Pahoitus ja hyvitys

Pahoittajat ja hyvittäjät

Jonkinlaiseksi pop-hahmoksi näyttää muodostuneen vanhempi herra nimeltä Mielensäpahoittaja. Kyseinen henkilö edustaa elämänsä ehtoopuolta taivaltavia takapajuisia mieshenkilöitä, joilla on vanhentuneita asenteita ja yleensäkin ns. asenteellisuutta.

Minusta idea on erinomainen. Nykyään ovat tiedotusvälineet täynnänsä kertomuksia henkilöistä, jotka ilmoittavat pahastuneensa toinen toistaan typerämmästä syystä ja odottavat, että saavat asiasta jonkinlaista hyvitystä.

Varmasti kyseessä ovat osittain suoranaiset älykääpiöt ja luonnevikaiset henkilöt, mutta yhtä varmasti mukana on myös hyvää tarkoittavia ihmisiä, joiden mielestä ketään ei saisi syyttä loukata, ehkei syystäkään.

Siinä he varmaankin ovat oikeassa, herjaukset ja solvauksethan ovat suorastaan laissa mainittuja asioita, joiden vakavuus aina erikseen harkitaan, mikäli loukattu osapuoli niin vaatii.

Mutta vähäpätöisistä asioista ei laki välitä, de minimis non curat lex. Tämä periaate on oikeastaan itsestään selvä, mutta käytännössä asioiden merkittävyyden aste saatetaan siitä huolimatta joutua ratkaisemaan juhlallisessa prosessissa. Eihän suhteellisuuden taju ole kaikilla samanlainen.

Joka tapauksessa juuri huumorin keinoin voidaan pyrkiä tuomaan tyhmänkin yksilön ymmärryksen ulottuville asioita, joita sinne ei muuten saada. Loukkaantuja on useimmiten aivan oikeasti koominen hahmo ja olennaista olisi saada hänet tämä ymmärtämään.

Nykyisen loukkaantumismuodin erikoisuuksiin kuuluu, että siinä lähes aina on kärsivänä osapuolena kokonainen kollektiivi: rotu, sukupuoli, kansallisuus, uskonto, sukupuolinen suuntautuneisuus ja niin edelleen.

Asetelma on siis oikeastaan jo lähtökohtaisesti absurdi: miten on mahdollista loukata kokonaista kansaa tai vaikkapa naissukupuolta (miessukupuolta ei voidakaan)?

Miten sukupuolen tai kansallisuuden loukkaantuminen voidaan todeta ja kenelle vaadittu hyvitys voidaan osoittaa?

Jäljet taitavat johtaa Amerikkaan, jossa kaikilla kuviteltavissa olevilla ryhmillä arvioidaan olevan myös poliittista painoa ja joiden ”tunteet” täytyy jokaisen ottaa huomioon, sillä paikallisen, primitiivisen oikeusjärjestelmän vallitessa, väärin sanansa asettanut saatetaan kyniä putipuhtaaksi korvausvaatimuksilla.

Koska Yhdysvallat on aikaansa seuraavan älymystön trendsetter, oletetaan ns. älymystön etummaisissa piireissä kritiikittä, että sikäläisen poliittisen korrektiuden ja sen sanktioiden pitää ehdottomasti päteä kaikkialla maailmassa.

Niinpä meilläkin kauhistutaan, kun joku käyttää sanaa neekeri (vaikka hän käyttäisi sitä neekereistä) ja vaaditaan, etteivät poliisit saisi missään tapauksessa epäillä ulkomaalaisen näköisiä ulkomaalaisiksi.

Se, joka on Amerikassa ostanut vaikkapa olutta, tietää, että hänen on todistettava ikänsä vaikka jokainen näkisi, että se on vaikkapa viidenkymmenen tai kahdeksankymmenen ylemmällä puolella. Asia on absurdi ja jokainen ymmärtää sen, mutta se johtuu tuon maan erikoispiirteistä. Meillä sille vielä osattaisiin nauraa, vaikka monet muut sikäläisen muodit niellään kuurnitsematta.

Tämän vallitsevan sielunsairauden ydin on kollektiivisessa ajattelussa, joka siis aivan ilmeisesti juontaa juurensa amerikkalaisesta politiikasta.

Vielä hiljattain meillä pidettiin itsestään selvänä, että jokainen ihminen on yksilö ja vastaa itsestään. Sen mukaisesti hän osoitti pelkästään tyhmyytensä, mikäli loukkaantui siitä, miten vaikkapa suomalaisia, savolaisia, maalaisia tai muita hänen viiteryhmiään arvosteltiin, syystä tai syyttä.

Kun tämä sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluva itsestäänselvyys nyt näyttää hämärtyneen, olisi syytä käydä ongelman kimppuun huumorin keinoin.

Pitäisikö somalien maksaa kollektiivisesti korvauksia harjoittamastaan orjakaupasta ja merirosvouksesta? Pitäisikö savolaisten nostaa ryhmäkanne sen johdosta, että heihin kollektiivisesti liitetään kaiken maailman kielteisiä ominaisuuksia kieroudesta saamattomuuteen? Pitäisikö suomalaisten vaatia maansa kutsumista sen omalla nimellä ja pahastua virallisesti jokaisesta Finland – Finnland – Finlandia nimittelystä? Paljonko vaaditaan?

Sellaisille sketsihahmoille olisi nyt tilausta. Voin kuvitella edistykselliseltä näyttävän intellektuellin, jonka vihreä ajatusmaailma on asianmukaisesti maasta irrallaan ja joka suorittaa päivittäin pahastumisharjoituksia ryhmissä ja yksin, tavoitteenaan saada aikaan muutos koko maailman keskuksessa eli omassa päässään, jotta muukin maailma muuttuisi.

Kun tämä hullunkurinen hahmo todella ihan oikeasti on keskuudessamme, on huumorin veistäminen hänestä aika haastavaa. Eihän ihminen kerta kaikkiaan voi ymmärtää ylempiä asioita, jos hänen maailmansa on vain lattea.

Mutta kaikkien mielensäpahoittajien kannattaisi muistaa se totuus, joka sisältyy vanhaan vitsiin:

-”Tiedätkö, että se Koistinen kuleksii kylillä ja kertoo sinusta kaikenlaisia valeita?”

-”Sen kun kertoo vaan, mutta jos se alkaa kertoa minusta tosia, niin silloin menen ja vedän sitä kuonoon”!