Intiaaneja löytämässä

Hurja reissu

Kristoffer Kolumbus, Päiväkirja ensimmäiseltä matkalta Uuteen maailmaan. Suomennos. Alkusanat, kommentit ja liitteet Antti Louhija. Gummerus, 1992, 164 s.

Alkuperäisdokumentit maailman suurista hetkistä ovat aina kiinnostavia ja ne pitäisi kääntää kaikille sivistyskielille. Ei ole realistista odottaa, että kaikki tässä maailmassa joskus osaisivat sujuvasti englantia tai edes kiinaa, jos nyt pitemmällä tähtäimellä ajatellaan.

Purjehtijanakin tunnettu Antti Louhija on tehnyt kulttuurityön kääntämällä Kolumbuksen ensimmäisen matkan päiväkirjan. Kyseessä ei ole varsinainen historiallis-kriittinen laitos, mutta sellaista kaipaava ei tarvitsekaan suomalaista käännöstä.

Sen sijaan kirja on viritetty suomalaiselle keskivertolukijalle, vaikkapa kääntäjän purjehtijakollegoille. Se ei pysähdy kohtuuttomasti tulkitsemaan tekstiä, joka muuten tarjoaa purjehtijalle monta pähkinää, jotka lähinnä selittynevät siitä, että editio jossakin vaiheessa oli maakrapujen käsissä ja navigaatioasiat tulkittiin varsin vapaamielisesti.

Kuten tunnettua, Kolumbuksen tarkoituksena oli purjehtia Intiaan ja niinpä hän myös nimitti alkuasukkaita intiaaneiksi eli intialaisiksi, mikä tietenkin on ajan mittaan aiheuttanut hieman sekaannuksia, kun Länsi- ja Itä-Intian sijainnit kovin kaukana toisistaan ovat olleet joillekin vaikeita käsittää.

Kun olin koulussa, opetettiin meille vielä kätevä konsti asiasta selviämiseksi: Brown Indian oli kotoisin Intian niemimaalta ja Red Indian taas Amerikasta. En tiedä, ovatko termit enää yleisessä käytössä, eikä asia minua erikoisesti kiinnostakaan. Aika joutavaa kikkailuahan tämä on näin suomalaisen näkökulmasta. Meillähän on asiaan kaksi sanaa: intiaani ja intialainen. Puhuminen suomessa alkuperäisistä amerikkalaisista olisi pelkkää idiotismia.

Kuulee usein kerrottavan, että Kolumbuksella oli käytössään kolme karavelia: Santa Maria, Pinta ja Niña. (Sivumennen sanoen huomasin aamukävelyllä, että Kaapelitehtaan vieressä olevan rakennuksen kyljessä luki yhä Nina, vaikka olin asian joskus teipillä korjannut…). Itse asiassa latinalaispurjeita kantavia karaveleja olivat vain kaksi jälkimmäistä. Santa Maria oli karakki.

Tässä on muuten pakko mainita, että myös minun sukuni käytössä on ollut karaveleita. Tervahöyryjen virallisessa rekisteriluokituksessa niiden tyypiksi mainittin kraveli, mikä on sama kuin karaveli. Niissä ei toki ollut latinalaispurjeita, mutta kyllä profiili oli samanlainen.

Mutta tervahöyryllä ei olisi kannattanut mennä uutta maailmaa etsimään. Vaikka Kolumbus tunnetusti meni sinne ns. perhereittiä Kanarian kautta ja tuli takaisin pohjoisempaa, pysyen pääosin suotuisten tuulien alueella, oli kyseessä etenkin paluumatkalla aika karu kyyti.

Luovimaan ei kumpaankaan suuntaan sentään jouduttu, mutta paluumatkalla oli sellainen myrsky (tai monikossa myrskyjä, että lukijaakin jo alkoi hirvittää.

Osittain jouduttiin menemään hirmuisessa ristiaallokossa, jossa eteenpäin päästiin vain muutama maili vuorokaudessa. Mikäli joku kuvittelee, että myrskyllähän se purjealus vasta oikein kiitääkin, kannattaa päivittää käsityksensä.

Kun miehistö jo useampaan otteeseen luuli olevansa tuhon oma, lupailtiin Jumalalle kaikenlaista, muun muassa pyhiinvaelluksia. Arvan sovitustyön suorittajaksi nosti koko miehistön puolesta itse amiraali peräti kolme kertaa, mikä varmaankin oli ansaittua. Taisihan se olla aikamoinen asshole, kuten kelpo kapteenin joskus pitääkin.

Kolumbus haukkui välillä laivat, jotka muun muassa vuotivat surkeasti. Laivamato teki tuhojaan. Matkanopeudessa ei sen sijaan ollut moittimista. Omien mittauksien mukaan jopa pullea karakki Santa Maria meni vuorokausitolkulla pari sataa mailia/vrk eteenpäin ja ylikin.

Suomentaja ja kommentaattori toppuuttelee näitä arvioita, mutta hänen arvioimansa kahdeksan solmun keskinopeus on sekin joka tapauksessa kadehdittava jopa sille Aleuteilla ja Uudessa Seelannissa käyneelle veneelle, joka minulla on kunnia omistaa. Toki (uppoumarunkoisen) aluksen potentiaalinen nopeus kasvaa sitä mukaa kuin aluksen koko kasvaa.

Matkalla oli sitten kaikenlaista kärhämää, kapinahengestä tottelemattomuuteen. Ensi tutustuminen intiaaneihin joka tapauksessa oli mitä viehättävin kokemus ja kaikkialla tulijoiden arveltiin olevan kotoisin taivaasta. Hyviä kristittyjä heistä tulisi ja uusi maailma oli täynnä loistavia satamia ja anteliasta luontoa. Näin vannoi Amiraali.

Maanpäälliseltä paratiisilta vaikutti siihen aikaan myös Haitin saari, mikä saattoi johtua siitä, ettei sen väestöä vielä ollut vaihdettu. Se oli jopa kaikkein ihanin paikka ja paratiisin veroinen.

Toki Espanjan synnit uudessa maailmassa ovat veriruskeat, mutta ensi kierroksella Amiraali piti huolta siitä, että alkuasukkaita ei peloteltu, vaan yritettiin varmistaa heidän sympatiansa.

Kaikenlaisia hyödyllisiä kasvannaisia uusissa maissa oli, raparperista lähtien ja niiden hyödyntämisestä odotettiin syystäkin suuria tuloksia. Kuitenkin suurin aarre oli kulta, jota noissa maissa ei pidetty kovin arvokkaana ainakaan lasihelmiin ja kulkusiin verrattuna. Se oli kuparin lisäksi kuitenkin ilmeisesti ainoa alkuasukkaiden tuntema metalli. Kovin hyvähän se ei ole, ellei tunneta sähkötekniikkaa.

Valloittajat olivat tuomassa Uuteen maailmaan rautakautta ja omia mikrobejaan, mikä merkitsi ennen pitkää tuhoa. On melko säälittävää ajatella, että nuo tavattoman herttaisiksi kuvatut kansat pyyhittiin itse asiassa pois maan pinnalta.

Joka tapauksessa Karibia (jonka nimestä näyttää johtuvan ihmissyöjien nimitys kannibaali) muistutti Kolumbuksen mielestä lähinnä maanpäällistä paratiisia. Hänen kuvauksissaan se muistuttaa Andalusiaa, mutta on kauniimpi ja hedelmällisempi.

Kuten Louhija aiheellisesti huomauttaa, Kolumbus näyttää olleen hyvin altis luonnonkauneuden ihailija, vaikka monet ovat erehtyneet kuvittelemaan, että luonnon ihaileminen Euroopassa olisi alkanut vasta romantiikan aikana.

Kuten kaikki historialliset alkuperäistekstit, myös Kolumbuksen päiväkirja on hyvin lukemisen väärtti. Vanhat dokumentit asettavat oman aikamme kontekstiinsa ja antavat meille perspektiiviä, kun haluamme tähän maailmaan orientoitua.

Kolumbuksen päivistä ei ole vielä kovinkaan monta sukupolvea. Sen ajan poliittinen korrektius oli olemassa eikä se aina ollut miellyttävää. Mutta se oli toista kuin tänään, mikä on jo hyvä asia sinänsä. Ihmiset sentään ovat puolessa vuosituhannessa eli parin kymmenen sukupolven aikana muuttuneet vain vähän, hyvin vähän.