torstai 5. marraskuuta 2026

Normaalista poikkeavuudesta

 

Nature vs. nurture

 

      Tekoäly on vähän kuin navigaattori merellä. On tyhmää olla sitä käyttämättä ja vielä tyhmempää on uskoa siihen sokeasti tällä häirinnän aikakaudella. Jos navigaattorin antama data ei ole ristiriidassa havaintojen kanssa, se on syytä hyväksyä. Mikäli ristiriita sen sijaan on ilmeinen, on uskottava sen sijaan silmiään ja käytettävä omaa järkeään.

     Tekoälylle annetaan näköjään yhä useammin hallitseva rooli ja heitetään omat aivot narikkaan, kun tuutista kerran saadaan valmiita fraaseja, joita voidaan papukaijamaisesti toistella. Toki sanottakoon tekoälyn kunniaksi, että se yleisesti ottaen suhtautuu kriittisesti omiin aikaansaannoksiinsa, mitä sen käyttäjät eivät useinkaan tee.

     Kun syyllisiä yleiseen tyhmentymiseen etsitään, on syytä keskittyä erityisesti ihmiseen, jonka kyky kriittiseen ajatteluun on aina rajallinen ja yhä useammin olematon. Ajatelkaamme nyt vaikka erään tietyn poliitikon julistusta, jonka mukaan raiskauksessa ei ole lainkaan kyse seksistä, vaan vallasta.

      Tällaisen ajatuspörriäisen esittäminen tieteellisen tutkimuksen tuloksena kuvaa hyvin sitä niin sanoakseni papukaijatasoa, jonka kohtaamme myös eräässä tunnetussa oikeuden tuomiossa, jossa katsottiin, että homoseksuaalisuuden sanominen poikkeavuudeksi on tieteenvastainen väite ja lääkärin sanomana jopa rikollinen teko.

     Luettuani juuri erään Viroon sijoittuvan romaanin, kiinnostuin siitä, mikä on homoseksuaalisuuden asema Virossa. ChatGPT kertoi, että vuoden 2025 väestöarvioon perustuvan tutkimuksen mukaan Virossa on noin 1,3% homomiehiä ja sama prosenttiosuus biseksuaalisia ja homoseksuaalisia naisia, jotka siis ilmeisesti niputettiin yhteen.

     Suomessa aikuisväestöstä on saman koneen mukaan noin 2-3% homoja, mutta nuorisosta jopa 16% ilmoitti kuuluvansa seksuaalivähemmistöön.

       Tämä on sangen kiinnostavaa ja huolimatta metodisista ongelmista meidän on syytä suhtautua lukuihin vakavasti, koska parempiakaan ei näytä olevan tarjolla.

      Mikäli homous olisi synnynnäinen ominaisuus, jota on mahdotonta enempää itselleen hankkia kuin siitä pois päästä, olisivat Suomen ja Viron kansat perinnöllisesti kovin erilaisia.

     Omassa maassamme olisimme ilmeisesti myös tekemisissä sellaisen uuden mutanttisukupolven kanssa, jonka piirissä seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei enää -toisin kuin ennen- olekaan harvinainen poikkeus, vaikka toki vielä poikkeus onkin. Uuden sukupolven perimä eli ”luonto” on siis muuttunut äkillisesti ja rajusti.

     Tällainen oletus olisi kuitenkin vastoin tervettä järkeä ja joudumme tekemään sen johtopäätöksen, että tutkimuksissa saatuihin vastauksiin on olennaisesti vaikuttanut niiden sosiaalinen hyväksyttävyys, ellei jopa muodikkuus.

      Toki vastukset luultavasti heijastelevat ainakin jollakin tarkkuudella todellisuutta. Olisi väärin vain viitata niille kintaalla ja sanoa, etteivät ne merkitse mitään.

      ”Nature” eli periytyvä taipumus ei tunnetusti koskaan yksin määrää ihmisen kehittymistä tietynlaiseksi, ympäristötekijät ja eritoten kulttuuri, ”nurture” merkitsevät paljon ja jopa erittäin paljon, kuten joudumme päättelemään. Itse asiassa koko periytymisen rooli on tässä asiassa aivan epäselvä.

      Tokion otettava huomioon, että tutkimusten tuloksia tulkittaessa määritelmillä saattaa olla aivan oleellinen merkitys. Toisessa seksuaalisuuden ääripäässä tiedetään olevan sellaisia ihmisiä, joille vain ja ainoastaan heteroseksuaalinen suhde on mahdollinen ja toisessa taas ainoa vaihtoehto on homoseksuaalinen.

     Näiden ohella on ihmisillä sitten vaihtelevassa määrin mahdollisuutta ja taipumusta normaalista biologisen lisääntymisen mahdollistavasta käytöksestä poikkeamiseen.

      Kansainvälisellä tasolla herättää huomiota, että Viroon verrattuna Suomi näyttää olevan todellinen  homojen maa, jossa kyseistä poikkeavuutta esiintyy kaksi kertaa useammin kuin naapurissa.

      Tämä on kansallisen omakuvamme kannalta kiinnostavaa. Mehän olemme ”aina” lähteneet siitä, että homous kuuluu effeminoituneeseen pullamössömiesten Ruotsiin, eikä sen sijaan miehekkääseen ja sodissakin karaistuneeseen Suomeen.

     Ruotsi oli homouden julkisuuteen tulon ja hyväksynnän suhteen edelläkävijämaa ja juuri siksi leimautui Suomessa jo 1950-luvulla homojen maaksi. Nyt osat näyttäisivät vaihtuneen, sillä Ruotsissa kansanterveysviraston kyselyssä homoiksi ilmoittautui noin 2% väestöstä.

     Sitä on kai ainakin alustavasti syytä pitää hieman alhaisempana, kuin Suomelle annettua 2-3% osuutta. Toki vertailukelpoisten aineistojen puuttuessa (vai mitä, GPT?) asiaa ei voi pitää osoitettuna. Kaiken kaikkiaan noissa arvioissa olevat, jopa sadan prosentin virhemarginaalit auttavat ymmärtämään epätarkkuuden määrän. Silti suurten kansainvälisten erojen esiintyminen on kiinnostavaa.

      Venäjällä suoritetettiin vuonna 2012 ns. Ipsos-kysely (vrt. Ipsos | Global Market Research and Public Opinion Specialist), jossa alle 1% aikuisväestöstä ilmoitti kuuluvansa ko. vähemmistöön. Länsimaista rappiota ja erityisesti homoseksuaalisuuden palvontaa vastaan asein ja aattein taistelevassa maassa alhainen luku lienee toki odotettavissa jo sosiaalisista syistä.

     Ukrainassa taas arvioidaan karkeasti homoseksuaalien määräksi noin 2-3%. Homouden arvon ja kunnian puolesta koko maailmassa taistelevassa USA:ssa homomiehiä sen sijaan on vain 1,6%, lesboja 1,4%, biseksuaaleja 5,3% , mutta kaikkia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia sentään yhteensä 9%.

     Tässä kannattaa kai ottaa huomioon sekin, että USA:ssa on seksuaalisen poikkeavuuden asema maan eri alueilla kovin erilainen. Jossakin Kaliforniassa tai New Yorkissa kyse on suoranaisesta homouden kultista ja jossain muualla taas kirotusta synnistä ja rikoksesta.

       Siitä huolimatta esitetty tulos on ainakin minusta yllättävä. Tässä suhteessahan USA näyttäisi olevan lähempänä Venäjää ja Viroa kuin Suomea tai Ukrainaa (!), olkoonkin, että tuloksia näyttää yleisesti hämärtävän selkeiden ja vertailukelpoisten kriteerien puuttuminen.

     Kun nyt on aikakaudellemme niinkin tärkeästä ilmiöstä kysymys, luulisi tällaisen ongelman olevan kohtalaisen helposti voitettavissa.

     Nyt käytettävissä (ainakin tämän tekoälyn käytettävissä) olevan tietämyksen mukaan meidän täytyy lähteä siitä, että seksuaalinen poikkeavuus on merkittävässä määrin sosiaalinen asia, joka luultavasti  saattaa hyvin huomattavasti lisääntyä tai vähentyä sen mukaan, miten valtakulttuuri siihen suhtautuu.

      Kun ottaa huomioon esimerkiksi suomalasien nuorison keskuudessa tehdyt havainnot, on syytä uskoa, että seksuaalisessa poikkeavuudessa ei enää ainakaan meillä ole kyse pelkästään ihmisten henkilökohtaisista mieltymyksistä, joilla ei ole ulkopuolisille mitään merkitystä.

Asian täytynee heijastua jo myös väestökehitykseen, toki vain yhtenä tekijänä. Näinhän asian nähtiin olevan jo antiikin aikana.

 

11 kommenttia:

  1. "kuin navigaattori merellä. On tyhmää olla sitä käyttämättä ja vielä tyhmempää on uskoa siihen sokeasti tällä häirinnän aikakaudella."

    Lähes haavikkomaista aforismitasoa!

    Omat huomiot:

    - vaadi tekoälyllä lähteitä

    - parhaimmillaan etsittäessä sitaatteja kirjallisuudesta tms

    - karmea tapaus: pyytäessäni tiivistämään Hesarin monisataisen kommenttiosion tuotti lyhyen. Pyytäessäni hiukan enemmän tekoäly "tunnusti", ettei päässytkään maksumuurin takia aineistoon vaan miellyttämishalusta hallusinoi aikaisempien samanaiheisten keskustelujen perusteella.

    Johtopäätös: "luota", mutta tarkista!

    VastaaPoista
  2. Ajattelen, ettei psykoanalyysi ole "tiede", vaan jotain perustavammanlaatuista. "Tieteet" sellaisina kuin me ne ymmärrämme -- oman aikalaisjärkemme, "kartesiolaisen rationaalisuuden" mukainen "tiede", jota erityisesti luonnontieteet ja "positivismi" edustavat -- ovat oman eurooppalaisen kulttuurimme uudella ajalla synyneitä, erityisillä tajunnallis-tiedollisilla ehdoilla -- visuaalisen mieltämisen ja mallintamisen ja "lineaarisen aikakäsityksen pohjalle kehittyneitä -- ajatustyyökaluja. Ne ovat tuottaneet ihmiskunnan historiassa koskaan aiemmin näkemättömän muutoksen elämänmuotoihin ja -laatuihin ---

    Mutta -- ja joidenkin mielestä tämä saattaa olla traagista -- luonnontieteteet eivät pysty sanomaan ihmispsyykestä ja ihmisyydestä oikeastaan mitään perustavanlaatuista.

    "Psykologia on nuori tiede, jossa vallitsee yhtä aikaa empiristinen metodi ja käsitesekaannus", sanoi Wittgenstein (homoseksuelli, hahaha). -- Psykologia saattaa hyvinkin, nimenomaan empirismin metodeja hyväksi käyttäen, tuottaa "tositietoa" joka valaisee "ihmisyyden" joitakin vaikeasti ymmärrettäviä puolia -- mutta mitään imsisyytemme perustavimmanlaatuisista ominaisuuksista se ei koskaan voi tavoittaa samassa mielessä kuin "luonnonlait" kuvaavat "objektivoituvaa" todellisuutta.

    Ja koska koko eurooppalaisella uudella ajalla tapahtunut tajunnallis-tiedollinen uudelleenorientaatio on perustunut jatkuvasti vahvistuvaan "maailmaa tarkkailevan Subjektin" ja "Objetivoituvan todellisuuden" vuoropuheluun, kokonaisuuden kannalta kyseessä on jatkuvasti vahvistunut individualismi. Miedän ei tarvitse tavoitella "individualismille" pätevää määritelmää -- sitä ei löydy, koska käsitteet pätevöidy sillä että määrittelemme yleiskäsitteitä toisilla yleiskäsitteillä -- mutta meidän pitäisi ymmärtää, että "individualismi" on kulttuurisen ajan kulttuurinen ominaisuus, johon olemuksellisesti voi kuulua hyvinkin erilaatuisia tosiasioita.

    Meille ei kuitenkaan koulussamme tai akatemioissa opeteta, että empiristinen metodi ja erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon perustuva uuden ajan eurooppalainen "demokratia" kuuluvat samaan "individualismiin".

    "Individualismi" on meille ideologisen iskusanan efektinä vaikuttava reaktiivinen triggeri. Tuijotamme "yksilöihin" vain siksi että meillä ei ole mielessämme paljoa muuta kuin identiteettiongelmia, jotka toki osaavat olla hyvin hyvin hyvin kipeitä. Niin kipeitä, että joku voi aidosti kokea jo niihin kajoamisen "ihmisarvon ja -oikeuksien" loukkaamisena.

    Ei mikään ihme, että juristeristit, joilla ei minään historian aikakautena ole ollut muuta kuin pelkojen, syyllistämisen ja torjunnan määräämiä käsityksiä "ihmisyydestä" nyt takertuvat ääri-inidividialistisella inkvisiittorinotteella "ihmisarvokysymyksinä" otettuihin sukupuoli-identiettteihin --

    Cambridgen tutkijat kävivät läpi kaikki maapallon "kulttuurit" ja totesivat että "moraalin kultainen sääntö" on yleisinhimillinen. Altruismi on lajityypillistäi. -- Se johtuu siitä psykoanalyyttisen ajattelun korostamasta tosiasiasta, että kaikki ihmiset syntyvät äitinsä kohdusta ja elävät syntymänsä jälkeen vuosikausia hyvinkin fyysis-psyykkisesti symbioottisessa sidoksessa hoivan ja huolenpidon kohteina. Mielen pohjakerrokset muodostavat syvärakenteen, jonka varaan kaikki myöhempi -- myös kaikki "tiedollinen" -- ajattelu rakentuu. Symbioosi elää läpi elämän -- elämme kaikki aina ikään kuin toinen toisemme sielussa, ja kaiken, minkä teemme toisillemme, sen teemme myös itsellemme, itsessämme.

    Moraali ei ole yhdenkään "uskonnon" eikä minkään "ideologian" ansiota eikä omaisuutta, ja juuri tällaisista absoluuttisen ihmisyyden totuuksista meidän tulisi tiedollisessa ajattelussamme lähteä liikkeelle, eikä eksyä ihmisidentiteettiä koskevissa kysymyksissä yliyleistävien yleiskäsitteidemme sekaville pinnoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, mitä oikeastaan perään näillä kommenteillani, on oman aikamme sokeaan individualismiin kuuluvan uusmuotoisen skolastisen "käsiterealismin" kritiikki.

      Erilaisia käsitteellisiä kiertoilmauksia ja älyllisiä väistöliikkeitä on "yhteiskunnallisessa kielessämme" nyt niin plajon, ettei meillä ole toivoakaan todellisuudentajuisesta ajattelusta. Ja jostain syystä me vielä kaikin tavoin yritämme vältellä "ihmisyyden absoluuttisten maamerkkien" määrittelyä -- kaikki perustavanlaatuinen ja absoluuttinen on meille kirosana, vain "relativistiset" opit kelpaavat. Se on outoa jos katselemme aikalaisajatteluamme laidasta laitaan -- yhtäältä olemme valmiita vannomaan absoluuttisten "tieteellisten" totuuksien nimiin, toisaalta yhtä vakuuttuneita olemme kaikenlaisten ihmisyyttä koskevien "totuuksien" suhteellisuudesta.

      Kuviot eivät enää asetu taustoilleen, suureet ja mittayksiköt ovat samaa ainetta. Kartesiolaisen järjen perusedellytykset, påremissit, ovat totaalisesti hukassa. Näemme yhteyksiä siellä missä niitä haluamme nähdä, ja kaikki ongelmat ratkaisemme toteamalla, että "nämähän ovat aivan eri asioita".

      Jospa sanoisin, etteivät nykyiset sukupuoli-identiteettien kriisit ole ollenkaan "eri asia" kuin muutkaan hajoavan järkiajattelun tuotokset -- että nuorten identiteettikriisiytyminen nousee samalta kulttuurikognition hajoamisen pohjalta kuin esimerkiksi syömishäiriöt, keskittymishäiriöt, luku- ja kirjoitustaidon katoaminen, jne,

      Ja meidän pitäisi olla huolissamme siitä, ettemme pysty hahmottamaan kokonaisuutta -- sellainen hamottuisi vasta jos meille jossain olisi opetettu perusasiat siitä, miten erityistä oma, eurooppalaisen uuden ajan tiedollinen ajattelumme on ollut.

      Poista
  3. "nuorisosta jopa 16% ilmoitti kuuluvansa seksuaalivähemmistöön."

    Voisiko tuossa olla kysymys, paitsi nuoruuteen kuuluvasta identiteetin vakiintumattomuudesta/etsimisestä, myös käänteisestä sosiaalisesta hyväksyttävyydestä, vähemmistöön kuuluminen on niin "cool".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä muuta siitä voisi ajatella?

      Poista
    2. Puhuin hiljattain erään isän kanssa, jolla on teini-ikäisiä lapsia. Hänen mukaansa sekä tyttären että pojan luokalla tuntuu vallitsevan ilmapiiri, jossa seksin kokeileminen samaa sukupuolta olevan kanssa nähdään lähes normaalina odotuksena – ja kokeilemattomuus puolestaan jotenkin epänormaalina.

      Eipä tällainen ilmiö sinänsä ole uusi. Psykologian luennolla eräs luennoitsija kertoi tutustuneensa 1970-luvulla Yhdysvalloissa feministeihin, jotka olivat päättäneet ryhtyä lesboiksi ja muuttaneet yhteen naisen kanssa. Hän kuvaili myös ratkaisun johtaneen varsin ikäviin seurauksiin.

      Muutama vuosi sitten puolestaan katselin erään transnaisen videon, ihan vain näin Priden kunniaksi. Siihen asti olin elänyt siinä käsityksessä, että olen aivan tavallinen junttihetero. Sitten huomasin, että keski-ikäisenä miehenä kuulunkin nykyisessä luokittelussa vähemmistöön: olen nimittäin super straight eli suomeksi superhetero.

      Käytännössä tämä tarkoittaa, että olen romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä kiinnostunut vain naisista, joilla on kohtu ja munasarjat.

      Tässä on kuitenkin syytä pitää mielessä yksi olennainen ero: puhun omasta seksuaalisesta suuntautumisestani ja taipumuksistani, en määrittelemässä transnaisten asemaa tai ihmisarvoa.

      Poista
  4. Joo, kyllä Ruotsalaisista miehistä oli 70-80 luvulla sanonta, että joka toinen Ruotsalainen mies on homo tai kunnalla töissä. Myös jos meinasit matkustaa Ruotsiin, niin kehotettiin ottamaan kaksi hattua mukaan ettei tarvitse kumartua poimimaan sitä toista, jos sattuu tipahtamaan päästä. Siellä oli aina joku valmis sutimaan takaapäin.

    VastaaPoista
  5. En tiedä, mutta eikö jokainen aikuinen elämää nähnyt ihminen ole havainnut jo hyvässä matkaa elämäänsä, että erilaisten seksuaalisten suuntautumien potentiaali on ihmisissä tavattoman vaihtelevaa ja jopa uskomattoman yleistä kun siihen kiinnittää huomionsa. Se minkä ihminen valitsee seksuaaliseksi identiteetikseen on se mikä ilmenee noissa kysymyksissä. Monen monesta homofoobikosta on paljastunut homoseksuaali, kyseessä ollen usein juurikin nuo 100% heteroiksi identifioitujen tapaukset. Veikkaan villisti, että sen ihmisten seksuaalisen potentiaalin todellisuus on nykyisiäkin galluppeja huomattavasti villimpi ja monimutkaisempi - ja ihminen paljon "seksuaalisesti plastisempi" sekä monimuotoisempi - koska ei tämäkään aikakausi vielä mikään tuomitsemisesta täysin vapaa ole - toki tuomitseminen taas itsessään, sillähän on osaltaan myös se oma paradoksaalinen takaisinkytkevä vaikutuksensa asiaan sen ikuisen "kielletyn hedelmän"-konseptinsa kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoisin tuon jollain tasolla kytkeytyvän valtaan, eli talouteen ja lakiin.

      Pelkkä homous on ollut lainsäädännöllisesti rikollista, se taas antaa valta-asemaa lainsäädännön käyttäjälle.
      Se kumminkin on mieleen linkittyvä. Kun taas lainsäädäntö ottaa myös vaikka kantaa aborttiin. Asia joka fysiologisesti koskettaa vain toista sukupuolta. Mielellä ei niin ole merkitystä, ellei ole katolilainen.
      Uskonnot ei tunne valtio rajoja.
      Pakenihan Venäjältäkin joitain vuosia takaperin homoja Suomeen kun Putin ja ortodoksinen kirkko pisti parastaan.
      Pussy Riot jää kakkoseksi tässä nykyisessä näytelmässä. Hekään olleet oikein varmoja suuntauksestaan.

      Poista
  6. Kannattaa joskus (jos on kiinnostunut) vertailla eri tekoälyjä, varsinkin jos käyttää GPT:tä. Malleissa tietysti on eroja senkin mukaan, viitsiikö maksaa kympin pari kuussa. Aiheesta riippuen tekoälylle voi heti sanoa, että lakkaa mielistelemästä ja kyseenalaista minun näkemykseni. Mallit on opetettu suhtautumaan myönteisesti kaikkeen mitä toisessa päässä oleva ihminen esittää, ja jos sattuu käymään pitkän keskustelun, vahvistaa vain omia näkemyksiään - ei siitä mitään opi.

    Tämä tietysti ei koske tavanomaista tilastotiedon hakua kuten blogisti on tehnyt.

    Toiseksi: jos poikkeamat heteroseksuaalisuudesta todella yleistyvät nuorten parissa, voi miettiä sitäkin, onko normaalissa heterosuhteessa - miesten ja naisten väleissä - tänä aikana jotakin joka työntää nuoria toisiin ratkaisuihin.

    Kokemuksista riippuen heterosuhdetta voinee myös paeta, ja jos ei päädy aseksuaalisuuteen suunta lienee selvä. Tätä näyttää tapahtuvan (omat havaintoni) pitkien parisuhteiden päätyttyä eroon: seuraava partneri onkin samaa sukupuolta.

    VastaaPoista
  7. Muuan toinen tekoäly, lyhennetty:

    Kaikissa löytämissäni aineistoissa nuoret [Ruotsissa ja Suomessa] määrittelevät itsensä muuksi kuin heteroksi selvästi useammin kuin vanhemmat ikäluokat.

    Ero syntyy lähes kokonaan biseksuaalisuudesta ja panseksuaalisuudesta. Homoseksuaaliksi itsensä määrittelevien osuus on pysynyt paljon vakaampana. Virosta vastaavaa ikävertailua ei löytynyt.

    Ruotsi. Tuorein valtakunnallinen aineisto on kysely 2026. Vastaajista 89 % oli heteroseksuaaleja, 2 % homoseksuaaleja ja 4 % biseksuaaleja. 3 % ei halunnut luokitella itseään, 2 % oli epävarmoja ja 1 % aseksuaaleja.

    Biseksuaaleista 57 % oli 16–29-vuotiaita ja vain 3 % 65–84-vuotiaita. Homoseksuaaleista 46 % kuului nuorimpaan ikäryhmään. Vastausprosentti oli 26.

    Nuorille suunnatussa UngKAB23-kyselyssä (16–29-vuotiaat) 11 % oli bi- tai panseksuaaleja, 3 % homoseksuaaleja ja 77 % heteroita. Nämäkin ovat painottamattomia osuuksia, ja vastausprosentti oli 24.

    Karkeasti verrattuna koko aikuisväestön aiempaan lukuun (noin 0,9 % homo, 2,1 % bi) nuorten biseksuaalien osuus on moninkertainen, homoseksuaalien osuus ei yhtä selvästi.

    Tukholman läänin pitkittäistutkimus näyttää sukupolvieron suoraan.
    Tutkijat arvioivat, että sukupolvivaikutuksen vuoksi biseksuaalien osuus todennäköisesti kasvaa edelleen.

    Suomi. Nuorisobarometrissa kysytään 15–29-vuotiailta, mihin vähemmistöihin he kokevat kuuluvansa. Vähemmistöön koki kuuluvansa 10,9 % vuonna 2014, 9,0 % vuonna 2020, 13,8 % vuonna 2021, 12,7 % vuonna 2022, 13,2 % vuonna 2023 ja 16,3 % vuonna 2024.

    Kysymys on pysynyt samana, joten tämä on paras suomalainen trendisarja nuorista, ja suunta on viime vuosina ollut nouseva.

    Aikuisilla (20+) seksuaalivähemmistöön kuuluvien osuus oli Terve Suomi -tutkimuksessa 5,4 %. Ikäryhmittäistä erittelyä en siitä löytänyt, mutta nuorten luvut ovat selvästi koko aikuisväestön lukua korkeampia.

    Viro. Viron Seksuaaliterveysliiton mukaan Virossa ei ole tarkkoja tietoja LGBTQ+-nuorten osuudesta, koska kaikki nuoret eivät välttämättä kerro identiteetistään avoimesti. [--] vuoden 2026 kokoarvio ei myöskään pysty kertomaan ikäeroista, koska se olettaa LGBT-ihmisten jakautuvan tasaisesti aikuisikäryhmiin.

    Epäsuora viite sukupolvierosta löytyy asenteista: tasa-arvoista avioliittoa tukee koko väestöstä 53 %, mutta 18–29-vuotiaista 82 %.

    EU-tasolla, Viro mukaan lukien, 16–30-vuotiaista lähes 13 % määritteli itsensä LGB+:ksi, 30–59-vuotiaista 6 % ja 60 vuotta täyttäneistä vain 3 %.

    Myös EU-aineistossa vanhemmat jättivät kysymykseen vastaamatta useammin: kieltäytyneiden osuus oli suurempi yli 60-vuotiailla.

    Identiteetin muuttuminen. Tukholmassa lähes 16 % vaihtoi seksuaalista identiteettiään ainakin kerran vuosina 2010–2021, ja noin puolet vuoden 2021 biseksuaaleista oli määritellyt itsensä heteroksi vuonna 2010.

    Isossa-Britanniassa biseksuaaleiksi itsensä määrittelevien 16–24-vuotiaiden osuus laski 7,5 prosentista (2023) 5,1 prosenttiin (2024).

    Yhdysvalloissa CDC:n tilastoissa homo- tai biseksuaaliksi itsensä määrittelevien 18–24-vuotiaiden osuus laski 20 prosentista vuonna 2022 noin 15–16 prosenttiin vuonna 2025.

    Kiinnostava ristiveto on myös se, että Ruotsissa kielteiset asenteet hlbtqi-ihmisiä kohtaan ovat lisääntyneet voimakkaasti heteroseksuaalisten koululaisten keskuudessa vuosina 2013–2025.

    Vastaus kysymykseen “kuinka paljon” riippuu siis voimakkaasti iästä. Vanhimmissa ikäryhmissä kyse on muutamasta prosentista tai vähemmästä. Alle 30-vuotiailla Ruotsissa ja Suomessa luku on kyselystä riippuen noin 10–16 prosenttia, ja siitä suurin osa on biseksuaaleja tai panseksuaaleja. Homoseksuaalien osuus on kaikissa ikäryhmissä pysynyt muutaman prosentin tasolla.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.