Taikaseinä ja taikamylly

 

Satujen Sampo

 

     Kirjoitin joskus Kitežin kaupungista, joka tarun mukaan upposi järveen, mutta on yhä olemassa. Se oli hurskauden tyyssija, jossa tataarit eivät vainonneen, mutta myös muussa suhteessa maanpäällinen paratiisi.

     Eräiden talonpoikien keskuudessa syntyi vielä 1800-luvun lopulla ajatus, että paikka täytyy löytää, sinne olisi soma muuttaa ja ehkä se sittenkin sijaitsi maan päällä. Parille kasakalle annettiin tehtäväksi etsiä se, mutta aikansa kierreltyään he palasivat takaisin ja joutuivat ilmoittamaan, ettei sellaista löydy mistään.

     Tuossa blogissani asetin Kitežin myös yltäkylläisyyden eli maallisen onnen symboliksi, mistä joku venakko kiivastui ja selitti, etten ymmärrä mitään venäläisen kansan psykologiasta.

     Tyypillinen venäläinenhän oli esimerkiksi Grigori Perelman, joka ratkaisi matemaattisen yhtälön, mistä oli luvattu miljoonan dollarin palkinto. Perelman kieltäytyi kunniasta ja toivotti kaiken maailman journalistit hiiteen. Hän halusi jatrkaa entistä vaatimatonta elämäänsä äitinsä kanssa ja poimia rauhassa marjoja ja sieniä (ks. Grigori Perelman - Wikipedia ).

    Tähän on tietenkin pakko sanoa, ettei Perelman ainakaan monien ns. patrioottien mielestä ole venäläinen, koska hän on juutalainen, eikä täydellinen välinpitämättömyys mammonaan nähden ole koskaan ollut tyypillistä enempää venäläisille kuin juutalaisillekaan, suomalaisista puhumatta.

     Mikään luonnon laki ei varsinainen ahneus kuitenkaan ole, ainakaan kyltymätön ahneus. Sehän on yksi niistä antiikin kardinaalipaheista, jotka tekevät maailmastamme kehnomman kuin se voisi olla (ks. Vihavainen: Haun ahneus tulokset ). Toki muistamme myös jo Mandevillen 1700-luvun teoksen, jossa hän selitti yksityisen paheen merkitsevänkin yhteisön kannalta hyvettä.

     Mutta kohtuus kaikessa. Jo Saarnaaja ymmärsi, ettei rikkaus tuota edes onnea. Köyhä nukkuu yönsä rauhassa, mutta rikkaalle ei huoli hänen rikkauksistaan anna yön lepoa eikä päivän rauhaa.

     Kun väitetään, että vaikka raha ei tuo onnea, se rauhoittaa, niin tähänkin on pakko, Saarnaajaan viitaten tehdä varaus: se rauhoittaa, jos siinä pysytään kohtuudessa ja vältetään suuria voittoja lupaavia suuria riskejä ja muuta uhkapeliä. Muuten ei.

     Kaikilla niukoissa olevilla kansoilla on toive päästä eroon niukkuudesta, ainakin jos eletään toimeentulon rajoilla, jolloin  matemaattisella varmuudella yhä uudelleen tulevat nälkävuodet merkitsevät vailla varastoja oleville nälkäkuolemaa tai ainakin sen lähelle joutumista.

     Tällainenhan oli tilanne edellisen ilmastonmuutoksen aikana. Niin sanottu pieni jääkausi 1600-luvulla teki lämpimänä aikana kauas pohjoiseen edenneen kansamme harjoittamasta maanviljelyksestä uhkapeliä ja pelkästään suurina kuolonvuosina 1695-1697 kuoli kolmasosa väestöstä. Luku on pöyristyttävä käyttääkseni tuota inflaation kärsinyttä sanaa.

     Satu Sammosta lienee keksitty jo ennen noita ankaria aikoja, en tiedä ja ehkä eivät tiedä muutkaan. Joka tapauksessa se kuvasi ihmekonetta, jonka avulla niukkuus voitettaisiin ja joka olli kerran ollutkin ihmiskunnan käytössä, ei toki jokaisella.

     Sampo toimi ilmeisesti vailla erityistä voimakonetta ja tuotti jatkuvasti kolmenlaista tavaraa. Siinä oli jauhomylly, suolamylly ja rahamylly.

     Jauhomyllyn tuotteista kerrotaan: ”jauhoi purnun  puhtehessa. Yhden jauhoi syötäviä, toisen jauhoi myötäviä, kolmannen kotipitoja”.

     Tämä tuskin saattoi koskea rahamyllypuolta, koska sen tuotteita ei voinut syödä, eikä niiden myymisessä olisi olut mitään järkeä.

     Suolamyllyn tuotteita tarvittiin myös jokapäiväiseen tarpeeseen, mutta se ei varmastikaan tuottanut kokonaista purnua yhdessä puhteessa. Miksi olisi? Yksi luotikin riitti päivän kulutukseen.

     Mutta millainen varallisuus tässä nyt oikeastaan oli unelmana? Kuinka paljon oli yksi purnu?

     Koska se yksi purnu aina joka päivä syötiin, lienee kohtuullista arvioida, että se riitti juuri sopivasti päivän leipään ja puuroon suurperheelle. Se oli siis ehkäpä noin 10-15 naulaa. Ei siis säkkikaupalla. ”Purnu” lienee hieman suurempi kuin diminutiivimuodon tarkoittama purnukka, joka usein rinnastetaan purkkiin. Purkin varsinainen standardikokohan nykyään lienee 400 g. säilykepurkki, jota tuolloin ei ollut saatavissa, joten joudumme operoimaan ilman tätä vertauskohtaa.

     Sanokaamme, että yhteen purnuun joka tapauksessa varmastikin meni useita purnukoita, joten suunnilleen kapallinen, ehkä jopa puolenkymmentä nykylitraa oli kyseessä.

     Kun saman verran liikeni myytäväksi, voitiin kertyneillä rahoilla ostaa vaikkapa rautaa ja sepän tekemiä kaluja, hyvät nahkasaappaat tai pieksut tai vaikkapa hyvin tampattua sarkaa tarpeelliset määrät lämpimiä vaatteita varten.

     Mikäli jauhosta saatavat rahat loppuivat, voitiin aina turvautua rahamyllyn antiin, jonka määristä ei ole tietoa. Se kuitenkin lienee ollut vain jokunen killinki per puhde, koska mitään pankkia ei ilmeisesti haluttu eikä tarvinnut perustaa, oli vain täytettäväkirstu, jonka sisällöstä verottaja joka tapauksessa ennen pitkää kiinnostuisi ja kävisi hakemassa kaiken liikenevän itselleen.

     Sammon tuottama hyvinvointi ei siis selvästikään ollut varsinaista loputonta yltäkylläisyyttä sanan kapitalistisessa mielessä.

     Sammon omistajat vain tulivat hyvin toimeen ja saattoivat toimittaa niitä asioita, jotka olivat elämässä tärkeitä, kunniallinen vaellus onnistui hyvin, kun ei tarvinnut ketään pettää eikä kadehtia, saati ryövätä. Lapsia voi tehdä niin paljon kuin pirttiin mahtui ja rakentaa lopuille vielä uuden.

     Sammon tuottama vauraus ei olut keneltäkään pois, se vain lisäsi maailmaan hyvinvointia ja kotoisesti raksutteli nurkassaan. Isännän tarvitsi vain käydä aika ajoin säkkiä vaihtamassa. Toki jauhoja tuli myös kotipidoiksi arveluttavan suuria määriä.

     Niiden säilyttäminen saattoi tulla ongelmaksi, ellei niitä voinut pyytää jyvinä, jotka hyvin riihitettyinä säilyisivät maailman tappiin saakka. Kuivatun reikäleivän tekeminen saattoi olla osa ratkaisua.

     Sellaista oli elämä Kalevalan aikoina, kun se parasta oli. Tai olisi ollut, mutta sen taru taisi lopahtaa jo ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan. Mutta kun sitä Sampoa ei kaikille riittänyt piti kateellisten Kalevan miesten ruveta sotimaan ja kävi niin kuin kävi. Eipähän ainakaan jäänyt Pohjolan akkavaltaiselle matriarkaatille.

    Sampo-myytin sukulaisuus leniniläisen marxismin lupaamaan kommunismiin ymmärrrettiin jo aikanaan hyvin ja korostettiin aineellisen hyvinvoinnin ohella niitä korkeampia arvoja, joita kommunismi toisi mukanaan.

     Kapitalismissa ihminen oi ihmiselle susi, mutta Kommunismissa kaikki oli päinvastoin, oletettiin. Sosialismissa ihminen oli ihmiselle toveri susi.

     Kansojen tarustoissa on kaikenlaisia unelmia, joita useinkin ankean arkipäivän näännyttämät ihmiset keksivät ja kertoilivat huvikseen ja lohdukseen. Sammon tapainenhan on myös antiikin taruston runsaudensarvi, jota Foruna-jumalatar hallinnoi. etelåmeren saarilla syntyi tunnetusti ns. Caego-kultti, joka lupasi suuren avustuslaivan kerran saapuvan rantaan, kuten se sitten saapuikin.

     Ennen maailmassa hyvinvointi ajateltiin saavutettavan varsin vaatimattomilla aineellisilla resursseilla: riittävästi ravitsevaa ruokaa, lämpöä, sateensuojaa ja terveyttä. Kuinka olisikaan voitu kuvitella konsumerismia (ks. Vihavainen: Haun konsumerismi tulokset ), joka tuottaa monikymmenkertaisesti enemmän hyödykkeitä, kuin hyvään elämään tarvittaisiin?

     Kuvitelma kommunistisesta yhteiskunnasta kuvattiin muun muassa Otto Ville Kuusisen päätoimittamassa teoksessa Marxismi-leninismin perusteet, joka julkaistiin siihen aikaan, kun kommunismia todella alettiin virallisesti rakentaa 1960-luvun alussa.

     On totta, että puolue koko arvovallallaan lupasi, että maailman korkein elintaso saavutetaan aineellisessa mielessä jo kymmenessä vuodessa ja sen jälkeen edetään sillä tiellä vielä kauas eteen päin.

     See i kuitenkaan ollut vielä asian varsinainen pihvi. Ihmisen kohtuulliset ja järkevät tarpeet eivät olleet kovoinkaan vaikeita tyydyttää, mutta varsinainen päämäärä saavutettaisiin vasta sen jälkeen ja sehän oli ennen muuta  ihmisen henkistä kasvua ja sosiaalista kehittymistä kuvaava utopia (ks. Vihavainen: Haun kommunistinen yhteiskunta tulokset ).

     Eihän siitä mitään tullut, mutta voimme ainakin panna merkille, että tavoitteet olivat hyvät ja humaanit, sellaisina kuin ne paperilla esitettiin. Hyvillä aikomuksilla päästiin helvettiin, kuten aina, vaikka pyrittiin taas mitä parhaimpiin päämääriin.

     Mutta millainen on tämän päivän kuvitelma Sammosta? Joillekin se lienee hyötöreaktori, joka tuottaa enemmän kuin kuluttaa, mutta vielä useammat taitavat kannattaa cargo-kulttia jossakin muodossa.

     Itse asiassa se ei olekaan mikään turha toive. Missä mielessä esimerkiksi Kela olisi jollakin tavalla huonompi runsauden sarvi kuin Sampo? Osaammeko me kuitenkaan edes olla siihenkään tyytyväisiä?