HVK
EU-aikana on kielemme täyttynyt erilaisista
lyhenteistä, joita melkein pakosta tulee tulkinneeksi myös väärin ja jopa
epäasiallisesti. Kuitenkaan esimerkiksi HVK ei suinkaan merkitse sitä, mitä
luulisi eikä edes sinne päinkään. Kyseessä on huoltovarmuuskeskusta tarkoittava kirjainyhdistelmä.
Jo Israelin lasten Egyptin orjuuden
aikoina ymmärrettiin valtion huoltovarmuuden turvaamisen tärkeys. Muistamme,
miten Joosef selitti faraolle, etteivät tämän unessa näkemät seitsemän lihavaa
vuotta olleet taivaan lahja, joka voitaisiin surutta syödä pois, vaan mahdollisuus,
joka vain oikein käytettynä auttaisi selviämään seitsemän laihan vuoden yli. Ilkka
Kanasen uusi ja pätevä teos Suomen huoltovarmuus
(Docendo 2015) kertoo, mihin Suomessa nykyään varaudutaan ja miten.
Faraon varmuusvarastot todella
aikoinaan riittivätkin estämään mahdollisen katastrofin peräti
kunnioitettavaksi seitsemän vuoden ajaksi ja Josefin maine ja kunnia paisuivat
niin suuriksi, että se alkoi jo käydä hänelle itselleen vaaralliseksi, mm.
Potifarin vaimon ambitioiden takia. Mutta vehkeilyjä ja irstautta meillä aina
on keskuudessamme, luoja paratkoon. Niitä vastaan ei vakuutuksia voi ottaa.
Valtion turvallisuuden laita on
toisin. Nykyaikainen yhteiskunta on jo niin monimutkainen järjestelmä, ettei sen
turvaaminen pelkillä viljamakasiineilla onnistu. Ilman niitä on tilanne
kuitenkin vielä olennaisesti heikompi, sillä turvallisuuden välttämättömiä
elementtejä on vaikea ja usein mahdotontakin korvata toisillaan.
Missään tapauksessa korvaaminen ei
onnistu lyhyellä aikavälillä. Varmuusvarastojen pitäisi siis vähintäänkin antaa
tarvittavaa aikaa sopeutumiseen. Miten paljon tarvitaan, riippuu ongelmasta.
Sähköverkon toiminta pitäisi saada kuntoon tuntien sisällä, elintarvikepula ei
ole yhtä kiireellinen ratkaistava, mutta ei vähemmän vakava.
Toisin kuin moni saattaa kuvitella,
meillä kyllä varaudutaan mitä moninaisimpiin uhkiin, pandemiasta hamaan
sotilaalliseen hyökkäykseen, pörssiromahdukseen, säteilykatastrofiin,
kyberhyökkäykseen ja kaikkeen siltä väliltä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että
uhat voitaisiin aina ja kaikissa tapauksissa torjua, mutta sellainen onkin jo
periaatteessa mahdotonta. On ymmärrettävää, että ne uhat, joihin varaudutaan
ovat enemmän tai vähemmän todennäköisiä eli siis ennustettavia. Mutta
historiassa on aina silloin tällöin lisäksi tapahtunut myös ennustamattomia
asioita.
Jotkin asiat sentään ymmärretään
melko todennäköisiksi tai tietyllä aikavälillä jopa väistämättömiksi.
Maailmanlaajuisen pörssikuplan puhkeaminen on edessä, kuten tämän päivän
hesarikin kuivasti pääkirjoituksessaan toteaa. Tarkemmat tiedot sen
ajoituksesta ja vaikutuksista olisivat miljardien arvoisia, mutta niitä ei ole
kellään.
Myös fossiilisten polttoaineiden ”loppuminen”
eli kallistuminen useilla aloilla käyttökelvottomiksi on selvä asia, ajankohtaa
vain ei voida ennustaa. Elintarvikepula ja siitä johtuva hinnannousu yhtyneenä
väestönkasvuun tulee aiheuttamaan valtavan inhimillisen katastrofin, joka on
ilmeisesti niin ikävää laatua, ettei sen muotoja ole edes yritetty selkeästi
ajatella, saati ryhtyä vakavasti torjumaan.
Pitkällä tähtäimellä ne jyrkästi
ylöspäin sojottavat kasvukäyrät, jotka kuvaavat maailman talouskasvua ja
energiankulutusta, tulevat putoamaan alaspäin yhtä jyrkästi. Ainakin se on
todennäköistä. Ruotsalaisen David Jonstadin kirjassa Sivilisaation loppu (Into 2016), tämä on keskeinen asia, johon
kirjoittajan mielestä olisi jo nyt kaikin tavoin varauduttava, koska se joka
tapauksessa tulee, uskoo hän.
Kanasen näkemässä tulevaisuudessa
nykyinen meno tulee suuremmalla tai pienemmällä todennäköisyydellä jatkumaan,
vaikka kukaan ei tiedä minne saakka, Jonstad sen sijaan näkee edessä jyrkän
muutoksen, joka ei kuitenkaan välttämättä ole niin kauhea katastrofi, kuin
luullaan. Mutta eihän pirukaan kuulemma ole niin musta kuin on väitetty,
lieneekö itse asiassa musta lainkaan?
Itse asiassa tuntuu politiikan
puheenaiheita katsoessa siltä, että kaikesta huoltovarmuusajattelusta ja huolenpidosta
huolimatta valtiovalta ja sitä käyttävät kansan valtuuttamat edustajat
kykenevät katsomaan vain muutaman vuoden verran eteenpäin. Kuitenkin meidän
jälkeläistemme ja heidän perillistensä pitää elää täällä vielä satoja ja jopa
tuhansia vuosia, ellemme sitten hyväksy ajatusta heidän väistämättömästä tuhoutumisestaan.
Yhteiskunta muuttuu yhä
monimutkaisemmaksi, eikä kukaan näytä kantavan vakavaa huolta siitä, että yhä
suurempien yksikköjen ja järjestelmien kautta siitä myös tulee entistä
haavoittuvampi. Sen sijaan, että panostettaisiin pieniin, mahdollisimman
omavaraisiin ja autonomisiin yksiköihin, luotetaan ihmeitätekevään tekniikkaan
ja tietotekniikkaan, joita kuitenkaan ei voi syödä tai käyttää lämmikkeenä.
Ulkomaankaupasta täysin
riippuvainen Suomen talous on jo nyt kauppalaivaston osalta muukalaisten
armoilla, myös maaperän rikkaudet on surutta kaupattu kansainvälisille
yrityksille ja sama koskee erilaisia luonnollisia monopoleja sähkönsiirtoverkkoa
myöten. Voimme toki olettaa, etteivät ostajat halua tehdä bisnekselleen vahinkoa
Suomessa, mutta ei tämäkään ole aina poissuljettua. Vähin, mitä huoltovarmuus
vaatii, olisi kotimaisen ja erityisesti valtion määräysvallan säilyttäminen
kaikilla huoltovarmuuden avainaloilla.
Toisin kuin ennen, varmuusvarastojen
sijaintia kotimaassa ei katsota välttämättömyydeksi. Niinpä esimerkiksi on
päätetty, että sähköä ostetaan pohjoismaista, jos satutaan tarvitsemaan. Sen
vuoksi suunnitellaan Inkoon hiilivoimalan purkamista ha hävittämistä, vaikka
sillä olisi puolet käyttöikää jäljellä. Neuvostoliitossa Stalinin aikana tästä
vastuullisia henkilöitä olisi nimitetty tuholaisiksi ja kansanvihollisiksi.
Ehkäpä nimitykset olisivat nytkin osuvia, vaikka aika on muuttunut?
Mutta mitäpä sitten, jos siellä pohjoismaissa
onkin jokin ennalta arvaamaton ongelma, joka estää vientisähkön tuottamisen? Sitten
voidaan tietenkin kysyä apua Venäjältä, jossa saattaa olla sama tilanne. Mikä
on se voima, joka saa huippupalkkoja nauttivat yritysjohtajat tekemään
suunnitelmia, jotka tarpeettomasti aiheuttavat maalle suuria riskejä? Ehkäpä
kyseessä on sama kyvyttömyys katsoa nenäänsä pitemmälle, johon koko
kasinotalous perustuu.
Entäpä sitten viljavarastot? Niitä
oli vielä hiljattain vuoden tarpeisiin, mutta nyt ne on päätetty puolittaa,
koska noin suuret määrät eivät oikein istu nykyiseen markkinameininkiin. Suuret
ostot saattaisivat jopa tasata hintoja ja siis vääristää pyhää kilpailua, joka
muuten ei ole viljan hintaa määrännyt enää herran aikoihin. Joka tapauksessa
EU:n tahto on, että varastoja puretaan ja kaiketi se myös huolehtii siitä,
ettei elintarvikekatastrofien vaikutus tule koskaan ulottumaan puolta vuotta
kauemmas.
Hassua, mutta tuo vanhanaikainen
maatalous ja nimenomaan vanhanaikaisessa muodossaan saattaa olla
tulevaisuudessa Suomenkin talouden kulmakivi. Ne valtavat peltoalueet, jotka
1960-70-luvuilla on metsitetty ja antavat ensimmäisiä puusatojaan, on
nykymenetelmin nopeasti palautettavissa viljelykäyttöön. 1950-luvun
primitiivinen kivien vääntäminen kangella ja kantojen räjäyttäminen eivät enää
ole tarpeen ja parissa vuodessa lainehtii tarvittaessa teräinen vilja siellä,
missä nyt tuuli koivujen latvoja huiskuttaa.
Mutta elintarvikeomavaisuuden
saaminen Suomeen ei ehkä sittenkään olisi poikkeusoloissa aivan läpihuutojuttu.
Lannoitteita tarvitaan. Enimpiä meillä pystytään valmistamaan itsekin, mutta
siihenkin tarvitaan paljon sähköä. Turvetta meillä on pahan päivän varalle
olemassa, mutta sitäkään ei aivan välittömästi voi lykätä uuniin, vallankin,
ellei sellaista uunia voimaloineen enää ole.
Ruotsin tilanne lienee aika
samanlainen kuin meillä. Jonstad kannattaa pieniä puutarhoja ja itse kunkin
ahertamista palstallaan. Sillä tavoin myös niin Kuuba kuin Venäjä pystyivät
sopeutumaan talouskatastrofiin. Varmaan se helpottaisi asiaa meilläkin.
Mutta kaiken kaikkiaan,
sivilisaation loppu, jonka Jonstad näkee jo varsin läheisen tulevaisuuden
asiana, ei välttämättä ole niin hirmuinen, kuin luulisi. Kirjoittajan
hyväuskoisuus on kyllä hieman liikuttavaa. Hän ottaa esimerkkejä muun muassa
Louisianan hirmumyrskyn aiheuttamasta poikkeustilasta ja poimii esille
tapaukset, joissa ei syntynyt mkitään hobbesilaista kaikkien sotaa kaikkia
vastaan, vaan sen sijaan yhteistyötä ja keskinäisapua parhaassa Kropotkinin
hengessä.
Katastrofin tullessa ei aseita
tarvita, Jonstad vakuuttaa, mutta hänen koko tulevaisuudenskenaarionsa jää
kummallisen vajaaksi. Missä siinä ovat ne muista maista tulevat siirtolaiset,
jotka myös haluavat osansa siitä, minkä toiset ovat omalla maallaan tuottaneet.
Kun kaikille ei riitä, mitä tehdään?
Vanha konsti on tietenkin
ihmissyönti, minkä kirjoittaja mainitsee. Sellaistahan tapahtuu aina, kun
olosuhteet tekevät siitä ainoan keinon. Tunnetuin esimerkki on Leningradin
piiritys, jossa miliisi selvitti parituhatta tällaista tapausta. Kuitenkin
Leningradin asukkaat pysyivät varsin rauhallisina ja kurinalaisina, mihin lienevät
vaikuttaneet monet erityiset tekijät, joita tulevaisuuden katastrofissa ei
välttämättä ole.
Tulevaisuus on laskematon. Vähin,
mitä voimme tehdä, on huolehtia siitä, että tässä maassa säilyy valmius tuottaa
ruokaa niin paljon, ettei sen puutteen takia ole tarvis ainakaan ketään oman
maan kansalaista tappaa. Mieluimmin ei ketään muutakaan, mutta ei liene ihan
varmaa, että asiat ovat hoidettavissa pelkällä hyvällä tahdolla, ellei
materiaalisia resursseja ole.
Koska tiedämme, että nykyisen
elämäntavan kriisi on tulossa, vaikka emme tiedäkään milloin kriisi kärjistyy
huippuunsa, on meidän velvollisuutemme juuri nyt ajatella asioita myös tulevien
sukupolvien kannalta. Katastrofi saattaa olla äkillinen, mutta todennäköisimmin
se kestää vuosikymmeniä tai –satoja. Ottakaamme se vakavasti sen sijaan, että
keräisimme lyhytnäköisesti mammonaa yksille ja pois toisilta hintoja
halpuuttamalla tai pennosista tappelemalla.
Hienoa!
VastaaPoistaSelkokieltä - huutavan ääni korpeen.
Ikävä kyllä lähes kaikki sieltä ovat
muuttaneet Urbanistaniin impotensseiksi.
Edellisen päivityksen sisällöt + tämän = umpikujahan tässä on edessä, täydellinen. Asioita jotka voivat mennä suuressa mittaluokassa pieleen on niin monta että se on jo todennäköisempää kuin epätödennäköistä. Muutama ison koko luokan juttu on menossa päin..... jo nyt. Me katselemme sitä kuin hidastettuna ja kuten edellinen ano totesi, impotentteina tekemään mitään. Olemme vieläpä tehneet siitä hyveen että olemme kuin mitään ei olisi tapahtumassa. Jos joku näkee asiat toisin, hän on rasisti, fasisti, nationalisti, sovinisti, pessimisti, fundamentalisti, natsi.....
VastaaPoistaEn tälläistä lumousta olisi pikkupoikana voinut kuvitella mahdolliseksi. Luulin että aikuisten maailma perustuu realismiin, järkeen ja pyrkimykseen nähdä tosiasiat sellaisena kuin ne ovat.
vantaalainen
Ilo olisi jos näitä blogistin näkökulmia tulisi esille samaan tapaan laajasti yhteiskunnassa kuin Linkolan ympäristöpuheet.
Vihreiden sijasta ja lisäksi tarvittaisiin muillekin puolueille lisää pitempää ja realistisempaa perspektiiviä. Kerpu olisi tässä avainasemassa.
VastaaPoistaAsiaa. Lehdistä sai lukea, eikä siitä ole paria vuotta enempää, että maapallon laajuiset viljareservit riittävät kuukaudeksi tai kahdeksi. Mahdammeko päästä niihin käsiksi jos suurkatastrofi yllättää, sota tai paha vulkaaninen onnettomuus, niitäkin on ollut?
VastaaPoistaKyllä maassa pitää olla ravintoa selkeästi yli vuoden tarpeisiin. Uutta tuotantoa voi olla vaikea saada siinäkään ajassa kunnolla käyntiin. On hyvä muistaa että viime sota tuli sekin valtion johdolle yllätyksenä, loppujen lopuksi. hh
Viisas katsoo eteensä ja varautuu tuleviin vaikeuksiin. Jos maailman talous romahtaa, seteliautomaatit tyhjenevät muutamassa tunnissa. Ihmiset ryntäävät paniikissa ostamaan kauppoihin mitä sieltä on vielä saatavissa. Kun tavara ja elintarvikkeet loppuvat, alkaa ryöstely.
VastaaPoistaItselläni on erilaisia ruokatarvikkeita 3 kk tarpeeksi, tallelokerossa riihikuivaa rahaa 5000 e, saman verran norjan kruunuja, kultaa 15 000 e arvosta, haulikkoon ja kivääriin 300 patruunaa, mökillä kasvaa perunaa, kaalia, sipulia, lanttua ym. Monien mielestä ehkä pähkähullua survivalismia. Mitäpä siitä. Mitään tuosta ei mene hukkaan, vaikka maailman taloudessa kitkuteltaisiinkin eteenpäin eikä mitkään sotilaalliset kriisit Suomea heiluttelisi. Pidän kuitenkin erittäin todennäköisenä, että paska iskee vielä tuulettimeen oikein kunnolla ja sen jälkeen on tyhmillä neitsyillä kovat ajat.
Hyvä. Näin olen itsekin ajatellut. Virkamiehenä elettyäni ja nyt 4 vuotta päätoimisena viljelijänä lopetettunani minulla on 1-2 vuoden elämisen ja hengissä pysymisen tarpeet jemmassa. Kaivoon pitää vielä takentaa käsivinssi niin vettäkin saa ilman sähköä. Itse en niitä tarvitse mutta 48v nuoremmalle pojalleni kerroin ajatuksistani jo 15v sitten. Nyt varautumista sitten tarvitaankin.
PoistaHuoltovarmuus, omavaraisuus, riippumattomuus eivät ole enää muodissa olevia asioita. Niitä ei enää pidetä EU-Suomessa hyveinä. Toisaalta juuri tällainen riippumattomuus, vaikkapa energiaomavaraisuus jopa mikrotasolla voisi olla se visio joka Suomelta on pahasti päässyt puuttumaan viime vuosina. Ei ole minkäänlaisia takeita että globaali vuorovaikutus olisi maailmanhistoriallinen lopullinen päätepiste.
VastaaPoista