jotenkin arvaamattomia johdonmukaisuudessaan.

Aleksandr Jakovlev, perestroikan kenties keskeisin arkkitehti (ks. Vihavainen: Haun jakovlev tulokset ) käytti ahkerasti ryysyköyhälistön käsitettä selittäessään, miten ja miksi Neuvostoliitto ja sen järjestelmä syntyivät ja mitä niistä tuli.

Hän kuvasi ryysyläisjoukkoa, joka muitta mutkitta poltti talonpojan ladon lämmitelläkseen sen loimussa ja paistaakseen siinä varastamansa kanan. Mitään vastuuta tuo joukko ei ottanut mistään ja juuri sen Lenin mobilisoi niin sanottuun vallankumoukseensa.

Kun lukee siitä, miten kansanjoukot ryöstivät, polttivat ja murhasivat niin vuosien 1905-1907 ”vallankumouksessa”, kun sittemmin myös vuoden 1917 mellakoissa ja kansalaissodan ryöstelyorgioissa, tulee kyllä mieleen, että tulkinnalle on vahvat perusteet. Kollektivisoinnissa toimi sama ryöstämisen logiikka.

Eihän Venäjällä edes ollut mainittavaa teollisuusproletariaattia tuon vallankumouksen toteutuessa. Sitäkin enemmän oli ryysyläisiä, joiden tietenkin teki mieli varastaa niiltä, joilla oli jotakin varastettavaa ja Lenin ei ainoastaan julistanut asiaa sallituksi, vaan suorastaan siihen kehotti.

Maksim Gorki, joka tuohon aikaan vielä oli kriittinen ja omaperäinen ajattelija, julisti, että Lenin sai Venäjän kansan puolelleen, antaessaan sille kuvan käyttäytyä häpeällisesti. Tämähän on yleensäkin varma tapa saada joukot mukaansa. Ei tuijoteta siinä venäläisyyteen.

Niin teki Hitler Saksassa ja niin näyttävät tekevän kaikenkarvaiset ”identiteettipoliitikot” Amerikassa. Se konsti taitaa toimia aina ja kaikkialla. Sellainen historia tulee luultavasti jatkumaan ja tuottaa ehkä sitten itsensä näköisiä yhteiskuntia muuallakin.

Aleksandr Jakovlev, joka puoluehierarkiassa nousi aikoinaan korkeimmalle tasolle ja sitten käytti asemaansa vapauttaakseen kansansa Leninin luoman systeemin ikeestä, on kiinnostava ja asiantunteva ajattelija, jonka kirjoja olisi ehdottomasti saatava myös suomeksi.

Hänen suhdettaan Leniniin ja Staliniin ja Venäjän historiallisen tien sisältämiin mahdollisuuksiin on kuvattu jo aiemmissa blogeissa, joten ei niistä tässä sen enempää.

Nyt, neljännesvuosisadan kuluttua tuolla vuoden 2001 analyysillä on kiinnostavuutta myös sen kannalta, miten Jakovlev näkee tulevaisuuden ja Venäjän nykyisyyteen kätkeytyvät mahdollisuudet, kun uusi presidentti Putin on aloittelemassa uraansa.

Tarkoitus oli itse asiassa kirjoittaa enemmänkin tuosta Jakovlevin kirjasta, mutta jo pelkkä esipuhe vei enemmän tilaa kuin useimmat jaksavat lukea. Ryysyköyhälistö on kuitenkin tärkeä käsite myös tässä kirjassa ja ansaitsee oman lukunsa.

Palaan tuohon Jakovlevin kirjaan myöhemmin.

10 kommenttia:

  1. "Mitään vastuuta tuo joukko ei ottanut mistään ja juuri sen Lenin mobilisoi niin sanottuun vallankumoukseensa...Kun lukee siitä, miten kansanjoukot ryöstivät, polttivat ja murhasivat niin vuosien 1905-1907 ”vallankumouksessa”, kun sittemmin myös vuoden 1917 mellakoissa ja kansalaissodan ryöstelyorgioissa,"

    Eikö Jakovlevin mukaan mitään vaikuttanut se, että tuota ryysyköyhällistöä johti ammattivallankumouksellisista muodostunut Puolue. Ryöstelyvaihe taisi kuitenkin kestää lyhyen aikaa ja sen jälkeen palattiin tiukan kurin yhteiskuntaan, sotakommunismiin, jonka raakuus oli sisällissodan raakuutta.

    VastaaPoista
  2. Propaganda on toimiva työkalu, aina on uskovaisia: Onko se sitten taivaspaikka tai neuvosto-onnela.
    Muistan, kun yliopistolla, 80--luvulla me nuoret miehet naureskelimme virolaisten kiukkuista reaktiota "VÄISKIN LIHATISKILLÄ" tapahtuneeseen "propagandavalheeseen". Eihän tuommoista voi ollakkaan.
    He eivät uskoneet "K-kaupan lihavalheeseen", vaikka tuo ns. valhe ulottui myös Elannosta Alepaan jne.
    Suomen TV näkyi Virossa, mutta ei uskottu omia silmiä: lienevät lihat olleen muovi silhuetteja etc.
    Nykyään on tietysti vaarallista olla uskomatta virallista propagandaa. Seurauksena voi olla ikkunasta putoaminen: Diktaattori putinin ylijumaluus on kiistaton, hänen omasta mielestään.
    Ps. Ural on/oli huono moottoripyörä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisättäköön vielä: ”russofobian historiasta” kertova Musta kirja on uudelleen syyllistänyt Suomen mm. Mainilan laukauksiin yms.

      Poista
    2. Ural oli BMW:n kopio, ja niissä se hyvyys/huonous riippui lähinnä siitä oliko maanantaikappale vai ei. Eli joukossa saattoi olla ihan käypäisiäkin yksilöitä. Toki varaosat ym. olivat lähinnä aihioita, esim. männänrenkaat täytyy tuunata viilalla ja hiekkapaperilla, että saa just käypäiset. Mutta köyhempänä aikana, jolloin ne vaatimuksetkaan eivät niin kummoisia olleet, vältti tarpeeseensa noin enimmäkseen, ja kiidätti monen mökinukon ja jätkämiehen niin savotoille, apteekkiin kuin viinakauppaankin, jne. Ja jos vielä ns akantappaja löytyi, niin silläpä emännän kanssa vaikka tansseihin joskus lauvantaiehtoolla, heh. Tai kaverin kanssa lähikaupungin/kauppalan riemuihin.

      -J.Edgar-

      Poista
    3. Neukkutuotteiden ongelmat ovat huonoissa materiaaleissa ja väljissä toleransseissa.
      Talvisodassa suomalaiset vaihtoivat kolmenlinjan kiväärien lukot neukkulaisiin. Väljyyden vuoksi toimivat paremmin pakkasolosuhteissa, kuin Sakon vastaavat.
      Ps. Nuorena entisöin Uralin ja Pickup Mossen: Tuttua on....

      Poista
  3. Ajatus omaneduntavoittelun pohjimmaisesta "moraalisuudesta" on mahdollista jalostaa teoriaksi kokonaisen yhteiskuntaluokan etujen oikeutuksesta. Tällöin teoria on sopiva sekoitus normatiivista yhteisömoraalia ja päämäärärationalismia. Mutta nämä ajatusmuodot -- tiedollinen ajattelu -- eivät itsessään vetoa yhteenkään ihmiseen. Se mikä ihmiseen vetoaa, mikä varsinaisesti "koskettaa" ja löyttää narsistisen kaikupohjan yklsilön psyyken syvillä alkulähteillä, on samaistuminen uhrorooliin.

    Kaikkien meidän sielussa on varhaisimmassa lapsuudessamme ensin "Sinä" ja vasta vuosia myöhemmin "Minä", ja kaikki me olemme alun alkaen "Objektin" -- kohteen, vaikutusten ja vaikutelmien vastaanottajan, täydellistyneenä "uhrin" -- roolissa -- ja läpi koko elämämme psyykemme aina kriisityessään taantuu alkumagian symbiottisiin uhrituntoihin. Ne ovat kaiken moraalin, myös yhteisömoraalin, olennainen motivaatio.

    Joten teorian tasolla, käsitteellisten viritelmien pinnoilla ja sillolilla, Marx hyvinkin saattoi jauhaa valtavassa pääkopassaan paksuja kuvitelmia ihmismassoista, jotka jakautuivat "tiedostavaan teollisuustyöväkeen" ja "ryysyköyhälistöön". Käytännössä hänen oppinsa vetosivat jokaiseen jolla on kriisi elämässään ja psyykessään ja joka alitajuntansa uhrirooliin samaistuen saa oikeudentunnoilleen vahvistusta ja voimaantuu taisteluun valmiiksi vallankumoukselliseksi.

    Ja siksi eurooppalaiseen kulrttuuriperinteeseen yhteiskuntaoppinsa perustaneet nykyiset "hyvinvointivaltiot" ovat nyt "kulttuurisen narsismin" (Lasch) kriisissä, jossa ei edes mikään aineellinen hyvä enää tuota mitään pysyvää tyydytystä. Emme elä mitään postmodernien filosofien hamuilemia "moniarvoisia" ja "relativistisia" aikoja, vaan paljon yksinkertaisemmmin -- elämme eurooppalaisen uuden ajan tiedollisen ja yhteiskunnallisen ajattelun täydellistymisen jälkeisiä hajoamisen ja kriisiuytymisen aikoja.

    Ja tilanteemme on todella kauhea. Maailmamme kohtalo ratkeaa narsistien peileissä -- ihmisestä mitään ymmärtämättömät suurvaltajohtajat nauttivat omien yhteiskuntiensa taannutetun kansan suosiota ja jo narsistisen uhriajattelunsa pohjalta ottavat ikuisten terroristien tavoin Oikeuden ja Kohtalon omiin käsiinsä. Käytännössä heille heidän yhteiskuntansa ovat lähinnä ihan tietynlaista ryysyläissakkia.

    On tultu noin neljänsadan vuoden ajatushistoriallinen matka kartesiolaisen rationaalisuuden ja syysuhdeajattelun mekanistisista alkuvaiheista, valistuksen liberalistisista ideoista ja "edustuksellisen" demokratian orastavista alkuasteista nyt tapahtuvaan totaalisen pohjan pettämiseen ja romahdukseen. Huomautan, että romaduksella on syynsä ja selvät muotonsa, jonka jokainen ihmistieteidemme klassikoihin perehtyvä voi nähdä ja ymmärtää. Mutta ainoassakaan koulussamme eikä edes akatemioissamme ei enää opeteta eikä ymmärretä syvyyspsykologian ja sosiologian perustavimmanlaatuisia totuuksia. Tieto on taantumassa puhtaaksi käsitetiedoksi, skolastiseksi käsiterealismiksi, jolla oman aikamme yhteiskuntaluokat kilpailevat keskenään ja oikeuttavat paarialuokkia koskevan "sivistyneen" halveksuntansa.



    VastaaPoista
  4. ”Homo Sovjeticus”, joka saattoi olla parodia tai sitten ei."

    Homo Sovjeticus ei ollut mikään parodia, se oli kommunistisen ryssäläisyyden (ei siis venäläisten) todellisuutta. Kommunismi tarvitsi uusorjia/uususkovaisia, jotka ovat valmiita muuttamaan koko maailmaa kommunistiseksi. Sivistyneistö ei ollut siihen valmis, koska sen pää vaatii aina ajattelua ja selvitystä. Venäjän Karjalan merisaarella oli vanha luostari, josta tehtiin sivisyneistön pakkotyön vankila. Leninin rakastama ja tunnettu kirjailija Maksim Gorkij päätti käväistä mainitussa luostari/vankilassa tarkastamassa miten vangit voivat. Gorkij sai nähdä miten vangit syövät lounasta. Jokaisella oli ryntäissä kangasta, jotta keittoa ei olisi tippunut vangin vaatteille. Astiasto ja ruoka oli kuin kunnon ravintolassa.

    Kotonaan Maksim Gorkij vietti iltaa usein istumalla puiston penkillä ajattelua varten. Tällä kertaa hänet löydettiin kuolleena, vaikkaa hän ei ollut mikään ikäloppuvanhus.

    VastaaPoista
  5. "Ryysyköyhälistö ei kuulunut siihen teollisuusproletariaattiin, joka lainomaisesti tulisi kasvamaan yhteiskunnan suurimmaksi voimaksi ja ottamaan vallan itselleen.

    Päinvastoin, ryysyköyhälistö oli psykologialtaan pikkuporvarillista ja ajatteli vain oman mahansa täyttämistä. Ludvig Napoleonin oli helppoa houkutella se kansalliskaartiinsa lupaamalla komea uniformu ja valkosipulimakkaraa."

    Nykyiset "Social Justice Warriorit" saattaisivat lähinnä pöyristellä (jos paremmin tietäisivät ja varsinkin ymmärtäisivät) esim. Parta-Kallen ja Lenin-sedän alunperäisiä näkemyksiä, joiden mukaisesti ns. Lumpenproletariat kuuluisi lähinnä saunan taakse taluteltaviin... Esim. setä Mao ratkaisikin Kiinan huimausaineongelman aikanaan tyylilleen uskollisena jakamalla narkkareille ja kauppiaille ns. Stalinin palkinnot, eli laukauksen niskaan...

    Ja samoin Che Guevara oli homovihaaja pahimmasta päästä, joten on lähinnä surkuhupaisaa katseltavaa, kun jossain Prideissa näkee sateenkaaribannereita, joihin on brodeerattu kyseisen "suurmiehen" kuva...

    Mutta mitäs tosiseikoista, nehän ovat lähinnä tylsiä ja ikäviä. Tärkeintä on se Kaunis Tarina, johon kaiken muun voi viitteellistää, ja liittää mihin vaan söpöön ja ihanaan...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  6. Jotta saadaan ryysyläisiä tarvitaan luokkajako ajatteluun. Toimii paremmin monarkiassa kuin demokratiassa. Demokratiassa kun väki äänestää johdon, monarkiassa kun ei ole edes teoriassa mahdollisuutta vaikuttaa tilanteeseen.

    Kun taas eletään länsimaisesti ja syntyvyys tipahtanut tarvittu siirtolaisia tätä paikkaamaan, olettaisi tällöin että arvojärjestelmä ajatteluna on kullakin omansa, riippuen kulttuurista.

    VastaaPoista
  7. V.I.L:n koottujen teosten välistä löysin joskus kokoamani alimpien sosiaaliryhmien asemaa vallankumoustouhussa määrittävät nootit:

    (Niissä Vilenin katse on ammattimiehen katse: hyötyarvio on lähellä nollaa, ellei alikin:)

    >V.I. Lenin suhtautui ryysyköyhälistöön (lumpenproletariaatti) kielteisesti ja piti sitä poliittisesti epäluotettavana ja vaarallisena voimana. Hänen näkemyksensä noudattivat pitkälti Karl Marxin ja Friedrich Engelsin linjaa, jossa ryysyköyhälistöä ei pidetty vallankumouksellisena luokkana.

    Leninin keskeiset näkemykset ryysyköyhälistöstä olivat:

    • Vallankumouksellisen potentiaalin puute: Lenin ei uskonut, että ryysyköyhälistö kykenisi järjestäytyneeseen poliittiseen taisteluun. Hän piti luokkaa kurittomana ja sille ominaisena "vanhan vihaamista", mutta kyvyttömyyttä rakentaa uutta yhteiskuntaa.

    • Taantumuksen työkalu: Lenin katsoi, että ryysyköyhälistö on helposti porvariston ja taantumuksellisten voimien ostettavissa. Hän varoitti, että heitä käytetään usein rikkureina tai osana fasistisia ryhmittymiä.

    • Opportunismin muoto: Lenin kutsui yrityksiä värvätä ryysyköyhälistöä vallankumoukseen "opportunismiksi" eli periaatteettomaksi tilanteen hyödyntämiseksi.

    • Poikkeama proletariaatista: Leninille ryysyköyhälistö edusti "de-klassoitunutta" eli luokka-asemansa menettänyttä väestönosaa, joka poikkesi ”kurinalaisesta teollisuusproletariaatista”.

    Politiikassa Lenin korosti ryysyköyhälistön sijasta vanguard-puoluetta (etujoukko-osastoa), joka koostui tietoisista työläisistä ja ammattivallankumouksellisista. Hän katsoi, että ryysyköyhälistön kaltaisten ainesten vastarinta ja epävakaus on tarvittaessa tukahdutettava voimakeinoin sosialistisen rakennustyön turvaamiseksi.

    Mietittäväksi jää, miten agitaatityöläisten ja ”tekojen politiikan” apparatsikkien tuli suhtautua ”joukkoon tuppautuviin” alatason työläisiin?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.