Luhistumisesta hajoamiseen
Arnold Toynbeen
suurisuuntainen Study of History
kuuluu niihin urhoollisiin yrityksiin, joiden
tarkoituksena on löytää jonkinlaista tolkkua ja teoriaa kaikkeen siihen,
mitä ihmiset eri aikoina ovat maan päällä touhunneet.
Ei tietenkään
ole sanottu, että kulttuurien kehityksellä olisi jotakin merkittävää yhteistä
morfologiaa, mutta sellaisen suuntaan kuitenkin Toynbee, kuten monet muutkin
alan yrittäjät ovat kallistuneet.
Vaikka Toynbee
on melko skeptinen kehityksen skeemojen suhteen, hän joka tapauksessa antaa
selviä vihjeitä siitä, missä länsimainen kulttuuri tällä hetkellä on ja mihin
se on menossa.
Silläkin uhalla,
että tulkitsen häntä väärin, arvelen hänen tahtovan sanoa, että kulttuurimme on
luhistunut. Tämä dramaattiselta kuulostava termi tarkoittaa tosin vain sitä,
että sen kasvu on lakannut. Itse asiassa kulttuurin vaikuttavimmat tuotteet
voivat kenties syntyä vasta nyt, mutta joka tapauksessa edessä ei ole
kukoistus, vaan hajoaminen.
Hajoamisen merkkejä
taas ovat yhteiskunnan kudosten repeytyminen hallitsevaksi vähemmistöksi ja sisäiseksi
ja ulkoiseksi proletariaatiksi. Proletariaatti taas on sellainen ryhmä, joka
tosin on kulttuurin sisällä, mutta ei kuulu siihen.
Kyse on
barbaareista, jotka aluksi matkivat innokkaasti korkeampaa kulttuuria, mutta
jossakin vaiheessa muuttuvat sille vihamielisiksi. Samaan aikaan jälkimmäisen
hallitseva vähemmistö vaipuu barbariaan ja syntyy eräänlainen konvergenssi,
osapuolet alkavat muistuttaa toisiaan kuin
kaksi raatolintua. Barbaarien matkimista aletaan pitää ansiokkaana ja mitäpä
muuta matkiminen on kuin imartelun vilpittömin muoto.
Tapojen
raaistuminen ilmenee hillittömyyden ohella myös askeettisuutena. Toynbee, jonka
aikana vegaaniutta ja vihreää masokismia ei vielä ollut, tuntuu hämmästelleen
sitä, ettei kulttuurissamme ollut tällaista juonnetta. Nyt se on.
Joka tapauksessa
ajatusta kulttuurin rappiosta ja tuhosta ei kannata ottaa liian simppelinä
kysymyksenä. Kulttuuri on niin monitahoinen asia, että sen piirissä on aina
lukematon määrä toisilleen vastakkaisia trendejä ja ilmiöitä.
On kuitenkin
toinen asia päätellä, millaisia megatrendejä jotkin ilmiöt edustavat ja mikä
merkitys niille pitäisi antaa. Pelkään pahoin, ettei asiasta ole mahdollista
tehdä teorioita, jotka olisivat juuri muuta kuin triviaaleja.
Siitä huolimatta
on kiinnostavaa havaita, millaista tietä kulttuurit ovat aikoinaan kulkeneet
kohti perikatoaan tai päinvastoin säilyneet, jopa hamaan nykypäivään saakka.
Toynbeen
ajattelussa enemmän tai vähemmän lainomainen levottomuuksien aika näyttää länsimaiden tapauksessa kestäneen
1500-luvun uskonsodista aina maailmansotiin saakka.
Sen jälkeen
seuraavaa yleisvaltiota ei
äkkiseltään näyttäisi ilmaantuvan, mutta mikseipä euroatlanttista yhteisöä
voisi pitää sellaisena. Rooman valtakunnan tapaan myös se on ylläpitänyt rauhaa
ainakin omassa piirissään, vaikka sotia on käydä nahisteltu periferioissa.
Venäjä taas on myös Toynbeella oma kulttuuripiirinsä.
Hajoavalla
kulttuurilla näyttää joka tapauksessa olevan tie auki vain yhteen suuntaan. Koska
se laskeutuu barbarian kanssa samalle tasolle, on yhtälö selvä. Asiaan kuuluu,
että kulttuurin ja barbarian välillä ennen sijainnut puskurivyöhyke häviää ja
raja muuttuu viivaksi.
Niinpä ”tyrmistynyt
hallitseva vähemmistö ja kukistumaton ulkoinen proletariaatti nyt tuijottavat
aseistettuina toisiaan silmästä silmään”. Jossakin vaiheessa barbaarit ottavat kulttuurin
alueen haltuunsa myös fyysisesti, joko sotaisella valloituksella tai
siirtolaisuudella.
Kyse ei ole
välttämättä vihamielisestä valloituksesta, sillä barbaarit saattavat ainakin
jossakin vaiheessa suhtautua kulttuuriin mitä arvostavimmin. Kyse ei kuitenkaan
ole heidän kulttuuristaan. ennen pitkää kyse ei myöskään ole enää siitä kulttuurista,
joka kerran elähdytti sekä sen kantajia että vastustajia. Se muuttuu muuksi,
sillä se on menettänyt luomiskykynsä ja uskon itseensä.
Toynbee
havaitsee, ettei länsimainen kulttuuri enää arvosta eikä hallitse klassista taidetta
eikä hyviä tapoja. Sen sijaan se ottaa esikuvansa Afrikan neekeriheimoilta ja
jopa pukeutumisessa hallitseva luokka alkaa jäljitellä proletariaattia.
Itse asiassa
kaikki tämä oli Toynbeen kirjoittaessa vasta nupulla, hänhän päätti teoksensa
vuonna 1961. Joka tapauksessa ne trendit, jotka tuottivat hullun vuoden 1968
olivat havaittavissa jo kauan ennen sitä. Pitirim Sorokin näki ne jo vuonna
1941 ja Oswald Spengler parikymmentä vuotta aiemmin.
Rooman
valtakuntaan tulleet barbaarit ottivat aluksi itselleen roomalaisia nimiä,
mutta 300-luvun puolivälin tienoilla näin lakattiin tekemästä. Samoihin
aikoihin alkoivat roomalaiset omaksua barbaarisia pukumuoteja ja urheilulajeja
ja myöhemmin jopa germaanisia nimiä.
Meillä ei tämä
muoti vielä ole kovin suosittu, mutta tässähän käsitellään ajanjaksoja, jotka
saattavat olla satojen vuosien pituisia.
No jaa, tietysti kulttuuri muuttuu, mutta mihin suuntaan, kysyi Georg Ots`kin, vaikka lauloikin ihmisestä, mutta samapa tuo, sillä ihminen ilman kulttuuria kelpaa vain tuomiopäivän ennusteeseen. Olennaistahan on, että kun tarkoitetaan sitä kulttuuria, mikä tekee ihmisestä itseään pareman ja suuremman harjoittaa vain pieni vähemmistö, ettenkö sanoisi iskurijoukko, ellen viittaisi silloin kultturimme erääseen pahimpaan syöpäkasvaimeen, jota ns. maamme kulttuuriväki lankesi joukolla, ei vain suvaitsemaan vaan suorastaan palvomaan, mutta minkäs teet, samat ihmiset voivat olla luomassa kuolematonta ja olla samaan aikaan ajamassa itsetuhoisaa kulttia. Vrt. Leninin strategia islamistien tavoitteen jne..
VastaaPoistaHieno kirjoitus. Protestanttinen ja roomalais-katolinen maailma on sortumisvaiheessa. Ortodoksit voittavat tämän pelin pitkän päälle. Ovat sen verran jääräpäitä ja kauneutta arvostavia. Kauneus voittaa, aina. Estetiikka. Kuvaksi muuttunut arvo.
VastaaPoista"Ortodoksit voittavat"
PoistaOrtodoksista kauneutta edustaa parhaiten Putinin kaunis/värikäs retoriikka. Alkaen lausumasta мочить в сортире (tappaa yleisessä käymälässä), joka edustaa vankileirien kieltä GULAG:eissa, kun vasikkaa seurattiin käymälään, tapettiin siellä ja heitettiin alas. Vankileirit olivat valtavan isoja ja vastaavasti sen käymälät, jotka tyhjennettiin vain kerran vuodessa, keväällä.
Tyhmät britit äänestivät väärin. Jos kansanäänestykset ovathuonoja, niin tekeekö Venäjä väärin yrittäessään vallata Ukrainaa? Tarviiko ukrainalaisilta edes kysyä?
VastaaPoista"hallitseva vähemmistö ja kukistumaton ulkoinen proletariaatti"
VastaaPoistaPutinin kaunis/värikäs retoriikassa, josta olemme saaneet nauttia jo parikymmentä vuotta, ei taida olla mitään salaperäistä. Se on KGB-bolshevistisen retoriikan loogista jatkoa. Bolshevikit lupasivat kommunismia eli yltäkylläisyyttä jo vuodeksi 1980. Intelligenssi ymmärsi jo silloin että kommunismi oli pelkkää humpuukia, ja sitä ruvettiin siksi tuhoamaan (Brezhnevin pöpilät).
Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen tieteellinen sivistyneistö oli pakotettu/joutunut emigraatioon. Nyky-Venäjän valtaväestö (lumpenproletariaatti) ymmärtää ainoastaan Putinin vittumaista kielenkäyttöä, jota Venäjän mediat viljelee kernaasti. Vittumainen kielenkäyttö hivelee lumpenproletariaatin älynnystyröitä parhaiten.
Suomen ystävällisen hallituksen tukea nauttiva Lenin Museo, ns. positiivisen syrjinnän instituutti Tampereella lukee kaikki kommentit. Ketään ei jätetä.
PoistaEikä kaverille varsinkaan.
PoistaKäykääpä katsomassa, siellävoi kuvautaa itsensä joko Leninin tai Stalinin vierellä, itse valitsin Stalinin, olihan tämä kiistaton rikollinen nero, jollaiset ovat nykyisen läntisen elokuvakultuurin idoleita.
PoistaEsitin henkilökunnalle Leninin muumion hankkimista museoon ,olisi maailmanlaajuinen veto asiakasmagneetti.
kirves
VastaaPoistaApinoiden planeetan saavuttamiseksi ei tarvita monimutkaista rakettitiedettä.
Päinvastoin komplikoidut laskelmat ja pohdinta (uberlegen) saattavat johtaa ylipääsemättömiin hankaluuksiin.
Hyvällä onnella voi saada isännäkseen valistuneen apinan, jonka vaikutuspiirissä saa hyvää ruokaa ja juomaa ja ympäristöön verrattuna hyvän kohtelun.
Lempeä käsi ohjaa tietäsi.
Ruokkivaa kättä ei tietenkään kannata purra. Tämä triviaali teoria toimii tyydyttävästi meidänkin apinoiden planeetalla.
Mitäs me muuten Vladimiria moittimaan (nomen est omen). Sisäänrakennettu rauha (mir) varmaan kestää, tai ainakin lepo ( ewige Ruhe).
MOT todistanee myös Aleksanteri Hormees Likvidenko.
Hajoamisen merkkejä taitaa edustaa myös tämä Pride-kulkue. Mukana olivat myös kirkon vankkurit, joissa oli raamatunlause "Minä ole se, joka olen" (2.Moos 3:14). Tällä tarkoitettiin tietenkin asiayhteydessään sitä, että kulkueen edustama perverssi elostelu oli oikeutettu Jumalan suvereniteetin kaltaiseen asemaan, ja on kaikkien moraalisten lakien ja arvostelun yläpuolella. Kirkko ja kaupunki -lehden valokuvat toivat mieleen elokuvissa nähdyt kuvaukset Sodomasta ja Gomorrasta.
VastaaPoistaEi ehkä kannata kääntyä katsomaan taakseen, jos vastaan tulee Pride-kulkue, ettei kaupungin puhtaanapito joutuisi korjaamaan matkan varrelta suolapatsaita.
"Mitäpä muuta matkiminen on kuin imartelun vilpittömin muoto."
VastaaPoistaMillainen tilanne mahtaa olla saamelaispuvun kanssa?
Lantalaisen käyttämänä se ilmaisee rähmälläänoloa jalon villin edessä. Klassinen asetelma toki.
VastaaPoista