Normaalista poikkeavuudesta

 

Nature vs. nurture

 

      Tekoäly on vähän kuin navigaattori merellä. On tyhmää olla sitä käyttämättä ja vielä tyhmempää on uskoa siihen sokeasti tällä häirinnän aikakaudella. Jos navigaattorin antama data ei ole ristiriidassa havaintojen kanssa, se on syytä hyväksyä. Mikäli ristiriita sen sijaan on ilmeinen, on uskottava sen sijaan silmiään ja käytettävä omaa järkeään.

     Tekoälylle annetaan näköjään yhä useammin hallitseva rooli ja heitetään omat aivot narikkaan, kun tuutista kerran saadaan valmiita fraaseja, joita voidaan papukaijamaisesti toistella. Toki sanottakoon tekoälyn kunniaksi, että se yleisesti ottaen suhtautuu kriittisesti omiin aikaansaannoksiinsa, mitä sen käyttäjät eivät useinkaan tee.

     Kun syyllisiä yleiseen tyhmentymiseen etsitään, on syytä keskittyä erityisesti ihmiseen, jonka kyky kriittiseen ajatteluun on aina rajallinen ja yhä useammin olematon. Ajatelkaamme nyt vaikka erään tietyn poliitikon julistusta, jonka mukaan raiskauksessa ei ole lainkaan kyse seksistä, vaan vallasta.

      Tällaisen ajatuspörriäisen esittäminen tieteellisen tutkimuksen tuloksena kuvaa hyvin sitä niin sanoakseni papukaijatasoa, jonka kohtaamme myös eräässä tunnetussa oikeuden tuomiossa, jossa katsottiin, että homoseksuaalisuuden sanominen poikkeavuudeksi on tieteenvastainen väite ja lääkärin sanomana jopa rikollinen teko.

     Luettuani juuri erään Viroon sijoittuvan romaanin, kiinnostuin siitä, mikä on homoseksuaalisuuden asema Virossa. ChatGPT kertoi, että vuoden 2025 väestöarvioon perustuvan tutkimuksen mukaan Virossa on noin 1,3% homomiehiä ja sama prosenttiosuus biseksuaalisia ja homoseksuaalisia naisia, jotka siis ilmeisesti niputettiin yhteen.

     Suomessa aikuisväestöstä on saman koneen mukaan noin 2-3% homoja, mutta nuorisosta jopa 16% ilmoitti kuuluvansa seksuaalivähemmistöön.

       Tämä on sangen kiinnostavaa ja huolimatta metodisista ongelmista meidän on syytä suhtautua lukuihin vakavasti, koska parempiakaan ei näytä olevan tarjolla.

      Mikäli homous olisi synnynnäinen ominaisuus, jota on mahdotonta enempää itselleen hankkia kuin siitä pois päästä, olisivat Suomen ja Viron kansat perinnöllisesti kovin erilaisia.

     Omassa maassamme olisimme ilmeisesti myös tekemisissä sellaisen uuden mutanttisukupolven kanssa, jonka piirissä seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei enää -toisin kuin ennen- olekaan harvinainen poikkeus, vaikka toki vielä poikkeus onkin. Uuden sukupolven perimä eli ”luonto” on siis muuttunut äkillisesti ja rajusti.

     Tällainen oletus olisi kuitenkin vastoin tervettä järkeä ja joudumme tekemään sen johtopäätöksen, että tutkimuksissa saatuihin vastauksiin on olennaisesti vaikuttanut niiden sosiaalinen hyväksyttävyys, ellei jopa muodikkuus.

      Toki vastukset luultavasti heijastelevat ainakin jollakin tarkkuudella todellisuutta. Olisi väärin vain viitata niille kintaalla ja sanoa, etteivät ne merkitse mitään.

      ”Nature” eli periytyvä taipumus ei tunnetusti koskaan yksin määrää ihmisen kehittymistä tietynlaiseksi, ympäristötekijät ja eritoten kulttuuri, ”nurture” merkitsevät paljon ja jopa erittäin paljon, kuten joudumme päättelemään. Itse asiassa koko periytymisen rooli on tässä asiassa aivan epäselvä.

      Tokion otettava huomioon, että tutkimusten tuloksia tulkittaessa määritelmillä saattaa olla aivan oleellinen merkitys. Toisessa seksuaalisuuden ääripäässä tiedetään olevan sellaisia ihmisiä, joille vain ja ainoastaan heteroseksuaalinen suhde on mahdollinen ja toisessa taas ainoa vaihtoehto on homoseksuaalinen.

     Näiden ohella on ihmisillä sitten vaihtelevassa määrin mahdollisuutta ja taipumusta normaalista biologisen lisääntymisen mahdollistavasta käytöksestä poikkeamiseen.

      Kansainvälisellä tasolla herättää huomiota, että Viroon verrattuna Suomi näyttää olevan todellinen  homojen maa, jossa kyseistä poikkeavuutta esiintyy kaksi kertaa useammin kuin naapurissa.

      Tämä on kansallisen omakuvamme kannalta kiinnostavaa. Mehän olemme ”aina” lähteneet siitä, että homous kuuluu effeminoituneeseen pullamössömiesten Ruotsiin, eikä sen sijaan miehekkääseen ja sodissakin karaistuneeseen Suomeen.

     Ruotsi oli homouden julkisuuteen tulon ja hyväksynnän suhteen edelläkävijämaa ja juuri siksi leimautui Suomessa jo 1950-luvulla homojen maaksi. Nyt osat näyttäisivät vaihtuneen, sillä Ruotsissa kansanterveysviraston kyselyssä homoiksi ilmoittautui noin 2% väestöstä.

     Sitä on kai ainakin alustavasti syytä pitää hieman alhaisempana, kuin Suomelle annettua 2-3% osuutta. Toki vertailukelpoisten aineistojen puuttuessa (vai mitä, GPT?) asiaa ei voi pitää osoitettuna. Kaiken kaikkiaan noissa arvioissa olevat, jopa sadan prosentin virhemarginaalit auttavat ymmärtämään epätarkkuuden määrän. Silti suurten kansainvälisten erojen esiintyminen on kiinnostavaa.

      Venäjällä suoritetettiin vuonna 2012 ns. Ipsos-kysely (vrt. Ipsos | Global Market Research and Public Opinion Specialist), jossa alle 1% aikuisväestöstä ilmoitti kuuluvansa ko. vähemmistöön. Länsimaista rappiota ja erityisesti homoseksuaalisuuden palvontaa vastaan asein ja aattein taistelevassa maassa alhainen luku lienee toki odotettavissa jo sosiaalisista syistä.

     Ukrainassa taas arvioidaan karkeasti homoseksuaalien määräksi noin 2-3%. Homouden arvon ja kunnian puolesta koko maailmassa taistelevassa USA:ssa homomiehiä sen sijaan on vain 1,6%, lesboja 1,4%, biseksuaaleja 5,3% , mutta kaikkia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia sentään yhteensä 9%.

     Tässä kannattaa kai ottaa huomioon sekin, että USA:ssa on seksuaalisen poikkeavuuden asema maan eri alueilla kovin erilainen. Jossakin Kaliforniassa tai New Yorkissa kyse on suoranaisesta homouden kultista ja jossain muualla taas kirotusta synnistä ja rikoksesta.

       Siitä huolimatta esitetty tulos on ainakin minusta yllättävä. Tässä suhteessahan USA näyttäisi olevan lähempänä Venäjää ja Viroa kuin Suomea tai Ukrainaa (!), olkoonkin, että tuloksia näyttää yleisesti hämärtävän selkeiden ja vertailukelpoisten kriteerien puuttuminen.

     Kun nyt on aikakaudellemme niinkin tärkeästä ilmiöstä kysymys, luulisi tällaisen ongelman olevan kohtalaisen helposti voitettavissa.

     Nyt käytettävissä (ainakin tämän tekoälyn käytettävissä) olevan tietämyksen mukaan meidän täytyy lähteä siitä, että seksuaalinen poikkeavuus on merkittävässä määrin sosiaalinen asia, joka luultavasti  saattaa hyvin huomattavasti lisääntyä tai vähentyä sen mukaan, miten valtakulttuuri siihen suhtautuu.

      Kun ottaa huomioon esimerkiksi suomalasien nuorison keskuudessa tehdyt havainnot, on syytä uskoa, että seksuaalisessa poikkeavuudessa ei enää ainakaan meillä ole kyse pelkästään ihmisten henkilökohtaisista mieltymyksistä, joilla ei ole ulkopuolisille mitään merkitystä.

Asian täytynee heijastua jo myös väestökehitykseen, toki vain yhtenä tekijänä. Näinhän asian nähtiin olevan jo antiikin aikana.